Miksi sosiaalisuus on hankalaa?

Hankalaelämä

Olen aika hiljainen ja sisäänpäin suuntautunut, joskus ajatuksiini vaipuva ihminen. Sosiaalisuus ei todellakaan ole vahvuuteni.Yleensä en puhu mitään jos ei ole mitään kummempaa puheenaihetta tai ei yksinkertaisesti tule mitään järkevää sanottavaa.

Kun yritän väkisillä keksiä jotain sanottavaa kuten esim säästä jne. Alkaa ajatukset takkuilemaan ja ulosanti muttuu todella huonoksi. Parhaimmillaan ymmärretään toisin kuin tarkoitan. Enkä aina kerkeä tai hoksaa korjata sanojani, jolloin ihmiset varmaan saavat minusta ilkeän ihmisen kuvan.

Vaikka on harrastus, jossa väkisillä joutuu olemaan sosiaalinen niin sosiaalisten tlanteiden pitäminen on hankalaa. En keksi mitään omasta päästäni mitä voisin sanoa, ellei oikeasti ole sanottavaa. Toisilla se vain näyttää tulevan luonnostaan, mutta minun pitää väkisillä miettiä, miettiä ja miettiä eikä silti saa suusta sanottua hädintuskin yhtään mitään. Pahimmassa tapauksessa sylkäisen hermostuksissani suusta asioita joita ei missään nimessä saisi sanoa ja karkoitan muut pois ympäriltäni.

Ainoat asiat mitä päähän tulee on joku harva pieni harrastukseen liittyvä asia ja sää, josta ei keskustelua pitkälti synny. Kun ihminen tulee minulle puhumaan itse, olen halukas puhumaan ja tällöin se yleensä luistaa ainakin jokseenkin paremmin, mutta yleensä sitten pilaan sen tavalla tai toisella.

Kun itse yritän aloittaa puhumisen niin siitä tulee pakkopullaa, puhumiseni on hyvin kömpelöä, helposti väärinymmärrettävää ulosantia. Joissakin tapauksissa tulee olotila, ettei saa tai pitäisi olla puhumatta ollenkaan. Kun sitten päätän etten puhu ellei ole tarves alkaa ihmiset ihmettelemään miksi en puhu mitään.

Mikä on se sopiva tapa olla sosiaalinen? Jos ei yritä ollenkaan olen töykeä, jos yritän olla sosiaalinen tulee vain kummia,vihaisia katseita taikka pilaan itse koko keskustelutuokion. Välillä tuntuu, että olen paikan syöpä ja paikka olisi paljon parempi ilman minua. En vain haluaisi lopettaa, kun kerrankin joku oikeasti hyödyllinen harrastuksen saanut aloitettua.

Mitäköhän tässä oikein pitäisi tehdä?
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Kommentit (4)

Vierailija

Millaisia sun päivät on? Oletko töissä tai opiskeletko? Jos on päivät omissa oloissaan, ja viikossa on vain muutama ryhmätilanne, niin ihmisestä tulee helposti sosiaalisesti kömpelö. Kenestä tahansa. Ihminen tavallaan jumii siihen vireystilaan missä hän viettää suuren osan ajastaan, ja sitä voi olla vaikea nostaa sosiaalisissa tilanteissa.

Sosiaalisuus on yleensä ihan vaan harjoittelusta riippuvaista. Suurin osa ihmisistä kuuluu sosiaalisuudessakin siihen keskiluokkaan, eli eivät ole mitään sosiaalisia virtuooseja, mutta tulevat toimeen. Osa on hiljaisia, osa ujoja, osa puoliksi paniikissa koska jännittävät niin paljon jne. Osa lörpöttää vartin mittaisi monologeja kaukaisesta sukulaisesta, osa on yliavoimia, osa mielistelee, osa jyrää kaikki muut. Sosiaalinen tilanne on aina kompromissi, jossa kaikki yrittävät jotenkin saada tolkkua siitä mitä tehdään ja missä mennään. Ihmiset on kuitenkin aika ymmärtäväisiä toisiaan kohtaan ja sosiaalisia mokia kohtaan, koska niitä käy kaikille.

Pysy vain harrastusryhmän mukana. Nyt sulla näyttää olevan käytösmalli, että koska häpeät itsesi, syrjäytät itse itsesi ryhmän toiminnasta. Voisit kokeilla sitäkin, että vaan odottaisit ja katsoisit, miten asiat ajan kanssa sujuvat.  Ne voivat lähteä hyvinkin siitä rullaamaan kun tulette tutuiksi. Ja jos ei, voit silti olla ryhmän jäsen sellaisena kuin olet. Et varmasti ole siinäkään ryhmässä ainoa, jota joskus jännittää.

Jos minä tunnen itseni epävarmaksi ja kömpelöksi uudessa ryhmässä, yleensä hetkeksi rauhoitun ja käyn läpi muiden ihmisten kehonkuvaa. Tarkkailen että mitä he sillä viestivät, ja moniko ilmentää jännitystä. On ihmeellistä, että niin moni sitä ilmentää, eli heilläkään ei ole automaattisesti mukava ja luonnollinen olo vieraiden ihmisten kanssa. Se auttaa itseäkin rentoutumaan, ettei nuo  muutkaan ole sen kummoisempia.

Vierailija

Hyvin on taas sosiaalisten aivopesu ja ehdollistaminen uponnut, kun hiljaisuudesta ja tarkkailijasta on saatu ei-toivottava luonteenpiirre. Hyvin ne vetää :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Hyvin on taas sosiaalisten aivopesu ja ehdollistaminen uponnut, kun hiljaisuudesta ja tarkkailijasta on saatu ei-toivottava luonteenpiirre. Hyvin ne vetää :)

Myös hiljainen tarkkailija tarvitsee sosiaalisia taitoja. Ihmisen tarve olla toisten kanssa on synnynnäinen ominaisuus ja sitä on toisilla enemmän, toisilla vähemmän, mut sosiaaliset taidot ovat opittuja taitoja. Hiljainen tarkkailijakin voi olla erinomaisen hyvä sosiaalisilta taidoiltaan, nämä eivät poissulje toisiaan. 

Vierailija

Joo siis työskentelen kotona, eli en siis kulje normaalisti kotipihaani kauemmaksi muulloin kuin on pakko ( kauppa, lääkäri, ystävien tapaamiset havakseltaan jne ). Eli sosiaalisia tilanteita ei paljoa tule vastaan. Ystävienkanssa tulen toimeen mainiosti, mutta olen todella huono hankkimaan uusia tuttavuuksia. Ennen olen kyllä ollut äärettömän ujo ja arka, mutta olen siitä ainakin jollain tapaa päässyt eteenpäin ystävieni kautta. Ei se satunnaisen, ohimenevän tuntemattomankanssa puhuminen jännitä niin paljon kuin sellaisen, jonka kanssa tietää olevansa säänöllisesti näkemisissä/ tekemisissä juuri esimerkiksi harrastusten kautta.

- Ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat