Minkä ikäiset pojat teillä vielä halaavat tai antavat esim. hyvänyönsuukon?
Kommentit (20)
10-vuotias käy nukkumaan mennessä halaamassa oma-aloitteisesti joka ilta jos en ehdi ensin. :)
Aikuiset poikani. Aina poskipusu kun tavataan ja lapsena aamuisin myös. Asutaan kyllä Keski-Euroopassa, täällä ihan normaali tapa.
Meillä poika 9v. edelleen antaa halit ja pusut illalla.
Mun 15v ja 12v pojat tulevat ihan omaehtoisesti halailemaan ja antamaan pusun ja ottavat niitä myös mielellään vastaan. Niin isää kuin äitiäkin. Ja pikkusiskoaan halailevat ja pusuttelevat myös...
10- vuotias suukottaa ja halaa kummankin vanhempansa illalla, kun menee nukkumaan.
Aikuinen poikani halaa meitä aina kun nähdään. Ja saattaapi tulla halaamaan kun ollaan heillä kesken päivänkin kun vaikka luen lehteä ruokapöydän ääressä. Miellä halaaminen on yhtä itsestään selvää kuin hengittäminen. Halaamme miehenikin kanssa aina kun tullaan kotiin tai lähdetään kotoa. Ja muulloinkin.
Kohta 12 vuotta täyttävä poikani antaa iltahalin, antaa suukottaa ja suorastaan odottaa, että käyn "peittelemässä". Kun niin on tehty joka ikinen päivä hänen elämässään tähänkin asti, niin mihinkä se nyt yhtäkkiä loppuisi? Meillä nyt ylipäätään pussaillaan ja halaillaan kyllä muutenkin tosi paljon.
14v.
murrosikä jyllää, aina ei onnistu, mutta useimmiten kuitenkin :)
Kiva kuulla!
Itsellä 10- vuotias poika, joka mielellään halaa ja antaa pusun. Itsekin halailen häntä kotiin mennessäni ja iltaisin vähintään. Äitini mielestä se on yökköttävää...
Vierailija kirjoitti:
Kiva kuulla!
Itsellä 10- vuotias poika, joka mielellään halaa ja antaa pusun. Itsekin halailen häntä kotiin mennessäni ja iltaisin vähintään. Äitini mielestä se on yökköttävää...
Eipä ole sitten äidilläsi kaikki ihan reilassa. Itse uskon, että juuri tuollaisia teini-iän kynnyksellä ja teini-iässä olevia mörököllejä pitäisi pitää paljon enemmän hyvänä. Sen huomaan omastakin esimurkustani, että halailu, silittely ja vaikkapa hartiahieronta lievittää kiukunpuuskia ja ahdistusta erittäin tehokkaasti.
Miksi ap:tä kiinnosti nimenomaan se ,että minkä ikäiset pojat ?
Pitäisikö läheisyyden ja hellyyden pelko ladata nimenomaan poikiin mahdollisimman varhain ?
Meillä ei lapsuudenkodissani eikä suvussa yleensäkään halailtu ja pussailtu, joten ymmärrän numero 14:n äidin asenteen. Arvelen, että olemme samaa ikäluokkaa ja saaneet sodanjälkeisen karun kasvatuksen. Kaikenlaista hellittelyä pidettiin turhanpäiväisenä höpöhöpönä. Minulla ei ole poikia tai lapsia yleensäkään, joten en tiedä, miten olisin menetellyt. Luultavasti olisin käynyt peittelemässä ja lukemassa iltarukouksen, mutta en olisi halannut tai pussannut, ellei sitten lapsi itse olisi ollut se aktiivinen osapuoli. En ole halailevaa sorttia, vaan mieluummin kättelen. Se sujuu minulta lapsen saadun mallin mukaan luontevasti, halailu ei oikein.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:tä kiinnosti nimenomaan se ,että minkä ikäiset pojat ?
Pitäisikö läheisyyden ja hellyyden pelko ladata nimenomaan poikiin mahdollisimman varhain ?
Miten sait tuollaisen ajatuksen?
Poika 23 v käy halaamassa joka ilta, jos vaan on kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:tä kiinnosti nimenomaan se ,että minkä ikäiset pojat ?
Pitäisikö läheisyyden ja hellyyden pelko ladata nimenomaan poikiin mahdollisimman varhain ?
Miten sait tuollaisen ajatuksen?
Ihan tuosta ap:n esittämästä kysymyksestä ,erityisesti niistä sen sanoista 'pojat' ja 'vielä'."Minkä ikäiset vielä halaavat ja antavavat hyvänyönsuukon " (...hellyyden ja kiintymyksen osoituksia ). Ja ettei kysytty minkä ikäiset lapset (tarkoittaen siis sillä myös tyttöjä ).
Pitääkö sinulle tosiaankin kaikki vääntää ihan rautalangasta ? Jos vaivihkaa kasvatuksessa osoitetaan ,että nämä ovat jotenkin liian lapsellisia asioita niin väistämättähän kasvavissa lapsissa silloin aiheutetaan jotenkin häpeän tunnetta niitä kohtaan .
Tyyliin: " Etkös kehtaa-iso poika jo ja itkee vielä ,hyi häpeä eihän miehet itke !"
Myönnän että esimerkki on kärjistetty ,mutta samalla pyydän saada huomauttaa , ettei ole montaakaan vuosikymmentä siitä kun tulevia sotilaspoikia ja reippaita partiolaisia koulutettiin juuri tuohon suuntaan .
Aivan kuten Hitler-jugend poikia siellä silloisessa esikuvamaassame. Kyllä se siellä Amerikan Yhdysvalloissakin poikalasten kasvatus vielä esim. Vietnamin sodan aikoihin aika kulmikasta ja emotionaalisesti köyhää meininkiä on ollut.
( Itäisessä naapurimaassamme taitaa olla monin paikoin vieläkin )
Kasvatuskulttuurin muutos ei ole ihan yhden tai kahdenkaan sukupolven juttu.
Kulttuurievoluutiomme painolasti istuu sukupolvien niskassa sitkeästi ja pitkään.
On vain mietittävä yhdessä mistä kaikesta se sellainen on lähtöisin ,mihin sillä tähdättiin ja mihin kaikkeen se sellainen kasvatuskulttuuri on johtanut.
8 ja 13 vuotiaat antavat illalla halin ja pusun.
10 v.