Jos ennen menkkoja tuhruttelee, onko raskaaksi tuleminen ollenkaan mahdollista?
Olisiko kenelläkään tietoa tai kokemusta asiasta?
Kommentit (7)
Siis jos kärsii säännöllisestä tuhruvuodosta, niin kärsiikö myös lapsettomuudesta?
Anteeksi epäselvä kysymys.
ap
Oli tuhruttelua jo yli viikkoa ennen kuin menkkojen piti alkaa. Tätä kesti monta kuukautta, kävin tutkimuksissakin mutta mitään ei löytynyt. Lasta alettiin yrittää joulukuussa, sitten joulun aikoihin alkoi tuhruttelu taas ja ajattelien että jaaha, ei tärpännyt. Tuhruttelu vain jatkui ja jatkui eikä menkat alkaneetkaan kunnolla, joten tein testin joka osoittautui positiiviseksi. Tuhruttelu jatkui ja jatkui silti ja uudenvuodenaattona kävin yksityisessä ultrassa tarkistamassa että olin (yhä) raskaana, ja siellähän se hedelmöittynyt munasolu kölli. Ja tosiaan, ekasta yrityskierrosta tärppäsi.
Raskauden aikana tuli myös tuhruttelua muutamaan otteeseen, kesti aina muutaman päivän ja ultrassa jouduttiin ravaamaan katsomassa että onko kaikki hyvin. No on, poika syntyi rv. 41+4 ja on nyt viisivuotias.
Onnea yritykseen!
Me toivoimme raskautta vuoden. Alussa tuhru alkoi noin.viikkoja ennen kuukautisten alkua.Sitten vain paheni ja lopulta mulla tuli kunnon kuukautiset ja kokomuun kierron tuhrutteli.
Kokeiltiin terolutteja, primolutteja, estrogeeniä.Näiden eri yhdistelmiä ja annostuksia. Mutta ei mitään apua..raskaaksi en tullut ja tuhrutteli jatkuvasti.
Sitten kokeiltiin clomifeniä+terolutteja oviksen aikoihin tuhru loppui pariksi päiväksi ja sitten se taas alkoi. Olin aivan varma että tässäkään kierrossa ei tärpännyt. Ja vuosi oltiin siis tässä vaiheessa raskautta toivottu. Mutta pari päivää ennen kuukautisten oletettua alkua tuhru loppui eikä menkkoja tullut. Ja niin vain raskaustesti näytti plussaa.
Kiitokseksi tästä mua onkin sitten peloteltu pitkin raskautta verenvuodoilla. Mutta nyt menossa rv 19 ja niin vain vauva tuolla masussa potkiin täysin kunnossa.
Mutta jos tuhrua on enemmän kuin päivä pari ennen kuukautisten alkua niin kannattaa käydä lääkärissä.Yleensä vika on keltarauhashormoonin tuotannossa elimistössä.
Onnea raskautusmishaaveille
Lapsettomuus johtuu ihan eri syistä meillä siis. Itsekin aluksi epäilin että tuolla olisi jotain tekemistä asian kanssa.
-3
Mulle ainakin lapsettomuuslääkäri sanoi ettei vaikuta raskaaksituloon mitenkään.