Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat etääntyy lapsistaan?
01.11.2015 |
Toiset pysyvät läheisinä koko loppuelämän, mutta esim. omat vanhempani eivät enää itseni ollessa teini-ikäinen halanneet minua tai kertoneet rakastavansa. Miksi ja milloin tällainen etääntyminen tapahtuu? En voi kuvitella, ettenkö halailisi, pussailisi ja kertoisi rakastavani omaa lastani vielä, kun hän on 50-vuotias. Nyt lapsi on vasta 2-vuotias ja rakastaa huomionosoituksia, joten helppo sanoa, mutta lupaan kyllä kertoa sille tulevalle murrosikäisellekin, miten paljon rakastan. Osoitatteko te välittämistä isoille, jopa jo aikuisille lapsillenne? Jos ette, niin milloin se loppui?
Kommentit (31)
Mä ainakin vihaan sekä vanhempiani että lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä välittämistä on kyllä monet muut asiat kuin halaaminen.
Itse en ole halailija. Rakastan jäyhästi. Kyllä te lapset olette silti maailman tärkeimpiä minulle, vaikka en halaakaan!
Kuule, kun anoppi halaa poikaansa, niin kyseessä on katkaisematon napanuora. Parempi ymmärtää pitää näpit erossa miniän omaisuudesta.
Minulla ei ole lapsia eikä varmaan tulekaan, mutta en ole koskaan viihtynyt omien vanhempieni sylissä halailtavana ja pussailtavana. Ei vain tunnu luontevalta. Tunteiden ilmaiseminen nyt on muutenkin vähän sellaista höpöhöpöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että opiskeleja lapseni on paljon iloisempi ilmaisesta yksiöstä ja 500 euron kuukausirahasta kuin siitä, että roikun hänessä ja halailen tämän tästä. Teot arjessa on minusta arvokkaampaa välittämistä kuin halailu. Kun se rahan antaminen ei tarkoita, että ei olisi hyvissä väleissä lapsensa kanssa ja maksaisi tätä ulos elämästään vaan päinvastoin.
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kun anoppi halaa poikaansa, niin kyseessä on katkaisematon napanuora. Parempi ymmärtää pitää näpit erossa miniän omaisuudesta.
Höpsistä. Halaan sekä poikaani, että miniääni, joka on läheinen ja rakas ystäväni. Miniää varmaan useimmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Eräs ystäväni uskalsi vasta reilu viisikymppisenä tunnustaa itselleen, että ei ole koskaan pitänyt äidistään. Tämän asian tunnustaminen teki hänelle hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Miksi luulet, ettei sinullekin voisi käydä samoin kuin äidillesi? Että oma lapsesi ei pidäkään sinusta ihmisenä? Tämähän ei edes ole kovin epätavallista, ja tämän tyyppiset asiat tapaavat vielä siirtyä sukupolvelta toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Miksi luulet, ettei sinullekin voisi käydä samoin kuin äidillesi? Että oma lapsesi ei pidäkään sinusta ihmisenä? Tämähän ei edes ole kovin epätavallista, ja tämän tyyppiset asiat tapaavat vielä siirtyä sukupolvelta toiselle.
Useimmiten ihminen pyrkii vanhempana välttämään sellaisia asioita, jotka ovat hänelle itselleen lapsena aiheuttaneet mielipahaa omien vanhempien taholta.
Eri asia on sitten, jos on psyyke tuhottu niin pahasti, että osaa vain toistaa opittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Miksi luulet, ettei sinullekin voisi käydä samoin kuin äidillesi? Että oma lapsesi ei pidäkään sinusta ihmisenä? Tämähän ei edes ole kovin epätavallista, ja tämän tyyppiset asiat tapaavat vielä siirtyä sukupolvelta toiselle.
Useimmiten ihminen pyrkii vanhempana välttämään sellaisia asioita, jotka ovat hänelle itselleen lapsena aiheuttaneet mielipahaa omien vanhempien taholta.
Eri asia on sitten, jos on psyyke tuhottu niin pahasti, että osaa vain toistaa opittua.
Vaan kun tuo ei ole sellainen asia, jonka pystyisi omalla käytöksellään estämään.
Ap:lle, kyllä osoitan . Lapsemme ovat jo aikuisia ja parisuhteessa, mutta edelleen kerron heille rakastavani heitä ja halaan. Välimme ovat edelleenkin sellaiset, että kertovat oma-aloitteisesti asioistaan, niin iloista kuin suruista.
Minun mielestäni vanhemmuus ei oikeastaan lopu eikä voi loppua koskaan elinaikana.
Jossain vaiheessa osat kääntyvät päinvastaiseksi, eli vanhempi tulee olemaan se, joka tarvitsee huolenpitoa enemmän, mutta se on sitten enemmän sellaista käytännön huolenpitoa. Varsinaiset roolit eivät kuitenkaan muutu (paitsi kenties jossain denmentoivassa sairaudessa), eli vanhemmuus säilyy silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset ovat itse lopettaneet halaamisen n. 12-vuotiaana, enkä ole väkisin heidän iholleen sen jälkeen mennyt. Neljä vanhinta lasta on jo aikuisia eivtkä asu enää kanssamme. Tytöt halaavat edelleen aina, kun lähtevät omiin koteihinsa, mutta poika ei. Silti meidän kaikkien välillä on rakkautta ja välittämistä ja lapset luottavat muhun ja tukeutuvat ja kysyvät neuvoa ym., poikakin. Ei halaaminen yksistään ole osoitus rakkaudesta eikä sen puute merkki etääntymisestä.
AI vanhemmat etääntyy lapsistaan!
Heheheh....
Kyllä se menee ennemminkin niin, että lapset aikuistuessaan irtautuvat vanhemmistaan. Tulet kyllä huomaamaan, kun lapsesi kasvavat. Varsinkin teini-iässä ollaan NIIN itsenäisiä, eikä tykätä vanhoista vanhemmista, jotka tuppaa lääppimään, ihan kuin muka oltaisiin vielä lapsia...
Moni kokee, että vanhempien kanssa oleilu ja jutustelukin ovat "lapsellisia" juttuja. Ikävä kyllä näin.
En toki väitä, etteikö olisi olemassa tunnekylmiä vanhempia, mutta väitän, että he ovat pieni vähemmistö verrattuna siihen aika luonnolliseen itsenäistymiseen ja irtautumiseen, jota teinit tekevät aikuistuessaan.
Oletko sinä ap tullut viestineeksi tarpeeksi kaipaavasi hellyyttää ja halauksia? Miten vanhempasi reagoivat, jos yritit heitä halata?
Itse niin kaipaisin vielä sylittelyä teinieni kanssa, mutta koska he vähän nolostelevat sellaista, niin hellin heitä sitten monin muin tavoin.
Halaan lastani, mutta vanhempiani en. Ei mua muistaakseni kotona hirveästi halailtu, ehkä pienenä, mutta en sitä muista. Hyvänyöntoivotuksia jaettiin ja suht nätisti puhuttiin, paitsi sitten kun olin teini, niin äidin kanssa alkoi mennä huonommin, kun hän ei enää luottanut yhtään, vaikka olin melko kiltti tyttö.
Oma muksu on ihan mahdoton halailija, on nyt kuusivuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Miksi luulet, ettei sinullekin voisi käydä samoin kuin äidillesi? Että oma lapsesi ei pidäkään sinusta ihmisenä? Tämähän ei edes ole kovin epätavallista, ja tämän tyyppiset asiat tapaavat vielä siirtyä sukupolvelta toiselle.
Useimmiten ihminen pyrkii vanhempana välttämään sellaisia asioita, jotka ovat hänelle itselleen lapsena aiheuttaneet mielipahaa omien vanhempien taholta.
Eri asia on sitten, jos on psyyke tuhottu niin pahasti, että osaa vain toistaa opittua.
Vaan kun tuo ei ole sellainen asia, jonka pystyisi omalla käytöksellään estämään.
Joku pystyy. Oma mieheni on hyvä esimerkki pystyvästä. Hänen mukaansa se on kyllä vaatinut valtavasti tietoista työtä joka ikinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta ei kasvakaan sellainen ihminen, josta vanhempi pitää. Oma äitini ei ole ikinä halannut tai muutenkaan osoittanut kiinnostusta. Yhä vähemmän sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Luulen että hän ei vaan pidä minusta. Olemme niin erilaisia ja voin myös nyt aikuisena sanoa, että en myöskään pidä hänestä ihmisenä. Tottakai olisin halunnut äidin, joka välittää minusta syvästi, varsinkin nuorempana, mutta ei voi mitään. Jos itse saan joskus lapsia niin aion rakastaa ja pysyä myös heidän kanssaan läheisinä siihen asti kuin kuolen. En voisi kuvitella mitään muunlaista elämää itselleni.
Miksi luulet, ettei sinullekin voisi käydä samoin kuin äidillesi? Että oma lapsesi ei pidäkään sinusta ihmisenä? Tämähän ei edes ole kovin epätavallista, ja tämän tyyppiset asiat tapaavat vielä siirtyä sukupolvelta toiselle.
Useimmiten ihminen pyrkii vanhempana välttämään sellaisia asioita, jotka ovat hänelle itselleen lapsena aiheuttaneet mielipahaa omien vanhempien taholta.
Eri asia on sitten, jos on psyyke tuhottu niin pahasti, että osaa vain toistaa opittua.
Vaan kun tuo ei ole sellainen asia, jonka pystyisi omalla käytöksellään estämään.
Jotkut pystyvät. Oma mieheni on esimerkki tällaisesta. Tosin se hänen mukaansa on vaatinut valtavasti tietoista työtä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
AI vanhemmat etääntyy lapsistaan!
Heheheh....
Kyllä se menee ennemminkin niin, että lapset aikuistuessaan irtautuvat vanhemmistaan. Tulet kyllä huomaamaan, kun lapsesi kasvavat. Varsinkin teini-iässä ollaan NIIN itsenäisiä, eikä tykätä vanhoista vanhemmista, jotka tuppaa lääppimään, ihan kuin muka oltaisiin vielä lapsia...
Moni kokee, että vanhempien kanssa oleilu ja jutustelukin ovat "lapsellisia" juttuja. Ikävä kyllä näin.
En toki väitä, etteikö olisi olemassa tunnekylmiä vanhempia, mutta väitän, että he ovat pieni vähemmistö verrattuna siihen aika luonnolliseen itsenäistymiseen ja irtautumiseen, jota teinit tekevät aikuistuessaan.
Oletko sinä ap tullut viestineeksi tarpeeksi kaipaavasi hellyyttää ja halauksia? Miten vanhempasi reagoivat, jos yritit heitä halata?
Itse niin kaipaisin vielä sylittelyä teinieni kanssa, mutta koska he vähän nolostelevat sellaista, niin hellin heitä sitten monin muin tavoin.
Kyllä meillä teinitkin sukupuolesta riippumatta halasivat ihan oma-aloitteisesti. Joka ilta esim. hyvänyöntoivotus oli halaus. Toki jossain vaiheessa kavereiden läsnäollessa sitä ei tehty, mutta sekin vaihe meni aika pian ohi.
Halasin myös ne kaverit...taisivat tykätä, kun vierailevat meillä vieläkin, pitkällä aikuisuudessaan.
Suomessa on tuhansia lapsia, jotka kyllä nautinnolla on saatu alkuun mutta sen jälkeen ei huvittaisi olla niiden kanssa ja kasvattaa ja rakastaa niitä. Tuolla ne seilaa sitten miten kuten ja jälki on sen mukaista. Pahoinvointi kasvaa, kuten Joutsenon tapaus osoittaa. Onko valtiovalta edes huomannut koko murhaa? Ei se kiinnosta, kun niitähän on vuodessa jo useita noita teinien murhia. Säästää pitää kaikesta....