vähän alle 3 v kun uusi vauva syntyy..

kun toinen lapsi syntyi, eikä mustasukkaissuutta esiintynyt lähes ollenkaan. Pelkäsin esikoisen suuttuvan kovastikkin, koska oli ollut kaikkien silmäterä siihen asti, mutta ihme kyllä suhtautui pikkuveljeensä alusta asti hyvin suojelevasti ja ihaillen. Nyt nuorempi on lähes vuoden ikäinen ja nyt kyllä tappelevat erittäin sujuvasti ;)

Meillä ekan kahden ikäeroa reilu kaksi vuotta ja tyttö oli melkoisen mustasukkainen. Pahinta vaihetta kesti muutamia kuukausia. Nyt kolmatta odotellaan, pojasta tulossa isoveli ja ikäeroksi tippaa vaille kolme vuotta. Mielenkiinnolla odotan, kuinka nyt käy. Poika kun tuntuu melkoisen " putkiaivolta" , vaikka äidin poika onkin kovasti. Kiinnostaisi tosiaan, onko sukupuolella eroa. Meillä tyttö ollut aina hyvin itsenäinen ja rohkea, poika puolestaan äitiin ripustautunut ja arka.

meille siis tulossa kolmas tyttö ja vaikuttaako se sit siihen miten se 2v 10 kk vuotias käyttäytyy.



m_s

kun ikäeroksi mein pojalle ja vauvalle tulee oikeastaan tasan 3 vuotta.Poika on oikein läheinen kanssamme.uskon kyllä että enemmän kuin ikä niin asiaan vaikuttaa kuinka läheinen suhde on ennen toisen syntymää esikoisen kanss ja sitten miten se muuttuu kun toinen tulee.että tietysti mustasukkaisuutta ilmenee jos esikoinen saanut huomiota kovasti ja sitten vauvan synnyttyä joutunut huomaamaan että joutuu tappelemaan huomiosta joskus aina.Tai sitten jos äidillä ja lapselle ei ole niin läheiset välit ja vauva syntyy ja äidillä on vauvaan alussa imetystä ja läheisyyttä niin toinen sitten siitä hermostuu.Sitten tietysti riippuu ihan lapsestakin ja lapsen luonteesta.Itse yritän pitää kovasti esikoispoikani aseman samana jona se on.Ainut muutos on että hänellä on sisarus jonka täytyy saada yhtä paljon rakkautta ja läheisyyttä.paljonhan se äitiltä vaatii.nyt tuntuu käsittämättömältä miten kahdelle voi sitä määrää huomiota ja rakkautta osoittaa kun minä eskoiselle nyt annan.Mutta aion yrittää,koska en ikinä salli että toinen lapsista joutuisi kokemaan ettei äiti välitä.Huomaan lähipiirissä niin usein lapsia joilla eka vuosi on läheinen äidin kanssa mutta sitten syntyy toinen ja yhtäkkiä vain vauvaa pidetään sylissä ja esikoinen jää syrjään ja joutuu mummolaan hoitoon ja äiti alkaa pitämään esikoista enemmän tai vähemmän rasittavana.Ja mustasukkaisuutta on ensin paljon mutta sitten lapsi etääntyy äidistään ja kasvaa isin tai mummin tytöksi tai pojaksi ja ei kaipaa enään äitiään vaikka olisi erossa hänestä.Tunnen muutaman perheen jossa on käynyt näin.Pelkäsin ennen tuota todella paljon.ja sen takia kesti aika kauan ennen kuin päätimme yrittää toista lasta.Jotenkin ajattelin että poika saisi ainoana lapsena ainakin täyden huomion mutta kuitenkin vauvakuumeeni ja sisaruksen kaipuun takia päätin että sittenkin.poika rakastaa vauvoja mutta kovin mustasukkainen on jos pidän vierasta vauvaa sylissä.saas nähdä miten pitää toimia sitten.ehkä yritän päästä sairaalasta melkein heti pois synnytyksen jälkeen ja kun isi vahtii kotona nukkauvaa vauvaa ja sitä ei voi vielä' viedä ulos niin käyn esikoisen kanssa ulkona päivittäin ja kun vauva syntyy niin käydään yhessä ja sillein uskon että on helpompi pojallekkin.huuh...no nyt vasta rv 6 joten ehdin kyllä miettiä asiaa ja paljon.Toivon jumalalta voimia että olen hyvä äiti molemmille pienokaiselleni ja rukoilen ettei heidän tarvitse koskaan tuntea kilpailua huomiostani kovasti.

koskaan ei ole ollut mustasukkainen, vaikka sitä niin kovasti pelkäsimme! esikoinen kun on eka lapsen lapsi molemmille isovanhemmille aj muutenkin ainoa lapsi nyt suvulle ja lähipiirille, mutta ei ole ollut! vauva on nyt 5 kk ja esikoinen pusuttaa, hoitaa ja leikkii pehmoleluilla, että tässä on pikkuveli ja menee sen kanssa puistoon yms. me on huomiotu esikoista tsoi paljon alusta alkaen, vauvan tulostakin puhuttiin ja kerrottiin paljon, laulettiin ja juteltiin masulle ja kaikkea. isäsättään on ollut muutaman kerran mustasukkainen, kun minä en ole ollut kotona ja isä on sisi ollut poikein kanssa kahden, mutta sekin tosi lievää, ei mitään pahaa, vaan semmosta että haluaa isin leikkeihinsä yms. meillä tämä ikäero on ollut aivan mainio!! :)

töihin, kun sairaalasta tultiin. Toki minulla oli apuna koko ajan joku, mutta uusi vauva oli todella vaativa, enkä riittävästi voinut huomioida esikoista. Hetkittäin meillä oli täysin tuli irti, sillä saatoin yössä nukkua tunnin eivätkä lapset nukkuneet päivällä yhtä aikaa. Ja tarpeeksi kun on väsynyt, ei pysty enää nukkumaan.En sen kummemmin erittele, miksi näin oli, mutta olen onnellinen, että kolmannen tullessa on aikaa " pehmeään laskuun" isän pitkän isyysloman ansiosta.



En olisi ekan lapsen kohdalta uskonut, mitä kaikkea reilu kaksivuotias voi osata opettamatta, kun on oikein mustasukkainen. Sylkemistä, läpsimistä, eikä hetkeksikään voinut jättää vauvaa silmistä. Noihin reaktioihin en tosiaan ollut osannut varautua ja kieltämättä yksi tunne asiasta oli lievä huvittuneisuus (silloin kun kyseessä siis oli vaaraton asia)... Jälkikäteen ajatellen tuo aika oli täysin hullua, mutta aika kultaa muistot. Eipä siinä hullunmyllyssä tullut paljon mietittyä, saako esikoinen tarpeeksi huomiota. Lähinnä oleellisinta oli hengissä pysyminen ja suurinpiirtein turvallisen ilmapiirin ylläpito.



Neuvolan terveydenhoitaja se piti minulle nyt luentoa, miten ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon keskimmäisen kohdalla, kun kolmas tulee taloon. Sinänsä hyödyllistä, mutta en malttanut olla sanomatta, että ei pahemmin kannata maalailla, sillä me emme voi ennen kuin nähtyämme todellisuudessa asian suunnitella, kuinka milläkin lailla huomioda, jne. tätä uutta isoa sisarusta. Hän joko reagoi tai ei reagoi. Mitään valmiita malleja " näin toimin ja teen sitten" on aika vaikea laatia. Toki asia on hyvä tiedostaa ja on varmaan ihan hyvästä, että esim. lähipiirin toimintaa on asian suhteen tullut huomioitua (kuten ed. viestissä).



Uskon, että meillä esikoinen on saanut jälkikäteen moninverroin takaisin sen, mit menetti hetkellisesti veljen synnyttyä. On monia asioita, joita tehdään niin, ettei veli pääse mukaan. En usko, että tuo hetkellinen paitsiossa oleminen on häneen tehnyt kovin suurta jälkeä. Veljen kanssa ovat hyvät kaverit. Toisaalta näen asian niinkin, että koko suvun " päätähdelle" aseman muuttuminen on yhdenlainen tarpeellinen kasvun paikka. Iso asia pienelle, mutta ei vahingollinen. Näitähän me tarvitsemme kaikki. Kriisejä pienestä pitäen ja niiden alta ei täysin kannata tietä siloittaa.

mua vielä ihmetyttää miten sit tapahtuu kun kaks vanhinta lähtee isälleen ja ite jään kotona yks vauvan kaa. tuleva lapsi on siis uuden isän kanssa. olen jo nyt selittäny niille et vauva ei sit tuu mukaan isälle vaan jää kotiin ja tuntuu et ne ymmärtää. toivottavasti niille ei tuu sellainen tunne et hylkään niitä. haluan et kaikki mun lapset tuntee ittensä tasavertasiks. uskon myös et riippuu mun tilanteessä paljon siitä miten ite käyttäydyn. uskon vahvasti et sitä aikaa pitää antaa 2 vanhimmille ilman vauvakin joskus. no, vaikka nyt suunnittelis kaikenlaista miten tulee olemaan niin tuskin menee niin. katotaan mitä tulee vastaan.



my_selene ja tytöt

on tiukasti jalassa meillä... Esikoinen oli 2v10kk kun toinen lapsi syntyi, ja on ollut mustasukkainen ensihetkistä lähtien kohta 2 vuoden ajan. Ei ole vielä helpottanut!



En tiedä vaikuttaako jotain se synnytyksen aikainen hoito - luin nimittäin jostakin jälkikäteen, että esikoiselle olisi parasta saada odottaa sairaalassa olevaa äitiä omassa kotona isän tai jonkun hoitajan kanssa. Perusteluna sanottiin, että jos esikoinen viedään jonnekin pois, vaikka tuttuunkin paikkaan, hän saattaa kokea, että uuden vauvan tulo syrjäyttää hänet jotenkin. Meillä lapsi oli pari-kolme päivää mummolassa, jossa muuten ei koskaan ole pitkiä päiviä. Kotiin tuli isän kanssa yöksi, mutta oli rauhaton ja riehuva. Mua on jäänyt harmittamaan tämä hoidon järjestely, vaikka ei se tietenkään selitä tätä jatkuvaa mustasukkaisuutta. Harmia pienemmän olemassaolosta ilmaistaan joka päivä.



Toiveita mustasukkaisuuden lieventymisestä on: eräänä päivänä isompi sanoi " On toi pikkusisko ihan kiva." Hauska kuulla tällaista, kun yleensä kommentit on ihan toisenlaisia. Kai se loppuu, kun pienemmästä oikeasti alkaa olla tasaveroiseksi leikkikaveriksi.