Transmiehet todistavat: Naiset eivät ymmärrä miehen seksuaalista halua
Transmies on siis sukupuolenmuutoksen naisesta mieheksi läpikäynyt yksilö. Sukupuolenmuutoshoitoihin kuuluu testosteronin (miehen tärkein sukupuolihormoni) injektiot.
Googlella voit hakea avainsanoilla transmen, testosterone ja sex/sexual [drive, desire...] tutkimuksia ja henkilökohtaisia kuvauksia siitä, millaisia muutoksia transmiehet kokevat seksuaalisuutensa alueella saadessaan säännöllisiä ja pitkään jatkuvia testosteroni-injektioita.
Ensinnäkin heidän seksuaaliset halunsa tulevat fyysisemmiksi ja voimakkaammiksi. Niiden kohteeksi tulee enemmän itse akti kuin rakastelu laajemmin ymmärrettynä. Halusta tulee myös visuaalisempaa. Moni transmies on kuvannut, kuinka aiemmin kiihottui lähinnä tarinoista, mutta äkisti huomasikin kiihottuvansa kuvista ja näkemästään ja yllättäneellä voimakkuudella.
Tällaiset kokemukset ovat transmiehille niin yleisiä, että oletus niiden vahvasta kytköksestä testosteroniin on hyvin perusteltu.
Lyhykäisyydessään transmiesten kokema muutos seksuaalisuudessa on siirtymää selvästi voimakkaampiin haluihin, visuaaliseen kiihottumiseen, suorasukaisempien, fyysisempien, vähemmän tunnepitoisten seksuaalisten päämäärien tavoitteluun ja itse aktin keskiöön nousemiseen.
Transmies, jolla on hormonien vaikutuksen näkökulmasta jonkinlainen ymmärrys niin naisen kuin miehen seksuaalisuudesta, voi välittää naisille tiedon, että naisten ja miesten seksuaalisuus todellakin eroavat toisistaan. Miehen puhtaan seksuaalinen halu naiseen on paljon voimakkaampi kuin naisen mieheen.
Kommentit (64)
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:50"]Minäpä yksinkertaistan: hormonit saavat miehen haluamaan työntää pilinsä vaikka aidanrakoon. Miehet ovat niin pahasti hormoniensa vietäviä. [/quote] Mutta pakko tässä on olla jotain muutakin, koska transnaisillakin on aluksi normaali testosteronituotanto eivätkä he halua työntää penistään minnekään.
[/quote]
Miten niin? Tajuatko, että määrä vaikuttaa?
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:53"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:50"]Minäpä yksinkertaistan: hormonit saavat miehen haluamaan työntää pilinsä vaikka aidanrakoon. Miehet ovat niin pahasti hormoniensa vietäviä. [/quote] Mutta pakko tässä on olla jotain muutakin, koska transnaisillakin on aluksi normaali testosteronituotanto eivätkä he halua työntää penistään minnekään.
[/quote]
Miten niin? Tajuatko, että määrä vaikuttaa?
[/quote]
Mikä määrä? Transihmisillä ei ole hormonivajausta.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:53"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:25"] [quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:50"]Minäpä yksinkertaistan: hormonit saavat miehen haluamaan työntää pilinsä vaikka aidanrakoon. Miehet ovat niin pahasti hormoniensa vietäviä. [/quote] Mutta pakko tässä on olla jotain muutakin, koska transnaisillakin on aluksi normaali testosteronituotanto eivätkä he halua työntää penistään minnekään. [/quote] Miten niin? Tajuatko, että määrä vaikuttaa? [/quote] Mikä määrä? Transihmisillä ei ole hormonivajausta.
[/quote]
Ai että jos musta nyt leikattaisiin naisesta mies en saisi lisää testosteronia? Mitä nyt horiset?
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:32"]
Vaihteleehan ne halut naisillakin ihan iän ja elämäntilanteen mukaan. Itse olin nuorempana ihan nymfomaani ja en kyllä ajatellut mitään laajoja rakastelurituaaleja, vaan aika yksitoikkoista jyystöä. Nykyään sitten vähän rauhoittunut. Ehkä se on yleisempää miehillä, mutta ei noin voi sanoa, etteikö kukaan nainen tietäisi miltä tuntuu kun jatkuvasti panettaa.
[/quote]
Hyi millainen sä olet ollut nuorena. Juuri sinunlaisesi naiset antavat miehille luvan kohdella herkkäseksuaalisia naisia pahasti.
[/quote]
Sulla taitaa nyt olla herkässä muutakin kuin seksuaalisuus? Ei se kyllä jyystäjänaisten syytä ole, miten sinua on kohdeltu. Minäkin olen hiukan sellainen, mutta en silti ole opettanut miehiä pahoille tavoille. Päinvastoin, jopa jyystäjänäkin olen kuitenkin ollut tarkka tuosta puolesta. Ei tarvitse kauheasti liehitellä ja romantisoida, mutta kuuntelemattomat olen karsinut kyllä, yleensä jo pystytasossa.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 03:47"]
Voisivatko alapeukuttajat perustella, mikä aloitusviestissä ei heidän mielestään pidä paikkaansa ja miksi.
[/quote]
Olisiko alapeukkujen aiheena tämä alentuva, holhoava ja typerä lause: "...voi välittää naisille tiedon, että naisten ja miesten seksuaalisuus todellakin eroavat toisistaan." Ihan kuin naisille jotenkin erityisesti pitäisi selittää asia jonka ymmärrämme täysin vaivattomasti. Aloittajalla itsellään tuntuu olevan vakavia vaikeuksia ymmärtää naisen älyä. Eli että myös naisilla on sitä.
[/quote]
Harmi vain, jos vastauksistanne saa jälleen osin tuon mainitsemasi kuvan? Sinulla, kuten useimmilla muilla, oli, tai näin tulkitsin, vastauksena negatiivisilla tunteilla latautunut puolustusreaktio, jossa ei juuri käsitellä asiaa, vaan reagoidaan puolustusasennosta, että kylläpä ymmärrän ja sitä paitsi miehet nyt varsinkaan eivät ymmärrä. Aihe ja kysymys itsessään jäävät sivuun.
Luulen, että useimmille aloitusviestin tiedot transmiehen näkökulmasta kerrottuina olivat ainakin osin uusia. Luulen myös, ettei kukaan negatiivisesti vastanneista googlannut tutkimuksia tai tapauskertomuksia. Silloin voisi huomata transmiesten kuvaavan etteivät he olleet ymmärtäneet, kuinka, mikä on sinänsä aika luonnollista, koska on eri asia tarkkailla toisen ihmisen käyttäytymistä kuin nähdä toisen ihmisen pään sisältä. Tämän itsestäänselvyyden huomioiminen ei ole naisten vähättelyä. Sama sukupuolet kääntäen on loputon naistenlehtien aihe.
Ymmärryksestä. On useampia yleisiä näkemyksiä, etenkin feministeillä ja sukupuolentutkijoilla, minkä kanssa tämä testosteronin tuottama vaikutus on ristiriidassa. Kuten se, että seksuaalisuus olisi lähinnä konstruktio, joita erilaiset kulttuuriset sukupuoliroolit ja stereotypiat tuottavat (kontra seksuaalisuus vahvasti biologisena, kemiallisena ilmiönä). Tällä palstalla tuon miehen seksuaalisuuden ymmärtämättömyyden ja vähättelyn kohtaa mm. pornografiaa koskevissa ketjuissa, joissa enemmistö naisista tuomitsee pornografian näkökulmasta, joka ei lainkaan huomioi miehen halun biologisen ulottuvuuden voimakkuutta ja visuaalisen ulottuvuuden painokkuutta. Tuomitsee omasta näkökulmasta. Eli ei, jälleen kerran, ymmärrä.
Ymmärtämättömyys puhtaan fyysisten halujen keskimääräisistä eroista pätee myös miesten näkökulmasta, joten transmiehet voivat välittää kokemustensa viestin myös miehille. Tämä miesten ymmärtämättömyys tuli esille jälleen kerran Ashley Madisonin taannoisen jättimäisen huijauksen paljastuessa. Palveluun rekisteröityneet ja rahoja syytäneet olivat 99,9%:sti miehiä. Koska he halusivat seksiä niin voimakkaasti. Ne halut tekivät heidät sokeiksi toiminnan huijausluonteelle, ja kuinka he "keskustelivat" lähes yksinomaan tekaistujen tunnusten ja bottien kanssa. Naiset eivät taholtaan ymmärrä, kuinka miljoonat miehet voivat olla niin typeriä (tai "niin elimensä vietävissä"), että voivat uskoa tuollaiseen huijaukseen ja syytää siihen isoja määriä rahojaan. Voimakkaan seksuaalisen halun vaikutuksen alainen mies ei useinkaan hahmota todellisuutta selkeästi. Todellisuus pelkistyy fokusoituessaan kapea-alaiseen haluun, kuten transmiehet kuvaavat kokemaansa seksuaalisten tunteiden muutosta. Sama kuvio toistuu niin valmiudessa irtosuhteisiin, heikkoudessa pettämisen houkutuksiin, seksistä maksamiseen. Mitään näistä ei täysin ymmärrä sukupuolettuneesti painottuneena ilmiönä, jos ei ymmärrä miehen halun voimakkaampaa fyysisyyttä.
Jos "naiset kyllä ymmärtävät" olisi totta, eikä paljolti perustelematon kollektiivinen puolustusreaktio, niin sukupuolten välinen seksuaalinen ymmärryskyvyttömyys ei olisi loputon seksuaali- ja parisuhdeterapeuttien työnsarka ja tutkijoiden ehtymätön tutkimuskohde, mitä se on. Monine kiistoineen ja erimielisyyksineen myös ammattilaisten keskuudessa; kuten esimerkiksi kysymyksessä, tuleeko pitkässä parisuhteessa harrastaa seksiä useammin haluavan tahdissa ja mieliksi, joka useimmiten on mies, vai eikö tule? Suomalainen naispuolinen seksuaaliterapeutti, jonka mielestä oikea vastaus on "tulisi harrastaa useammin haluavan mieliksi", on saanut naisilta osakseen hyvin vihamielisiä reaktioita tästä kannastaan.
Sama ymmärtämisen vaikeus, vaikeus nähdä toisen silmin ja tuntein, eikä vain vaillinaisesti tulkiten tai tulkinnassakin epäonnistuen, pätee ilman muuta myös siihen, että miehet ymmärtäisivät naisen seksuaalisuutta. Tunteiden, kiintymyksen ja luottamuksen keskimääräistä tärkeyttä tai kuinka tärkeää naiselle on tuntea itsensä halutuksi ja arvostetuksi parisuhteessa, kuinka voimakkaasti tämä heijastelee naisen seksuaalisiin tuntemuksiin. (Porno on tässä hyvin harhaanjohtavaa, sillä pornossa naisen seksuaalisuus kuvataan yleisesti miehen seksuaalisuuden napista painettavana naiskehoisena peilikuvana, mitkä peilikuvat todellisuudessa ovat hyvin harvassa. Pornograafisen naisstereotypian kyltymätön kiima on miehen fantasia naisista, jotka olisivat yhtä halukkaita ja valmiita puhtaaseen fyysiseen seksiin, kuin mitä miehet itse yleisesti ovat. Yhden vertauksen mukaan nymfomaanit ovat naisia miehen seksuaalisella halulla.)
