Voisitko seurustella henkilön kanssa jolla on asperger?

No en enää koska olen naimisissa. Mutta olen naimisissa aspergerin kanssa ja olen siis myös seurustellut aspergerin kanssa, joskaa en silloin tiennyt, että hän on as. hänen sosiaaliset vaikeutensatulevat pääsäänstöisesti esille vasta kun paikalla on yli 10 henkeä. Tätä pienemmissä ryhmissä hän on melko normaali ja hänellä on erinomainen huumorintaju. Hän ei neuvo minua turhissa asioissa, koska on jo varsin vakuuttunut, että tiedän ilmankin. Tarvittaessa osaisin myös sanoa, että tämä on minulla jo hanskassa ilman neuvojakin. Hän ei ehkä ole mikään lasten ylin ystävä ylipäänsä, mutta hän on viimeiseen asti lojaali läheisilleen, siis omille lapsilleen ja myös lähisuvun lapsille. Se lojaalius on muutenkin ehkä parhaita puolia suhteessa asperger-ihmisen kanssa, koska nämä ihmiset ovat todella, todella luotettavia ja voit olla varma, että he tekevät lähes mitä tahansa puolestasi.

Up!

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Mulla on tuollainen mies, voittaa nenttimiehen siisteydessään ja järjestelmällisyydessään. Välillä vaan menee hermo kun se ei tajua jonkun sanan kuvainnollista käyttöä vaan alkaa jankkaamaan sen sanan sanakirjamerkityksestä.

Enpä usko. Tuntemillani tapauksilla on todella suuria puutteita sosiaalisissa taidoissa ja kyvyttömyyttä ottaa toisia ihmisiä huomioon. On myös erittäin rasittavaa kun joku keskittyy lillukan varsiin ja jaksaa halkoa hiuksia loputtomasti. Jo pelkkä erilainen huumorintaju olisi este puhumattakaan sen puutteesta. Kyllä se rasittavuus on sitä luokkaa, että ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Juuri tämän takia minun ei kannata koskaan olla tekemisissä kenenkään kanssa. Saan jopa nimettömänä tällaisessa virtuaaliympäristössä aikaan itseeni kohdistuvaa hyökkäystä. En hae diagnoosia koska se mikä se vaatisi, esim puhua pitkään jokun ammattilaisen kanssa olisi liian kuormittavaa. Ja diagnoosi ei minua hyödyttäisi millään tavalla. Tähän ei ole lääkettä ja osaan ratkaista ongelman sillä että eristäydyn ja kun on pakko olla vuorovaikutuksessa rajaan omaa ulosantiani minimiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Tietysti jos on kiva ja kiinnostava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti en.

Tuntemani assipiirteiset ikäluokkani miehet ovat vihamielisiä mm. lapsia kohtaan, ovat jäykkiä ja joustamattomia luonteeltaan ja suoranaisia sadisteja joissain asioissa. Toki oirekuvaan kuuluu myös lapsenomainen usko omaan paremmuuteen.

Outoa. Noilla on varmaan oikeasti jotain paljon pahempia häiriöitä.

Psykopaatti tai narsisti tuollainen on, ei asperger.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän enää jaksan teeskennellä normaalia ja noudattaa vuorovaikutussääntöjä. Aina välillä toki huomaan matkivani toisia ihmisiä tai puhetapoja ja liikkeitä elokuvista.

Mutta yritän olla itseni. Se on vapauttavaa ja vie paljon stressiä pois. Taideihmisten kanssa tulen hyvin toimeen, heissä löytyy usein ”outoja” ihmisiä, mutta enimmäkseen taideihmiset arvostavat eivätkä pilkkaa omituisuutta.

Muutaman kerran olen kouluaikana ihastunut ja saanut sitten kuulla keskustelun, missä ihmiset pitävät ihastustani outona.

Olen oppinut tunnistamaan tasapainottavan seurustelukumppanin: muiden silmissä outo ja hieman extrovertti, joka tekee aloitteet puolestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Voin vastata että ei käy ja naisilla erittäin alidiagnosoitu ja väärin diagnosoitu yleensä joksikin mielenterveyden häiriöksi ja siksi myös usein turhaan ja väärin lääkitty. Miksi osallistut keskusteluun jos et tiedä aihepiiristä edes sen perus totuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Voin vastata että ei käy ja naisilla erittäin alidiagnosoitu ja väärin diagnosoitu yleensä joksikin mielenterveyden häiriöksi ja siksi myös usein turhaan ja väärin lääkitty. Miksi osallistut keskusteluun jos et tiedä aihepiiristä edes sen perus totuuksia.

Ehkäpä me diagnosoidut kuitenkin tiedämme miten hoito- ja tutkimuspolut kulkevat. Ja sinä luuloissasi elelet ja olet harhainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Ei varmaan olisi pitänyt vastata tähän ketjuun ollenkaan kun se aiheuttaa tällaista... Kuka minut lähettäisi mihinkään tutkittavaksi jos en itse hakeudu? Minulla on työ, saan siitä palkkaa ja palkallani elätän itseni. Käyn töissä, kaupassa ja olen kotona. Ei kukaan aikuisia valvo eikä pakota mihinkään. Lapsena olin kiusattu ja äitini on samanlainen kun minä ja sanoi että kiusaaminen on oma vikani kun pitää osata olla suu kiinni. Ja hän oli oikeassa. Jos on suu kiinni ei kiusata, tai ainakin vähemmän. Olisin todennäkäisesti voinut saada diagnoosin lapsena mutta jos ei sinun perhe ole sellainen että asiasta ollaan kiinnostuneita niin silloin ei mihinkään mennä. Koulussa taas ei puututtu mihinkään. Minua kohdeltiin kun olisin jotenkin tyhmä... ja minä uskoin siihen. Sain huonoja arvosanoja. Vasta aikuisena olen opiskellut ihan ajatuksella että pystyn oppimaan ja saanut hyvin helposti hyviä arvosanoja.

En halua hoitajaksi kenellekään. Siksi.

Vierailija kirjoitti:

En halua hoitajaksi kenellekään. Siksi.

En tarvitse hoitajaa? Minulla on Asperger, korkeakoulututkinto, kaksi aikuista lasta ja 25-vuotinen avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Kaikki ei käy tutkimuksissa. Kaikki eivät myöskään koskaan ole tekemisissä työvoimatoimiston kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua hoitajaksi kenellekään. Siksi.

En tarvitse hoitajaa? Minulla on Asperger, korkeakoulututkinto, kaksi aikuista lasta ja 25-vuotinen avioliitto.

Ehkä otat sanani vähän kirjaimellisesti, mutta paljon myönnytyksiähän jonkun diagnoosi-tapauksen kanssa eläminen vaatii. Varsinkin jos diagnosoitu osaa diagnoosiaan niin käyttää. En halua potilasta kumppaniksi. Haluan kumppanin, joka ottaa asioista yhtä paljon vastuuta kuin minä itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt miksi minua kohdellaan huonosti jos seurustelen tai miksi jään aina ulkopuolelle ihmisporukoissa. Olen todennut että minulla on aspberger. Virallista diagnoosia en ole hakenut koska se olisi turhaa. Olen opetellut vuorovaikutussääntöjä vuosia ja alkaa olla sillä tavalla hanskassa että en enää aiheuta suurempia ongelmia muille. Tiedän että pitää enimmäkseen kuunnella, täytyy heijastaa toisen puhetta ja omia asioita ei saa kertoa. Tai jos kertoo oman asian tai mielipiteen se pitää tiivistää yhteen lauseeseen. Yleensä ihmiset on niin kiinnostuneita itsestään että ne ei kysy minulta mitään. Tunnen monta ihmistä josta tiedän kaiken mutta he ei tiedä minusta muuta kun nimeni ja ammattini.

En usko että enää koskaan lähden seurustelusuhteeseen. On todella raskasta kun kiinnostun siitäkin liikaa ja se vie minulta liikaa voimaa ja aikaa kun pitää jaksaa olla niin tiiviisti toisen kanssa ja peittää rasittavuutensa. Ja se vaan vie liikaa minun aikaa kun minulle puhutaan ilkeästi. Jään sitä murehtimaan ja analysoimaan ja yritän keksiä sääntöjä miten käyttäytyä jotta korjaisin käyttäytymiseni. Sitten tulee liikaa jännitystä ja haukutaan kun olen liian hiljaa, jos itken sekin menee väärin ja ”olet liian asiallinen”. Parempi rajata kanssakäyminen muihin minimiin. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi mutta siihen sentään tottuu, tunteiden vuoristorataan ei totu...

Sinulla ei todellakaan ole Aspergeria ilman virallista diagnoosia. Vielä vähemmän ”Asbergeria”. Aspergeriin tarvitaan sairaalassa todetut autistiset piirteet. Lopeta tuo paskan jauhaminen ja samalla autististen ihmisten diagnosoinnin sotkeminen muka-diagnooseilla.

Luuletko sinä, että kai käy tutkittavana? Vaikka monia voisi helpottaa jos niille omille ongelmille olisi nimi - eri

Kai käy? En ymmärrä viestiäsi.

Jopa työkkäri lähettää testattavaksi. Asperger aiheuttaa vaikeaa oireilua, ilman sitä Aspergeria ei ole, tai korkeintaan lieviä piirteitä. Itse sitä ei voi diagnosoida, se olisi aivan sama kuin päättäisi, että mullapa onkin nyt suolistosyöpä kun niin haluan ja mahaankin koskee

Kaikki ei käy tutkimuksissa. Kaikki eivät myöskään koskaan ole tekemisissä työvoimatoimiston kanssa.

Silloin ei myöskään ole ongelmia, ainakaan siinä mittakaavassa että saisi diagnoosin. Unohda Asperger, sinulla ei ole sitä.