Tuleeko teille koskaan sellainen " ylemmyydentunne" omasta elämästänne kun luette näitä AV:n juttuja?
Älkää nyt käsittäkö väärin, mutta mä tarkoitan jotakin sellaista, että ajattelette kuinka ihana elämä meillä on noihin muihin verrattuna.
Siis, että ajattelisin, teidän muiden olevan lihavia, oikein stereotyyppisiä kotiäitejä, mutta vain minä olen nuorekas ja kaunis verrattuna teihin. Tai että, voi noita muita, onneksi minun mieheni on niin ihana muihin verrattuna. Tai kotimme on paljon viihtyisämpi/kauniimpi/suurempi/sienompi/trendikkäämpi kuin teidän muiden, näkisittepä vaan.
Tai raskaanaolevat ajattelevat, että heidän elämäntilanteensa ja vauvan odotuksensa on niin ihanaa, että voi teitä muita. Tai me, joilla lapset on jo isompia, ajattelemme, että voi teitä, kamalaa väsymystä tiedossa, onpas ihanaa, kun lasten kanssa voi jo tehdä muutakin kuin perushoitoa.
Kotiäidit pitävät elämäänsä ja arvojansa muita oikeampina, työssäkäyvät äidit taas ajattelevat, ettei kotiäidieillä ole muuta elämää kuin lapset jne, jne.
Tekstini on varsin sekavaa, mutta ajan takaa jotakin sellaista, kuinka me olemme niin kiinni siinä pienessä subjektiivisessa todellisuudessamme, että oma elämä tavallaan arvoidaan paljon paremmaksi muiden elämään verrattuna. Mutta totta tai ei, taas tuo toinen arvioi sinun elämäsi melko kurjaksi ja toteaa, että onneksi tuo ei ole minun elämäni.
No joo. Tämä on tällaista muutaman oluen jälkeistä ajatusvirtaa, mutta toivottavasti saatte pointin selville.
Kommentit (25)
ja nyt normaalipainon rajoissa. Tunnen sisäistä tyytyväisyyttä ja paremmuutta.. säälin lihavia, jotka vain ostavat suklaata ja lihovat lisää. Monessa muussa asiassa vertaan ja etsin juttuja, joiss mulla on paremmin asiat kuin jollain kohtaamallani ihmisellä. Tämä ei oikeasti ole mikään ongelma, mutta huvikseen vain mietin ja vertailen omasta näkökulmasta elämiä.
Ja kyllä, monta ihmiskohtaloo köyhempi oisin ilman av:ta ja ehkä just sen takia kun täältä saa niin monenlaista kuvaa toisten elämästä, nii omani tuntuu aivan ylivertaiselle.
Ja siis meidän perheelle sopivaksi.
että olen varmasti nätimpi ja hoikempi kuin keskiverto palstalainen. Tosin tiedän myöskin se, että lähes kaikki kauniit, hoikat, fiksut ja mukavat tuntemani äidit käyttävät tätä palstaa paljonkin. Eli se siitä.
Ajattelen myös, että kotimme on paljon kauniimpi kuin teidän muiden. Tämäkään ei pidä paikkaansa, sillä tiedän paljon kauniissa asunnoissa asuvien naapureidemme käyvän täällä.
Tunnen ylemmyyttä siitä, että raha-asiamme hoidetaan mallikkaasti. Emme ole erityisen rikkaita, mutta hyvällä suunnittelulla ja laskujen ennakoinnilla ei tule koskaan tilannetta, että rahaa olisi liian vähän.
Lapsemme osaamme tietysti kasvattaa paljon muita paremmin. Ja lapsemme ovat tietysti paljon suloisempia, tarkaavaisempia, fiksumpia kuin teidän räkänokat. No joo, sisimmässäni tiedän tämänkin olevan liioittelua.
Olemme myös onnellisempia ja minulla on todellakin kullanarvoinen mies. Saattaa teilläkin toki olla, muttei sentään NIIN hyvää kuin minulla.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta se, että on niin tosi onnellinen siitä, että juuri tämä on minun elämäni, on kai riittävän suuri asia siihen, että kokee omasta elämästään ylemmyyttä. Saman oikeuden suon myös sinulle, sinun elämässäsi.
Ylpeys taitaa olla yksi perisyntini...
Aika usein ihmettelen tiettyjä keskusteluja ja niiden osanottajien typeryyttä. Joten kyllä, tunnen siis tässä suhteessa ylemmyyttä, mutta se ei ole nettiväittelyitä katsoessa vaikeaa.
Mullekin tulee välillä sellainen fiilis, että onneksi olen sen verran fiksu, että kirjoitan asiallisesti tänne, en morkkaa ketään tai juoruile bloggareista. Mutta en tiedä onko se ylemmyyttä, ehkä vain ihmettelyä niitä toisia kohtaan.
No kieltämättä miettii onko sitä ollut yhtä tyhmä ja saamaton joskus 20-30 vuotiaana kuin täällä ap:lla mammat on?? Joihinkin juttuihin tekisi mieli vastata että ota se peukalo irti pers... ja tee jotain!!
Ja kaikki nuo lastenhoitoon liittyvät jutut - voiko tehdä sitä tai tätä, pitääkö olla tuota, ilman ei selviä eikä yksin hetkeäkään: No mulla on lapset (4) syntyneet kun olen ollut 21-32v enkä ole koskaan edes miettinyt 90% noista ongelmista mitä täällä tulee eteen. Elämä on opettanut ja kantanut ja omat aivot toimineet kiitettävästi. Voisi sanoa että näin 50+ oppii vielä tosi paljon uutta lastenkasvatuksesta - asioita joita ei ole koskaan kuullutkaan tai ehtinyt muodostamaan ongelmaksi:D
Ihmetteln monesti ja ajattelen että kyllä ooon elämässä päässyt aika helpolla monessakin asiassa. Toki ollut vastoinkäymisiäkin mutta selvitty on.
Ei tule ollenkaan, en ko elämää kilpailuna, tulee ihan muita tunteita, empatiaa
Ei ylemmyyden vaan itsetyyyväisyyden tunne. Että olen minä sentään hyvin korttini pelannut ja hyvän perimänkin saanut, kun ei tarvitse tuollaisia kirjoitella.
Ei ikinä! Ja olen kyllä onnellinen siitä, että niin on asia. Mun onnellisuus ja kiitollisuus ja tyytyväisyys, kun ei tule mistään vertailusta suhteessa muihin, niin siinä mielessä koen että saan olla vapaa.
No ei oikeastaan. Meillä on asiat ihan hyvin, mutta monilla täällä on varmasti jotkut asiat paremmin kuin meillä. Meillä taas jotkut toiset. Toisinaan nää jutut kyllä vahvistaa kiitollisuutta siitä miten onnellisessa asemassa olen.
Ei tule.
Tulen lukemaan ja kommentoimaan juttuja kun haluan provosoitua. Elämä ilman provosoitumista on tylsää. Tämä on sellainen elämän suola. Ja vauva, perhe, nainen -jututhan ovat todella elämänmakuisia.
Ei tule ylemmyydentunnetta. Tulee surku ja sääliksi käy.
Ei tule ylemmyydentunnetta vaan enemmänkin alemmuudentunne. Olemme köyhempiä, rumempia, siivottomampia, laiskempia ja liian lempeitä verrattuna muihin av-perheisiin. Seksiäkin meillä on vähemmän kuin 5krt/vko. Onneksi olemme mieheni kanssa sentään hoikkia, mutta valitettavasti minulta kyllä löytyy keskimääräistä enemmän raskausarpia ja selluliittiä. Ihan oikeasti elämisen taso on avautunut minulle vasta av:n myötä.
Joskus kyllä käy mielessä, että miten ihmisillä VOI olla tuollaisista asioista ongelma elämässään... että "ihanaa", jos jotkut noin pienet asiat aiheuttaa tuollaista myllerrystä joidenkin elämässä... itse taistelen lapseni kanssa lapsen syöpää vastaan, niin tää normaalin elämän realismi on kadoksissa =)
Rehellisesti kyllä sanottuna koen (pientä) ylemmyyttä siitä, että oma kotimme on aina puhdas ja siisti, lapset siisteissä vaatteissa, koti on kauniisti laitettu jne. AV:lla kun saa välillä lukea juttuja, joissa jotkut kuvailevat sotkuista kämppää ja kysyvät neuvoja miten saisi sen perseen hilattua sohvasta ylös ja alkamaan siivoamaan kotia, joka kuulemma on kuin kaatopaikka. Samaan hengenvetoon kovasti haukkuvat siistousintoilijoita ja pitävät neuroottisena esim. sitä, että joissakin perheissä imuroidaan joka päivä..
Lisäksi koen kiitollisuutta siitä, että en ole samanlainen ihminen, kuin tosissaan ilkeilevät ihmiset AV:lla. Kun joku oikeasti skitsoo ja haukkuu todella ikävällä sävyllä toisia. Yritän av:lla aina tsempata muita ja kannustaa. En esim. ymmärrä sitä vihaa mitä esim. blogistit saavat niskaansa. Miksi heitä vihataan niin paljon? Kauniita koteja ja vaatteita, ja mukavalta kuulostavia ihmisiä monessa näissä inhokki blogeissa. Kirjoittavat itsestäänkin usein ironiseen sävyyn ja nauran aidosti heidän kirjoituksilleen, esim. kömmähdyksille joista kertovat. Ihmettelen, miksi toisten käsilaukut tai kodit saavat joissakin ihmisissä kamalan mollauskohtauksen aikaan. Toisaalta tuskin nämä mollaajat lukisivat blogia, jossa joku kertoo Anttilan alesta ostaneista käsilaukuistaan, tai lähiökerrostalon elämästä ahtaassa ja rumassa kolmiossa. Siksipä juuri nämä blogit ovat suosittuja, että luetaan juttuja, jotka itsestäkin tuntuu kivoilta (matkakuvauksia kivoilta paikoila, ihania ostoksia, kauniita koteja ja askarteluja jne)
Ehkä enemmän alemmuudentunteita joskus, kun jotkut esim kehasee montakymmentä vuotta kestänyttä parisuhdettaan, seksielämää... Meillä avioliittoa takana vasta muutama vuosi ja on käyty läpi kaikki mahdolliset ongelmat varmaan. Kyllä välillä ajattelen myös jostain ketjuista että kylläpäs kirjoittelee pimeetä porukkaa, mutta on mielestäni eri asia?
ja ehkä iästä, jolloin olemme saavuttaneet jo nämä asiat. Enkä tosiaankaan ole mitenkään " leuhka" oikeassa elämässä.