Kiltti rauhallinen mies, mutta voin henkisesti huonosti

Eikö tuossa otsikossasi ja tekstissäsi ole pieni ristiriita? Otsikon mukaan miehesi on kiltti, mutta tekstistä tulee mielikuva, että kysymys on lähinnä passiivisagressivisesta käytöksestä, jos kerta kaikki on sinun vika ja mykkäköulu on hänelle tavallinen reagointitapa? Voisit avata tätä esimerkeillä hieman enemmän.

Oletteko nyt kunnolla puhuneet näistä asioista? Oletko kertonut miehelle että sinusta hänen käytöksensä tuntuu henkiseltä kiusaamiselta, ja hän on kertonut oman näkökantansa? 

Niin, perusluonne on kiltti rauhallinen. Mutta pystyy kääntämään kaiken minun syyksi. Pystyy loukkaamaan-tai sanoilla satuttamaan. Pitkään olen ajatellut ansaitsevani loukkaukset. Nyt huomaan että asiani menee huonoon suuntaan. Olen rikki sisältä. Se ei näy päälle. Kukaan ei uskoisi. Mutta henkinen jaksaminen. En tiedä miten jaksan tästä eteenpäin. Koen olevani siis liitossani yksin henkisesti. Nyt kun en enää siedä turhia syytöksiä, on mieheni vielä etäisempi ja kylmempi minua kohtaan. Tämä kuulostaa sekavalta enkä osaa asiaa enempi selittää. AP

Minulla sama tunne kuin otsikkosi. Mutta meillä minä olen se ilkiö, ja mies kiltti. Olen nyt analysoinut niin pitkälle, että minua ilkeänä ihmisenä ahdistaa kun mies on niin kiltti ja tasapainoinen. Tunnen, etten riitä ja se lisää piiloaggressiivisuuttani ja pirskahtelee jo näkyvillekin miestä kohtaan. 

Meillä on lapsia ja en voi mitenkään pärjätä miehelleni kiltteydessä vanhemmuudessa ja se saa minut voimaan huonosti sekä kokemaan, että luovutan. Olenkin luovuttanut. Varmaan tästä seuraaavta itsesyytökset tekevät sen, etten enää välitä itsestäni. Ulkomuodossa se ei pahasti näy, mutta en enää tee mitään kivaa, koska en nauti mistään, enkä jaksa pitää huolta perheestä, koska koen, että teen sen että teen KAIKEN niin huonosti. 

Mies ei moiti, mutta koska minua on koko elämäni moitittu (äiti) niinq osaan ainoastaan sen kaavan, jossa vain odotan, koska toinen kaivaa valituslistan esille ja lyö minut maanrakoon.

Toinen asia on, ettei miestäni saa sanomaan ääneen negatiivisia asioita minusta, vaikka selkeää syytä olisi. Juuri tänään sain hänet sanomaan kuitenkin, että hän on jo jonkin aikaa ajatellut, että voi kun mä muuttaisin pois.

Ei ollut sanonut minulle mitään! Että mä vihaan tuollaista mykkyyttä. Miten mä voin järjestellä elämääni, jos toinen ei sano ääneen rehellisesti mitä ajattelee? En ole tästä nyt heti lähdössä, mutta onhan se nyt helvetin hyvä tietää, mitä toinen ajattelee. Mies on vain puhunut rakkaudestaan minuun ja olen sitten ajatellut, että en voi tehdä hänelle sitä, että jätän, vaikka voinkin pahoin. 

Huh, tulipa nyt vuodatus, mutta otsikkosi oli vain niin itselleni osuva, koskettava ja kaikkea, mitä justiinsa pohdin.

Kun sain miehen sanomaan ääneen sen, että hän toivoisi minun muuttavan pois niin huomasin, että miehestäkin tuli heti vapautuneempi. Oli taas minua kohtaan ystävällisempi, eikä niin umpimielisen sulkeutunut ja kireä. Varmaan raskasta kantaa sellaista tunnetta sisällään, varsinkin kun mies on ihan oikeassa. Jos jatkamme näin, niin minun on lähdettävä, osaan olla todella ilkeä ja kamala ja lisäksi laiska jos voin pahoin. 

Haluaisin, että mies enemmän kertoisi "kamaluudestani". Ja sanoisi, mitä on siitä mieltä. Jos todella toivoo, että en asuisi täällä, niin sanoisi. Koska oikeasti haluan muuttua, mutta se ei onnistu, jos toinen istuu ihan mykkänä. Välitän miehestäni, mutta mulla on itselläkin lapsuudesta johtuen paha olla. 

4

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tunne kuin otsikkosi. Mutta meillä minä olen se ilkiö, ja mies kiltti. Olen nyt analysoinut niin pitkälle, että minua ilkeänä ihmisenä ahdistaa kun mies on niin kiltti ja tasapainoinen. Tunnen, etten riitä ja se lisää piiloaggressiivisuuttani ja pirskahtelee jo näkyvillekin miestä kohtaan. 

Meillä on lapsia ja en voi mitenkään pärjätä miehelleni kiltteydessä vanhemmuudessa ja se saa minut voimaan huonosti sekä kokemaan, että luovutan. Olenkin luovuttanut. Varmaan tästä seuraaavta itsesyytökset tekevät sen, etten enää välitä itsestäni. Ulkomuodossa se ei pahasti näy, mutta en enää tee mitään kivaa, koska en nauti mistään, enkä jaksa pitää huolta perheestä, koska koen, että teen sen että teen KAIKEN niin huonosti. 

Mies ei moiti, mutta koska minua on koko elämäni moitittu (äiti) niinq osaan ainoastaan sen kaavan, jossa vain odotan, koska toinen kaivaa valituslistan esille ja lyö minut maanrakoon.

Toinen asia on, ettei miestäni saa sanomaan ääneen negatiivisia asioita minusta, vaikka selkeää syytä olisi. Juuri tänään sain hänet sanomaan kuitenkin, että hän on jo jonkin aikaa ajatellut, että voi kun mä muuttaisin pois.

Ei ollut sanonut minulle mitään! Että mä vihaan tuollaista mykkyyttä. Miten mä voin järjestellä elämääni, jos toinen ei sano ääneen rehellisesti mitä ajattelee? En ole tästä nyt heti lähdössä, mutta onhan se nyt helvetin hyvä tietää, mitä toinen ajattelee. Mies on vain puhunut rakkaudestaan minuun ja olen sitten ajatellut, että en voi tehdä hänelle sitä, että jätän, vaikka voinkin pahoin. 

Huh, tulipa nyt vuodatus, mutta otsikkosi oli vain niin itselleni osuva, koskettava ja kaikkea, mitä justiinsa pohdin.

Hui, miten tutulta kuulostaa. Ja juurikin tuo etten tule olemaan koskaan tarpeeksi hyvä äiti/vaimo hänen rinnallaan. Myöskin juurikin tuntuu etten jaksa kohta tätä perusarkeanikaan lasten kanssa. Henkinen jaksaminen ja huono tunne itsestään ihmisenä. AP

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Minulla sama tunne kuin otsikkosi. Mutta meillä minä olen se ilkiö, ja mies kiltti. Olen nyt analysoinut niin pitkälle, että minua ilkeänä ihmisenä ahdistaa kun mies on niin kiltti ja tasapainoinen. Tunnen, etten riitä ja se lisää piiloaggressiivisuuttani ja pirskahtelee jo näkyvillekin miestä kohtaan. 

Meillä on lapsia ja en voi mitenkään pärjätä miehelleni kiltteydessä vanhemmuudessa ja se saa minut voimaan huonosti sekä kokemaan, että luovutan. Olenkin luovuttanut. Varmaan tästä seuraaavta itsesyytökset tekevät sen, etten enää välitä itsestäni. Ulkomuodossa se ei pahasti näy, mutta en enää tee mitään kivaa, koska en nauti mistään, enkä jaksa pitää huolta perheestä, koska koen, että teen sen että teen KAIKEN niin huonosti. 

Mies ei moiti, mutta koska minua on koko elämäni moitittu (äiti) niinq osaan ainoastaan sen kaavan, jossa vain odotan, koska toinen kaivaa valituslistan esille ja lyö minut maanrakoon.

Toinen asia on, ettei miestäni saa sanomaan ääneen negatiivisia asioita minusta, vaikka selkeää syytä olisi. Juuri tänään sain hänet sanomaan kuitenkin, että hän on jo jonkin aikaa ajatellut, että voi kun mä muuttaisin pois.

Ei ollut sanonut minulle mitään! Että mä vihaan tuollaista mykkyyttä. Miten mä voin järjestellä elämääni, jos toinen ei sano ääneen rehellisesti mitä ajattelee? En ole tästä nyt heti lähdössä, mutta onhan se nyt helvetin hyvä tietää, mitä toinen ajattelee. Mies on vain puhunut rakkaudestaan minuun ja olen sitten ajatellut, että en voi tehdä hänelle sitä, että jätän, vaikka voinkin pahoin. 

Huh, tulipa nyt vuodatus, mutta otsikkosi oli vain niin itselleni osuva, koskettava ja kaikkea, mitä justiinsa pohdin.

 

 

Hui, miten tutulta kuulostaa. Ja juurikin tuo etten tule olemaan koskaan tarpeeksi hyvä äiti/vaimo hänen rinnallaan. Myöskin juurikin tuntuu etten jaksa kohta tätä perusarkeanikaan lasten kanssa. Henkinen jaksaminen ja huono tunne itsestään ihmisenä. AP

Entä jos kertoisit tuon miehellesi? Tai toki kannattaa ensin varmaan pureskella asiaa tykönäsi, että mille se elämä oikein tuntuukaan, kun koko ajan tuntuu, etten riitä. Ja koitat puhua minä-muodossa. Miehellesi voi ollaa täysi yllätys, että tunnet noin. Hän saattaa olla hyvinkin myötätuntoinen sinun tuota tuntemustasi kohtaan jos vain saa tietää sen oikealla tavalla. Jos sinusta tuntuu liian vaikealta kertoa siitä hänelle suoraan, niin mieti olisiko kirjeestä apua tai terapeutin kanssa juttelusta. Mutta terapeutti kannattaa valita huolella. Onkohan kotonasi asunut lapsuudessa narsistisesti käyttäytyvä vanhempi? Huonommuuden tunteesi voi kummuta sieltä. Minulla on ja tajusin sen vasta aika äskettäin.

Ja ongelma tavallisissa terapioissa on, että jos huonommuudentunteesi syy on sinua narsistina kohdelleessa vanhemmassa niin he eivät useinkaan vain näe sitä ja jäät jopa terapeutin kanssa yksin tuntemuksinesi. Meinaan on kokemusta tästäkin. 

4

Miten tämä kiltteys ja rauhallisuus ilmenee? Ei sellainen ihminen, joka pitää mykkäkoulua, kylmäkäsittelee puolisoa, loukkaa sanomisillaan, syyttää kaikesta mahdollisesta ja halveksii, ole mikään kiltti ihminen, vaikka nyt sitten olisi juomaton ja lyömätön. Pidättyvyydeltä ja epäempaattisuudelta kuulostaa. Kiltti ihminen on empaattinen. Millaista kohtelua saat kun sairastat tai eteen tulee jokin vaikeus työssä tai läheisten kanssa? Voitko turvautua kumppaniisi? Et? Niin arvelinkin.

Ja oikealla tavalla tarkoitan, ettei puheeseen tule miehen syyttelyä. Jos mies saa kuulla asian ilman syyttelyä, mutta ei halua tai ymmärrä tukea sinua, niin sitten teidän on harkittava eroa. Mutta jos asia on niin, ettei hän tiedä tätä tai ei vain osaa auttaa vaikka tahtoisikin ja on aavistanut jotain, niin silloin teillä on vielä mahdollisuuksia oikeinkin hyvään liittoon ja molempien voinnin paranemiseen. Tsemppiä.

4

Mykkäkoulu on vallankäyttöä. Ei se mitään kilteyttä ole. 

Kamalia luettavia nämä teidän kuvaukset. Minä elin 20 v avoimesti syyttelevän miehen kanssa. Minäkin kuvasin häntä av:lla hyväksi mieheksi... Vasta eron ja suhteesta toipumisen jälkeen tajusin, että hyvä mies ei koskaan syyllistä, tuomisåtsetai köytä valtaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä kiltteys ja rauhallisuus ilmenee? Ei sellainen ihminen, joka pitää mykkäkoulua, kylmäkäsittelee puolisoa, loukkaa sanomisillaan, syyttää kaikesta mahdollisesta ja halveksii, ole mikään kiltti ihminen, vaikka nyt sitten olisi juomaton ja lyömätön. Pidättyvyydeltä ja epäempaattisuudelta kuulostaa. Kiltti ihminen on empaattinen. Millaista kohtelua saat kun sairastat tai eteen tulee jokin vaikeus työssä tai läheisten kanssa? Voitko turvautua kumppaniisi? Et? Niin arvelinkin.

oikein kirjoitettu. Juurikin näin on. Olen silti tilanteessa josta tuntuu etei ole ulospääsyä. Voimat on vähissä. Tuntuu ettei kukaan voisi ymmärtää. Minullahan on hyvä mies. Näin päällisin puolin:( miten tässä olossa enää pääsee pois. Vaikka pakko olisi jo. AP

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Miten tämä kiltteys ja rauhallisuus ilmenee? Ei sellainen ihminen, joka pitää mykkäkoulua, kylmäkäsittelee puolisoa, loukkaa sanomisillaan, syyttää kaikesta mahdollisesta ja halveksii, ole mikään kiltti ihminen, vaikka nyt sitten olisi juomaton ja lyömätön. Pidättyvyydeltä ja epäempaattisuudelta kuulostaa. Kiltti ihminen on empaattinen. Millaista kohtelua saat kun sairastat tai eteen tulee jokin vaikeus työssä tai läheisten kanssa? Voitko turvautua kumppaniisi? Et? Niin arvelinkin.

 

 

oikein kirjoitettu. Juurikin näin on. Olen silti tilanteessa josta tuntuu etei ole ulospääsyä. Voimat on vähissä. Tuntuu ettei kukaan voisi ymmärtää. Minullahan on hyvä mies. Näin päällisin puolin:( miten tässä olossa enää pääsee pois. Vaikka pakko olisi jo. AP

Ota yhteyttä Narsistien uhrien tukeen. Sinne voit soittaa vaikka heti, googlella löytyy yhteystiedot. Itse soitin sinne ja sain tukea tuntemuksilleni, että se olen minä, joka tarvitsen apua, eikä aina kaikki muut. Puhuin siis heidän työntekijänsä kanssa nimettömänä. Hän oli hyvin ymmärtäväinen. Vaikka miehesi ei olisi narsisti, niin hänen käytöksensä kuulostaa narsistiselta. Soita sinne jo tänään.

4

4: kummi, siivous, moittiva äiti?

Soitin siis tällä sivulla olevaan numeroon. Vielä on hetki aikaa soittaa sinne nyt heti. Se on ihan apua omaan tilanteeseen kysymistä varten oleva numero.

http://www.narsistienuhrientuki.fi/yhteystiedot/

4

Vierailija kirjoitti:

4: kummi, siivous, moittiva äiti?

Joo, olen.

4

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Miten tämä kiltteys ja rauhallisuus ilmenee? Ei sellainen ihminen, joka pitää mykkäkoulua, kylmäkäsittelee puolisoa, loukkaa sanomisillaan, syyttää kaikesta mahdollisesta ja halveksii, ole mikään kiltti ihminen, vaikka nyt sitten olisi juomaton ja lyömätön. Pidättyvyydeltä ja epäempaattisuudelta kuulostaa. Kiltti ihminen on empaattinen. Millaista kohtelua saat kun sairastat tai eteen tulee jokin vaikeus työssä tai läheisten kanssa? Voitko turvautua kumppaniisi? Et? Niin arvelinkin.

 

 

oikein kirjoitettu. Juurikin näin on. Olen silti tilanteessa josta tuntuu etei ole ulospääsyä. Voimat on vähissä. Tuntuu ettei kukaan voisi ymmärtää. Minullahan on hyvä mies. Näin päällisin puolin:( miten tässä olossa enää pääsee pois. Vaikka pakko olisi jo. AP

Etsi tukea itsellesi, että edes joku tajuaa tilanteesi. Jos ei lähipiirissä ole ihmisiä, joille voit luottamuksella puhua, niin sitten ulkopuolista keskusteluapua. Tännekin kirjoittelu on ihan hyvä juttu, vaikkakin täällä voi saada aika hurjaakin kommenttia niskaan. Niiden asioiden sanominen ääneen helpottaa ja palauttaa voimia, vaikkei poistakaan surua siitä, että asiat ovat pielessä. Olen itsekin vastaavassa tilanteessa ja mielestäni se eniten satuttava asia tuossa on se, että mies pitää oikeutettuna tuota sanallista satuttamista ja huonoa kohtelua ja jos se jonkin syy on, niin sitten stressin ja väsymyksen, omassa asenteessa ei nähdä mitään vikaa. Voisiko se olla teillä jotain samansuuntaista?

Olisi tietysti hienoa, jos puoliso olisi raahattavissa pariterapiaan, mutta kyllä tuossa nyt on tärkeää parantaa omaa oloa riippumatta siitä, mitä mies tekee. 8

Tällä hetkellä mietin vain kuinka olenkin voinut päästää tilanteen näin pahaan jamaan. Enkö aiemmin tajunnut tätä puolta miehessäni. Enkö tajunnut lähteä kun voimia vielä oli. Inhoan itseäni kun en kantanut vastuuta omasta hyvinvoinnistani. Teen niin tai näin olen kärsinyt jo aivan liikaa:( kuinka koskaan voin saada itseni ihmisenä takaisin. Kuinka koskaan uskallan luottaa elämään että se vielä kantaa. AP

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä mietin vain kuinka olenkin voinut päästää tilanteen näin pahaan jamaan. Enkö aiemmin tajunnut tätä puolta miehessäni. Enkö tajunnut lähteä kun voimia vielä oli. Inhoan itseäni kun en kantanut vastuuta omasta hyvinvoinnistani. Teen niin tai näin olen kärsinyt jo aivan liikaa:( kuinka koskaan voin saada itseni ihmisenä takaisin. Kuinka koskaan uskallan luottaa elämään että se vielä kantaa. AP

Mulla samaa surua, mutta nuo lauseet ovat tapahtuneet jo lapsuudessani. Mieheni koittaa nyt auttaa minua ylös noista vaikeuksista eikä se ole kaikin ajoin kiitollinen tehtävä. En edes muista millaista elämä olisi jos en olisi päästänyt jotakuta satuttamaan minua pahasti ja ettei se vaikuttaisi käyttäytymiseeni.

Mutta sä olet nyt oivaltanut sentään jotain. Olisiko se parempi, että et olisi oivaltanut? Miten silloin asiat voisivat korjaantua? Laiha lohtu, mutta mä uskon, että oivalluksesi on kuitenkin tie eteenpäin, vaikka se tie onkin kivikkoinen. Kuten nro 16 sanoi tarvitset henkilön joka antaa sinulle tukensa. Sä todella tarvitset sen eli ala etsiä. Soita jonnekin, ihan sama minne, kunhan alat purkaa tuota pahaa oloasi nyt jonnekin. Sun oikeus on tehdä niin, ei kursailua siinä nyt. 

4

Minusta on tullut katkera ja läheisilleni myrkyllinen ihminen koska en ole saanut oikeaa apua elämässäni silloin kuin sitä tarvitsin. Silti tiedän, ja miehenikin näkee sen, ettei se ole minusta koko totuus. 

Näen, ettet oikein tiedä mitä puhuisit ja kelle, mitä sanoisit, kun et osaa oikein syyttää pahasta olostasi ketään. Et varsinaisesti itseäsi, KUTEN EI KUULUKAAN, etkä miestä, koska hänhän on "hyvä". Mutta sulla on paha olla, puhu siitä. Jos vastaanottava taho ei tajua ja syyllistää sinua niin se taho ei ymmärrä tilannettasi ja on väärä sinua auttamaan. 

Se narsistin lähellä kasvaminen tai eläminen kyllä tuottaa juuri tuollaista oloa, että syyttää ilman syytä itseään ja joutuu siksi umpikujaan. Eli edelleen vinkkaisin sinua soittamaan sinne. 

4

Onko kiltti mies automaattisesti empaattinen?