Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ymmärrättekö yhteiskunnasta tipahtanutta ja voimansa menettänyttä ihmistä, joka tahtoo kuolla? Siis pystyttekö kuvittelemaan itsenne hänen tilanteeseeseensa ja ymmärtämään, miksi hän ei jaksa enää yrittää?

  • ylös 43
  • alas 0

Kommentit (17)

Vierailija

Pelkään niin paljon kuolemaa, että en osaa ymmärtää. Ymmärrän kyllä sen voimattomuuden.

  • ylös 18
  • alas 3
Vierailija

En edes yritä sitä ymmärtää miltä jostakin voi tunnus, luultavasti tunne on myös niin yksilöllinen että en kuitenkaan tuntisi täysin samoin kuin sinä vaikka samassa tilanteessa olisin. En edes usko että itseäni lohduttaisi jos joku sanoisi tiedän/ymmärrän miltä sinusta tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Syrjäytymisestä puhutaan kuin se olisi jotain lopullista. Tunnen useita henkilöitä jotka on olleet kymmenenkin vuotta pois työelämästä ja sen jälkeen palanneet sinne. Sehän riippuu täysin maan taloustilanteesta. Kun alkaa mennä paremmin, haalitaan mukaan nekin jotka on joskus tipahtaneet matkan varrelle. Kuolema on lopullinen ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan.

  • ylös 30
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Pelkään niin paljon kuolemaa, että en osaa ymmärtää. Ymmärrän kyllä sen voimattomuuden.

Mitäs pelkäämistä kuolemassa on? Sehän on vain nukahtaminen ilma heräämistä.

  • ylös 15
  • alas 10
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Syrjäytymisestä puhutaan kuin se olisi jotain lopullista.

Kyllä se nykyään aika lopullista on. Ennen oli toisin, kun automaatio ei vienyt töitä. 

  • ylös 20
  • alas 6
Vierailija

Kyllä, olen kokenut sen itse. luulin aiemmin että tiesin millaista se on mutta sitten kun koin sen itse niin se oli hyvin erilaista. Luulin että kuolemanhalu on epämukava tunne ja pelottavaa, mutta se olikin päinvastoin

  • ylös 17
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään niin paljon kuolemaa, että en osaa ymmärtää. Ymmärrän kyllä sen voimattomuuden.

Mitäs pelkäämistä kuolemassa on? Sehän on vain nukahtaminen ilma heräämistä.

Se olemattomuus ahdistaa todella paljon. Lähes päivittäin mietin asiaa ja luulosairastelen. Haluaisin eroon tästä pelosta kyllä.

  • ylös 13
  • alas 2

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olen kokenut sen itse. luulin aiemmin että tiesin millaista se on mutta sitten kun koin sen itse niin se oli hyvin erilaista. Luulin että kuolemanhalu on epämukava tunne ja pelottavaa, mutta se olikin päinvastoin

Se tunne, kun tulee sinuiksi sen kuoleman toivomisen kanssa on jotenkin helpottavaa, kun ei enää pelota, vaan se tuntuu huojentavalta...

Mä jotenkin rupesin elämään vasta sitten kun puolet elämästäni synkkyydessä hiihdeltyäni alkoi tuntua että olen todella lähellä kuolemaa, sain siitä jotain ihme "no nyt sit perkele eletään täysillä kun vielä voidaan" -asennetta, jonka voimalla oonkin ponnistellut aika isojen asioiden yli. Hassua, mut joskus luovuttaminen on parasta mitä voi tehdä, ainakin siis jos oot tällanen stressipallo joka kantaa koko maailmaa harteillaan :)

  • ylös 20
  • alas 0

Paljon fiksuja ja koskettaviakin näkemyksiä. En tiedä muuta, kuin miettiä miten itseään haluaisi siinä tilanteessa kohdeltavan tai itselle puhuttavan. Olemme kakikki samanlaisia, niin huipulla kuin pohjallakin. Inhimillisyys välittyy aina. 

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Ymmärrän, koska olen melkolailla samassa tilanteessa. En osaa enää olla ihmisten kanssa luontevasti, ei ole ystäviä, pysyvää työtä jne. Olo on aika merkityksetön. Onneksi vielä sukulaisille olen ihminen eikä tarvitse olla aivan yksin. Ystäviä ja tyttöystäviä olisi ihan kiva saada, mutta en osaa enää hankkia sellaisia, en ole oikein koskaan osannut tehdä sitä ystävystymistä oikein, mutta lapsena sillä ei ollut niin väliä kun kavereita sai helposti vaan kysymällä "ollaanko kavereita?" tai "pääseekö mukaan?" Nyt jos noin tekee niin on joku friikki ja sarjamurhaaja, kummajainen. Enkä enää oikein luota ihmisiin ja ajattelen, että aina minulle nauretaan ja puhutaan pahaa selän takana. Kuolemaa odotellessa, eihän siihen ole kuin huonolla tuurilla 60 vuotta. Itsemurhaa en tee.

Terveisin Naispelko22

  • ylös 12
  • alas 0

Elämä on. Juhlaa harvemmin, jos koskaan. En tiedä syytä elää, pelko ja kaiketi puhdas laiskuuskin ovat pidätelleet lopullista ratkaisua. Mutta...aina voi uteliaana odottaa, miten huomenna menisi vielä enemmän päin p:tä... Aina on mahdollisuus entistä suuremmalla kurjuudelle, antaa elämän siis potkia päähän ja katsoa vieläkö jotakin paskamaisempaa olisi luvassa.

Lohduttomin terveisin, VM 

Vierailija

Voin ymmärtää. Helpommalta tuntuu kuolla kuin esimerkiksi hakea apua keneltäkään yhtään mihinkään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Olen sellainen itsekin. Tekisin itsemurhan, jos osaisin.
 
 

Mikä siinä vaikeata on? Junakiskoille makaamaan asettuminen luontuu varmasti sinultakin sekä korkealta paikalta pudottautuminen. 

Hirttosilmukankin teko onnistuu normaalilla hienomotorisella käsitaidoilla. 

Tekosyitä... 

Vierailija

Tavallaan ymmärrän tunnetasolla.

Toisaalta kaikki me päästään täältä pois joka tapauksessa ilman yrittämistä.

Jos tuntuu siltä, että elämä ei ole mielekästä, niin sitten pitää pikkuhiljaa nostaa panosta loppu tulee kuitenkin jonain päivänä.

Elämä on lahja. Ei meillä ole oikeutta heittää sitä noin vain pois.

Mitäpä jos etsisit itsellesi sinua ymmärtävän kumppanin ja mielellään vielä vastakkaista sukupuolta, jotta olisi hieman teenpäin ajavaa jännitettä.

Kumppania etsiessä tulee varmasti monta kertaa henkisesti turpaan, mutta mitäpä siinä voisi enää hävitä.

Onnea matkaan !!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla