En pääse yli eksästä ja sielu on ihan rikki

Seuraa 
Liittynyt3.11.2015

Erosimme miesystävän kanssa jo muutama kuukausi sitten, mutta ajattelen ja rakastan häntä yhä. En voi olla palaamatta niihin ihaniin hetkiin joita meillä oli, siihen räjähtävään seksuaaliseen kemiaan ynnä muuhun välillämme olleeseen ihanaan.

Tuntuu etten voi edes katsella muita miehiä, kun ajattelen ettei kukaan voi yltää samaan mihin eksäni. Itsetuntoni on ihan romuna, kun tuntuu myös ettei kukaan tule pitämään minua yhtä ihanana kuin eksä hyvinä aikoinamme. Sain häneltä niin paljon ja hän oli ensimmäinen suhteeni.

Mulla on niin paha olla. Varsinkin iltaisin iskee ihan hirveä ikävä ja ahdistus. En jaksa.

Sivut

Kommentit (25)

toivoton
Seuraa 
Liittynyt3.11.2015

elvis elää kirjoitti:

Kyllä sä jaksat. On me muutkin jaksettu. Usko pois. Kun aikaa kuluu, hyväksyt lopulta asian. Ole itsellesi armollinen.

Kiitos. Mietin vaan kokoajan miten kukaan voi selvitä tästä... Haluaisin elää kivaa nuoruutta rakastamani ihmisen kanssa, mutta näin vain jäin yksin. 

ap

toivoton
Seuraa 
Liittynyt3.11.2015

En edes ole kovin riippuvainen muista ihmisistä ja elän suht itsenäistä elämää. En voinut läheskään kuvitella miten ero kirpaisee. Sydämeni jäi eksälle. Kokoajan ei näin hirveä olo ole, mutta kun ahdistus iskee niin olen aivan toivoton enkä näe valoa tulevaisuudessa. Haluaisin vain rakastua silmittömästi jotta tämä tuska unohtuisi. 

ap

toivoton
Seuraa 
Liittynyt3.11.2015

Tulemme väkisinkin törmäilemään opiskelujen vuoksi, joten mua jo pelottaa miltä tuntuu jossain vaiheessa nähdä hänet uuden naisen kanssa. Tulen varmasti kuolemaan toivottomuuteen. Eihän näin pitäisi ajatella, mutta tiedän vaan että se tulee olemaan tuskallista. Ajatella sitä että uusi rakkaus saa kaiken sen hyvän. Haluaisin olla luontevasti kun häneen törmään, mutta en tiedä pystynkö.

ap

Vierailija

Ymmärrän, että sinusta tuntuu tuolta nyt. Ero sattuu, se vie yöunet ja elämänilon.

Se on normaalia surutyötä. On vaikea luopua rakkaasta ihmisestä. Yksin jääminen pelottaa, ahdistaa ja lamauttaa ja olo tuntuu toivottomalta.

Muista kuitenkin, että miljoonat ihmiset ovat käyneet läpi tuon, minäkin. Luulin myös, etten koskaan voi enää rakastaa ja etten koskaan voi tuntea niin, enkä koskaan pääse exästä yli. Se oli vaikea ajanjakso elämässäni, musertava.

Mutta kyllä minä pääsin sen yli. Se vei vuoden. Rakastuin myöhemmin uudestaan, yhtä palavasti ja ihanasti, aivan mielettömän ihanaan ihmiseen, joka - kuten huomasin suorastaan ällistyksekseni - sopii minulle paljon paremmin kuin exäni. Olemme olleet kauan naimisissa ja edelleen hyvin onnellisia.

Vierailija

Itselläni meni n. 5kk että pääsin jotenkuten yli. Vuoden päästä kun taas törmäsin tähän ihmiseen niin koko prosessi alkoikin sitten alusta.. Rankkaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni surutyöhön viisi vuotta.

Minulla "vain" neljä. Mutta se oli ihan hyvää aikaa elämässä sekin. Koska yksikään mies ei tuntunut sen entisen arvoiselta, keskityin muihin asioihin.

Kauhealtahan se olisi tuntunut, jos etukäteen olisi sanottu että puolen vuosikymmentä menee, ennen kuin pystyt rakastumaan uudelleen, mutta oli se sen arvoista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se helpottaa. En tosin tiedä koska. Itselläni on erosta jo kaksi vuotta aikaa ja edelleen itken häntä päivittäin.. :(

Sama täällä. Erosta kaksi vuotta ja edelleen odotan, että mies soittaisi, laittaisi viestiä, olisi oven takana, tajuaisi tehneensä elämänsä virheen. Itku tulee joka viikko, ei onneksi enää joka päivä, valokuvia en pysty katsomaan vieläkään, en ajattelemaan yhteisiä tekemisiä, puhumaan niistä kenellekään. 

Välillä mietin, olenko aivan mielisairas kun en tunnu pääsevät eteenpäin (vaikka näennäisesti kaikki on hyvin, kukaan ei uskoisi että pyörittelen tätä päässäni vieläkin). 

Vierailija

Minutkin on juuri hiljattain jätetty. Olen jo 37-vuotias eikä minulla ole lapsia, ja tässä tilanteessa onkin jo paljon kovempi paikka tulla jätetyksi kuin vaikkapa ap sinun tilanteessasi. Sinulla on sentään vielä hyvin aikaa löytää se elämäsi mies!

Olen lukenut Bruce Fisherin kirjaa "Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy". Suosittelen kaikille, erityisesti nro 11, sinä voisit hyötyä lukemisesta. Älä tuhlaa elämääsi tuohon toiseen ihmiseen takertumiseen! Siitä voi päästä yli ja kun olet onnistunut siinä, seuraavalla suhteellasi on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua ja kestää loppuelämän ajan. Mielisairas et ole, vaan tunteesi ovat täysin normaaleja. Ei kuitenkaan ole omalta kannaltasi tarkoituksenmukaista jättää niitä käsittelemättä, koska silloin elät elämääsi puoliteholla etkä saa siitä irti sitä, minkä ansaitsisit.

Itse alan jo uskoa siihen, että mennyt suhteeni taisi olla valhetta (miehen puolelta). Mies oli siinä enemmän minun mielikseni kuin omasta tahdostaan. Ei tietoisesti vaan siksi, että hän ei itsekään oikein tiedä, mitä haluaa elämältä ja ihmissuhteilta. Kun hänen tahtonsa on ollut haudattuna jonnekin, suhde on edennyt yksinomaan minun tahtoni ja toiveideni mukaan, ja miehelle seurauksena oli ahdistumista, ylikuormittumista ja onnettomuutta, jonka hän kuitenkin huolellisesti peitti minulta ja teeskenteli onnellista. En missään tapauksessa halua tuollaista suhdetta, jossa kokemani onnellisuus onkin oikeasti jotain muuta! Olen tällä hetkellä vihainen ja surullinen siitä, että mies vain jatkoi ja jatkoi, aivan liian monta vuotta. Toisaalta olen vihainen itsellenikin, että en kuunnellut sisäistä ääntäni joka sanoi minulle, että mies ei oikeasti taida rakastaa minua. Halusin mieluummin elää valheessa, koska olihan se ihanaa elämää kun vain pystyin huijaamaan itseäni uskomaan, että se on totta ja kestävällä pohjalla.

Sekä minä että mies teimme siis pahan virheen, jonka seurauksena elämästämme meni monta vuotta hukkaan. Onneksi saimme kuitenkin lopulta kuvion päättymään. Nyt kumpikin voi itsekseen rakentaa omasta elämästään omien toiveiden mukaista kaikessa rauhassa.

En ole kokonaan päässyt erostamme yli, mutta tulen vielä pääsemään. Niin tulette tekin. Tsemppiä kaikille erotuskien keskellä painiville!

Vierailija

Täsmälleen samoja ajatuksia kuin 12:lla. Olen lukenut Fischerin kirjan, kolmeen kertaan, heti eron jälkeen ja sitten muutaman kerran aina uusin ajatuksia. Olen työstänyt asiaa etu- ja takaperin, silti junnaan paikoillani. 

Myös meillä eron syy oli se, että mies ei tiennyt mistään mitään, ei mitä haluaa elämältä, ei mitä ajattelee, tuntee, mitään. Oli kai minun kanssani, kun se oli parempaa kuin olla kokonaan yksin, minä puolestani rakastin todella miestä ja olin valmis tekemään suhteen eteen kaiken. Ja teinkin. Tunnen myös itseni todella petetyksi, panostin vuosia asiaan, joka osoittautui toiselle pelkäksi peliksi. Lopulta mies kaatoi kaiken pahan olonsa ja turhautumisensa minun päälleni, kohteli minua todella huonosti. Myös minä olen vihainen itselleni siitä, etten lähtenyt aikaisemmin. 

Olen jo yli 40-vuotias, joten perhe jäi perustamatta, ehkä siksi tämä ero tuntuu niin vaikealta. Aikaisemmin on aikaa tuntunut olevan jäljellä vaikka mihin, nyt jotkut ovat sulkeutuivat lopullisesti. 

nro 11

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Lopulta mies kaatoi kaiken pahan olonsa ja turhautumisensa minun päälleni, kohteli minua todella huonosti.

Juuri näin meilläkin lopulta kävi! En olisi ikinä uskonut mieheni voivan käyttäytyä niin kohtuuttoman vahingollisesti minua kohtaan. Niin vain kuitenkin kävi.

Onneksi olen ymmärtänyt, että syytä on kummassakin yhtä paljon. Mies taitaa edelleen syyttää kaikesta minua. Toivon, että hänkin pääsee vielä joskus vihastaan ylitse. Lapsihaaveista luopuminen on minullekin vaikeaa (erityisesti kun mietin, kuinka miehen on helppo ratkaista asia omalla kohdallaan etsimällä nuorempi kumppani!) mutta uskon että ei kuitenkaan mahdotonta. Yritän ajatella, että vaikka minulla olisi maailman onnellisin parisuhde, sekin saattaisi jäädä yrityksistä ja toiveista huolimatta lapsettomaksi. Niin käy monille. Silti ihminen voi saada onnellisen elämän - jos taas ajattelisin että voin olla onnellinen ainoastaan elämällä (tulevien) lasteni kautta, niin sehän on juuri merkki siitä että minulla on vielä työtä tehtävänä itseni kanssa.

On silti hyvä ymmärtää, että on paljon vaikeampaa kohdata kaksi kipeää asiaa samaan aikaan: ero pitkästä parisuhteesta ja lapsettomaksi jääminen. Itse yritän mielessäni erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan ja käsitellä vain yhtä yhdellä kerralla. Minulla se toimii ihan hyvin ja pääsen asioissa eteenpäin. Jos yrittää kaikkea yhtäaikaa, taakka voi muodostua liian suureksi. Kokeile vaikka ihan mielessäsi päättää, että mietit tuota lapsettomuusasiaa viikonloppuisin ja sinkkuuntumisasiaa taas viikolla töiden jälkeen.

Muista myös, että et ole yksin. Meitä on muitakin samassa tilanteessa, ja me selviydymme siitä kyllä lopulta ehjiksi ihmisiksi. Minä ainakin haluan uskoa niin, vaikka joka hetki siltä ei tunnukaan. Tunteet ovat vain tunteita, ne tulevat ja menevät, eikä niiden pohjalta kannata tehdä pitkällemeneviä päätelmiä siitä, miten loppuelämä tulee menemään.

t. 12

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat