Päätös: lapset ovat tässä. Henkisesti rankkaa?

Vierailija

Vaikuttikin psyykkeeseen noinkin iso päätös? Tuntuu että olen rikki päätöksen jälkeen ja mietin elämää paljon raskaammin. Normaalia?

Kommentit (11)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Psyykeen.... tämä on vaikea monelle oppia. 

Toisaalta Suomessa usein kirjoitetaan miten puhutaan. Murteella. Onko tuttu sana?

Vierailija

En ole koskaan halunnut lapsia. Ei ole henkisesti rankkaa olla tekemättä niitä. :)

Tietty lapsitehtailijalle voi olla hankalampaa laittaa stoppi touhulleen.

Kannattaa hankkia elämäänsä jotakin mielenkiintoista sisältöä, vaikka lemmikki tai harrastus.

Vierailija

Haaveilin neljästä lapsesta, mutta kolmannen  odotusaikana tuli tunne, että tämä on tässä. Synnytys vahvisti vielä päätöksen. Sitten esikoinenkin alkoi olla jo niin iso ja rahaa alkoi mennä melkoisesti lapsiin, joten päätös oli selvä. Miehelläkään ei mitään vauvakuumeita ole.

Vierailija

Erittäin raskasta kun miettii, ettei enää. Mies siis laittoi stopin. En tiedä miten pääsen yli omasta tunteestani, että joku vielä puuttuu :(

Vierailija

Ihan tosi, eikö siihen voi olla tyytyväinen mitä on nyt ja tässä. Ihminen on ahne, kun kaikki on saatu niin vielä murehditaan, mitä olisi voinut saada enemmän. Järkyttävää.

Vierailija

Mä mietin alunperin että haluaisin neljä lasta, mutta kahden kohdalla alkoi tuntua että hoivakiintiö taitaa täyttyä niistäkin. Saatanhan mä vielä tehdä iltatähden joskus myöhemmin, että sellainen "takaportti" mun päätöksessa vielä on olemassa, mutta nyt tuntuu että elämässä on paljon muutakin mitä haluaisin tehdä kun saan lapset vähän isommiksi. esim opiskelu tuntuisi paremmalta idealta kuin kolmas lapsi.

Jännä että nyt ajatus kolmannesta tuntuu todella negatiiviselta, mä en oikeasti halua kolmatta. elämäntilanteeseen ja talouteen varmaan mahtuisi ja mieskin suostuisi, mutta ei silti. ehkäisyynkin suhtautuu todella vakavasti, jotenkin niin monta vuotta mietti että ei se vauva nyt mikään maailmanloppu olisi. Siis jo ennen kuin ensimmäistä varsinaisesti tehtiin. Tää on vähän kuin teininä pelkäsi että nyt varmaan oon raskaana ku pidin poikaa kädestä ilman kumihanskaa...

Sori pitkä viesti mutta en oo aiemmin jotenkin tullut tätä edes varsinaisesti ajatelleeksi. ehkä mulle tää on enemmänkin helpotus kuin kriisi.

Vierailija

Onko sun pakko tehdä se päätös? Jätä tulevaisuus auki? Mua ahdisti toisen lapsen vauva-ajan jälkeen, että tässäkö tämä oli ja kuvittelin potevani ikuista vauvakuumetta. Niin se vaan meni ohi ja nyt pari vuotta myöhemmin en vauvakuumeile yhtään.. Me siis tehtiin sillon toisen syntymän jälkeen se päätös, että yritetään kolmatta sitten joskus tulevaisuudessa, jos siltä tuntuu (kovin kauaa ei voi kyllä odotella kun ikää tulee vuosi vuodelta lisää).. Tsemiä!

Vierailija

Minulle oli rankkaa siinä vaiheessa, kun raijasin vauvantarvikkeet pois. Olin jo päättänyt, mutta tunteet eivät meinanneet seurata mukana. Nyt kun ovat kouluiässä, päätös lapsiluvusta tuntuu oikealta. Elämänvaihe on aivan erilainen. En enää edes haluaisi olla ilman ehkäisintä, sairastin kohtutulehduksen, eivätkä kuukautiset enää sovi minulle. Kyllä nuo isot lapset välillä kyselee, että koska saadaan meille uusi vauva, mutta ei taida tulla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Erittäin raskasta kun miettii, ettei enää. Mies siis laittoi stopin. En tiedä miten pääsen yli omasta tunteestani, että joku vielä puuttuu :(

Minullakin on vahva tunne, että elämästäni puuttu n. 6 miljoonaa euroa, kaksio Pariisissa ja oma tuoksumerkki. Jotenkin meidän täytyy vain tulla toimeen. :(

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat