Uusi suhde eron jälkeen, kun biologinen kello vetelee viimeisiään. Mistä tiedän, milloin uskallan heittäytyä?

Vierailija

Kertokaa kokemuksianne vastaavista tilanteista. Olen 38-vuotias lapseton nainen ja juuri eronnut pitkästä avoliitosta rauhanomaisissa väleissä. Itse en olisi alun perin eroa halunnut vaan aloitteellinen osapuoli siinä oli ex-mieheni. En kuitenkaan olisi myöskään voinut jatkaa suhdetta enää samanlaisena, olen siis ollut siinä itsekin tyytymätön ja onneton, vaikka suhteessa oli myös paljon hyvää.

Mies on vihjaillut erosta elokuulta asti ja siitä asti olen tainnutkin alitajuisesti varautua siihen, että hän jättää minut. Näin kävikin lopulta pari viikkoa sitten, kun hän sai vihdoin sanottua asian suoraan. Viikko sitten hän muutti väliaikaiseen vuokra-asuntoon. Olin aluksi henkisesti aivan rikki, mutta se meni yllättävän pian ohi. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvä olla minulla on, kun mies ei ole paikalla. Toisaalta kun olen miehen tavannut nopeasti käytännön asioita hoitaaksemme, olo on ollut kaikkea muuta kuin hyvä (lähinnä ahdistunut ja jotenkin nujerrettu).

Minulle ei ole aivan selvää, onko mies todella tosissaan eroamassa vai onko tämä hänelle jokin vaihe, jonka jälkeen hän haaveilee vielä palaavansa luokseni. Jos kuuntelen sitä, mitä hän sanoo, viestit ovat hieman ristiriitaisia. Aiemmin hän yritti ehdottaa eroamista siten, että olisimme jääneet yhteen asumaan siksi aikaa, että jompi kumpi rauhassa etsii asuntoa itselleen. Sanoin, että en kestäisi tuollaista leikkieroa, vaan sen pitää tapahtua sitten myös ihan fyysisesti. Vielä aiemmin hän on puhunut ystävästään, joka erosi silloisesta kumppanistaan ja aloitti uuden suhteen, mutta palasi myöhemmin tuon edellisen kumppaninsa luokse ja perusti perheen.

Ilmiselvää minulle on ainakin se, että mies rakastaa minua - kuten minäkin häntä - ja arkielämämme on ollut hyvää. Eron syyksi mies on kertonut sen, että meillä on liian erilaiset tavoitteet elämälle. Käytännössä hän haluaisi minun mahdollistavan hänen uraansa ja perheenperustamista, ja minä taas en halua kokonaan luopua omasta urastani vaikka perhekin olisi toiveissa. Minun näkökulmastani tämä ristiriita voisi olla vielä sovitettavissa, jos mies(kin) ymmärtäisi, että elämässä ei voi saada kaikkea ja jostain pitäisi myös osata luopua. Mutta en voi tietää kiinnostaako miestä työskennellä itsensä kanssa ja kuinka kauan siihen menisi aikaa.

Tiedän mielestäni realistisesti, mitä annettavaa minulla olisi suhteeseen ja mitä taas ei. Tiedostan ne käyttäytymiskaavat, jotka omalta puoleltani vaikuttivat menneessä suhteessani siihen, että siitä lopulta tuli onneton. Uskon, että maailmasta kyllä löytyy mies, joka kykenee ja haluaa olla kanssani ilman, että se aiheuttaa hirmuista hampaiden kiristelyä ja uhrautumisen tunnetta miehelle, mutta uskon myös että tuo mies ei välttämättä ole tämä ex-kumppanini.

Olin ajatellut, että elän nyt elämääni aivan rauhassa eteenpäin ja keskityn ihmissuhdetaitojeni parantamiseen muilla tavoin kuin seuraavaan suhteeseen ryntäämällä. Perjantaina kävi kuitenkin niin, että tapasin töissä erään asiakkaan edustajan, joka vaikuttaa romanttisessa mielessä harvinaisen kiinnostavalta! Jos en aivan väärin tulkinnut hänen kehonkieltään, niin tunne oli lisäksi molemminpuolinen. En tiedä ollenkaan, onko hän vapaa, joten voi hyvin olla ettei minun edes tarvitse pohtia aihetta tämän enempää. Mutta jos kävisi ilmi että hän olisi vapaa ja haluaisi lähteä kanssani treffeille, niin mitä sanotte: onko nyt kannaltani aivan liian varhaista tällaiseen? Vai onko päin vastoin niin, että minun kannattaa unohtaa normaalit tätä aihetta koskevat säännöt ja suuntaviivat, ja edetä fiiliksellä? En voi tietää, tulenko tapaamaan edessä olevien vuosien aikana yhtä kiinnostavaa miestä, ja jos vielä monta vuotta menisi, niin ainakin lapsiperhehaaveet olisi siinä vaiheessa lopullisesti kuopattava.

Kaipaisin kommentteja samantapaisessa tilanteessa olleilta. Lähdittekö suin päin uuteen suhteeseen ja miten kävi?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Voit mennä fiiliksellä, mutta on hyvä tunnistaa että tunteesi saattavat huijata sinus nyt ja voi löytää itsesi laastariauhteesta.

Vierailija

Olen juuri lukenut Bruce Fisherin kirjasta (Jälleenrakennus) noista laastarisuhteista. Kirjassahan varoitetaan monta kertaa, että heti eron jälkeen ei ole oikea hetki uudelle suhteelle. Ja olenhan minä samaa mieltä, aina ollut. Aina aiemmin olen erottuani parannellut haavoja aivan rauhassa. Nyt vain tuntuu, että se ei ehkä olekaan järkevintä tilanteessani.

Laastarisuhteen päättyminen koskee kuulemma usein vielä pahemmin kuin sitä edeltävän, "oikean" suhteen päättyminen. Eihän se houkuttelevalta kuulosta. Lisäksi osa minusta tietenkin haaveilee vielä siitäkin, että ex-mieheni tulisikin järkiinsä ja saisimme pitkään jatkuneen, monella tavalla ihanan suhteemme rakennettua kestävämmälle pohjalle. Sen pyrkimyksen varmaankin tuhoaisin lähtemällä nyt toiseen suhteeseen. :/

Toisaalta, jos jään odottelemaan ex-mieheni mielenliikkeiden ja tavoitteiden selkiytymistä ja unohdan elää omaa elämääni, voi käydä myös niin että ex aloittaa uuden suhteen, johon tekee lapset ja minä jään lopullisesti ilman perhettä kun en tehnyt tilanteelleni jotain silloin (nyt) kun vielä mahdollisuus oli.

ap

Vierailija

Tutustu uuteen mieheen vähän ja jos näyttää siltä, että siitä voisi kehkeytyä jotain kerro rehellisesti ettet ole vielä toipunut erostasi (kuten ilmiselvästi et ole!) ja että palataan asiaan myöhemmin. Jos mies ei jaksa odottaa sinua edes näin olennaisen ja tärkeän asian takia, heitä koko tyyppi mielestäsi!

Vierailija

Joo, älä mieti liikaa noita juttuja. Jos se "uusi" mies on sinusta kiinnostunut niin menisin treffeille: siitä on kuitenkin pitkä matka uuteen suhteeseen (ette tulekaan toimeen, mies haluaakin vain yhden illan juttuja, jompikumpi jää auton alle jne) joten ota tosiaan yksi askel kerrallaan. Mitään ratkaisuja en tekisi eksää silmälläpitäen, et voi jäädä toivomaan että sinut jättänyt mies muuttaisi mielensä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet ehkä liikaa nyt? Ethän tiedä mitä tuttavasi sinusta ajattelee. Pitää elää ja katsoa, yksi tilanne kerrallaan.

Minulla on tapana miettiä tärkeitä asioita myös ennalta, jotta ei tule mentyä ties minkä menkkaoireiden tai muiden huurujen mukaan sitten, kun tilanne on päällä. Näin saan myös enemmän aikaa muodostaa perustellun ja kokonaisvaltaisen mielipiteen. Mitään haittaa ajattelusta ei ainakaan minulle ole - osaan näet myös kuunnella sisintäni ja arvioida tilanteita uudelleen sen pohjalta tarvittaessa.

Pyydän edelleen kokemukseen perustuvia kommentteja minun iässäni pikavauhtia uuteen suhteeseen lähteneiltä!

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Joo, älä mieti liikaa noita juttuja. Jos se "uusi" mies on sinusta kiinnostunut niin menisin treffeille: siitä on kuitenkin pitkä matka uuteen suhteeseen (ette tulekaan toimeen, mies haluaakin vain yhden illan juttuja, jompikumpi jää auton alle jne) joten ota tosiaan yksi askel kerrallaan. Mitään ratkaisuja en tekisi eksää silmälläpitäen, et voi jäädä toivomaan että sinut jättänyt mies muuttaisi mielensä.

Mietin sitäkin, että onko väärin osoittaa omaa kiinnostusta, kun kuitenkin eroni on vielä todella tuore. Ehkäpä sitten ei ole, kunhan olen rehellinen tilanteestani. Tuo viimeinen lauseesi on kyllä täyttä totta.

ap

Vierailija

Tapasit siis lyhyesti jonkun random-miehen ja nyt tosissasi ajattelet, että tässä se oikea on, etkä tule ehkä vuosiin löytämään moista helmeä? Yhtään mitäänhän et kuitenkaan tästä äijästä tiedä kuin ulkonäön ja pinnalliset maneerit, joten en nyt laittaisi rahojani sen puolesta, että tässä se loppuelämän kumppani nyt on.

Eron jälkeen itsetunto on maassa ja yksinäisyys pelottaa, mutta ehkä nyt kuitenkin voisit ottaa iisisti ja fiilistellä nykyistä elämänvaihetta, etkä hypätä ensimmäiseen syliin. Itsekin tiedät, että siltä pohjalta hyvän suhteen rakentaminen on hankalaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tapasit siis lyhyesti jonkun random-miehen ja nyt tosissasi ajattelet, että tässä se oikea on, etkä tule ehkä vuosiin löytämään moista helmeä? Yhtään mitäänhän et kuitenkaan tästä äijästä tiedä kuin ulkonäön ja pinnalliset maneerit, joten en nyt laittaisi rahojani sen puolesta, että tässä se loppuelämän kumppani nyt on.

Eron jälkeen itsetunto on maassa ja yksinäisyys pelottaa, mutta ehkä nyt kuitenkin voisit ottaa iisisti ja fiilistellä nykyistä elämänvaihetta, etkä hypätä ensimmäiseen syliin. Itsekin tiedät, että siltä pohjalta hyvän suhteen rakentaminen on hankalaa.

Juuri näin. Huomionarvoista tässä on se, että olen aina aikaisemminkin tiennyt miehen sopivuuden itselleni todella nopeasti, pintapuolisen kohtaamisen perusteella. Jokainen kerta on johtanut suhteseen ja jokainen suhde on ollut ainakin aluksi hyvä. Näin on tapahtunut elämäni aikana kolme kertaa. Varsin harvoin siis, keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa jos lapsuusvuodet jätetään huomioimatta.

Tietenkin paremmalla tutustumisella voi paljastua, että tutkani on nyt rikki syystä tai toisesta. Silloin jätän asian sikseen. Mutta jos paljastuu, että olin oikeassa ja miehestä selville saamani asiat vain lisäävät kiinnostusta, onko todellakin niin että minun kannattaa kuitenkin jättää tapailut hänen kanssaan väliin?

Yksinäisyys pelotti minua heti eron jälkeen paljonkin, mutta pelko myös haihtui nopeasti kun olen alkanut elää arkea yksin ja huomannut, että sisäinen rauha ja hyvä olo oman itsen suhteen ovat ne tärkeimmät asiat ihmiselle - ei se onko parisuhteessa vai ei. Minulla on hyviä ystäviä ja rakastan työtäni. Lapsia minun ei ole myöskään mikään pakko saada voidakseni olla onnellinen (vaikka sen mahdollisuuden toki haluaisinkin). Olen aina aiemminkin viihtynyt yksinäni, ja sain huomata ettei tämä perusominaisuuteni ole muuttunut pitkän suhteenkaan vaikutuksesta miksikään. Mietinkin, mistä ihmeestä voin tietää, olenko oikeasti liian rikki uuteen suhteeseen.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet ehkä liikaa nyt? Ethän tiedä mitä tuttavasi sinusta ajattelee. Pitää elää ja katsoa, yksi tilanne kerrallaan.

Minulla on tapana miettiä tärkeitä asioita myös ennalta, jotta ei tule mentyä ties minkä menkkaoireiden tai muiden huurujen mukaan sitten, kun tilanne on päällä. Näin saan myös enemmän aikaa muodostaa perustellun ja kokonaisvaltaisen mielipiteen. Mitään haittaa ajattelusta ei ainakaan minulle ole - osaan näet myös kuunnella sisintäni ja arvioida tilanteita uudelleen sen pohjalta tarvittaessa.

Pyydän edelleen kokemukseen perustuvia kommentteja minun iässäni pikavauhtia uuteen suhteeseen lähteneiltä!

ap

Älä funtsi ja analysoi itseäsi niin paljon. Analysoi mielummin niitä miehiä ja kohtaa niiden toiminta omalta puoleltasi vaistoilla. Voi olla vaihteeksi virkistävää

Vierailija

Kuulostat persoonaltasi aika lailla samanlaiselta kuin minä. Meille on ihan turha sanoa, että älä harkitse ja analysoi asioita niin tarkasti. Se  on sama kuin kehottaisi suoraan tekemään huonoja päätöksiä.

Et voi olla kukaan muu kuin olet, ja jos sen vuoksi jää lapsi saamatta, on se sen arvoista. Kaikkein ikävin tilanne on alkaa elää epäautenttisesti vain, jotta saisin lapsen: esimerkiksi juuri uhraamalla omat tavoitteet toisen puolesta. Sillä lailla ei tulla onnelliseksi.

Itse olen lapseton, enkä sure asiaa.

Vierailija

Ap, täällä toinen mietiskelijä ja asioita etukäteen turhankin paljon murehtiva tapaus. Olen kanssasi samankaltaisessa tilanteessa, vähän vaan pidemmällä sen uuden "suhteen" kanssa. Olen 34-vuotias, lapseton, ja takana on puolet elämästäni kestänyt parisuhde joka päättyi kesällä. Aivan liian pian lopullisen eropäätöksen jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa kaikki tuntui vaan niin helpolta ja hyvältä, että en oikeastaan tiennyt sellaisen olevan mahdollistakaan (kaikella kunnioituksella aiempaa suhdetta kohtaan, paljon oli hyvää siinäkin). Järki sanoo, että en ole vielä valmis uuteen suhteeseen ja järki sanoo myös, että tämän uuden suhteen mahdollinen päättyminen tulisi sattumaan todella paljon, mutta samalla kuitenkin tuntuu, että olisi järjettömän tyhmää työntää joku niin oikean tuntuinen ulos elämästäni vain siksi että yhdessä oleminen ei ole järkevää.

Mies tietää historiani, kaikesta on puhuttu hyvinkin paljon ja rehellisesti, ja uskon siihen että avoimuus ja mahdollisen laastarin tarpeen tiedostaminen ovat avaimia onnistumiseen. Meidän tapauksessa kyse on etäsuhteesta, mikä on oikeastaan aika ideaalia tässä tapauksessa. Ikävä on ja tulevaisuus tietenkin epävarma, mutta järjellä ajatellen tiedän kuitenkin että on vain hyvä asia, että on aikaa rauhassa selvitellä omaa päätään. Kiirehtiä ei tarvitse, tiedän vain että juuri nyt tuntuu siltä että tämän ihmisen haluan pitää elämässäni. Se, että satuin kohtaamaan niin oikealta tuntuvan ihmisen täysin väärään aikaan ei riitä minulle syyksi siihen että suostuisin työntämään hänet pois. Fakta kun on minunkin kohdalla kuitenkin se, että nuoremmaksi en enää tule ja jos esim. lapsia haluan, niin kovin montaa vuotta en voi itseäni eheytellä... Haihatella ei kannata ja turha kiirehtiminen tuskin tuo mitään hyvää tullessaan, mutta kyllä oma mielipiteeni kuitenkin on, että todellisuuden mahdollisuuden osuessa kohdalle siihen kannattaa tarttua, oli ajoitus sitten kuinka pielessä tahansa. Yksi elämä meillä täällä kuitenkin vain eikä kahden vapaan aikuisen ihmisen rakkaus ole koskaan väärin.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat