Lue keskustelun säännöt.
tarviin äidillistä neuvoa
28.10.2015 |
Oon siis vaihdossa oleva 17- vuotias tyttö. Kaikki sujuu periaatteessa täällä hyvin, mutta koti-ikävä on valtava. Olenkin miettinyt lähtisinkö joulu-tammikuussa kotiin. En vain uskalla ehdottaa äidilleni sitä, sillä tämä vuosi maksoi kuitenkin lähemmäs 10000 euroa enkä ole itse maksanut senttiäkään. Miten te äidit reagoisitte jos oma lapsenne haluaisi lopettaa kalliin vaihdon kesken ja tulla kotiin.
Kommentit (40)
Minä ajattelen vähän näin, että eihän se enää mene niin, että kun lähdetään vaihtoon, lähdetään sitten oikein urakalla vuodeksi niin ettei varmasti ole mitään kunnon yhteyksiä kotimaahan. Lennot Euroopan sisällä on halpoja, kulkeminen on helppoa ja vaivatonta. Jos oma lapsi olisi vaihdossa, tuntuisi hyvin luonnolliselta piipahtaa siellä itsekin, tsekkaamassa millaisessa perheessä lapsi on, miten hänellä menee ja kaipaisiko hän kenties vähän äidin seuraa (ja lompakkoa).
Mitäpä, jos sulla alkais käydä siellä vieraita kotimaasta ja päin vastoin? Sekin helpottaisi, että saisit olla joulun kotona, mut sitten taas saisit sinne jonkun kaverin viikoksi, voisitte suunnitella reissaamista ja ostosreissuja. Sulla voi olla koti-ikävä, mutta olet myös hyvin yksinäinen, ja ajatus siitä että saat nähdä ystäviäsikin varmasti helpottaisi oloasi.
Ja vielä: meistä aikuisista me kaikki voisimme järkätä itsemme vuodeksi ulkomaille eroon perheestämme ja lapsistamme. Harva haluaa sitä tehdä, koska kokisi että olisi liian rankkaa olla yksin ja erossa kaikesta tutusta. Myös nuorella on ihan sama oikeus ikävöidä tuttuja asioita. Täällä Suomessa otetaan nuorten itsenäistyminen jotenkin hirveän vakavasti, jo nuorena pitää pärjätä tilanteissa joihin aikuiset eivät itseään edes järjestä, ihan mukavuussyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kiitos ihanasta viestistä se teki todella mun olon paremmaks:') Voisin kyllä miettiä tuota vierailu juttua, vaikka tällä hetkellä tuntuu että se vaan pahentaisi oloa.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen vähän näin, että eihän se enää mene niin, että kun lähdetään vaihtoon, lähdetään sitten oikein urakalla vuodeksi niin ettei varmasti ole mitään kunnon yhteyksiä kotimaahan. Lennot Euroopan sisällä on halpoja, kulkeminen on helppoa ja vaivatonta. Jos oma lapsi olisi vaihdossa, tuntuisi hyvin luonnolliselta piipahtaa siellä itsekin, tsekkaamassa millaisessa perheessä lapsi on, miten hänellä menee ja kaipaisiko hän kenties vähän äidin seuraa (ja lompakkoa).
Mitäpä, jos sulla alkais käydä siellä vieraita kotimaasta ja päin vastoin? Sekin helpottaisi, että saisit olla joulun kotona, mut sitten taas saisit sinne jonkun kaverin viikoksi, voisitte suunnitella reissaamista ja ostosreissuja. Sulla voi olla koti-ikävä, mutta olet myös hyvin yksinäinen, ja ajatus siitä että saat nähdä ystäviäsikin varmasti helpottaisi oloasi.
Ja vielä: meistä aikuisista me kaikki voisimme järkätä itsemme vuodeksi ulkomaille eroon perheestämme ja lapsistamme. Harva haluaa sitä tehdä, koska kokisi että olisi liian rankkaa olla yksin ja erossa kaikesta tutusta. Myös nuorella on ihan sama oikeus ikävöidä tuttuja asioita. Täällä Suomessa otetaan nuorten itsenäistyminen jotenkin hirveän vakavasti, jo nuorena pitää pärjätä tilanteissa joihin aikuiset eivät itseään edes järjestä, ihan mukavuussyistä.
Muistelen muuten, että niissä vaihto-oppilaspapereissa oli toive (määräys?), etteivät vanhemmat vierailisi vaihto-oppilasvuonna lapsen luona. Muistanko oikein?
T. se vaihto-oppilaan äiti
Joo periaatteessa perhe saa tulla käymään vasta toukokuussa ja minä en saa käydä ollenkaan suomessa, mutta riippuu varmaan järjestöstä kuinka tarkkoja asian kanssa ollaan.
Miten voi määrätä, että vanhemmat ja lapset eivät saa tavata toisiaan? Eihän tuollaista rajoittamista voi olla olemassa. Jopa elinkautisvangit saavat tavata läheisiään, saati sitten vaihtari. Varsinkin, kun kyseessä on alaikäinen nuori ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut todella hyvia neuvoja! Itse asun myos ulkomailla, muutin tanne heti lukion jalkeen. Se on ihan totta etta tama "vaihe" jonka kanssa kamppailet kuuluu asiaan. Ensin kaikki on uutta ja ihmeellista mutta sitten tuntuu etta kaikki on Suomessa paremmin, ruoka, saa, ihmiset... Mutta se menee ohi! Se on vain osa oman paikkasi loytamista uudessa ymparistossa. Joku jo sanoikin etta yrita tutustua ihmisiin koska sosiaalinen kanssakayminen ei ole kaikkialla kuin Suomessa. Voi todellakin pyytaa jotain koulututtua kahville tai shoppailemaan, ei siina ole mitaan outoa. Tuntuu etta sinulta puuttuu ne sosiaaliset kontaktit Espanjassa ja sen takia on todella ymmarrettavaa etta ikava on kova. Tassa tarvitaan omaa aktiivisuutta ja kun alat tutustua uusiin kavereihin voit jutella heille myos murheistasi mutta mika tarkeinta, viettaa aikaa heidan kanssaan, tehda mukavia asioita ja saada uusia kokemuksia jotka vievat huomion kodin ikavoimisesta!
Sinuna ehka ottaisin sellaisen "viimeinen rutistus" asenteen. Laita itsesi likoon, yrita tutustua ihmisiin aktiivisesti, aloita harrastus jne jne. Sitten jos parin kuukauden paasta tuntuu viela kauhealta voit ainakin sanoa etta todella yritit kaikkesi ja pistit itsesi likoon! Tsemppia!
Luin joskus jostain, että vaihto-oppilaan oletetaan rakentavan itselleen uusi elämä vaihdossa. Yhteys ns. 'vanhaan suomi elämään' saattaa haitata tätä projektia :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei tuo 'viimeinen rutistus' juttu on hyvä! Ja siis olen käynyt paikallisten kanssa ulkona ja minulla on kavereita täällä mutta juttuihin ei oikein pääse mukaan kun ei ole yhteistä kieltä: minun espanja on surkeaa ja paikallisten englantikaan ei ole mitään kehuttavaa. Mutta pitää vain yrittää. Opiskelen joka päivä väh. 4 tuntia espanjaa, mutta kuitenkin olen ihan aloittelija vielä.
Sanon nyt ihan päinvastaisen mielipiteen kuin muut täällä. Jos kyse olisi omasta lapsestani, kehottaisin tulemaan kotiin. Ei toki ensimmäisen ikävähetken jälkeen, mutta jos tilanne jatkuisi viikkoja.
Elämän mittaan olen huomannut, että ikäviä ja pakollisia asioita ja tilanteita jotka tuntuu kurjalta tulee vastaan ja osaa ei voi väistää. SIksi mä kyllä pyrin toimimaan niin, että ne mitkä voi muuttaa/väistää, mä muutan ja väistän. Eli jos en viihdy vaikkapa reissussa, lyhennetään reissua, ei kärvistellä "koska on maksettu".
Ja jos oma lapsi tuollaisessa tilanteessa ikävöisi kotiin, ei sillä maksetulla rahalla olisi merkitystä, kotiin saisi tietenkin tulla kesken vaihdon. Eihän se vaihto vanhempia varten ole, vaan nuorta itseään ja jos siellä on koko ajan kurjaa niin ei mitään järkeä.
Mutta hyvä olisi varmasti ensin jutella asiasta sekä vanhemmille että jollekin siellä paikanpäällä (onko siellä merimieskirkkoa tms suomalaisten ylläpitämää paikkaa, niihin voi mennä juttelemaan vaikkei kuuluisi kirkkoon tai olisi erityisen uskonnollinen) koska kovakin ikävä varmasti kuuluu tietyssä vaiheessa asiaan ja voi mennä ohikin. Mutta jos ei mene ohi, ei ole epäonnistumista tai kiittämättömyyttä tulla kotiin, mun mielestä. Kovasti tsemppiä, vaikutat tosi järkevältä nuorelta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus jostain, että vaihto-oppilaan oletetaan rakentavan itselleen uusi elämä vaihdossa. Yhteys ns. 'vanhaan suomi elämään' saattaa haitata tätä projektia :o
No täähän kuulostaa koko ajan enemmän jonkun uskonnollisen lahkon harjoittamalta aivopesulta kuin kulttuurivaihdolta. Nuori ihminen on jo itsessään helppo uhri kaikelle hyväksikäytölle, koska hänet on reippauden nimissä helppo manipuloida sietämään ihan mitä tahansa. Jos sitten vielä aktiivisesti yritetään katkaista nuoren suhteet niihin ihmisiin, jotka hänellä ovat tässä elämässä tuki ja turva, niin siinä vaan on jotain outoa. Se ei taatusti palvele sitä nuoren hyvinvointia. Mikä kuitenkin pitäisi olla koko homman tarkoitus.
Sellaista määräystä ei voi olla, että nuori ei saa käydä läheistensä kanssa kahvilla tai shoppailemassa tai pienellä lomareissulla vaihtarivuotensa aikana. Se rikkoo ihmisoikeuksia. Perheelle ei tietenkään saa aiheuttaa lisävaivaa, mut muuten ajatus siitä että nuori ois vähän kuin vankilassa on aivan älytön.
En ehtinyt lukea koko ketjua, mutta jos sinulla on psykosomaattisia oireita ja paniikkia, se pitäisi huomioida tuossa päälimmäisenä, ettei pääse kehittymään mitään vakavampaa sillä saralla. Pystytkö käymään normaalisti koulussa ja ulkona vai rajoittavatko oireet elämääsi jotenkin vai ovatko ainoastaan inhottavia tuntemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kanssa 17-v. vaihdossa. Vuoden puoliväli oli suoraan sanottuna kamalaa paskaa ja kärsin ihan tosissani... Oli niin tylsää ja ikävä kotiin ja koko maa oli alkanut ärsyttää. Eli hyvin tyypillinen kulttuurishokki. Teillekin varmaan vaihtarijärjestö siitä kertoi ennen lähtöä? Onneksi en kuitenkaan kehdannut lähteä, koska vuoden loppuosa olikin sitten todella mahtavaa! :)
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt lukea koko ketjua, mutta jos sinulla on psykosomaattisia oireita ja paniikkia, se pitäisi huomioida tuossa päälimmäisenä, ettei pääse kehittymään mitään vakavampaa sillä saralla. Pystytkö käymään normaalisti koulussa ja ulkona vai rajoittavatko oireet elämääsi jotenkin vai ovatko ainoastaan inhottavia tuntemuksia?
Minäkin kiinnittäisi huomiota siihen, onko tämän ketjun aloittaja yksinkertaisesti liian kuormittunut. Joskus psyykkinen stressi voi tulla liian kovaksi, niin että se laukaisee sitten masennusta tai ihminen palaa loppuun. Ulkopuolinen ei voi tätä stressin määrää arvioida, vain ihminen itse voi tietää miten hän voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole varuillasi. Tunsin Espanjassa asuessani kevaalla yo:ksi kirjoittaneen 18-vuotiaan tyton, joka eksyi narkkaripiireihin = ihastui narkkiin ja puolessa vuodessa tytolla oli HIV ja sitten lahti henki. Narkkikampasta oli loytynyt kuolleena.
Isansa oli lentanyt paikalla hakemaan tyttoa kotiin, mutta kun oli 18, ei onnistunut. Rahaakin isa oli narkeille tarjonnut, jos auttaisivat kotiinlahtoa, ei auttanut sekaan.
Sieva vaalea ita-suomalainen tytto se oli. Pahaa teki, kun kuulin, miten kavi.
Minusta 17-vuotias on kylla liian nuori vaihto-oppilaaksi - jollei ole harvinaisen kypsa ikaisekseen ja harvapa on.
Mitäs jos tulisit vain joululomalle sieltä sillä mielellä että palaisit takaisin? :) Koti-ikävä on normaalia mutta ei ylitsepääsemätöntä, ja muistan itse 17 vuotiaana kuinka kaipasinkaan kotiin. Mikä eniten laittaa ikävöimään? Voisiko yhteydenpitoa kotiin lisätä ja auttaisiko jos kertoisit äidillesi että ikävöit takaisin (mutta jättäisit taktisesti livauttamatta että haluaisit takaisin kotiin) jolloin sen sanominenkin voisi hälvntää ikävää?
Millainen sun perhe siellä Espanjassa on? Miten sulla synkkaa heidän kanssaan? Millainen on perheen isä? Yrittääkö lähennellä tai onko hänen seurassaan muuten epämukava olla?
Toivottavasti sulla on siellä normaali, huolehtivainen perhe. Kysyn tätä siksi, että yhteen väliin tuntui siltä, että joka toista vaihtarityttöä oli ahdisteltu. He vaan eivät tajunneet sitä ahdisteluksi ennen kuin aikuisena. Yksikään ei kertonut vaihtarivuoden aikana tästä perheelleen, vain kavereilleen jotka nämäkään eivät tajunneet tilanteen vakavuutta.
Hei kiitos kaikille neuvoista ja tsempeistä. Itsekin mietin onko tämä joku superpaha kulttuurishokki sillä muilla alueeni vaihtareilla menee ihan ok.
Koulussa on pakko täällä käydä halusi tai ei. Ja päällisin puolin koulussa menee ihan ok, mutta toisaalta välillä ikäväitku kohtauksia tulee jopa siellä, vaikka olen aika tarkka siitä että en näytä liikaa tunteitani. Olen aika hämilläni, sillä vaikka perheeni on minulle todella rakas, on minut kasvatettu aika itsenäiseksi. Ja stressiä on kokoajan mutta olen jokatapauksessa aika kova stressaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus jostain, että vaihto-oppilaan oletetaan rakentavan itselleen uusi elämä vaihdossa. Yhteys ns. 'vanhaan suomi elämään' saattaa haitata tätä projektia :o
No täähän kuulostaa koko ajan enemmän jonkun uskonnollisen lahkon harjoittamalta aivopesulta kuin kulttuurivaihdolta. Nuori ihminen on jo itsessään helppo uhri kaikelle hyväksikäytölle, koska hänet on reippauden nimissä helppo manipuloida sietämään ihan mitä tahansa. Jos sitten vielä aktiivisesti yritetään katkaista nuoren suhteet niihin ihmisiin, jotka hänellä ovat tässä elämässä tuki ja turva, niin siinä vaan on jotain outoa. Se ei taatusti palvele sitä nuoren hyvinvointia. Mikä kuitenkin pitäisi olla koko homman tarkoitus.
Sellaista määräystä ei voi olla, että nuori ei saa käydä läheistensä kanssa kahvilla tai shoppailemassa tai pienellä lomareissulla vaihtarivuotensa aikana. Se rikkoo ihmisoikeuksia. Perheelle ei tietenkään saa aiheuttaa lisävaivaa, mut muuten ajatus siitä että nuori ois vähän kuin vankilassa on aivan älytön.
Vaihto-oppilasvuosi ei ole helppo, ja kypsyyttä ja pärjäämistä vaaditaan. Monista nuorista ei vaihtareiksi ole. Lähtöä suunnittelevan nuoren (ja vanhempien) on ymmärrettävä nämä vaatimukset. Itse ymmärsin ja hyväksyin tuon "säännön". Äiti ei voi mennä lohduttamaan. Nuorille, joille vanhemmista erossaolo on mahdotonta, on lyhyempiäkin mahdollisuuksia tutustua eri maihin, esimerkiksi kielikurssit ulkomailla.
Napanuora on vain katkaistava. Itselleni oli aivan järkyttävän vaikea erota tytöstä vaihtarivuodeksi (joka ei siis ole täyttä kalenterivuotta). Itkin asemalla hulluna, sydän meinasi särkyä.
Oli vaikeaa kuulla ongelmista, ahdisti niin kovasti, teki mieli hypätä koneeseen ja mennä järjestelemään asiat, tietämään ja päsmäröimään. Mutta en mennyt.
Oli myös ihana kuulla kuulumisia sitten, kun kaikki meni hyvin. Olin ylpeä pärjäävästä tytöstäni.
Vaihtarit eivät ole enää lapsia. Jos tuleva vaihtari mieltää itsensä vielä lapseksi, hän ei ole kypsä lähtemään noin vaativaan urakkaan. Niin, ymmärrän tuon "erossaolovaatimuksen". Myös vaihtariperheelle on annettava aikaa, tutustua rauhassa vaihtariin, hän elää heidän perheessään, ja sitäkin rauhaa on kunnioitettava.
T. se vaihtarin äiti.
Ja asun yksin erään naisen kanssa joka on kyllä todella mukava eikä ainakaan vielä ole ollut ongelmia.
Pääset kaveriporukoihin mukaan parhaiten niin, että kysyt joltain paikalliselta tutulta tytöltä voisiko hän lähteä näyttämään shoppailupaikkoja. Ja niin voi tehdä, todellakin. Muista että et ole suomessa ja että oot _vaihtari_. Niin pääset tutustumaan. Ei todellakaan tarvitse olla edes hyvä kaveri, kunhan on joku mukava jonka kanssa olet pari kertaa ollut tekemisissä:) haleja.