Tytär on kuin äitinsä, ikävä kyllä.
Lapsestani on tulossa minä. Ihan hirveätä! Olen kontrollifriikki, nalkuttaja, ahdistunut ja täydellisyyteen pyrkivä marimiekkoäiti. Nyt huomaan tyttäressäni samoja piirteitä. Olen kauhuissani, en halua tyttärestäni samanlaista friikkiä. Mieheni, lapseni isä onneksi tasapainottaa kasvatusta. Tunnistatteko te itsenne huonot puolet?
Kommentit (4)
Kyllä omat huonot puolet on tullut tutuksi. En ole onneksi kuin äitini enkä kuin isäni vaan olen kuin isäniäiti.
Lapset ei aina peri vanhempien luonnetta vaan jonkun muun sukulaisen. Enon tädin, sedän tai isovanhemman.
Kyllä minä tyttäressä itseäni näen, niin hyvässä kuin pahassakin. Voihan siitä olla hyötyäkin; osaa huomioida lapsen kasvun kipupisteet ja ymmärtää. Tietty pitää itse olla sinut oman keskeneräisyytensä kanssa.
Meillä sama homma. Poika on taas kuin isänsä, itseriittoinen omaan napaan tuijottaja ja aika vittumainen luonne. Toisaalta hurmaava manipuloija. Rakas toki kuin mikä, mutta ikäviä piirteitä ja se ärsyttää...
Tyttäreni on kuin isänsä. Voi kun olisi tullut äitiinsä.