Millaiset ihmiset ovat vahingoniloisia?

Katkerat ja kateelliset.

Onnettomat.

Oman heikon itsetunnon omaavat, kateelliset. No, luuserit.

Kuka tahansa varmasti voi olla vahingoniloinen tilanteessa, jossa saa ikäänkuin revanssin. 

Kuuluu ihmisen perustunteisiin. Jos sinulle on tehty pahaa puhumattakaan lapsellesi, niin tuskin kovasti itket, jos tälle ihmiselle sattuu pahaa. Ehkä et varsinaisesti naura, mutta olet hyvilläsi. 

Ei tarvitse olla mitenkään erityinen ihminen. 

Vahingonilo on varmaan aika yleinen tunne. Liittyy kateuteen, joka myös on yleistä. Kun on kadehtinut jotain ja sellainen ihminen epäonnistuu, niin vahingonilo nostaa päätään. 

Olen huomannut vahingoniloa tosi usein, mutta ikävää myöntää, että olen ollut itsekin joskus vahingoniloinen. 

Kateus ja vahingonilo ovat ikäviä juttuja, mutta vaikka tuollaiset tuntemukset mielen valtaavatkin, niin ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto toimia oikeamielisesti tunteistaan huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Katkerat ja kateelliset.

Lastasi on kiusattu henkihieveriin koulussa ja hän tämän takia päätyy itsemurhaan. Sitten kuulet, että tämä pääkiusaaja on nykyään päihderiippuvainen, vankilassa majaileva rikollinen. 

Mitä tunnet?

Tunnetko kateutta? Vai tunnetko tiettyä voitonriemua, jota vahingoniloksikin voi kutsua. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Katkerat ja kateelliset.

 

 

Lastasi on kiusattu henkihieveriin koulussa ja hän tämän takia päätyy itsemurhaan. Sitten kuulet, että tämä pääkiusaaja on nykyään päihderiippuvainen, vankilassa majaileva rikollinen. 

Mitä tunnet?

Tunnetko kateutta? Vai tunnetko tiettyä voitonriemua, jota vahingoniloksikin voi kutsua. 

Tunnen surua. Tämän olen itse kokenut. Tunnen surua menehtyneestä lapsestani ja toisen nuoren menetetystä elämästä. Kateutta, häh? Vahingoniloa, en millään. Suru on suurin tunne minulle. Jokainen toki taplatkoon tavallaan ja kaikki tunteet suotakoon.

Normaalit?

90 % komediasta perustuu vahingoniloon: näemme typeryksen saavan ansionsa mukaan, nauramme.

Katkerat.

Riippuu tilanteesta. Jos vahingonilo kohdistuu esim. tuntemattomaan, joka vaikkapa kaatuu kadulla yms . niin voi miettiä mistä katkeruus kumpuaa.Sen sijaan jos joku itselle tai läheisella pahaa tehnyt joutuu kärsimään, niin on paremmin ymmärrettävissä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Katkerat ja kateelliset.

 

 

Lastasi on kiusattu henkihieveriin koulussa ja hän tämän takia päätyy itsemurhaan. Sitten kuulet, että tämä pääkiusaaja on nykyään päihderiippuvainen, vankilassa majaileva rikollinen. 

Mitä tunnet?

Tunnetko kateutta? Vai tunnetko tiettyä voitonriemua, jota vahingoniloksikin voi kutsua. 

Aika radikaali esimerkki. Tuntisin vain vihaa edelleen ja kaunaa, koska päihderiippuvaisuus ja vankilatuomio eivät olisi mitään verrattuna siihen jos oma lapsi tekisi itsemurhan kiusaamisen seurauksena. Vahingonilossa on ilo mukana, tuossa tilanteessa sitä on edelleenkin mahdoton löytää.

Pätevä esimerkki on esimerkiksi tuntea vahingoniloa, jos joku tuttava on vaikka hehkuttanut ärsyttävyyteen asti parisuhteensa onnea sellaisen miehen kanssa johon itse oli ihastunut ja yllätyksellisestikin se tuttava tuleekin petetyksi ja jätetyksi...

Vierailija kirjoitti:

Normaalit?

90 % komediasta perustuu vahingoniloon: näemme typeryksen saavan ansionsa mukaan, nauramme.

Miksi tosiasiaa on alapeukutettu?

Kun "ystäväni" alkoi nauraa saadessani pyöränlukon naamalleni (ja se sattui), niin olisi pitänyt arvata, että se on sairas katkera mulkku, eikä suinkaan kokea itseään vialliseksi, kun en osannut yhtyä hänen nauruunsa. Hän nujersi kaiken itsetuntoni, mitä minulla oli, ja oikeasti ratsasti vain minun heikkoudellani itselleen valheellista itsetuntoa. 

Vanhemmat opettakaa lapsillenne että toisen vahingolle jossa toiseen sattuu nauravat ihmiset ovat ainoastaan katkeria ja heidät kannattaa kiertää kaukaa (jos oma luonne on tyystin erilainen). Toki jos jakaa kyseisen tavan olla, niin mikäs siinä sitten. Mutta ettei ainakaan pidä tuntea itseään huonommaksi, jos toinen ikään kuin "pääsee" nauramaan sinulle! 

Vierailija kirjoitti:

Vahingonilo on varmaan aika yleinen tunne. Liittyy kateuteen, joka myös on yleistä.

Ei liity kateuteen välttämättä vaan esimerkiksi typeryyteen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Normaalit?

90 % komediasta perustuu vahingoniloon: näemme typeryksen saavan ansionsa mukaan, nauramme.

 

Miksi tosiasiaa on alapeukutettu?

 

En ajattele kuten sinä: "typerys saa ansionsa mukaan". Eikä 90% huumorista todellakaan perustu vahingoniloon vaan osa on ainakin aivan muuta. Vaikea eritellä mihin kun en ole huumoriasiantuntija, mutta henk koht esim. Hauskoissa kotivideoissa ei naurata jos jotakuta sattuu, vaikka ihmiset sellaisia videoita sinne ahkerasti lähettelevätkin. 

Tai jos vaikka ajattelen Frendien huumoria, tai Kala nimenltä Wanda. Vaikka nauroin jälkimmäisessä minua enemmänkin säälitti ne kohteet, kuten Ken ja ne koirat. Mutta silti niissä kohtauksissa oli jotakin hassua :)

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Katkerat ja kateelliset.

Lastasi on kiusattu henkihieveriin koulussa ja hän tämän takia päätyy itsemurhaan. Sitten kuulet, että tämä pääkiusaaja on nykyään päihderiippuvainen, vankilassa majaileva rikollinen. 

Mitä tunnet?

Tunnetko kateutta? Vai tunnetko tiettyä voitonriemua, jota vahingoniloksikin voi kutsua. 

 

 

Tunnen surua. Tämän olen itse kokenut. Tunnen surua menehtyneestä lapsestani ja toisen nuoren menetetystä elämästä. Kateutta, häh? Vahingoniloa, en millään. Suru on suurin tunne minulle. Jokainen toki taplatkoon tavallaan ja kaikki tunteet suotakoon.

Otetaan vähän kevyempi esimerkki. 

Naapurin kissa käy tarpeillaan (myös isommilla jatkuvasti) meidän tontilla. Lisäksi koirien jätöksiä ei korjata pois kävelyteiltä. Itse astuu tähän paskakasaan ja upouusista Timberlandin ulkoilukengistä kaivaa puoli tuntia tulitikulla pois näitä jätöksiä. 

Sitten eräänä päivänä onnen kantamoisena naapuri astuu omien lemmikkiensä tuotoksiin kiroillen ja sadatellen. 

Tunnetko syvää surua... vai mitä tunnet? 

Voisiko se olla jopa lievää vahingoniloa?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Normaalit?

90 % komediasta perustuu vahingoniloon: näemme typeryksen saavan ansionsa mukaan, nauramme.

 

Miksi tosiasiaa on alapeukutettu?

 

En minäkään ymmärrä! Mutta näitä hurskastelijoita riittää, jotka muka eivät koskaan koe vahingoniloa. 

Niin se psykologinen ideaaliminän rakentaminen näyttää toimivan. Jokainen terve ihminen tuntee vahingoniloa joskus. 

Epävarmat ihmiset, joilla huono itsetunto. Ovat usein vahingoniloisia, kateellisia ja vertailevat jatkuvasti itseään muihin. Ja se heikko itsetunto perustuu siihen, että voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin muut, ei siihen, että aidosti arvostaisi itseään.
Harmittaa, että ihmiset jäävät sillä tavoin jumiin negatiiviseen, tuossahan ei oikeasti arvosta itseään, eikä muita :(

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Normaalit?

90 % komediasta perustuu vahingoniloon: näemme typeryksen saavan ansionsa mukaan, nauramme.

Miksi tosiasiaa on alapeukutettu?

 

 

En ajattele kuten sinä: "typerys saa ansionsa mukaan". Eikä 90% huumorista todellakaan perustu vahingoniloon vaan osa on ainakin aivan muuta. Vaikea eritellä mihin kun en ole huumoriasiantuntija, mutta henk koht esim. Hauskoissa kotivideoissa ei naurata jos jotakuta sattuu, vaikka ihmiset sellaisia videoita sinne ahkerasti lähettelevätkin. 

Tai jos vaikka ajattelen Frendien huumoria, tai Kala nimenltä Wanda. Vaikka nauroin jälkimmäisessä minua enemmänkin säälitti ne kohteet, kuten Ken ja ne koirat. Mutta silti niissä kohtauksissa oli jotakin hassua :)

No minä olen huumorin asiantuntija. Komiikan historiaa tutkimalla selviää nopeasti, että sen keskeinen funktio on ollut sosiaalinen kontrolli. Komedioissa kuvataan ihmisiä, jotka koetavat astua sosiaalisten rooliensa ulkopuolelle ja epäonnistuvat siinä. Sitten yleisö nauraa heille. Tällä ylläpidetään sosiaalista järjestystä.

Tietenkään yleisö ei ajattele olevansa vahingoniloinen. Mutta yleisö on.

Koen toki vahingoniloa, mutta en suuremmin nauti siitä. Vaikka lapsiin tai vammaisiin suhteutuva vahingonilo ahdistaa. Ehkä, jos joku pierasee väärässä paikassa tai kompastuu banaaniin, no joo. Tuntuu vaan, että nykyisin revitään iloa ja jopa angstia toisten feilureista. Tätä en ymmärrä ja se surettaa. Ja tosi-tv oksettavin muoto.

Olen varmaan hurskastelija. Mutta ylpeä sellainen.