Onko täällä muita, jotka eivät pidä liikunnasta?

Vierailija

Oletko normaalipainoinen? Harrastatko mitään liikuntaa?

Olen itse 163cm ja 50kg eli normaalipainoinen, inhoan liikuntaa, tällä hetkellä harrastan vain hyötyliikuntaa, pyöräilen kouluun ja talven tullessa kävelen sinne. Minusta kaikki liikuntalajit mitä olen kokeillut ovat olleet todella tylsiä. En ole ikinä kokenut mitään liikunnan jälkeistä hyvää oloa.
Ainoa laji mistä pidän on ratsastus ja siihen ei näin opiskelijana ole varaa. Kun joskus pääsen töihin niin varmasti jatkan rakasta harrastustani, mutta sitä ennen taidan olla vain liikkumatta.

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Minä!

Pituuteni on 165 ja painan 61 kg. Koskaan en ole pitänyt liikunnasta. Kahdesti olen yrittänyt aloittaa säännöllisen urheilun, mutta edes puolen vuoden jälkeen en saanut sitä ihanaa euforista tunnetta, joka siitä kuulemma tulee. Se tuntui vain kuluttavalta ja turhalta hössöttämiseltä  - aivan järjenvastaiselta siis.

Miksi kuluttaisin ja kuormittaisin kehoani tavalla, joka vain hassaa sen käyttämäni energian taivaan tuuliin? Mieluummin vaikka rakennan jotakin samalla energialla, tai teen muuta hyödyllistä.

Vierailija

Minä inhoan liikuntaa. Pidän liikkumisesta, minulla on työ jossa ollaan koko ajan liikkeessä, lisäksi pyöräilen paljon ja kävelen pitkiä lenkkejä koiran kanssa.

Mut liikunta jossain hikisessä salissa sadan muun naisen kanssa. Ei kiitos. Heti tulee koulun jumppatunnit mieleen. Päivän jälkeen viimeinen asia, mitä haluan tehdä, on lähteä ajelemaan keskustaan, hakemaan parkkipaikkaa, etsimään vapaata pukukoppia, väistelemään muita ihmisiä ruuhkassa, varaamaan omaa neliötä ruuhkaisessa jumppasalissa ja sitten yrittää jumppailla siinä tönimättä muita tai tulematta tönityksi. Siinä on liikaa ruuhkaa ja liikaa ihmisiä mulle enää vapaa-ajalle. 

Lisäksi saan aina saleilta ja jumpasta nuhan. Olen ihan varma, että ne on paikkoja joissa pöpöt leviää tehokkaasti likaisista laitteista ja kun niitä pöpöjä läähättää suu auki suoraan keuhkoihin.  Siihen hetkeen, kun lopetin kaikki yrityksetkään olla kunnon ihminen joka juoksee jumpissa, mulla loppui sellainen jatkuva pieni nuha ja kurkkukipu ja tunne että on tulossa kipeäksi. Olen sen jälkeen ollut huomattavasti terveempi.

Vierailija

Minä en erityisesti välitä liikunnasta, mutta harrastan sitä n. 5h viikossa + hyötyliikunta. Olen kokeillut monia lajeja, joistakin pidän enemmän kuin toisista, mutta mitään en kyllä rakasta ja aina se sohvalle jääminenkin houkuttaa. Olen ratkaissut ongelman käymällä kavereiden kanssa jumpassa. Silloin se ei ole niin pakkopullaa ja pakko lähteä, kun on kaverille luvannut. Ikinä en ole euforian tunnetta kyllä saanut ja jo vuosia harrastanut säännöllistä liikuntaa ja harvoin olen into piukeana pinkaisemassa salille.

Niin ja olen 160/54. Omaan kroppaani mielestäni muutama kilo liikaa, mutta kai ihan normaalipainoinen olen.

Vierailija

Täällä yksi jota ei vaan kiinnosta mikään liikunta. Joo, olen ylipainoinen megaläski 178cm/85kg. 

En vaan saa mitään hyvänolontunnetta liikunnasta. Saan vaan huonon olon (fyysisesti oksettaa) ja päänsäryn johon ei auta lääkkeetkään. Jalatkin(sääret) kipeytyvät 100m kävelyn jälkeen niin että tekis mieli huutaa suoraa huutoa. Lääkäritkään eivät ole löytäneet vikaa. Pohjallisetkaan ei auta. 

Kesäisin pyöräilen jonkun verran, mutta syksyn/talven tullen en liiku. Ei vaan kiinnosta lähteä kipeyttämään itseään tietentahtoen. 

Kuntosalille mua ei saa vaikka maksettaisi, samoin jonnekin ryhmäliikuntatunneille.

Vierailija

Olen nykyään lievästi ylipainoinen, pari vuotta sitten olin vielä normaalipainoinen. Viimeiset viisi vuotta olen pakottanut itseni liikkumaan joka päivä, poislukien muutama päivä jolloin olen ollut kuumeessa. Viime aikoina olen liikkunut 1,5 - 2 tuntia päivässä, enimmäkseen kävellyt ja pyöräillyt. Enkä koskaan ole kokenut mitään nautintoa siitä, se on vain velvollisuus.

Kävellessäni kuuntelen mp3-soittimesta lempimusiikkiani, se auttaa minua unohtamaan kävelyn tylsyyden. Jotain euforiaa voisi kuulemma kokea vasta, jos liikunta olisi huomattavasti rasittavampaa, kuten juoksua, mutta siihen en pysty enkä sydänsairauden takia saakaan rasittaa itseäni liikaa.

Vierailija

Tuli tosta vikasta kommentista mieleen, että oletteko varmasti kaikki harrastaneet tarpeeksi raskasta/kuluttavaa liikuntaa? Siitä se hyvä olo tulee, ainakin mulle. Kävelemällä, hölkkäämällä tai todella kevyellä punttitreenillä sitä ei saa. Mulle on vaikee ymmärtää ajatus, ettei saa hyvää oloa siitä että on tehnyt jotain raskasta ja selvinnyt siitä, vaikka näin varmasti voikin olla.

Vierailija

Täällä. Olen aina inhonnut syvästi liikuntaa. Siitä tulee minulle pelkästään paska olo, ja olen kokeillut kyllä nuorempana monia, monia lajeja (kun aina joku kuitenkin sanoo ettet ole vaan löytänyt omaa lajia). Hikoilu ja hengästyminen tekee minulle vaan aina paskan olon, ja se jatkuu lähes vuorokauden. 

Kuitenkin, olen jo 41-vuotias, eikä mitään terveys- tai paino-ongelmia ole. Olen 161 cm pitkä ja painan 48 kg. Olen kasvissyöjä, mikä varmaan auttaa painonhallinnassa. Mitään lääkityksiä tai perussairauksia ole, ja flunssaakaan en saa juuri koskaan. Olo on energinen ja kaikin puolin hyvä. Eli mulle selvästi arkiliikunta riittää mainiosti. (Kuten myös ilmeisesti vanhemmilleni: seitsenkymppisenä ovat hoikkia ja vailla pitkäaikaissairauksia, ikinä eivät ole kuntoilua harrastaneet.)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tuli tosta vikasta kommentista mieleen, että oletteko varmasti kaikki harrastaneet tarpeeksi raskasta/kuluttavaa liikuntaa? Siitä se hyvä olo tulee, ainakin mulle. Kävelemällä, hölkkäämällä tai todella kevyellä punttitreenillä sitä ei saa. Mulle on vaikee ymmärtää ajatus, ettei saa hyvää oloa siitä että on tehnyt jotain raskasta ja selvinnyt siitä, vaikka näin varmasti voikin olla.

Minulle tulee vaan sitä paskempi olo, mitä raskaampi liikunta. Luulen että se, saako liikuntasuorituksista jotain endorfiinielämyksiä vai ei, määrää aika pitkälti sen kuka nauttii liikunnasta ja kuka inhoaa sitä. 

t. 8

Vierailija

En tykkää yhtään. Mutta silti käyn kuntosalilla 5x viikossa. Siksi, että se auttaa kipuihin ja mielialaan. olo on jonkin aikaa ihan kiva sen treenin jälkeen.

Ainoa laji, josta olen oikeasti pitänyt ikinä on teinevoimistelu. Siihen en vain enää kykenisi iän, kunnon ja vaikean ylipainon takia.

Vierailija

Minä en yhtään ihmettelisi, jos endorfiinihumala liikuntasuorituksen jälkeen olisi oikeasti vain pelkkä myytti, joka ei kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Nykyinen liikunta- ja terveyskulttuuri kun on täynnä näitä samantapaisia myyttejä. Joiden pohjalla on ajatus, että liikunta on niin tärkeää, että on ihan sama millä lailla ihmisiä yritetään saada siitä innostumaan, tarkoitus pyhittää keinot.

Koska näinhän se menee, että jos teet asioita joista nautit, sulle tulee siitä hyvä mieli. Jos teet asioita joista et nauti, sulle ei tule niistä hyvä mieli.

Vierailija

Mä muistan jo koulussa kun oli cooperin testi tulossa ja opettaja käski löytää sen oman sisäisen villivarsansa, eli kun alkaa tuntua pahalta, jatkaa vaan ja kohta tuntuu hyvältä. No ei ole koskaan tuntunut. Mä en kestä raskasta liikuntaa, saan siitä päänsäryn loppuillaksi ja se hetki kun tuntuu ettei happi kulje kunnolla on ahdistava. Ainut liikunta jota jaksan älyttömän hyvin on uiminen, mutta pienten lasten kanssa on lähes mahdoton harrastaa sitä kun mieskin on paljon töissä, ja iltaisin siellä uimahallissa on niin paljon porukkaa ettei se uiminen enää ole edes kivaa. Käyn siis rattaiden kanssa joka päivä muutaman kilsan kävelyllä. Joskus sekin on niin puuduttavaa että tekisi mieli itkeä.

Kaikkein mieluiten makaisin sohvalla tv:n ääressä ja herkuttelisin. Ihan oikeasti. Se asia ei ole muuttunut mihinkään vuosien varrella. En vaan anna itseni tehdä sitä liian usein.

Vierailija

En ole koskaan tykännyt liikunnasta. Silti käyn salilla ja lenkkeilen, koska muuten selkäni hajoaisi kokonaan ja en kestä sitä kipua.

'173cm/61kg

Vierailija

Ei ole olemassa mitään yleistä nyrkkisääntöä, että on asioita joista kaikki nauttisivat. Eiväthän kaikki nauti seksistäkään tai syömisestä, joten miksi kaikki nauttisivat liikunnastakaan.

Vierailija

Minä inhoan liikuntaa. Inhoan lenkkeilyä ja varisnkin kävelemeistä, kaikki aerobinen liikunta on ihan syvältä. Mutta olen pakottanut itseni liikkeelle. Edelleenkään en mielelläni lähde kävelylenkille ja juosta en jaksa. Mutta kyllä olen saanut sen endorfiini ryöpyn salilla käydessä. en silloin alkuun kun siellä aloitin käymään. Vaan sitten kun ensimmäisen kerran kävin treenin valmentajan kanssa. Treenin aikana tuntui että kuolen, hikoilin melkein ensimmäistä kertaa liikunta suorituksen aikana, ja ihan kunnolla että hiukset  ja vaatteet olivat märärt. Mutta herttinen sentään puolituntia treenin jälkeen olo oli aivan mahtava, oli niin hyvä olo henkisesti vaikka fyysisesti olin loppuö. Ja kun muutaman kerran jaksoin uudelleen rääkätä itseäni samoin ihan loppuun asti, niin jäin koukkuun. Edelleen vihaan aerobista liikuntaa enkäs iitä saa sitä hyvänolon tunnetta, koska en viitsi siinä kuluttaa itseäni niin loppuun kuin salilla. Mutta salilla käynti alka aolemaan minulle nyt vuoden jälkeen henkireikä, ja tämänkin aloitin vain siksi että kun olen pienikokoinen on kulutukseni levossa hyvin pieni. Eli painonhallinnan kautta saan syödä hyvin vähän. Mutta koska rakastan syömistä ja leipomista jne. Hlausin saada enemmän lihasmassaa jotta kuluttaisin levossakin enemmän --> saan syödä enemmän. Nyt en voisi kuvitellakkaan että jättäisin salilla käynnin pois. Ja olen siis AINA iän kaiken vihannut koulun liikunta tunteja ja erilaisia joukkuelajeja tai ryhmäliikunta tunteja, enkä edelleenkään niistä pidä millään lailla. Mutta tuo endorfiini ryöppy mikä tulee sen jälkeen kun on rasittanut omaa kehoa raskaasti ja loppuun on kyllä ihan valtava. EN itsekkään uskonut sitä ennenkuin tämän koin..

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat