Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni ei arvosta mielipiteitäni
28.10.2015 |
Hän väittää vastaan jopa ammattiani koskevissa asioissa. On kuullut muualta, ei-ammattilaisilta, muuta. Asuin pitkään ulkomailla ja hän väitteli sen maan asioista myös kanssani, vaikkei ollut koskaan käynyt siinä maassa. Kaikesta päätellen hän ei arvosta tietämystäni missään. Muuten tulemme hyvin toimeen, mutta hän on se, joka tietää asiat paremmin. Jos pysyn siinä tietämättömän ja hän opettajan roolissa, kaikki on hyvin.
Yksi esimerkki tuli eilen. Kerroin muutama kuukausi sitten erään uutissakin olleen asian siitä aikaisemmin asumastani maasta. Kuvailin sitä hänelle, mutta hän taas väitti, että ihan niin se ei varmaan ole. Eilen hän oli kuullut sen joltain tuttavaltaan, joka oli käynyt työmatkalla k.o. maassa ja kun sanoin, että minähän kerroin tuon sinulle ajat sitten, hän vastasi, että joo, oli se tosiaan sitten niin.
Miten yrittää päästä irti tästä asetelmasta, joka vaivaa minua kovasti. Suoraan puhuminen ei ole vaihtoehto, koska hän sanoisi vain, ettei ole totta se mitä väitän. Onko muita ideoita saada hänen arvostuksensa nousemaan?
Kommentit (14)
Mä olen myös useimmille ihmisille 5-vuotias. En tajua miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi on niin tärkeää olla oikeassa? itsehän tiedät että olet, noloa tuo on vain sille toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin tärkeää olla oikeassa? itsehän tiedät että olet, noloa tuo on vain sille toiselle.
Ei ole tärkeää olla oikeassa sinänsä. Mutta onhan se tosi outoa, että kertoo ystävälle jotain, jonka tietää oman kokemuksen kautta ja toinen ei arvosta tietoasi yhtään. Ottaa muilta kyllä sen vastaan, minulta ei. Harva kai tuollaisen asian kanssa pystyy ihan tuosta noin vain elämään? /AP
Minun äitini on tuollainen. Ystäväsi ei jostain syystä arvosta sinua. Voi kuitenkin palautua jopa hänen omaan käytökseensä, jota häpeää jollainlailla, ja luulee sinunkin tuomitsevan, ja sitten se tuottaa tuollaista "vastinetta", ettei arvosta sinua vaikka mitään syytä siihen ei olisi.
Kiitos vastanneille!
Taidan ottaa välimatkaa ystävääni. Olen ollut jo kauan sisäisesti kiukkuinen hänelle ja hänen suhtautumisensa on muodostanut juopaa välillemme yhä enemmän. No, ehkä kaikki ystävyydet ole koko elämän mittaisia. C'est la vie. / AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samantapainen ystävä. Sitten sairastuin ja jouduin jättämään opiskelun ja työskentelyn ja sosiaalinen elämäni kapeni rajusti. Samaan aikaan hänen elämänsä sujui hyvin. Silloin meidänkin ystävyytemme syveni, häneltä jäi kaikenlainen vastaanväittäminen ja "kilpailu" ja hän oli hyvin lämmin, myötätuntoinen ja auttavainen. Pari vuotta kului, mutta paranin viimein, pystyin aloittamaan taas opiskelun ja työnteon, minulla oli energiaa ja mahdollisuuksia saada uusia ystäviä... ja kas, ystävä alkoi taas väitellä kanssani kaikesta, haukkua mielenkiinnonkohteitani ja kilpailla kaikesta (tyyliin "minä näin kerran karhun" - "minäpä olen nähnyt VIISI karhua!!!").
Se yllätti ja satutti todella paljon. Viimein ymmärsin, että jonkinlainen epävarmuus kalvoi tätä ystävääni, ja hän pystyi unohtamaan sen vain silloin, kun oma elämäni oli niin kapea-alaista ja rajoitettua, että hän tunsi olevansa ns. niskan päällä. Kun elämääni taas mahtui jonkinsortin menestystä ja mielenkiinnonkohteita, joita en jakanut hänen kanssaan, epävarmuus sai hänet yrittämään lyttäämään sen kaiken.
Kaipaan vieläkin hänen hyviä puoliaan, mutta en ole enää yhteydessä häneen. Välimatka olisi sinullekin varmasti tervettä.
