Lue keskustelun säännöt.
Aikaansaamattomuus
Emily
11.10.2015 |
Olen 20v tyttö/nainen. Musta tuntuu että ehkä edelliset viisi vuotta olen ollut melko aikaansaamaton ja tilanne vaan pahenee. Muutin vuosi sitten pois vanhemmiltani. Opiskelen korkeakoulussa. Olen tullut sellaiseen pisteeseen, että olen alkanut vihaamaan itseäni ja ymmärtänyt että tälle on tehtävä jotain. Mun huoneessa ei juuri mahdu liikkumaan, täältä ei löydä mitään, välillä ostan uusia vaatteita että olis puhtaita. Mulla on kaikkea tärkeää hukassa, en ole hoitanut jotain juttuja mitkä olis pitänyt tehdä aikoja sitten, esim yli vuosi sitten. En ole palauttanut koulujuttuja ajallaan, tulen ehkä pääsemään juuri ja juuri läpi kursseilta kaverieni avulla tai jotain. Olen melkein aina myöhässä joka paikasta. Mun äiti kävi täällä jonkun aikaa sitten, paniikkisiivosin sillon, ei meinannu mahtua kaikki tavarat ja vaatteet kaappeihin ja sängyn alle. Se ihmetteli että miten on mahdollista että en oo vieläkään purkanut jotain muuttolaatikoita kämpän nurkista. Jne.
Olen mielestäni kuitenkin jotenkin älykäs ja luova persoona, mutta miten voi olla näin tyhmä että antaa asioiden mennä tämmöiselle mallille. Olenko masentunut tai jotain? En mielestäni. Ehkä vaan sairalloisen laiska? Tai on mulla varmaan pakko jotain henkisiäkin ongelmia olla mutta nii en tiiä. Miten mä saan nämä kaikki asiat hoidettua? Hommaa on niin paljon että en jaksa edes aloittaa tai tiedä mistä aloittaa, tai halllitsen elämääni vain juuri ja juuri ja tilanne enimmäkseen vain pahenee.
Löytääkö jostain apua tällaiseen? Tai mikä mua vaivaa? Miksi en vaan saa asioita hoidettua? Oon nyt jossain itseinhon vallassa, kuinka surkea ihminen olen. Monilla on asiat lähtökohtasesti paljon huonommin mutta täällä mä valitan enkä saa edes yksinkertasia asioita hoidettua. Mulla on paljon asioita mitä haluaisin elämälläni tehdä, mutta en tee mitään minkään asian eteen vaan tuhlaan vaan aikaani. En ole edes käyttänyt kannettavaani pariin kuukauteen, enkä ikinä kirjoittanut tänne tai minnekään ikinä, enkä pahemmin lukenutkaan, mutta nyt ajattelin että haluaisin kuulla osaisiko joku sanoa mulle jotain järkevää, vinkkejä, omia kokemuksia? Mun on tehtävä tälle asialle jotakin, en halua että mun loppuelämä on tällästa. Ei mulla ikinä mitään järkevää parisuhdetta tai etenkään lapsia, eikä varmaan edes lemmikkejä voi olla jos oon tällanen.
Kommentit (30)
Aluksi pahoittelut jos kappalejako ei toimi, en ole varma toimiiko uudessa versiossa kännykällä.
Olen ollut samanlainen. En ehkä aluksi ollut masentunut, mutta ajan mittaan kaikki se itseinho ja ahdistus kyllä puhkesivat masennukseksi, joten älä todellakaan vähättele ongelmaa.
Mitään taikakeinoa ei ole siihen, että yhtäkkiä parin vuoden päästä elämäsi olisi erilaista, jos asialle ei tee jotain. Hienoa siis, että ajattelet asiaa, voit tehdä asioille jotain nyt, etkä ehkä hukkaa vuosia elämästäsi, kuten minä olen tehnyt.
Ihan kaikista tärkeintä on lakata odottamasta itseltään liikoja, se vain lamauttaa. Jos sinun "lähtötasosi" on tuo, niin sitten se on se, ja kaikki pienikin edistys on onnittelun ja ilon aihe. Mitä positiivisemmin osaat suhtautua pikkuisiinkin onnistumisiin, sitä parempi se on pitkällä tähtäimellä. Itsensä sättimisellä usein vain pahentaa omaa tilannettaan.
Kirjoita vaikka ylös päivälle joku to-do -lista, siihen saa kirjoittaa ihan yksityiskohtia myöten ruksittavaksi vaikka isompien projektien osatehtäviä. Kun saat niitä tehtyä, voit päivän päätteeksi olla tyytyväinen siihen että teit moninkertaisesti sen mitä olisit muuten tehnyt, ja voit nousta rohkaistuneempana seuraavaan päivään.
Muista että edistyminen on todennäköisesti hi-das-ta, ja takapakkeja tulee. Kyse on ennen kaikkea omien tottumusten muuttamisesta, ja uusien tapojen hitaasta opettelusta.
Yksi hyvä ajatus voisi myös olla se, että lakkaat hetkeksi stressaamasta koulua, etsit jonkinlaisen vaikkapa osa-aikaisen työpaikan ja ilmoittaudut poissaolevaksi koulusta. Jos et ole avoliitossa, saat alle 1000 euron tuloilla vielä jonkinlaista asumislisääkin, joten tulet kyllä pärjäämään. Työn tekeminen luo rutiinia ja päivärytmiä, pitää työteliäänä ja nostaa itsearvostusta, kun teet ainakin jotain. Ihan siivoojan hommatkin ovat myös cv:ssä työnantajien silmissä arvokasta kokemusta, joka kertoo että et ole mikään prinsessakompleksinen.
Itselläni opiskelujen keskeyttäminen joksikin aikaa työntekoa varten oli ihan paras ratkaisu, joka olisi ehdottomasti pitänyt tehdä aikaisemmin, kun en kerran saanut tehdyksi koulua. Nykyisin teen puoliviikkoisesti töitä ja saan tehtyä kouluhommia ilman sen kummempia paineita, pidän kodin siistinä, ja teen kaikkea muutakin ja hoidan asiani ajallaan. Vuosien ajan asia ei kuitenkaan ollut niin.
Kaikilla on oma tilanteensa ja siihen sopivat ratkaisut, mutta ajattelin kertoa, mikä minulla on toiminut. :) Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ps. Sinun iässäsi vielä mietin paljon sitä, mitä vanhempani ajattelevat ja mitä he minulta odottavat. Tietysti peittelin heiltä paljon. Se ei kuitenkaan auttanut mitään, eikä kuvittelemani heidän suunnaltaan tuleva lisäpaine tehnyt mitään hyvää, vaan päin vastoin.
Lopulta vain sinä itse tiedät mikä on sinulle parasta, vaikka noin varhain, vasta aikuisuuden kynnyksellä se on joskus vaikea muistaa. Toivottavasti vanhempasi tukevat sinua, ja toivottavasti voit kertoa heille edes jotain vaikeuksistasi. t. 22
Kiitoskiitoskiitos! Tuo oli oikeasti helpottavaa kuulla.
Täytyy vain hyväksyä tilanne ja ymmärtää että asialle on nyt tietoisesti alettava tekemään jotain ja opittava hoitamaan asioita, eikä "sitten kun" yhtäkkiä joku päivä jaksaisin ja pystyisin kaikkeen, koska sellaista päivää ei itsekseen tule.
Tutulta kuulostaa. Mulla on adhd. Enkä tajunnut sitä kuin vasta 28-vuotiaana.
Minä olen niin saamaton, lamaantunut ja koen kaiken niin yhdentekeväksi ja merkityksettömäksi, että en ole viitsinyt enää puoleen vuoteen nukkua tai syödä kunnolla saati sitten hoitaa asioitani edes siinä määrin kuin joskus aiemmin. Tämä on ollut hyödyllinen ketju luettavaksi. Minun ensimmäinen askeleeni on uskaltaa mennä apteekkiin ja saada lääkitys taas päälle. Sitten voin ottaa täältä monta vinkkiä kavutakseni ylöspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitoskiitoskiitos! Tuo oli oikeasti helpottavaa kuulla.
Täytyy vain hyväksyä tilanne ja ymmärtää että asialle on nyt tietoisesti alettava tekemään jotain ja opittava hoitamaan asioita, eikä "sitten kun" yhtäkkiä joku päivä jaksaisin ja pystyisin kaikkeen, koska sellaista päivää ei itsekseen tule.
Juuri näin. :) Itsekin jatkuvasti ajattelin, että kyllä minä tämän kaiken sitten tulevaisuudessa hoidan, ja jotenkin kuvittelin sen tulevan itseni erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä todellisuudessa olin, ihan yli-ihmiseksi. :D Se tulevaisuuden minä on kuitenkin ihan yhtä saamaton ja lamaantunut, jos niistä ominaisuuksista, ajattelutavoista ja tottumuksista opettele pois.
Googleta vaikka "how to change a habit", tällaisista asioista on paljon esim. blogeja ja muuta, joista voi saada ikään kuin vertaistukea ja ymmärrystä omasta tilanteestaan. Katso vaikka zenhabits.com . Ja oikeasti paljon tsemppiä sinulle, toivon että saat elämäsi järjestykseen! :) t. 22
Olen tänään kahden vaiheilla, ottaisinko itseäni niskasta kiinni. Tekemättömiä asioita tuntuu olevan niiin paljon että hukun jo pelkkiin ajatuksiin, huoh! :(
Hassua sinänsä, että mulle ei tuota mitään ongelmaa kannustaa muita aktiivisesti toimimaan oman elämänsä eteen, lähestymään asioita yksinkertaisesta näkökulmasta ja auttaa löytämään energiaa toimimiseen, mutta itse oon näissä asioissa ihan lapsen kengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vanhempi mieshenkilö. Ennen olin hyvinkin touhukas jja aikaansaapa. Nykyisin olen väsynyt mutta se ei tunnu olevan fyysistä. Arkiset rutiinitkin tahtoo jäädä; tarvitsen suunnattomasti energiaa että saan potkaistuksi itseni liikkeelle. Tuntuu että jossain takaraivossa tiedostan etttä jokin asia on hoidettava mutta sitten on ikään kuin katkos aivoissa kun pitäisi tarttua tekemiseen. Esim. tarkistan lieden useaan kertaan kun lähde ulos. Näen että liesi on kiinni mutta en tajua että asia on ok vaan palaan yhä uudelleen tarkistamaan. Jotenkin on myös sekava olo; olen lukenut "aivosumusta" ja vaikutelma on senkaltainen. Masentuneeksi en koe itseäni mutta olen kuin ulkopuolella kaikesta ympäröivästä. Onko kellään muulla vastaavanlaisia tuntemuksia?
Kiitos, tämä tuntui hyödylliseltä.. :) ehkä pitäisi ottaa vielä pienempiä askelia ja kysyä voisko joku ystävä vaikka olla joku tukihenkilö mulle jonka kanssa keskustelen etenemisestä, muuten vaan taas lamaannun jne jos en saakaan heti kaikkea hoidettua..
Onko muita vinkkejä? Miten olette nopeita ja reippaita? Olen vaan jotenkin niin hidas tekemään kaiken ellei oikeasti ole joku paniikkitilanne että voi elämä..