Tai naiset ymmärtäisivät naisen seksuaalisuutta. On hyvin yleistä esimerkiksi kieltää objektiluonne, vaikka se on luontainen vastinpari miehen seksuaalisuuden voimakkaalle visuaalisuudelle ja näiden vuorovaikutteinen lajikehitys siten oletettavaa. Nainen käyttää keskimäärin useamman tunnin viikossa ja hyvin paljon rahaa siihen, että olisi puoleensa vetävä kohde katsella, etenkin hedelmällisessä iässä oleva nainen. Juuri tämä objektiluonne on myös lukemattomien itsetunnon ongelmien, jopa pelkotilojen ja myös kateuden ja katkeruuden aiheuttaja. Aiheesta keskustelut tuntuvat useimmiten ajautuvan asian kieltämiseen (etenkin että tavoittelisi huomiota ja katseita, saati että voisi pitää siitä, tai että ylipäänsä antaisi asialle sen suurempaa arvoa) ja pois selittämiseen "itseäni varten", vaikka ilmiö on hyvin selkeä, hyvin keskeinen, hyvin hallitseva keskimääräisen nuoren naisen elämässä ajatuksellisesti, ajallisesti ja rahallisesti. Eikä ole vain patriarkaattinen, naista esineellistävä konstruktio, kuten sukupuolentutkimus asian näkee, vaan juuriltaan, taipumuksiltaan, tunnevasteiltaan hyvin biologinen. Naistenlehtien pääasiallinen sisältö. En miehenä väitä pystyväni täysin ymmärtämään sitä, sen variaatiota, kaikkia siihen liittyviä tunteita, siitä yksinkertaisesta syystä, että mikään määrä seurustelua, parisuhteessa elämistä, kuuntelua, lukemista tai teoriaa ei vastaa toisen ihmisen pään sisältä näkemistä. Tässä testosteronia saaneet transmiehet muodostavat osittaisen poikkeuksen, ja juuri siksi se, mitä he todistavat omalla kohdallaan, on uskoakseni, perustellusti, seksuaalisuuden sukupuolisen ja muun variaation ymmärtämisen osalta tärkeää tietoa, ja kuinka voimakas biologian ote on "konstruktioista ja stereotypioista".
Tätä nyt voisi jatkaa paljon pidempään, mutta tämä lienee jo aivan viestipituuden äärirajoilla tällaiselle foorumille ellei jo ylitsekin, joten poisjääneet näkökulmat johtuvat lähinnä tästä.
Tuon perusteella minäkin olen mies. Kiinnostun vain visuaalisista jutuista ja itse tekemisestä (porno, kuvat) ja en ole koskaan ymmärtänyt seksin ja tunteiden yhteyttä. Siis seksi seksinä ja romantiikka eriksensä, jos sitä nyt tarvitsee johonkin. En välitä myöskään läheisyydestä liiemmin, koska seksi on ihan riittävä siihen, kunhan sitä on usein. Esim. vaikka joka päivä ja mahdollisimman vaihtelevasti ja useimmiten vielä rajusti. Ilman seksiä on kamalaa ja koko kroppaa tuntuu pakottavan ja melkein ahdistaa kun himotus on niin kova.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:24"]

Yli meni
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:31"]
Mitä uutta on tiedossa, että naisten ja miesten seksuaalisuudet poikkeavat toisistaan?
En tiedä mitä ap tarkoittaa ymmärtämisellä, mutta mulle riittää, että tiedän (havaintojen ja kokemusten perusteella), millaiset halut ja millainen seksuaalisuus miehellä on. Ei mun tarvi silti miehen seksuaalisuuteen mukautua. Minulla on oma seksuaalisuuteni ja toimin sen mukaan, en miehen.
[/quote]
Ja hyvä niin. Monilla naisilla on vain se oletus, että miehenkin pitää toimia naisen seksuaalisuuden mukaan.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 12:59"]
Tuon perusteella minäkin olen mies. Kiinnostun vain visuaalisista jutuista ja itse tekemisestä (porno, kuvat) ja en ole koskaan ymmärtänyt seksin ja tunteiden yhteyttä. Siis seksi seksinä ja romantiikka eriksensä, jos sitä nyt tarvitsee johonkin. En välitä myöskään läheisyydestä liiemmin, koska seksi on ihan riittävä siihen, kunhan sitä on usein. Esim. vaikka joka päivä ja mahdollisimman vaihtelevasti ja useimmiten vielä rajusti. Ilman seksiä on kamalaa ja koko kroppaa tuntuu pakottavan ja melkein ahdistaa kun himotus on niin kova.
[/quote]
Olet tilastollinen vähemmistön edustaja naissukupuolen seksuaalisen variaation kirjossa. Se ei tarkoita, ettetkö olisi nainen, ja etteikö seksuaalisuuteesi olisi naisen seksuaalisuutta, edustamasi tyyppi ei vain ole kovin yleinen yleisemmässä tilastollisessa tarkastelussa.
