Olenko masentunut?

Vierailija

Ymmärrän kyllä, että tekstin perusteella ei saa koko kuvaa, mutta yritän kirjoittaa mahdollisimman kattavasti. Oireita on jatkunut jo pidempään, mutta viimeisen puolen vuoden aikana ehkä pahentuvassa määrin. Ihan kaikki kommentit ja vinkit ovat tervetulleita.

- Saan itkukohtauksia viikoittain, näiden aikana kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä, tulee pelkotiloja esim. läheisten kuolemasta tai flashbackeja omista epäonnistumisista. Itkukohtauksia voi laukaista mikä vain, esim. viimeksi se, etten osannut päättää lähdenkö katsomaan bändiä vai en.

- Noin 70% ajasta menee ihan normaalia elämää viettäen. Loput ajasta ahdistun ihan törkeästi omista tekemättömistä asioistani, mieheni tekemättömistä asioista ja lopulta tämä saattaa johtaa kohtaan 1.

- Käyn töissä, mutta en saa siellä oikein mitään aikaan. Istun ja teen puolivillaisia hommia, ja vauvapalstailen (kuten nyt).

- Tuntuu, että missään mitä teen ei ole "mitään järkeä". Herään aamulla, käyn töissä, tulen töistä, käyn kaupassa ja syön, odottelen että tulisi ilta ja sitten kun pitäisi mennä nukkumaan niin en tahdo, koska tiedän että seuraavana päivänä on taas ihan samanlaista. En jaksa keskittyä harrastuksiini, esim. kirjojen lukeminen (jota olen aina rakastanut) tuntuu kauhean raskaalta ja pitkäveteiseltä.

- Toisaalta lomalla ja viikonloppuisin (= poissa kotoa) olen yleensä ihan oma iloinen ja sosiaalinen itseni, en usko että muut kuin mieheni ovat huomanneet mitään erikoista. Mieheni on suhtautunut ihanan ymmärtävästi, eli häneen en viittaa tuolla "poissa kotoa".

Kommentit (13)

Vierailija

En ole terapeutti, mutta masennuksesta parantunut. Mun silmään näyttää siltä että saatat olla lievästi masentunut. Se ei ole vaarallista, kaikilla meillä on huonot jaksomme elämässä. Jos on mahdollisuus, koita saada itsellesi hetki omaa aikaa, jolloin voit miettiä miksi olo on sellainen kun on. Jutteluapua löytyy vaikka mistä, jos olet halukas avautumaan jollekulle. Terveyskeskuksessa ole vain varuillasi, sillä jotkut lääkärit saattavat yrittää työntää lääkkeet käteen asiaa sen kummemmin tutkimatta, koska ei ole resursseja ruveta hoitamaan asiakkaita. Netissä on esimerkiksi kriisipuhelimien numeroita joihin voi soittaa anonyymina. Ja puhu tästä ystävillesi! Ystävät ovat elämän suola :)

Vierailija

Tunnistan itseni tuosta tekstistä pari vuotta sitten. Oikotietä onneen ei ole, mutta suosittelen ottamaan omaa aikaa ja miettimään: jos tämä on nyt se aika mikä minulla on käytettävissä, mitä voisin tehdä jotta viihtyisin elämässäni? Kuulostaa, että sinulta puuttuu päämääriä.

dai

Mulla aivan samat tuntemukset! Itkukohtauksia tosin on ollut harvemmin. Nyt olen työttömänä ja olen maannut kaksi viikkoa. Kesällä kun olin töissä ei aamuheräämisessä ja töihin lähdössä ollut ongelmia.

Mulla tulee kans töissä tuo puolivillainen-ote jos ei ole tarpeeksi hommia. Tylsistyn ja lykkään niiden vähäisten hommien tekoa. Mutta jos on kiire, niin saan hommat tehdyksi ja päiväkin tuntuu paljon lyhyemmältä.

Itse olen ollut tällainen aika kauan, mutta olen aina miettinyt että ei tämä masennusta voi olla koska skarppaan töihin ja juurikin lomille ja jos vieraita tulee tms.

Olen yksineläjä ja asunto on joskus ollut karmeassakin kunnossa. Nykyisin en enää päästä sotkua liian pitkälle, mutta nyt taas tuntuu että en jaksa sitä vähääkään siivota. Harmittaa kun ulkona on kauniit syyspäivät ja ne menee ohi kun en saa itseäni ulos koska ei ole ketään kenen vuoksi skarpata.

Mulla kans tuo että en saa luettua nyt, kaikki aika menee netissä.

Mikähän meitä vaivaa?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

En ole terapeutti, mutta masennuksesta parantunut. Mun silmään näyttää siltä että saatat olla lievästi masentunut. Se ei ole vaarallista, kaikilla meillä on huonot jaksomme elämässä. Jos on mahdollisuus, koita saada itsellesi hetki omaa aikaa, jolloin voit miettiä miksi olo on sellainen kun on. Jutteluapua löytyy vaikka mistä, jos olet halukas avautumaan jollekulle. Terveyskeskuksessa ole vain varuillasi, sillä jotkut lääkärit saattavat yrittää työntää lääkkeet käteen asiaa sen kummemmin tutkimatta, koska ei ole resursseja ruveta hoitamaan asiakkaita. Netissä on esimerkiksi kriisipuhelimien numeroita joihin voi soittaa anonyymina. Ja puhu tästä ystävillesi! Ystävät ovat elämän suola :)

Kiitos vastauksesta! En ole puhunut asiasta ystävilleni, koska ylipäätään olen aika monessa suhteessa mieluummin se kuuntelija. Tuntuu todella vaikealta ajatukselta puhua tällaisista ongelmista heille, niin ihania kuin ovatkin.

Täytynee lukea lisää lievästä masennuksesta ja mietiskellä. Onko yleisesti ajateltu niin, että masennus laukeaisi jostain tietyistä tapahtumista vai onko se vain osiensa summa?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mulla aivan samat tuntemukset! Itkukohtauksia tosin on ollut harvemmin. Nyt olen työttömänä ja olen maannut kaksi viikkoa. Kesällä kun olin töissä ei aamuheräämisessä ja töihin lähdössä ollut ongelmia.

Mulla tulee kans töissä tuo puolivillainen-ote jos ei ole tarpeeksi hommia. Tylsistyn ja lykkään niiden vähäisten hommien tekoa. Mutta jos on kiire, niin saan hommat tehdyksi ja päiväkin tuntuu paljon lyhyemmältä.

Itse olen ollut tällainen aika kauan, mutta olen aina miettinyt että ei tämä masennusta voi olla koska skarppaan töihin ja juurikin lomille ja jos vieraita tulee tms.

Olen yksineläjä ja asunto on joskus ollut karmeassakin kunnossa. Nykyisin en enää päästä sotkua liian pitkälle, mutta nyt taas tuntuu että en jaksa sitä vähääkään siivota. Harmittaa kun ulkona on kauniit syyspäivät ja ne menee ohi kun en saa itseäni ulos koska ei ole ketään kenen vuoksi skarpata.

Mulla kans tuo että en saa luettua nyt, kaikki aika menee netissä.

Mikähän meitä vaivaa?

"Mukava" kuulla että on muitakin! Jotenkin niin nurinkurista, että vaikka tietää että ulkoilusta, siivoamisesta ja kirjoista tulisi parempi olo, ei niihin kuitenkaan jaksa jostain ihmeellisestä syystä ruveta. Ihan kuin odottelisi hopeatarjottimella jotain parempaa ja mielekkäämpää tekemistä. 

Tein tänään yhden hyvän päätöksen: joka päivä on otettava ainakin tunnin yhtäjaksoinen "loma" tv:stä ja netistä. Kuulostaa surkealta, mutta jostain se on aloitettava...

Ap

KirkkoSisko
Seuraa 
Liittynyt1.2.2011

Hei ap.

Kuulostaa siltä, että jotain painavaa taakkaa sisälläsi raahaat. Se, oletko masentunut on tietenkin lääkärin diagnosoitava erilaisin mielialatestien perusteella. Mutta tärkeämpää on, miten taakkaa saa kevennettyä? Kun kuulostelet itseäsi, mikä siellä oikein lopulta mieltä painaa? Mitä tarvitsisit, että voisit paremmin? Mikä on muuttunut elämässäsi siitä, kun näitä oireita ei vielä ollut?
Usein auttaa, jos voi tuulettaa omia ajatuksiaan toisen, ystävällisen ja viisaan kuuntelijan kanssa. Onko sinulla esimerkiksi isovanhempia, kummeja tai muita viisaita ihmisiä elämässäsi, joiden tiedät tahtovan sinulle hyvää ja joille voisit 'avautua'. Joskus parisuhteen toinen osapuoli ei ole paras mahdollinen tuki, sillä hän saattaa olla liian lähellä ja liian paljon ns oma lehmä ojassa.

Mielialaan voi vaikuttaa paljon itsekin. Mutta yksin ei tarvitse jatkaa. Tukea voit etsiä esim. lääkäriltä tai vaikkapa jos tarjolla on työterveyspsykologia. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi jakaa elämänsä kuulumisia.

Voimia syksyysi

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tuosta tekstistä pari vuotta sitten. Oikotietä onneen ei ole, mutta suosittelen ottamaan omaa aikaa ja miettimään: jos tämä on nyt se aika mikä minulla on käytettävissä, mitä voisin tehdä jotta viihtyisin elämässäni? Kuulostaa, että sinulta puuttuu päämääriä.

Sehän tässä onkin, että kaikki päämäärät tuntuvat merkityksettömiltä. Opiskelen espanjaa, mutta "mitä sitten, mitä hyötyä siitä lopulta on". Käyn lenkillä, mutta "mitä järkeä tässäkään on, juosta ympäriinsä ja palata takaisin samaan paikkaan". Noin kärjistettynä. Mutta ymmärrän kyllä että tähän pitäisi paneutua ja miettiä, mistä oikeasti on kiinnostunut. Se vain on vaikeaa, kun en suhtaudu kovin intohimoisesti oikein mihinkään.

Ap

Vierailija

Luultavasti olet jossain määrin. Olin juuri eilen psykiatrilla ja siellä täyteltiin lappusia. Kyllä nuo itkukohtaukset ja vaikeus tarttua toimeen ovat masennusoireita, samoin se, että mikään ei oikein tuota iloa, tunne epäonnistumisesta. Pelko läheisten menettämisestä tai jostain muusta kamalasta viittaa ahdistukseen.

Minäkään en enää viitsi lukea, paitsi palstailla täällä, ääh. Muuten aika samanlaista, paitsi että itsellä ei ole kokoaikaista työtä, eikä mies suhtaudu ymmärtäväisesti.

Vierailija

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kuulostaa siltä, että jotain painavaa taakkaa sisälläsi raahaat. Se, oletko masentunut on tietenkin lääkärin diagnosoitava erilaisin mielialatestien perusteella. Mutta tärkeämpää on, miten taakkaa saa kevennettyä? Kun kuulostelet itseäsi, mikä siellä oikein lopulta mieltä painaa? Mitä tarvitsisit, että voisit paremmin? Mikä on muuttunut elämässäsi siitä, kun näitä oireita ei vielä ollut?
Usein auttaa, jos voi tuulettaa omia ajatuksiaan toisen, ystävällisen ja viisaan kuuntelijan kanssa. Onko sinulla esimerkiksi isovanhempia, kummeja tai muita viisaita ihmisiä elämässäsi, joiden tiedät tahtovan sinulle hyvää ja joille voisit 'avautua'. Joskus parisuhteen toinen osapuoli ei ole paras mahdollinen tuki, sillä hän saattaa olla liian lähellä ja liian paljon ns oma lehmä ojassa.

Mielialaan voi vaikuttaa paljon itsekin. Mutta yksin ei tarvitse jatkaa. Tukea voit etsiä esim. lääkäriltä tai vaikkapa jos tarjolla on työterveyspsykologia. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi jakaa elämänsä kuulumisia.

Voimia syksyysi

Kiitos vastauksesta! Olen yrittänyt tutkiskella itseäni viime aikoina, mutta en oikein keksi mistä tämä taakka olisi muodostunut. Uskoisin, että olen antanut ulkopuolisten virikkeiden ohjata elämääni aika paljon (kotona perhe, opiskeluaikana kaverit, töissä auktoriteetit) juurikaan kyseenalaistamatta tai miettimättä onko tämä nyt sitä mitä MINÄ tahdon tehdä. Tästä kaiketi voisi seurata tällainen olotila että mikään ei enää tunnu omalta tai kivalta. Hullua vain on, että tästä pitäisi päästä irti tekemällä sitä omaa ja kivaa...

Työterveyspsykologi voisi olla ihan hyvä taho, mutta tuntuu todella vaikealta myöntää tätä ongelmaa, kun päällisin puolin "mitään ei pitäisi olla vikana".

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti olet jossain määrin. Olin juuri eilen psykiatrilla ja siellä täyteltiin lappusia. Kyllä nuo itkukohtaukset ja vaikeus tarttua toimeen ovat masennusoireita, samoin se, että mikään ei oikein tuota iloa, tunne epäonnistumisesta. Pelko läheisten menettämisestä tai jostain muusta kamalasta viittaa ahdistukseen.

Minäkään en enää viitsi lukea, paitsi palstailla täällä, ääh. Muuten aika samanlaista, paitsi että itsellä ei ole kokoaikaista työtä, eikä mies suhtaudu ymmärtäväisesti.

Hei! Olet siis hakeutunut psykiatrille - millaista se oli? Saitko jonkinlaisen hoitosuunnitelman?

Miten miehesi suhtautuu asiaan?

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti olet jossain määrin. Olin juuri eilen psykiatrilla ja siellä täyteltiin lappusia. Kyllä nuo itkukohtaukset ja vaikeus tarttua toimeen ovat masennusoireita, samoin se, että mikään ei oikein tuota iloa, tunne epäonnistumisesta. Pelko läheisten menettämisestä tai jostain muusta kamalasta viittaa ahdistukseen.

Minäkään en enää viitsi lukea, paitsi palstailla täällä, ääh. Muuten aika samanlaista, paitsi että itsellä ei ole kokoaikaista työtä, eikä mies suhtaudu ymmärtäväisesti.

Hei! Olet siis hakeutunut psykiatrille - millaista se oli? Saitko jonkinlaisen hoitosuunnitelman?

Miten miehesi suhtautuu asiaan?

Ap

Psykiatri oli ihan mukava, kävin siellä lausuntoa varten mahdollista Kela-korvattavaa kuntouttavaa terapiaa ajatellen. Keskusteltiin oireista kyllä, mutta myös kokonaistilanteesta, kävin aiemmin muutaman kerran psykologilla, joka taustoitti. Varsinainen hoito tulisi tapahtumaan muualla, yksityisellä, joten sitä ei ole vielä suunniteltu. Tarvitsen vielä toisenkin käynnin, ennen kuin lausunto voidaan tehdä. En siis vielä tiedä, mikä lopputulos ja olenko tarpeeksi kipeä. Minulla kyllä ei ole kaikki elämän osa-alueet ihan hyvin, oma tilanne vaikuttaa.

Mies ei vastusta ajatusta hoitoon hakeutumisesta, vaikkei nyt niin erityisemmin minua tuekaan. Taustalla tuore kokemus, kun itse sai työpsykologin kautta apua akuuttiin oireiluun työstressistä. -9

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat