Ahdistava yksinäisyys

Vierailija

Tiedättekö sen tunteen, kun kokee olevansa ihan irrallaan kaikesta ja kaikista kuulumatta oikein mihinkään? Minusta tuntuu tuolta lähes koko ajan nykyään. Olen 25-vuotias nainen ja välillä tuntuu, että hajoan tähän tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteeseen. Mulla on kyllä muutamia ystäviä samassa kaupungissa, mutta silti yksinäisiä hetkiä on ihan liikaa. Kaikilla on melkeinpä perhe tai parisuhde, minä taas olen se ylimääräinen pyörä aina kaikessa. Päivisin menee ihan suhteellisen siedettävästi, kun on kiirettä opintojen ja töiden kanssa. Mutta olen alkanut kammoamaan mm. iltoja ja viikonloppuja, koska silloin tulee usein niin toivottoman paha olo, että sitä on vaikea kestää. Toki käyn ulkona ja tapaan ihmisiä silloin kun se vaan on mahdollista, mutta kuten sanottu, useimmilla on aina joku toinen odottamassa jossain. Jotenkin sitä ehkä kaipaa tunnetta, että olisi jollekin se tärkein ihminen. En ole koskaan seurustellut, mikä on monen eri tekijän summa. Enkä ole niitä ihmisiä, ketkä vaan bongaavat joka kuukausi jostain uuden deitin seuraavan tilalle. Minulla on tällaisia kavereita, jotka vaihtavat miehiä kuin sukkia. Minulle valittavat sitten oltuaan viikon verran ilman jotain säpinää, että kukaan ei rakasta heitä ja miten surkeaa on olla yksin. Sattuu ihan kamalasti kuunnella tuollaista, kun itse toivoisi edes kerrankin löytävän jonkun. Aiemmin en ole kokenut yksinäisiä hetkiä ongelmaksi vaan olen nauttinut niistä. En ole ollut yksinäinen ollessani yksin. Nykyään on toisin. Pelottaa, että  tulen aina olemaan se ylimääräinen pala palapelissä :(

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Kuulostaa ikävältä. Varsinkin se että et nauti enää olla yksin. Etkö siis nauti enää omasta seurastasi vai kaipaatko vain niin kovasti siihen viereen sen jonkun erityisen ihmisen? Parisuhteessa sitä helposti unohtaa miten tärkeitä ne ystävyyssuhteet ja kavereiden kanssa vietetty aika oli silloin kun oli muuten yksin. Sitten sitä kyllä havahtuu jos parisuhteessa menee huonommin tai eroaa, että olihan niitä muitakin ihmisiä olemassa. Ei mulla ole mitään ratkaisua tarjota, voin kuitenkin kertoa mikä itsellä auttaa iltojen yksinäisyyteen. Itselläni auttaa se että on kissa joka käpertyy kainaloon iltaisin :)

Vierailija

Tiedän, valitettavasti.

Omat rutiinit auttavat pitämään lohduttomuuden johonkin asti ulkopuolisena, mutta aina tulee eteen hetkiä jolloin on vain pakko käpertyä pimeään nurkkaan kun ei muuhuunkaan kykene. Ja vaikka en ole koskaan ollut se kaikkein menevin ja sosialisoivin persoonaa, niin on yllättävän hankalaa kun niinä harvoinakaan hetkinä ei kaveripiiristä löydy seuraa tai kiinnostusta. Näin kolmekymppisenä yksinäisenä tilanne on lähes toivoton: ei ole enää yksinäisiä kavereita, eikä ole piirejä joista uusia kavereita voisi saada.

Olen myös huomannut, että pariskunnat ja lapsiperheet alkavat iän karttuessa sulkemaan yksinäiset tapahtumien ja illanviettojen ulkopuolelle. Ei tule kutsua, ei ole kiinnostusta vastata esittämiini kutsuihin ja ehkä ajatellaan minun jo pudonneen niin elämän kelkasta, että turha edes kutsua. Etäännymme jatkuvasti toisistamme, enkä ole keksinyt mitään mikä asian tilan muuttaisi.

Välillä pelkään tilannettani niin paljon, että kiellän itseltäni tietoisesti kaikki asiat ja ärsykkeet, jotka tilastani muistuttavat. Ei romanttinen komedia enää aiheuta hymyä ja sydämen pamppailua, vaan ahdistusta ja itkua sohvan nurkassa.

Vierailija

Voi ei. Mun aikuinen poika suree ihan samaa asiaa. Tulee niin paha mieli hänen olostaan, että itseänikin alkaa aina ahdistaa. Jospa te yksinäiset löytäisitte joskus toisenne.

Vierailija

Vituttaa nää yksinäisyyden valittajat. Niillä on kuitenkin suku, ystävät ja parisuhteet.

Ootteko oikeesti koskaan ollut yksin???

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa nää yksinäisyyden valittajat. Niillä on kuitenkin suku, ystävät ja parisuhteet.

Ootteko oikeesti koskaan ollut yksin???

Aika yksin saa olla jos perjantai iltana tulee siitä keskustelemaan tänne

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, valitettavasti.

Omat rutiinit auttavat pitämään lohduttomuuden johonkin asti ulkopuolisena, mutta aina tulee eteen hetkiä jolloin on vain pakko käpertyä pimeään nurkkaan kun ei muuhuunkaan kykene. Ja vaikka en ole koskaan ollut se kaikkein menevin ja sosialisoivin persoonaa, niin on yllättävän hankalaa kun niinä harvoinakaan hetkinä ei kaveripiiristä löydy seuraa tai kiinnostusta. Näin kolmekymppisenä yksinäisenä tilanne on lähes toivoton: ei ole enää yksinäisiä kavereita, eikä ole piirejä joista uusia kavereita voisi saada.

Olen myös huomannut, että pariskunnat ja lapsiperheet alkavat iän karttuessa sulkemaan yksinäiset tapahtumien ja illanviettojen ulkopuolelle. Ei tule kutsua, ei ole kiinnostusta vastata esittämiini kutsuihin ja ehkä ajatellaan minun jo pudonneen niin elämän kelkasta, että turha edes kutsua. Etäännymme jatkuvasti toisistamme, enkä ole keksinyt mitään mikä asian tilan muuttaisi.

Välillä pelkään tilannettani niin paljon, että kiellän itseltäni tietoisesti kaikki asiat ja ärsykkeet, jotka tilastani muistuttavat. Ei romanttinen komedia enää aiheuta hymyä ja sydämen pamppailua, vaan ahdistusta ja itkua sohvan nurkassa.

5 v kuluttua sun kavereilla alkaa erobuumi ja sitten seurasi taas kelpaa!! Tuo on vaikea ikä olla yksin, myöhemmin helpottaa kun on niin paljon muitakin.

Tämä saattaa pitää paikkaansa, mutta ottaisin silti tähän tilanteeseen realismin tilalle ripauksen unelmointia ja satujen magiikkaa. Kun on suurimman osan elämästään viettänyt yksin, niin ei oikein osaa raapia positiivisuutta viiden vuoden päästä mahdollisesti koittavasta suosiosta kaverien keskuudessa. Jaksaako nousta virkein silmin ja positiisin sydämin yksinäisestä sängystä ja todeta edenneensä yhden askeleen matkalla kohti kaverin eroa?

Totuus on kielteinen.

Myöhemmin voi helpottaa, mutta pariutumismielessä taas päinvastoin.

Vierailija

Ap, mennään yhdessä baariin vaikka. Tai jos tuulettumisseuraa kaipaat niin joo, täällä ollaan. Olen mies, mutta kaverimielessä vaan. ^^

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa nää yksinäisyyden valittajat. Niillä on kuitenkin suku, ystävät ja parisuhteet.

Ootteko oikeesti koskaan ollut yksin???

Mitä hyötyä on suvusta ja ystävistä, jos heitä niin harvoin tapaa? Parisuhde, mikä parisuhde?

Joka päivä olen yksin. Joka päivä koko aikuiselämäni ajan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa nää yksinäisyyden valittajat. Niillä on kuitenkin suku, ystävät ja parisuhteet.

Ootteko oikeesti koskaan ollut yksin???

Mitä hyötyä on suvusta ja ystävistä, jos heitä niin harvoin tapaa? Parisuhde, mikä parisuhde?

Joka päivä olen yksin. Joka päivä koko aikuiselämäni ajan.

Yksin olen minäkin, en silti siitä valita. Voin elää ilman muita.

Vierailija

Jotenkin nyt tuntuu, että yksinäisyys alkaa olla joku tuomio loppuelämälle. Enää ei ole edessä esimerkiksi opiskeluaikoja, jolloin luodaan uusia ystävyyssuhteita ja parisuhteita. Pelottaa, että onko jäänyt junasta jotenkin kokonaan :( Tottakai omalla toiminnalla voi vaikuttaa näihin asioihin, mutta jossain vaiheessa alkaa vaan toivo hiipua. En halua olla loppuelämääni irrallaan kaikesta, mutta en tiedä miten pääsen eteenpäin. Tavallaan tuntuu myös, että tietynlainen ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne on kulkenut mukana jo lapsuudesta asti. Ja se tunne on ollut läsnä silloinkin, kun opiskeluja aloitellessa isolla porukalla rymyttiin baareissa ja pidettiin hauskaa. Koin siltikin aina jollain tavalla oloni ylimääräiseksi. Osittain tästä syystä suurin osa niistä ihmisistä tippui elämästä pois, en vaan osannut tuntea kuuluvani joukkoon joten jossain vaiheessa vaan en enää jaksanut osallistua. Jäljelle jäi muutama yksittäinen ystävä, jotka ovat edelleen hyvin tärkeitä. Parisuhdetta kuitenkaan en ole onnistunut muodostamaan... en jotenkin osaa olla oikein luontevasti vastakkaisen sukupuolen kanssa, en todellakaan uskalla tehdä aloitteita joten lähinnä vaan aina olen toivonut, että joku lähestyisi minua. Ne jotka ovat lähestyneet, eivät ole herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa. Aika masentunut olo on tänäkin iltana ollut.

Ap

Vierailija

Ap sä itse teet elämästäsi sellaista kun se on. Jos haluat parisuhteen niin et voi odotella että joku tulee ja vie jalat alta. Etsi sitä parisuhdetta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ap sä itse teet elämästäsi sellaista kun se on. Jos haluat parisuhteen niin et voi odotella että joku tulee ja vie jalat alta. Etsi sitä parisuhdetta.

Entäs jos ei etsinnästä huolimatta löydy? Vitun urpo..,

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat