salaattiohjeita vastaan otetaan
meillä on tulossa illan istujaiset ja ajattelimme tarjota siellä suolapalana itse tehtyä pizzaa ja haluaisin tarjota lisänä erilaisia salaatteja mutta pääkoppa on ihan tyhjä. laittakaahan tulemaan erilaisia ohjeita, kana, tonnikala,makaroni yms. salaatteihin
Kommentit (6)
Kaalisalaatti
8 annosta
600 g valkokaalia
2 kpl porkkanaa
1 kpl omenaa
1 prk ananasmurskaa
Kastike:
2,5 dl Flora Fraichea
1 dl Becel majoneesia
1 rkl valkoviini etikkaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1. Raasta kaali, porkkanat ja omena karkeaksi raasteeksi.
2. Lisää purkillinen ananasmurskaa liemineen.
3. Sekoita tasaiseksi.
4. Sekoita Flora Fraichen joukkoon majoneesi, viinietikka, suola ja pippuri.
5. Kaada kastike salaatin joukkoon.
6. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Kaalisalaatti 2
1 pieni varhaiskaalin kerä
1-2 happoista omenaa
1 punainen paprika
1 varhaissipuli varsineen
Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
½ rkl sinappia
½ rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
½ tl yrttisuolaa
¼ tl mustapippuria
1. Suikaloi kaali, omenat ja paprika.
2. Silppua sipuli.
3. Sekoita keskenään kastikkeen aineet.
4. Sekoita salaattiainekset ja kastike kulhossa.
5. Anna maustua viileässä jonkin aikaa.
Kaalisalaatti 3
1 pienehkö keräkaali
1 paprika
1 pienehkö sipuli
liemi:
1 3/4 dl sokeria
1 3/4 dl valkoviinietikkaa
runsas 1 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl sellerisuolaa
1 tl vaaleaa siirappia
ripaus mustapippuria
1. Raasta keräkaali.
2. Kuutioi paprika pieniksi kuutioiksi ja silppua sipuli hienoksi.
3. Pane kasvikset kulhoon, sekoita ja ripottele sokeri päälle.
4. Pane kaikki liemen ainekset kattilaan, sekoita, kuumenna ja keitä noin 3 minuuttia.
5. Kaada kiehuva liemi kaaliraasteen päälle.
6. Peitä ja anna maustua kylmässä ainakin vuorokausi ennen tölkitystä.
7. Salaatti säilyy hyvin jääkaapissa muutaman viikonkin.
Venäläinen suolakurkku
5 kiloa avomaankurkkuja
5 litraa suolavettä, jossa
2,5 desilitraa suolaa
valkosipulinkynsiä
tavallista sipulia
maustepippuria
tillin varsia ja kukintoja
mustaherukanlehtiä
1. Jos säilöt kurkkuja esim. muoviämpäriin, pane pohjalle ensin jokunen mustaherukanlehti.
2. Lado sitten kerros puhtaaksipestyjä kurkkuja.
3. Pane niiden päälle 2 valkosipulinkynttä, reilusti tavallista viipaloitua sipulia, yksi tillinvarsi paloiksi leikattuna, tillin kukintoa, mustaherukanlehtiä ja 5 maustepippuria.
4. Jatka näin kunnes astia on täynnä.
5. Päällimmäiseksi astiaan tulee maustekerros.
Suolavesi keitetään ja kaadetaan jäähdytettynä kurkkujen päälle.
6. Pane astiaan esim. porsliinilautanen ja sen päälle vielä laakea kivi painoksi, jotta kurkut pysyvät tiukasti suolavedessä.
7. Kansi luonnollisesti vielä astiaan.
8. Säilytä mielellään kellarissa.
9. Kurkkujen valmistuminen vie aikaa runsaan kuukauden.
10. Kurkuista tulee todella maukkaita ja kiinteitä ja ne säilyvät jopa seuraavaan kevääseen.
Värikäs kurkkupikkelsi
1 kg kurkkua tms.
300 g paprikaa
200 g sipulia
Liemi:
1,5 dl säilöntälientä
1,5 dl vettä
3 tl suolaa
1. Kuutioi kurkut ja paprikat ja hienonna sipulit.
2. Kuumenna liemen ainekset kiehumispisteeseen.
3. Lisää kasvikset liemeen.
4. Keitä noin 5 minuuttia.
5. Tölkitä pikkelsi puhtaisiin ja kuumennettuihin tölkkeihin.
Kaalikääryleet
n. 2 kg:n keräkaali
Täyte:
1,5 dl ohrasuurimoita
2 - 3 sipulia
1 - 5 valkosipulinkynttä (maun mukaan)
3 dl soijarouhetta
70 g tomaattipuretta
meiramia
soijakastiketta
(oreganoa), timjamia
valkopippuria
1 - 2 rkl siirappia
2 onnellisen kanan munaa
öljyä
Valmistus:
1. Liota ohrasuurimoita pari tuntia vedessä.
2. Keitä tai höyrytä kaalia, että lehdet pehmenevät ja saat ne irrotettua.
3. Leikkaa paksut ruotiosat pois ja silppua ne täytettä varten.
Tayte:
1. Kuullota silputut sipulit ja valkosipulinkynnet öljyssä pannulla, lisää 2 - 3 tl paprikajauhetta.
2. Lisää soijarouhe ja vettä sen verran kuin rouhe imee.
3. Sekoita tomaattipyre ja silputut kaalin kantaosat joukkoon.
4. Yhdistä valutettuihin ohrasuurimoihin.
5. Mausta meiramilla, soijakastikkeella, oreganolla, timjamilla ja pippurilla.
6. Lisää vielä seokseen kaksi raakaa kananmunaa ja sekoita hyvin.
7. Täytä kaalinlehdet täytteellä normaalien kaalikääryleiden tapaan.
8. Kääryleet ladotaan öljyttyyn uunipannuun, vedellä laimennettua siirappia valellaan pinnalle ja annetaan hiljalleen paistua uunissa (175 C).
9. Kääryleitä käännellään silloin tällöin ja valellaan vedellä, jota silloin tällöin lisätään pannuun.
10. Kääryleet voi myös ruskistaa paistinpannussa ja panna sitten pataan liedelle kannen alle kypsymään.
Rosolli
10 annosta
5 keitettyä punajuurta tai etikkapunajuurta
2 keitettyä porkkanaa
2 keitettyä perunaa
1 maustekurkku
1 sipuli
1 omena
persiljaa
Kastike:
2 dl kuohukermaa tai kermaviiliä
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
valkopippuria
etikkapunajuurien lientä
1. Kuutioi kasvikset ja asettele ainekset ryhmiin tarjoiluastiaan.
2. Koristele persiljalla.
3. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
4. Mausta ja värjää etikkapunajuuren liemellä haalean vaaleanpunaiseksi.
5. Laita kastike omaan tarjoiluastiaan.
6. Tarjoa sillifileiden kera.
Hedelmä-kinkkusalaatti
(4 annosta)
1 hunajameloni
2 omenaa
3 appelsiinia
500 g viinirypäleitä (punaisia ja vihreitä)
100 g salaattia
100 g Arla HØNG Creme Blå -sinivalkohomejuustoa
150 g saunapalvikinkkua ohuina siivuina/ kinkkusuikaleita
Tuoretta basilikaa
1. Kuori melonit ja omenat, poista niistä siemenet ja viipaloi ne.
2. Kuori ja lohko appelsiinit.
3. Puolita viinirypäleet ja poista siemenet.
4. Paloittele homejuusto ja sekoita palat hedelmien kanssa.
5. Lisää vihreä salaatti.
6. Koristele basilikalla.
7. Rullaa kinkkusiivut ja asettele rullat salaatin joukkoon.
Kevyt perunasalaatti
4 annosta
4 keskikokoista keitettyä perunaa, esim. Bintjeä
1 maustekurkku
1 punainen paprika
1 tlk ananaspaloja
1 prk (200 g) Valio raejuustoa
Kastike
1 prk (200 g) Valio ruokajogurttia
1 rkl sinappia
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
1. Kuutioi perunat, maustekurkku ja paprika.
2. Valuta ananaspalat.
3. Kerrostele ainekset salaattikulhoon.
4. Sekoita kastike ja tarjoa salaatin kanssa.
5. Voit myös sekoittaa kastikkeen salaatin joukkoon.
6. Tarjoa esim. ruisleivän ja kevytnakkien tai uunissa kypsennetyn kevytlenkkimakkaran kanssa.
Italiansalaatti
1 kuorineen keitetty peruna
1 kuorineen keitetty porkkana
1 pieni omena
8 cm:n pala tuoretta kurkkua
100 g kinkkua/ kinkkusuikaleita
1 maustekurkku
1dl pieniä pakasteherneitä
kastike :
1 dl kuohukermaa
1½ dl majoneesia
½ tl suolaa
2-3 tl viinietikkaa
1 maustemitta valkopippuria
1. Kuori peruna, porkkana ja omena.
2. Leikkaa porkkana, omena, tuorekurkku ja kinkku ohuiksi suikaleiksi.
3. Leikkaa peruna ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi.
4. Sulata herneet.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi suuressa kulhossa.
6. Sekoita joukkoon majoneesi ja mausteet.
7. Lisää kastikkeeseen kaikki salaatin aineet varovasti sekoittaen.
8. Anna salaatin maustua kylmässä pari tuntia.
9. Tarjoa kylmänä.
katkarapusalaatti
250 g pussi pakastekatkarapuja
kaksi keitettyä kananmunaa
kerä jäävuorisalaattia
200 g purkki raejuustoa
kaksi tomaattia
puolikas kurkkua
pala purjoa
nippu tuoretta tilliä
sitruunapippuria
koristeeksi basilikaa ja limettiä
1. Sekoita paloitellut ainekset.
2. Mausta limetinmehulla ja sitruunapippurilla.
3. Laita vähintään tunniksi jääkaappiin ennen tarjoilua.
4. Maistuu lämpimän valkosipulipatongin kera.
Mango-katkarapusalaatti
1-2 kypsää mangoa (noin 750 g)
2 dl katkarapuja
2 valkosipulinkynttä
4 rkl limemehua
4 rkl kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria
2 rkl makeaa chilikastiketta
kevätsipuleita koristeeksi
1. Kuori kypsät mangot ja leikkaa ne kuutioiksi.
2. Kaada katkarapujen päälle murskatut valkosipulinkynnet, puolet limemehusta ja puolet kalakastikkeesta.
3. Sekoita kastike hedelmäpalojen joukkoon.
4. Sekoita loput limemehusta ja kalakastikkeesta.
5. Lisää joukkoon ruokosokeri ja chilikastike.
6. Nostele salaatti salaatinlehdillä vuorattuun tarjoiluastiaan.
7. Valele kastikkeelle ja koristele suikaleiksi leikatulla kevätsipuleilla.
Ruokaisa katkarapusalaatti
gluteeniton
(8 annosta)
250 g katkarapuja
1 kpl jäävuorisalaattia
1 kpl kurkkua
2 kpl omenaa
0,5 kpl cantaloupe-melonia
200 g pakasteherneitä
4 rkl tillisilppua
Kastike:
100 g Crème Bonjour Mustapippuri-tilliä
0,5 dl maitoa
1 rkl ketsuppia
1 rkl sitruunanmehua
1. Sulata ja valuta katkaravut.
2. Huuhtele salaatti, kurkku sekä omenat.
3. Paloittele vihannekset, meloni ja kuoritut omenat reilun kokoisiksi paloiksi.
4. Lisää herneet, hienonnettu tilli ja katkaravut.
5. Sekoita salaatti.
6. Notkista tuorejuusto kulhossa.
7. Lisää maito ja mausteet.
8. Sekoita tasaiseksi.
Katkarapusalaatti itämaiseen tapaan
(4 annosta)
Keitetty riisi:
2 dl puuroriisiä
4 1/2 dl vettä
500 g kuorittuja katkarapuja (joista osa jättikatkaravun pyrstöjä)
1/2 tl suolaa
1-2 rkl riisiviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
1-2 valkosipulinkynttä
kevätsipulia, kiinansipulia, purjoa tai ruohosipulia
1 tuore kurkku
sitruunapippuria
salaatinlehtiä
Koristeluun:
sitruunaa
1. Keitä riisi kiinalaiseen tapaan höyrystäen eli mittaa riisit ja vesi laakeaan kattilaan.
2. Sekoita ja keitä täydellä teholla 15 minuuttia.
3. Katkaise virta ja peitä kattila kannella.
4. Hauduta vielä samalla levyllä 15 minuuttia, jolloin koko neste on haihtunut ja riisi kypsää.
5. Jäähdytä riisi ja sekoita se nostellen kuohkeaksi.
6. Mausta suolalla, viinietikalla ja puserretulla valkosipulilla.
7. Silppua sekaan hiukan sipulia.
8. Lisää katkaravut, mutta säästä kauneimmat koristeeksi.
9. Kaada riisikeko vadille salaatinlehtien päälle.
10. Koristele ravunpyrstöillä.
11. Viipaloi kurkku samalle vadille ja mausta sitruunapippurilla.
Katkarapusalaatti salaatinkastikkeella
kerä jäävuorisalaattia
3 tomaattia
½ kurkkua
4 säilykepersikan puolikasta
500 g katkarapuja
10 viinirypälettä
salaatinkastiketta
patonkia tai paahtoleipää
1. Pese ja paloittele kasvikset.
2. Kuutioi persikanpuolikkaat, puolita viinirypäleet, poista niistä kivet.
3. Valuta sulaneet katkaravut hyvin.
4. Sekoita salaatinainekset keskenään tai ryhmittele isolle tarjoiluvadille.
5. Tarjoa mieleisesi salaatinkastikkeen sekä patongin/paahtoleivän kanssa.
Katkarapu- spagettisalaatti
Keitetty spagetti jäähdytetään kylmällä vedellä.
Majoneesikastike:
n 1 dl majoneesia
vähän kermaa ja sitruunan mehua
sitruunapippuria
1. Aineet sekoitetaan ja yhdistetään spagettiin.
2. Päälle tillilla koristeltuja katkarapuja.
3. Tarjoillaan voisulan kanssa johon voi sekoittaa pieneksi pilkotun keitetyn munan.
Mansikka-katkarapusalaatti
1 salaatinkerä
1 l mansikoita
n. 300 g kuorittuja katkarapuja
kourallinen basilikanlehtiä tai hiukan vähemmän sitruunamelissaa
Kastike:
1¿2 sipulia varsineen
2 rkl sitruunamehua tai viinietikkaa
0,25 tl rouhittua mustapippuria
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
2 dl (200 g) kevyt kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
(n. 2 rkl kevytmajoneesia)
1. Irrota salaatinkerästä lehdet.
2. Levitä muutama lehti tarjoilukulhon pohjalle niin, että ne jäävät näkyviin, kun kokoat salaatin ja revi loput salaatinlehdet käsin silpuksi.
3. Ripottele osa silpusta tarjoiluvadille.
4. Poista mansikoista kanta ja leikkaa mansikat puoliksi tai neljään osaan.
5. Jätä muutama kaunis marja kokonaisena salaatin koristeeksi.
6. Levitä puolet mansikoista salaatin päälle vadille.
7. Sulata ja valuta katkaravut hyvin ja levitä ne mansikoille.
8. Jätä muutama iso katkaravunpyrstö koristeeksi.
9. Laita katkaravuille loppu salaatti ja mansikat.
10. Silppua basilikanlehdet ja ripottele salaatille.
Sekoita kastike.
11. Silppua sipuli varsineen ja sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.
12. Voit pyöristää kastikkeenmakua majoneesilla.
13. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa viinietikkaa.
14. Valuta kastike salaatille, koristele salaatti ja tarjoile maukkaan leivän kanssa.
Riisi-hedelmäsalaatti
(2 annosta)
4 ananasrengasta (1 pieni purkki)
½ dl ananasmehua
½ banaani
½ greippi tai appelsiini
1 dl kypsää puuroriisiä
Kastike
½ dl rasvatonta maustamatonta jogurttia
2 rkl ananasmehua
2 rkl sokeria
½ tl vanilliinisokeria
Koristeeksi
appelsiinin kuorellinen viipale ja mintunlehti
1. Paloittele kaikki hedelmät.
2. Säästä vähän ananasmehua kastikkeeseen.
3. Sekoita hedelmäpalat, ananasmehu ja kypsä riisi keskenään.
4. Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
5. Jaa salaatti annoskulhoihin, lisää päälle kastiketta ja koristele annos.
6. Tarjoa salaatti jälkiruokana.
Appelsiini- omenasalaatti
3 kpl appelsiinia
3 kpl omenaa
1 dl sokeria
kanelia
mantelirouhetta
1. Kuori appelsiinit ja omenat ja viipaloi ne.
2. Asettele viipaleet jälkiruokakulhoon tai annosmaljoihin.
3. Ripota pinnalle kanelisokeriseosta ja mahdollisesti myös manteliruohetta.
4. Keitä sokerista ja vedestä (n.3 dl) uusi liemi, johon laitat omenanlohkot, kun vesi kiehuu.
5. Keitä, kunnes omenat ovat pehmeitä.
6. Laita tarjolle ja ripottele pinnalle kanelia ja mantelirouhetta.
Keltainen salaatti
3 appelsiiniä
3 salaattisipulia
200 g fetajuustoa
yrttisuolaa
sokeria
balsamiviinietikkaa
mustapippuria
suolaheinää
1. Viipaloi appelsiinit ja sipulit kulhoon.
2. Lisää kuutioitu fetajuusto.
3. Mausta ja anna makujen syventyä hetken aikaa vaikkapa jääkaapissa.
Kinkku-pastasalaatti
6 dl keitettyä pastaa
1 tlk ananasrenkaita
4 rkl kuutioituja suolakurkkua
4 tomaattia
tölkki kinkkusäilykettä
1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Pilko, pätki, suikaloi tai silppua loput aineet ja yhdistä makaronien kanssa.
3. Kaada salaatinkastike joukkoon ja sekoita.
Meetwursti-perunasalaatti
6-7 keitettyä perunaa
1 pieni punasipuli
100-150 g meetvurstia
1 lehtisellerin varsi
3-4 tomaattia
1/2 tl yrttisuolaa
Kastike:
1 keltuainen
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
2 maustemitallista suolaa
1 dl öljyä
1 dl kermaviiliä
2tl tomaattisosetta tai ketsuppia
1/2 dl tuoretta basilikaa (ei välttämätön)
1. Kuori kylmät perunat ja leikkaa kuutioiksi, samoin sipuli.
2. Leikkaa meetvursti, sellerinvarsi viipaleiksi ja tomaatti kuutioiksi.
3. Laita aineet kulhoon.
4. Sekoita pyöreäpohjaisessa kulhossa keltuaiseen puristetut valkosipulinkynnet, sitruunamehu (ja suola).
5. Lisää öljy pienissä erissä voimakkaasti sekoittaen.
6. Kevennä kastike lisäämällä siihen kermaviiliä.
7. Lisää tomaattisose/ketsuppi, hienonnettu basilika ja tarvittaessa suolaa ja pippuria.
8. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita.
Porkkanaa ja purjoa liemikermassa
2 annosta
10 pientä tai 5 isoa porkkanaa
liemi, jossa on 1,5 dl vettä ja ½ vihannesliemikuutiota
1 dl ruoanvalmistuskermaa tai 2 rkl kuohukermaa ja ½ dl vettä
½ nippua tai ½ ruukullista silputtua persiljaa
2 purjoa
(pieni purkillinen, 165 g kalapullia liemessä, mikäli haluat)
1. Kuori porkkanat, halkaise ne pituussuunnassa ja leikkaa 5 cm:n paloiksi.
2. Keitä ne pehmeiksi liemessä, noin 10 minuuttia.
3. Nosta pois ja valuta.
4. Kaada kerma liemeen ja kiehauta nestettä keskilämmössä, niin että siitä jää puolet jäljelle.
5. Huuhtele ja puhdista purjot ja leikkaa ne noin 5 cm:n paloiksi.
6. Pane purjot liemeen ja anna kiehua noin 5 minuuttia, kunnes palat ovat pehmeitä (lisää kalapullat ja lämmitä ne samanaikaisesti.
7. Lisää porkkanat ja persilja.
8. Lämmitä keitto.
9. Tarjoa pääruokana leivän kanssa, jolla voit imeä maukkaan liemen.
10. Lisäkkeenä sopii myös hyvin liha tai broileri.
Fetajuusto-tomaattisalaatti
2 annosta
½ ruukkusalaattia tai ½ salaatinkerää
2 keitettyä, viipaloitua perunaa, mielellään lämpimänä
2 lohkottua tomaattia
½ ohuiksi siivuiksi leikattua puna- tai keltasipulia
½ kuutioitua punaista paprikaa
50-100 g fetajuustoa
1. Huuhtele salaatti ja jaa lehdet pienimmiksi.
2. Pane salaatti, perunat, tomaatit, sipuli ja paprika salaattikulhoon.
3. Murusta fetajuusto.
4. Kaada päälle hieman öljyä.
5. Tarjoa leivän kanssa.
Tomaatti-mozzarellasalaatti
tomaattia
mozzarellajuustoa
sipulia
oliiviöljyä
basilikaa
suolaa
mustapippuria
1. pilko tomaatit ja sipulit pieniksi
2. lisää mozzarellajuusto
3. sekoita oliiviöljyn joukkoon mausteet
4. kaada muiden päälle
5. laita viileään paikkaan hetkeksi
6. nauti
Kalasalaatti
Hiillostettua kalaa
jäävuorisalaattia
tomaattia
kurkkua
punasipulia
sitruunabasilikaa
mustapippuria
sitruunamajoneesia
1. Pilko ainekset.
2. Tarjoa majoneesilla koristettuna.
Kurkkusalaatti
tuorekurkkua
smetanaa
minttua
sitruunamelissaa
ruohosipulia
pippuria suolaa
1. Raasta kurkku karkealla terällä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kurkku.
3. Anna maustua puolisen tuntia.
Pastasalaatti
Keitettyä pastaa
kinkkua
maustekurkkua
tomaattia
punasipulia
yrttejä
punaviinietikkaa
oliiviöljyä
keitettyjä kananmunalohkoja
paahdettuja leipäkuutioita
pippuria
suolaa
1. sekoita keskenään kuivan aineet, tai kokoa kerroksittain
2. sekoita keskenään punaviinietikka ja oliiviöljy sekä mausteet
3. kaada päälle maun mukaan
Kasvis-sienisalaatti
3 dl valkokaalia suikaleina
2 varsisellerin vartta ryöpättyinä suikaleina
2 porkkanaa karkeana raasteena
1 rasia tuoreita herkkusieniä lohkoina
1 ruukku rucola-salaattia
1 ruukku jääsalaattia
3-4 tomaattia viipaleina
yrttiöljy:
2 ruukkua basilikaa
suolaa
kylmäpuristettua rypsiöljyä tai oliiviöljyä
1. Hienonna yrttiöljyn ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
2. Sekoita salaatin aineet keskenään ja mausta kastikkeella.
3. Tarjoa salaattilautasilta tai vadilta.
Sienisalaatti
7-8 dl sienisalaattia
5 dl (n. 350 g) sekasieniä
1 pieni sipuli
2 dl ruokakermaa tai 1 prk ranskankermaa
ripaus mustapippuria
Koristeeksi:
tuoretta persiljaa
1. Jos käytät suolasieniä, liota tai kiehauta niistä liika suola pois.
2. Hienonna sienet veitsellä silpuksi.
3. Leikkaa sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi.
4. Yhdistä aineet.
5. Koristele persiljalla.
Sienisalaatti 2
5 dl (noin 350 g) sekasieniä
1 pieni sipuli
1 prk (2 dl) Valio ruokakermaa, 15 % TAI
1 prk (2 dl) Valio crème fraîchea, 15 %
ripaus mustapippuria
Koristeeksi
tuoretta persiljaa TAI tilliä
1. Jos käytät suolasieniä, liota tai kiehauta niistä liika suola pois.
2. Hienonna sienet veitsellä silpuksi.
3. Leikkaa sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi.
4. Yhdistä aineet. (Tarkista suolan määrä.)
5. Korista persiljalla.
6. Tarjoa keitettyjen perunoiden kera voileipäpöydässä.
7. Ohjeen annoksesta tulee 7 - 8 dl sienisalaattia.
Sienisalaatti 3
1 l suolattuja rouskuja
1-2 tl maustepippureita rouhittuna
1-2 sipulia
Kastike:
2 tlk (á 1 1/2 dl) ranskankermaa tai vastaavasti kermaviiliä, kermavaahtoa tai smetanaa
1. Liota suolasieniä kylmässä vedessä vettä välillä vaihtaen 7-8 tuntia.
2. Jos kiire yllättää, voit liottaa sienet myös lämpimässä vedessä, jolloin suola haihtuu nopeammin. Jäähdytä sienet kuitenkin lopuksi.
3. Hienonna sienet veitsellä hakaten.
4. Lisää maun mukaan pippuria.
5. Kuori ja hienonna sipulit.
6. Lisää sipulisilppu sieniin ja tarjoa sellaisenaan.
7. Jos haluat sienisalaattiin kastikkeen, riittää sekoitettu ranskankerma tai vastaava kermavalmiste.
8. Myös vaahtoutuva kasvirasva, Creme Vispi sopii.
Pizzaa, suolaista piirakkaa, sienisalaattia, kana-pastasalaattia, " mozzarellasalaattia" ja fetasalaattia.
Fetasalaatin kasasin tarjoittimelle: pohjalle isoiksi revittyä jäävuorisalaattia, päälli suikaloitua kurkkua, tomaatteja, kirsikkatomaatteja, oliviia, punasipulia ja fetaa.
Sienisalaattiin laitoin kaksi rasiaa herkkusieniä pieniksi pilkottuna, purkki ranskankermaa minkä jatkoin kermalla ja yksi sipuli. Mausteeksi suolaa ja valkopippuria. Tämä kannattaa tehdä ainakin paria tuntia aikaisemmin että ehtii maustua.
Kanasalaatin ohje on aivan lemppari. Olen sen jostain lehdestä napannut:
Kanan marinaadi: 2rkp soijaa, 2rkl öljyä, paprikajauhetta, sitruunapippuria, currya ja tarvittaessa suolaa. Pasísta paketillinen marinoimattomia kanasuikaleita ja laita marinaadin. Lisää mukaan myös yksi punasipuli renkaina. Keitä pastaa sopiva määrä(en osaa sanoa määrää kun olen niin suurpiirteinen kokki...). Lisää myös pastat marinoitumaan. Pilko mukaan jäävuorisalaattia, ananaspaloja, kurkkua, herne-maissi-paprikaa, tomaattia, juustokuutioita tms. Kastikkeeksi kermaviili mihin sekoitetaan 2rkl ketshuppia, 2rkl soijaa ja maun mukaan valkosipulia, curryä, sitruunapippuria ja suolaa. Tästä ssaa todella ison annoksen ja on ainakin meillä ollut kaikissa juhlissa tosi suosittua!
Mozzarellasalaatti on helppoa. Meidän mielestä Lidlin mozzarella on hyvää ja edullista; eli viipaloi kerroksittain(kaikkia vuorotellen) tomaattia, sipulia ja mozzarellaa. Mausta oliiviööljyllä ja balsamivinietikalla. Kaveriksi näille sopii pesto kolmiot; eli tee paahtoleivistä kolmioita. Voitele ne pullasudilla seoksella mihin laitetaan pestoa, suolaa ja oliiviöljyä. Paista uunissa rapeiksi. Nami:-))
Kinkkusalaatti
3dl makaroneja
½ paprika
1 suolakurkku
150g kinkkua
1dl kermaviiliä
½dl majoneesia
ripaus valkopippuria
chiliketsuppia
ripaus suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria
Eli makaronit keitetään, paprika, kurkku ja kinkku pilkotaan, kastikkeen aineet sekoitetaan ja kaikki sekaisin. Annetaan makujen tasaantua pari tuntia ennen tarjoilua.
Balkansalaatti
Makaroneja 1pss
Balkan-makkaraa 1 pötkö
Omenaa 2kpl
Tuorekurkku
Suolakurkkuja 2-3kpl
Pala purjoa
Perinteistä salaatinkastiketta
Majoneesia
Sinappia
(kermaviiliä)
Tehdään samoin kuin kinkkusalaatti, tämän salaatin määrät on noin määriä, teen salaatit aina summassa, eli en tarkemmin pysty määriä laittamaan. Molemmat salaatit on meillä tehny niin juhlissa juin perhepiirissäkin hyvin kauppansa.
eiköhän näistä jotain kekkereillä syödä. vieläkin tietysti lisää ohjeita saa laittaa
viimeksi miehen 30 vuotis synttäreillä.
Kreikkalainen maalaissalaatti ja
3-4 tomaattia
pala kurkkua
1 paprika
1 pieni sipuli
pieni kerä salaattia
100 g fetaa
6-10 oliivia (meillä erillisessä kipossa, ku kaikki ei tykkää)
Kastike:
3 rkl öljyä
2 rkl sitruunanmehua
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
Pinnalle:
Oreganoa jos haluaa (itse en laittanut)
kastike kaadetaan salaatin päälle kun olet laittanut kaikki aineet.
Sardinialainen makaronisalaatti
1½ dl kuviomakaroneja
1 l vettä
½ tl suolaa
1 kerä salaattia
3 tomaattia
1 pieni sipuli
200g tonnikalaa enemmänkin voi laittaa
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
6 anjovisfileitä
Koristeeksi: basilikan lehtiä ja paprikatäytteisiä oliiveja (oliivit oli erikseen)
Kastike:
2-3 rkl öljyä
1 rkl viinietikkaa
1 murskattu valkosipulinkynsi voi laittaa enemmänkin jos tykkää
2 maustemittaa suolaa
1 maustemitta sokeria
ripaus mustapippuria
Keitä makaronit ja valuta kuiviksi siivilässä. Tomaatit lohkoiksi ja sipuli renkaiksi.
Pane salaatti laakea vadin pohjalle ja kokoa sen päälle kerroksittain muut aineet keoksi. Aseta päällimmäiseksi halkaistut kananmunat ja niiden päälle anjovisfileet.
Hyvää ruokahalua.
Täytyy näköjään joku päivä tehä itekin tuota jälkimmäistä salaattia tuli niin kova nälkä ku kirjoitteli sulle ohjeita.
Toivottavasti näistä on jotain apua.