Vaivun koko ajan syvemmälle suohon

Vierailija

... vaikka olen luullut, ettei tästä syvemmälle voi enää vajota.

Olen ensinnäkin työtön. Sehän on se tärkein, meidät määrittelevä tekijä. En ole ahkera työnhakija. En oikeastaan, rehellisesti sanottuna, edes pysty tällä hetkellä ajattelemaan itseäni tekemään normaalia työtä ja elämään normaalia arkea. Että siis oikeasti jaksaisin nousta aamulla ylös ja menemään ihmisten ilmoille. No ei se mitään, koska enhän mä mihinkään työhön kelpaakaan lyhyttäkin lyhyemmän CV:ni ansiosta (=ei työkokemusta, aukkoja) ja epäsosiaalisen luonteeni takia. Ja jotta ei nyt täysin riehaannuta: kyllä, menen töihin jos niitä saan, menen jopa työkokeiluun, jos minut sellaiseen ohjataan, koska en voi ottaa karenssia tämän kaiken päälle. Haen paikkoihin (työ- tai työvoimakoulutustarjoukset), joihin tiedän etten mitenkään sovellu, koska ei ole varaa valita tässä tilanteessa.

Olen menettänyt ruokahaluni. Tätä ei tapahdu ikinä, kuuluin juuri niihin jotka mättivät kaikenlaista hyvää naamaan, koska se oli ainoa ilo elämässä ja lihoinkin sen vuoksi yli 20 kiloa. Nyt olen laihtunut saman verran, no tämä on pelkästään hyvä asia. Sai kuitenkin tajuamaan, että saavutinko nyt jonkin uuden vaiheen tässä tilassani. Menetin viimeisen mielihyvän lähteeni.

En ole siivonnut melkein kuukauteen, sisältäen mm. imuroinnin. Tämäkin on yllättävää ja erilaista, koska olen ennen nauttinut näpertelystä ja siivoilusta. Nyt en yksinkertaisesti jaksa kaivaa imuria kaapista ja kuunnella sitä meteliä. Ei täällä kyllä silti pahalta näytä, mitä nyt on pölypalloja nurkissa.

Olen huolissani perheenjäsenistäni. Toinen on eläkeläinen ja vaikuttaa vähän masentuneelta. Toinen on äärimmäisen masentunut ja käyttää huumeita. Nämä kaksi ovat koko ajan mielessä ja voisin purskahtaa itkuun pelkästä ajatuksesta. Voimaton olo, kun en pysty auttamaan.

Olen oikeastaan menettänyt kaverini.

Olen äärimmäisen yksinäinen ja haluaisin esim. fyysistä läheisyyttä niin paljon, että varsinkin iltaisin tunnen tukehtuvani. Se olisi tällä hetkellä ainoa asia, mistä saisin voimia jatkaa. Ja sitä kun ei niin vaan saa kaupan hyllyltä.

Yhtään päivää ei kulu, jolloin en miettisi lähteväni täältä ennenaikaisesti. Siihenkin olen liian pelkuri, ainakin vielä. Ja tästä aiheesta olisin voinut kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta kuka näitä edes lukee.

Kommentit (2)

Vierailija

Minä luin ja toivon, että asiasi kääntyisivät parempaan suuntaan ja perheenjäsenilläkin ongelmat väistyisivät. On asioita joihin on vaikea vaikuttaa ja asioita, joihin voi. Tietenkään väsyneenä ei jaksa mitään kehittää, mutta saisitkohan terveysasemalta apua masennukseesi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minä luin ja toivon, että asiasi kääntyisivät parempaan suuntaan ja perheenjäsenilläkin ongelmat väistyisivät. On asioita joihin on vaikea vaikuttaa ja asioita, joihin voi. Tietenkään väsyneenä ei jaksa mitään kehittää, mutta saisitkohan terveysasemalta apua masennukseesi?

Kiitos. Itselläni on vähän huonot kokemukset siitä avun saamisesta. Olen oireillut jo lapsesta asti ja ravannut teininä juttelemassa psykologin kanssa. Ainut neuvo oli "mene ulos lenkille niin tulee parempi mieli". Oikeasti. Lääkityksenkin suhteen olen erittäin vastahakoinen. -ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat