Kivoja kommentteja tutuilta...

Esikoista odottaessani eräs melko hyvä (?!?!) ystäväni totesi, että teille tuo vauvan teko sopiikin tosi hyvin niin saatte jotain sisältöä elämäänne (sanamuoto ei ollut ihan tämä, mutta ajatus kyllä). Siis ANTEEKSI, käytöstavat?!?!?



T. MaalisPapu ja kolmas elämänsisältö tulossa rv 34+1 :)

Mulle tokas yks tuttu, kun nähtiin pitkästä aikaa, että " ootpas sää lihonnut!" Painoa oli kyllä tullut n 10 kg, mutta ei se kovin kivalta tuntunut!

että me seurataan sitten sivussa teidän odotus aikaa ja lapsen saantia, että miten se vaikuttaa teidän parisuhteeseen ja niinku miten se alkaa latistumaan/rapistumaan. Oli todella mielenkiintoinen kommentti. Ja lisäsi vielä ettei itse uskalla vielä mitään lapsia tehdä, kun just saanut painoaan pudotettua ja mitenkä sitä sitten syö ettei liikaa lihois, sekä tietenkin maalailee kauhukuvia synnytyksestä ja ittensä repimisestä. Tokaisin kyllä siihen, etten vielä ole asiaa erityisemmin ajatellut, kun ei ihan vielä ajankohtaista meille tuo synnytys (kolmannella kuulla olen menossa).

...meille yksi erittäin läheinen ihminen (lähisukua), tuumasi vain: kannattaako onko mitään järkee, kun sanottiin et mennään naimisiin.

Että kiitos vaan paljon onnitteluista =)

M@nsikk@

Vähän jäi huono fiilis kun syksyllä kerroin onnesta täristen raskaudestani parhaalle ystävälleni ja hän sanoi ainoastaan " ai, no sehän on kiva teille" ja jatkoi omien asioidensa puhumista... Eikä hän juuri paljon sen enempää oo mun raskauttani kommentoinut koko tänä aikana. Enpä häneltä kyllä mitään ylenpalttisia riemunkiljahduksia odottanutkaan kun olen tottunut siihen, että saan yleensä toimia lähinnä kuuntelijana kun hän puhuu taukoamatta vaikka kolme tuntia omia asioitaan, mutta olisinpa edes onniteluja odottanut. Niin ja toisen kerran hän soitti multa kyytiä bilettämään ja muisti puhelimessa kovasti hehkuttaa oikein painottaen kuinka ihanaa on kun on löytänyt itselleen ystävän joka on SINKKU. Jotenkin on kummasti yhteydenpito harventunut viime aikoina...



[color=red]pikku-milli & paco 28+6[/color]

...Kuulin raskaudestani suhteellisen myöhäisessä vaiheessa ja kerroin asiasta läheiselle sukulaispariskunnalle heti. He olivat itse yrittäneet lasta jo pidemmän aikaa ja asia tuli heille kovana palana. Itseäni ei kyllä helpottanut kuunnella ainaisia piikkejä asiasta, saatikka että vointiani olisi edes kerran kysytty. Jokaisen sanan sain miettiä etukäteen etten vain loukkaisi heitä. Nyt he ovat onnistuneet raskaudessa ja joudunkin nyt päivittäin kuuntelemaan heidän vointia tai muita vauvajuttuja, vaikka ensiksi elin noin 2 kk heidän nähtensä kuin en olisi itse ollutkaan. Täytyy myöntää etten jaksa olla heidän onnessaan mukana aivan täysillä, niin paljon he loukkasivat minua.

nämä kommentit siis anopiltani:



kun järjestimme häitä, niin hän kysyi mieheltäni, että tiedätkö sä mitä olet tekemässä?



kun kerroimme esikoisen syntymässä: miksi tämä lapsi tulee nyt?



kun kerroimme toisesta vauvasta, niin ajankohta muuten vaan on huono, kun olis miehen siskon häät lähellä laskettua aikaa ja hän kuulemma voi loukkaantua, joa emme ole paikalla.



mutta onneksi anopista ei ole pakko tykätä. ja kummasti vaan on meidän esikoinen niin niin tärkeä hänelle!



Jaksamista kaikille, jotka saavat ikäviä kommentteja!!!



Hipsu ja rv 11 sekä esikoinen 10kk

Ollessani viimeisilläni raskaana,kärsin lievästä raskausmyrkytyksen oireista,kohonneesta verenpaineesta ja aivan valtaisasta turvotuksesta.

Eräissä sukujuhlissa eräs sukulainen huomasi järkyttävän turvonneet nilkkani ja kommentoi tyyliin:AIVAN KAUHEET,ja lisäsi vielä miehellensä että hei tuu kattoon miten järkyttävät jalat.

Istu siinä sitten toisten pällisteltävänä,kun olo oli omastakin mielestä kun norsulla.Täytyy kyllä sanoa,että silloin pahoitin tosissaan mieleni!

raskausviikolla 17 etsiskelin itselleni jotain edes vähän juhlavampaa paitaa pikkujouluihin. Menin sitten paikalliseen nuorisovaateputiikkiin, ja kysyin löytyisköhän mulle mitään niin myyjä tokaisi että " sä oot kyllä niin iso että meillä ei oo sulle mitään, mutta voithan käydä tuolla naisten osastolla löytyiskö sieltä jotain isompaa.." Että hyvää pikkujoulua vaan.

Laitoin sitten loppujen lopuksi päälle vanhan äitiyspaitani, mutta onneks juhlat oli kivat!



bonzu rv 24+3

että " taasko sun muijas on paksuna,miten monta pentua teillä oikein on"

Oli kuulema mennyt aika noloksi,kun mies sanoi,että yksi 7-vuotias.

meillä anoppi kommentoi että oliko lapsi suunniteltu (yhdessä ollaan oltu 10 vuotta ja kärsitty lapsettomuudesta) ja että hän jo ajatteil että ette te lapsia ikinä teekään...´

kyllä otti pattiin!!!

Eräs puolituttu naapuri kommentoi vatsani kokoa " voi vitsi että sä olet LÄSKI" . Ja olen ihan normaalipainoinen (samaa ei voi sano ko. naapurista :), mutta vatsa vaan kasvoi odotusaikana suht isoksi.



Suurimmat tyylittömyyspisteet kyllä vetää kotiin anoppi, joka poikamme syntymän jälkeen kehtasi kysyä että " eikös tämä poika tullut vähän niin kuin vahingossa?" !!! Joo, just niin vahingossa kuin kymmenen vuoden yhdessäolon ja viiden avioliittovuoden jälkeen voi tulla, grrr! Ajatella, jos olisimme vaikkapa vuosia hänen tietämättään käyneet lapsettomuushoidoissa, kärsineet keskenmenoista tms.

mieheni kaveri (mies, jolla itselläänkin lapsia) tokaisi, että " ai, meinaatko synnyttää valmiiksi 15 kg lapsen?" , kauhistellen mahani kokoa ;/

Iso olen muutenkin (pitkä ja leveä ;) ), ja niin oli mahassani kasvava poikammekin iso (4,7 kg syntyessään), mutta mikä oikeuttaa noin törkeään kommenttiin?

Meinasin sanoa todella rumasti takaisin, mutta en alentunut hänen tasollensa.

Mieheni oli läsnä, ja hyvä ettei heivannut kaveriansa ulos autostamme tuon kommentin jälkeen ;O

Moukka mikä moukka!

" rakkaalta" anopiltani, kun kerroimme odottavamme kolmatta lastamme:

* " Oletko ihan varma, että olet oikeasti raskaana, ettet vaan kuvittele?"



* " Ettekait te lisää meinaa lapsia hankkia?" (hyvä sanoa jo raskaana olevalle)



* " Vaikea tästä nyt on sanoa kumman näköinen se on" - näyttäessäni ultrakuvia vauvastamme. Luulikohan oikeasti, että ultraan mennään tutkimaan ketä tuleva vauva muistuttaa ;O



Turvelo! Ja vaikea arvata, tykkäänkö ko. naisesta ;D

Mutta järkyttääkseni joskus, kerran vielä häntä, kuumeilemme neljättä ;D

Tästä anoppi ei tiedä, eikä tule tietämäänkään, ennenkuin ulospäin näkyy ;D

Koko suvun kuullen läheinen sukulainen puhuu meidän vauvan saannista. Naureskeli, että ei mies aikonu herätä yöllä. (Mun mies sanoi sen sille kerran ihan huumorilla). Ja että kaikki on opettelussa, kun ei oo hoitanu vauvoja. (Ei oo varsinaisesti hoitanu niin, että olis ollut yksin vastuussa mutta ei silti voi sanoa, että ois niistä hommista pihalla kuin lumiukko)

Sitten hänen puolisonsa kysyi multa, että oonko minä hoitanu vauvoja. Vissiin on unohtunu, että eräskin kerta on tullut heilläki oltua kotimiehenä joskus muinoin. KYLLÄ OTTI PÄÄHÄN!!!

Ja lisäksi saa kuulla kuinka hirveää on kun on vauva ja kun ei saa koskaan olla rauhassa ja se tunnin välein syö... Aivan niinku en yhtään tietäis vauvoista mitään!! Tuli kyllä sellanen olo, että siellä ei uskota meidän pärjäämiseen. Itseä ei kyllä juuri pelota.



Liekö mieli turhan herkkä mutta kanssakäymisiä mahdollisimman vähän kiitos!

Eli anopilta nämä kommentit tulleet:

-Meidän hääjuhlapvänämme anoppi tokaisi minu äidilleni: En ymmärrä miksi naimisiin menivät kun joskus aina riitelevätkin..



Kuka pariskunta ei riitele muka koskaan =O??



Nyt viime vkonloppuna anoppi oli sitte ekaa kertaa pyydettynä lapsenvahtina (lapset tyttö7v ja poika2v7kk) ja kommentoi tällaisia:

-Mitäköhän sun elmästä tulee ku tää kolmaskin syntyy?

-Kai tää on viimein? Johon itse vastaan että olen aina 4:stä haaveillut, joten katsellaan..



Anoppi meni miehelleni kommentoimaan seuraavasti:Mua pelottaa, en usko tulevani lapsia vahtimaan jos teillä on 4 lasta.

Mieheni pamautti takasin: siksikö meidän pitää olla tekemättä lapsia kun käyt täällä kerran kolmessa vuodessa hoitamassa? ;D



Menipähän anoppi hiljaiseksi ;D

Ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen en palautunut ihan hetkessä takaisin normaalimittoihini, koska kilojakin tuli aika reilusti. Muutenkin olin pitkään ihan muusina synnytyksen jälkeen, koska sain synnytyksessä pahan repeämän (11cm) ja lapsemme oli ensimmäiset 2kk todella itkuinen. Ristiäisissä anoppini katsoi arvostellen kroppaani ja kysyi, että oletko muistanut tehdä vatsalihasliikkeitä. Enpä ollut muistanut, voi voi!

Esikoinen syntyi ja imetys takkusi todella urakalla ja jouduin antaa myös pullosta LYPSETTYÄ maitoa ja jopa joskus korviketta. Kerran anoppi otti vauvan syliinsä ja jutteli sille kun istuin vieressä, että " mihinköhän se äitisikin niitä tissejään säästää kun ei anna sinulle raukalle ruokaa?" HUH, muutenki olin tosi itkuinen kun imetys oli niin pirun hankalaa esikoisen kanssa.



Kakkosta imetin sitten miltei vuoden, täysimetin 5,5kk, ja siihen anoppi kommentoi joka kerta nähdessämme että voi sinua tyttöparkaa kun äiti näännyttää nälkään jollain tissilitkuilla!!



Nyt odotan kolmosta niin anopin ainoa huolenaihe on ollut " paljonko sä olet jo LIHONUT?" Oon kärsinyt ennenaikaisista suppareista, alussa verisestä vuodosta ja nyt jostain kumman tulehduksesta ja silti tärkein huolen aihe on mun lihominen, voi hel***ti. Anopin ikäväksi painoa on tullut vasta 1.5kg/rv 20.

Esikoista odottaessa anoppi kysyi mieheltäni " Oletko varma että se on sun lapsi?"



Äitini taas jakelee edelleen hyviä kommentteja: Täysimetin 5,5kk ja äitini jaksoi muistuttaa että " Kyllä sulla lapsi-parka mahtaa olla nälkä kun äitis ei anna kuin maitoa" ...

Tuli äitini kanssa joskus puheeksi että montako lasta haluan ja kun kerroin että kolme olis hyvä määrä niin hän sanoi näin: " Kolme?! Niin monta?! Mitä sä sitten teet kun teille tulee ero?" Ai kun kiva että äiti uskoo meidän avioliittoon... Ei kaikki eroa vaikka hän itse onkin eronnut ja jos aina pelkäisi pahinta niin ei kai niitä lapsia tekisi lainkaan...