Tyttärellä on moinen kaveri. Monesti valittaa, kun kaveri vaan huutaa päin naamaa, että sä olet väärässä. Tämä pitää oman päänsä vaikka mikä on ja tyttäreni sitten väistää niissä tilanteissa, eli antaa periksi, kun jankkaaminen on aivan turhaa.
Se mimmi tekee kaikille samaa. Jopa väitti mulle vastaan omista menoistani yhtenä päivänä tässä..
Mä laitan sen tuon tytön luonteen hönttiyden piikkiin. Hän ei ole mikään penaalinterävin kynä, mutta kovasti se tietää kaikesta kaiken ja mielellään sanoo kovaan ääneen sen.
Eli jättäisin omaan arvoonsa moisen, vaikka kyllähän se varmasti syö, kun ei koskaan saa ääntään kuuluviin yhden ihmisen seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli samantapainen ystävä. Sitten sairastuin ja jouduin jättämään opiskelun ja työskentelyn ja sosiaalinen elämäni kapeni rajusti. Samaan aikaan hänen elämänsä sujui hyvin. Silloin meidänkin ystävyytemme syveni, häneltä jäi kaikenlainen vastaanväittäminen ja "kilpailu" ja hän oli hyvin lämmin, myötätuntoinen ja auttavainen. Pari vuotta kului, mutta paranin viimein, pystyin aloittamaan taas opiskelun ja työnteon, minulla oli energiaa ja mahdollisuuksia saada uusia ystäviä... ja kas, ystävä alkoi taas väitellä kanssani kaikesta, haukkua mielenkiinnonkohteitani ja kilpailla kaikesta (tyyliin "minä näin kerran karhun" - "minäpä olen nähnyt VIISI karhua!!!").
Se yllätti ja satutti todella paljon. Viimein ymmärsin, että jonkinlainen epävarmuus kalvoi tätä ystävääni, ja hän pystyi unohtamaan sen vain silloin, kun oma elämäni oli niin kapea-alaista ja rajoitettua, että hän tunsi olevansa ns. niskan päällä. Kun elämääni taas mahtui jonkinsortin menestystä ja mielenkiinnonkohteita, joita en jakanut hänen kanssaan, epävarmuus sai hänet yrittämään lyttäämään sen kaiken.
Kaipaan vieläkin hänen hyviä puoliaan, mutta en ole enää yhteydessä häneen. Välimatka olisi sinullekin varmasti tervettä.
Kiitos tästä näkökulmasta. Uskon, että tässä meidänkin ystävyydessämme on mukana tuollaista asetelmaa. Minustakin tuntuu, että on nyt paras olla niiden ihmisten kanssa, jotka pystyvät kohtaamaan minut ilman kilpailua ja lyttäämistä. Joskus jopa aviopuolisot saattavat alkaa kohdella toisiaan kilpailijoina. Ehkä tällainen on yllättävän yleistäkin pitkissä ihmissuhteissa, varsinkin, jos on jaettu yhteinen huoli tai kohtalonisku ja ensin ollaan oltu samalla viivalla, mutta myöhemmin asetelma muuttuu. / AP
Vierailija kirjoitti:
Lääkärithän tuota joutuvat kohtaamaan usein. Naapurin työkaverin miehen siskon kummitädin entinen opettaja sanoi, että se ja se antibiootti on ainoa, joka tehoaa tähän tautiin.
Lääkärithän ovat tuollaisia usein. Jotenkin se koulutus tekee kaikkien alojen asiantuntijaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa osuva aihe minunkin tämänhetkiseen fiilikseen, joka on kestänyt kylläkin jo vuosikausia.
Minulla näitä tyrmääjiä on kaksi: äitini sekä yksi ystäväni. Äidilläni on ympärillään muuri, jonka salakoloista ampuu alas jokaisen ajatuksen, tunteen ja näkökulman, minkä kerron. Jos vaikka esim. sanon myötätuntoisesti johonkin hänen vastoinkäymiseensä "toi kuulostaa kyllä tosi ikävältä", hän kiivastuu siitäkin ja saa itkupotkuraivarin huutaen "ei tämä ole vaan mitään ikävää, vaan tämä on kauhea tragedia!!". Äitini ei ota minulta vastaan mitään sanomista, vaan torjuu ja tyrmää kuin olisin jokin vihamies tai hyökkääjä.
On ihan järjettömän raskasta ollut, mikään ei kelpaa. Mistään ei tule vuorovaikutusta : (
Ystäväni suhtautuu sanomisiini kuin puhuisin aina propagandaa. Jos kyselen lastensa kuulumisia "onko Jenni tykännyt uudesta harrastuksestaan?", hän vastaa närkästyneellä äänellä "en mä ole viitsinyt udella". Udella?! Onko utelua, jos on kiinnostunut lastensa harrastuksesta tms.?
Jos puhun jostain uutisesta (vaikkapa uusimmista tutkimustuloksista D-vitamiiniin liittyen), ystävä ei ota _mitään_ kantaa, vaan haluaa vaikenemisellaan osoittaa minulle kuin olisin urpo ja kiihkoilija, vaikka aihe on ihan sopiva ja neutraali keskustelun aihe.
Nämä kaksi ihmistä (äiti ja ystävä) ovat saaneet minut sulkeutuneeksi.
Kerron pari esimerkkiä kaverin käytöksestä, joka tietää aina paremmin ja on kateellinen:
(minä) Mun hiukset on aika huonokuntoiset värjäilystä, ja kun ne on muutenkin karheat laadultaa,
(kaveri) Sun pitäis käyttää jotain tehohoitoja
(minä) Mä käytän. Siis ne on tuollaiset kun oon värjännyt paljon.
(kaveri) ja millasta shampoota ja hoitoainetta sä käytät? ne vaikuttaa oikeesti tosi paljon
(minä) On hyvät kampaamon tuotteet
(kaveri) sä et varmaan syö noita omegakolmosia?
(minä) ...
Kaverini ei ole kampaaja...
Yksi mies sanoo "vau, toi on paras outfit mitä oon nähnyt koko iltana!" Kaveri sanoo: no heti tulee tollasta kommenttia kun näkyy vähän paljasta pintaa
Jännä, että ei nyt tuu mitään muuta mieleen yhtäkkiä. Mutta ymmärätte varmaan, miksi en välitä tavata usein, kun tuollaista kuulee useammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkkejä alkoi tulvia mieleeni ja olen nyt oikeasti ihan ällistynyt siitä, miten kauan olen kuunnellut tätä? Mitä hyvänsä sanon, se ei ole mitään, mutta jos joku toinen sanoo saman, se on hyvä neuvo. Oli kyse allergiaoireista, matkailusta, nettikaupasta, wokkipannusta... ihan sama. Mielipiteeni on lähtökohtaisesti väärä. Unohtaako hän oikeasti, että se olin varmaan jo 20 kertaa minä, joka olen jotain hänelle ehdottanut ensin, ei Tiina, Marja, Tuula, Sari, Anne, vaan minä? Ei sillä ole mitään väliä, kuka kunnian ideasta saa, paitsi että tässä haiskahtaa nyt todella pahasti se, että hänen on oltava periaatteessa kaikkea sanomaani vastaan. Minulle riitti nyt. Hänellä on ongelma suhteeni ja varmaan se on vaikeaa laatua, eikä hän siitä pysty avautumaan, tuskin haluaakaan, mutta tämä on jo yksi kiusaamisen muoto. Oikeasti harmittaa tosi paljon, että ystävyydessä pitää tulla tällasta kiusaamista eteen. / AP
Minulla on eräs ystävä, joka muuttui muutaman vuoden tuntemisen jälkeen. Ennen tapaamisten sopiminen oli helppoa, mutta sitten alkoikin jatkuva peruminen, myöhästely ja aikataulujen venkslaaminen.
Hän saattaa itse ehdottaa paikkaa, päivää ja aikaa jolloin ajoitan itse menoni niin, että ehdimme nähdä. Saatan juosta töistä kaupan kautta, että kahvipöydässä on pientä tarjottavaa ja ehdin ajoissa kotiin. Poikkeuksetta hän kuitenkin aina noin puoli tuntia myöhässä tai laittaa varttia vaille viestin, että ei ehdikään tai peruu koko homman.
Myös ehdottaessani yhteistä tekemistä vaikka viikonlopulle, niin ikinä ei sovi. Ennen aikaa löytyi ja hän ehdotti itsekin aktiivisesti erilaista puuhaa. Hän on myös monesti ilmaissut, että tavataan vaan ellei ole parempaa ajanvietettä. Tämä on todella loukkaavaa, koska olen välillä pitänyt taukoa yhteydenpidossa kun vaikutti ettei seurani enää kelpaa hänelle. Silti hän itse kysyy pian millon taas tavattaisiin.
Ystävyytemme tuntuu olevan hänelle nykyään vain vaihtoehto d paremman puutteessa.
Lääkärithän tuota joutuvat kohtaamaan usein. Naapurin työkaverin miehen siskon kummitädin entinen opettaja sanoi, että se ja se antibiootti on ainoa, joka tehoaa tähän tautiin.