Argumentoiminen yksittäisestä yleisen (yleistysten, keskimääräisen) mitätöimiseen on yksi sukupuolentutkimuksen episteemisistä lähtökohdista, poikkeus yleisten piirteiden kiistäjänä. "Ei voida yleistää, koska on myös ihmisiä, jotka..." Minkä tahansa epistemologian alkeisteoksen luku induktiosta on riittävä perustelemaan, miksi niin ei ole, miksi voidaan yleistää ja miksi pitää yleistää, että maailman ymmärtäminen ylipäänsä olisi mahdollista. Voidaan puhua naisista tai miehistä yleisesti, keskimääräisten, hallitsevien, yleisimpien piirteiden valossa, tarkoittamatta kaikkia naisia tai miehiä. Sama koskien lukuisia asioita. Ihmisaivojen toiminta perustuu pitkälti tilastolliseen ennustamiseen ja ennakoimiseen. Aivot luovat luontaisesti ja jatkuvasti lukemattomia ns. invariantteja hahmoja ympäröivästä todellisuudesta. Harva monimutkainen asia ihmisen ympäristössä toimii poikkeuksettoman säännönmukaisesti, joten todellisuus on hahmotettavissa vain todennäköisyyksien kautta.
Jos edustamasi naistyyppi edustaisi yli 90% naisista, eikä pientä vähemmistöä, niin miesten suhtautuminen naisiin, naisten suhtautuminen miehiin ja sukupuolten suhteet ylipäätään olisivat hyvin erilaisia ja niiden myötä "yleistyksemme" ja "stereotypiamme". Tämä osoittaa selvästi, kuten transmiesten kokemukset, kuinka suunta kulkee biologisesta "konstruktioihin" eikä konstruktioista "biologiseen".
Ei meidän naisten tarvitse ymmärtää miesten seksuaalisuutta yhtään sen enempää kuin miestenkään naisten seksuaalisuutta. Esim. järkevissä parisuhteissa molemmat osapuolet osaavat tulla toistensa tarpeita vastaan ja sopia molemmille sopivat pelisäännöt. Jos vaikka suhteessa mies pettää naista vedoten erilaiseen seksuaalisuuteen, niin silloin naisen seksuaalisuutta on loukattu, koska uskollisuus kuitenkin useimmille naisille on tärkeää (myös biologisista syistä). Jos pettämistä aletaan yleisesti puolustamaan vedoten erilaisiin biologisiin vietteihin, niin silloinhan voimme vain kaikki miettiä onko parisuhteen ja avioliiton pohja romutettu? Onko kenenkään siis enää järkevää seurustella ja sitoutua? Ei minusta ainakaan.
En jaksanu lukee kaikkia höpinöitä, sorkke. Tuli vaan mieleen, että millä tavalla naisen käytännössä pitäisi ymmärtää miehen seksuaalisuutta? Kun tuota, ainakin lähipiirissässäni naiset antavat miestensä katsoa pornoa ihan rauhassa ja monet ovat lisänneet myös seksin harrastamista ihan vaan miehen mieliksi. Naiset siis ymmärtävät, että miehet haluavat ja ajattelevat seksiä useammin kuin naiset sekä kaipaavat myös variaatiota. Mutta pettämiseen on vedetty se raja, se on big nou nou. Se miten ihmiset toteuttavat seksuaalisuuttaan suhteiden ulkopuolella on ainakin mulle ihan sama. Ei siihen mun ymmärtämistä tarvita.
Eivät miehetkään ymmärrä naisen seksuaalisuutta. Ei minua kiihota jos näen alastoman miehen, vaikka olisi kuinka komea. Ei minua kiihota peruspornon katselu. Juonellinen porno kiihottaa enemmän, samoin bdsm porno, kunhan ei ole liian rajua. Toisaalta en kuitenkaan halua itse kokeilla asioita, jotka ajatuksena kiihottavat. Minä voin myös tehdä asioita ihan vain miehen vuoksi, kuten antaa joskus anaalia tai ottaa suihin, vaikken siitä itse nauti ollenkaan. Tätä miehen on vaikea ymmärtää, että teen nämä asiat vain hänen nautintonsa vuoksi, enkä todellakaan itse nauti siitä.
Ei ole mitään miesten ja naisten seksuaalisuutta ja miehen halua ja naisen halua!
Jokainen nainen ja mies on YKSILÖ ja halut ja seksuaalisuus YKSILÖLLISIÄ.
Tasan tarkkaan minun haluni ovat erilaiset kuin naapurin pirkon vaikka naisia ollaan molemmat.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:53"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:25"] [quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:50"]Minäpä yksinkertaistan: hormonit saavat miehen haluamaan työntää pilinsä vaikka aidanrakoon. Miehet ovat niin pahasti hormoniensa vietäviä. [/quote] Mutta pakko tässä on olla jotain muutakin, koska transnaisillakin on aluksi normaali testosteronituotanto eivätkä he halua työntää penistään minnekään. [/quote] Miten niin? Tajuatko, että määrä vaikuttaa? [/quote] Mikä määrä? Transihmisillä ei ole hormonivajausta.
[/quote]
Ai että jos musta nyt leikattaisiin naisesta mies en saisi lisää testosteronia? Mitä nyt horiset?
[/quote]
Siis tossa lainauksessa oli kyse siitä, että transnaisillakin on ihan saman verran testosteronia verenkierrossaan kuin cismiehillä. Silti eivät halua juhlia peniksellään.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 14:34"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:53"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:25"] [quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 09:50"]Minäpä yksinkertaistan: hormonit saavat miehen haluamaan työntää pilinsä vaikka aidanrakoon. Miehet ovat niin pahasti hormoniensa vietäviä. [/quote] Mutta pakko tässä on olla jotain muutakin, koska transnaisillakin on aluksi normaali testosteronituotanto eivätkä he halua työntää penistään minnekään. [/quote] Miten niin? Tajuatko, että määrä vaikuttaa? [/quote] Mikä määrä? Transihmisillä ei ole hormonivajausta.
[/quote]
Ai että jos musta nyt leikattaisiin naisesta mies en saisi lisää testosteronia? Mitä nyt horiset?
[/quote]
Siis tossa lainauksessa oli kyse siitä, että transnaisillakin on ihan saman verran testosteronia verenkierrossaan kuin cismiehillä. Silti eivät halua juhlia peniksellään.
[/quote]
Sitähän pohditaan onko kyseessä neurologinen juttu vai johtuuko se cisseksistisestä kulttuurista, jossa transihminen joutuu vihamaan sukuelimiään. Itse kallistuisin ehkä ensiksi mainitun puolelle, ainakin oman elämäni pohjalta.
Älä lässytä paskaa. Oot mieleltäs sairas, kaikki transut on. Eihän tollanen ole lainkaan normaalia. Ja on kai se nyt vähän eri ottaa pistoksina jotain myrkkyjä kun elää vuosikymmeniä samanlaisessa hormonaalisessa tasapainosa
AHA. Aijaha.Transeksuaalisuus johtuu siis naisita. Heidän syytä. Selvä.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 14:48"]
Älä lässytä paskaa. Oot mieleltäs sairas, kaikki transut on. Eihän tollanen ole lainkaan normaalia. Ja on kai se nyt vähän eri ottaa pistoksina jotain myrkkyjä kun elää vuosikymmeniä samanlaisessa hormonaalisessa tasapainosa
[/quote]
Kun on eri mieltä feministien ja ääliökonservatiivien kanssa, ei voi olla väärässä.
Kyllä minä väittäisin, ettei nainen voi tuntea samanlaista panetusta kuin mies. Harva nainen herää keskellä yötä niin kovaa panetukseen ettei voi nukkua. Harva nainen hyvännäköisen miehen nähtyään ryntää vessaan runkkaamaan. Miehelle nämä ovat arkipäivää. Ja nimenomaan tuo visuaalinen puoli, miten helposti se laukaisee halun päälle! Miehen on vain pakko saada seksiä tavalla tai toisella, muuten tulee hulluksi! M33