Kuinka kauan voi kestää kuoleman ymmärrys?

Vierailija

Minulle erittäin rakas anoppi kuoli syyskuussa. Hautajaisista on kuukausi.
Vaikka rakastin anoppiani yli kaiken, hän oli minulle tärkeämpi kuin oma äitini, en ole vielä itkenyt tai kaivannut.
Olenko jotenkin tunteeton, vai mitä tämä on?
Olin ajatellut, että viimeistään hautajaisissa romahdan - mutta ei. Itkin vaan vähän yhden virren aikana.
Mieskin on selvinnyt äitinsä kuolemasta, lapset (7 ja 8) eivät vielä oikein ymmärrä.
Minua itseäni vain ihmetyttää tämä oma tunteettomuuteni.

Äsken pidin käsissäni pyyhettä, johon anoppi oli ommellut sen nauhan, johon pyyhkeen voi riipustaa. Silloin tunsin jotakin, mutta se meni ohi.

Miten olen näin itkemätön ja kylmä, vaikka eräs rakkaimpia kuoli?

Kommentit (2)

Vierailija

Minusta tuli tuollainen lähempänä keski-ikää, kun olin jotenkin itse jo kohdannut kuolemisen ja menettämisen pelkoni erinäisissä aiemmissa menetyksissä. Olin ennen jopa sairaalloisen herkkä: esim. vanhan koiran lopettamisen jälkeen tarvitsin viikon sairaslomaa, ja pelkäsin pitkään tulevani hulluksi tuskasta. Ja sukulaisen hautajaisten järjestelyyn tarvitsin lääkäriltä rauhoittavat lääkkeet, koska olin täysin toimintakyvytön ja huusin suoraa huutoitkua muuten koko ajan, viikkotolkulla. 

Jossain vaiheessa sitten vaan huomasin, kun tuli uusi menetys, että ei, enää minua ei sillä tavalla satu. Ihan välittömästi menetyksen jälkeen, siis jokunen päivä, jos nyt aloin oikein muistella edesmennyttä, tuli haikea olo ja  yksittäinen kyynelkin. Mutta pystyin ongelmitta olemaan ajattelemattakin, jos piti vaikka tehdä töitä. Ja aika äkkiä se meni ohi. Jotenkin ajattelen, että kai ole nyt niin pohjia myöten vaan hyväksynyt jo sen, että kaikki kuolevat eikä siinä ole mitään kammottavaa, ettei jaksa dramatisoida. Ja tiedän senkin, että elämä jatkuu menetyksistä huolimatta, ja se on lopulta niin lyhyt, että katson mieluummin eteenpäin kuin taaksepäin, ja siihen mitä minulla vielä on kuin siihen mitä elämä on vienyt.

Vierailija

Minulta on kuollut lyhyen ajan sisällä kolme läheistä, kaksi ystävää ja isä. Kaipaan heitä valtavasti, ja minulta on hävinnyt kuolemanpelko kokonaan. Tajuan erittäin kirkkaasti miten rajallinen aika meillä täällä on ja yritän olla vaan onnellinen joka päivä. Ehkä se on tätä keski-ikäistymistä. Tajuaa ajan kulumisen ihan toisella lailla kuin nuorempana. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat