Tapaus Tynkkynen

Vierailija

Popparit esiin! Tynkkystä ei voidakkaan erottaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102620560975_uu.shtml

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Tynkkynen voi siis halutessaan käynnistää pitkän ja repivän oikeusprosessin. Toivottavasti hän raatelee perussuomalaisen puolueen pieniksi palasiksi. 

Vierailija

Mikäli oikein olen Tynkkystä tulkinnut niin lakimiehille on jo soitettu. Kerrankin änkyrä josta on jotain hyötyä.

Hyvä Tynkkynen, soitellen sotaan vaan.

Vierailija

Soinin olisi alunperinkin pitänyt ottaa kukkopoika isälliseen halaukseen, eikä lähteä tällaiselle kurittamisen tielle. Taitaa olla koko puolue hajaannuspisteessä?

Vierailija

Tapaus Tynkkynen on piikki Soinin lihassa. Ihan jo olemalla avoimesti bi-seksuaali ja muistuttamalla, mitä äänestäjille tulikaan luvattua. Mutta, mutta. Oppositiossa PS:lla ei olisi edes näitä nykyisiä vaikutusmahdollisuuksia. Elämme hyvin poikkeuksellista aikaa Euroopan tasolla.

Tynkkysestä itsestään. Vilkuilin aikoinaan satunnaisesti BB:tä ja Kanaria-sarjaa ihan seurasin. Tuli kyllä miehestä sellainen kuva ja myötähäpeäolo, että ihme kun on noinkin pitkälle pärjännyt. Henkilönä en pahemmin perusta.

Politiikassa pääsee yhden miehen show-asemaan vasta pitkällisen pohjustuksen jälkeen. Niin muidenkin puolueiden kulisseissa on tehty. Kilpailu on ankaraa, kuten Korhonen uudessa kirjassaan katkerasti tilittää. Tapana ei ole julkisessa keskustelussa vaan liata omaa pesää.

Vierailija

Minusta tuo Slunga-Poutsalon syytös, että Tynkkynen olisi rikollinen on aika raskauttava? Rikoksista kai Suomessa perinteisesti tuomitsee tuomioistuin, syytön kunnes toisin todistetaan?

Vierailija

Persut ovat joka tapauksessa toiminnallaan osoittaneet, miten äänestäjien luottamuksella pyyhitään se takamus. Pääasia, että Soini pääsee hengailemaan kansainvälisten päättäjien kanssa dinnereillä.

Vierailija

Jos persut oikeasti hajoaa, silloin hajoaa hallitus. Tilalle otetaan aina valmis rkp ja ehkä vihreet ja/tai kristilliset -> Lopputulos on aika täsmälleen päinvastaisia asioita ajava kuin persujen vaalilupaukset.

Tällä hetkellä edes joissain asioissa yritetään vääntää vastaan mutta ilman persuja ei taatusti väännetä.

Siinäpä Tynkkyselle ja muille riidanhaluisille mietittävää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo Slunga-Poutsalon syytös, että Tynkkynen olisi rikollinen on aika raskauttava? Rikoksista kai Suomessa perinteisesti tuomitsee tuomioistuin, syytön kunnes toisin todistetaan?

Toivottavasti poliisi aloittaa pikaisesti esitutkinnan Slunga-Poutsalon toiminnasta. 

Vierailija

Tuli tässä Tynkkyskeissin yhteydessä mieleen. Kuis muuten Soini lähti niin helposti tuohon "rikkaiden verohelpotus" -pakettiin mukaan? Ettei siellä vaan olisi omaa lehmää ojassa, mikä tulee myöhemmin sitten paljastumaan? Siitä ei perusduunari ilahtuisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Soinin olisi alunperinkin pitänyt ottaa kukkopoika isälliseen halaukseen, eikä lähteä tällaiselle kurittamisen tielle. Taitaa olla koko puolue hajaannuspisteessä?

Soini ei ole sietänyt Tynkkystä alun alkaenkaan, eikä halunnut häntä nykyiseen postiinsa. Nuorempi kävi liian pienellä taustavoimalla ja kokemuksella väärälle miehelle. Eihän siitä ole alkujankaan kokeneen haastajaksi. Näin siinä sitten käy. Pot-pot-pot-pot potkut sai.

Vierailija

Onko Timolla noussut päähän, vai miksi häntä ei saisi ollenkaan kritisoida? Onhan KePu:llakin Väyrynen jo kuinka monetta vuosikymmentä remmissään.

Vierailija

Persut saavat sitä mitä ovat kerjänneetkin jo pitkään :D Nyt on tilinteon aika ja seurauksena on

- täydellinen takinkääntö hallituksessa

- täydellinen koheltaminen sisäisesti puolueessa

- täydellinen linjattomuus politiikassa

- täydellinen kärähtämien puhtaasta populismista

Äänestäjät jättävät puolueen ja ainoa mikä jää jäljelle on surkuhupaisa nuivien sakki. Enitenhän tuossa Tynkkysen tapauksessa oikeastaan huvittaa se, erottamisen syy ei ole mitenkään linjassa esim. Halla-Ahon kanssa ja jos vertaa Olli Immoseen Tynkkystä olisi pitänyt harjata huomattavasti vähemmän ja Immonen olisi pitänyt erottaa. Tynkkynen joutui Soinin uhriksi vaikka toteutti kentän tahtoa ja Soini on vieläkin vihainen siitä että Perust eivät valinneet Eerolaa vaikka hän piti oikein mainospuheen puoluekokousessa asiasta (mitä ei oikein voi pitää demokraattiseen vaikuttamiseen sopivana)

Tästä tulee vielä niin hauska show!

Terveisi Kuplasta

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minulle oli selvää että persut tulevat ajamaan vain ja ainoastaan monikansallisten suuryritysten asiaa. 

Onkohan tää nyt se hillotolppa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat