G: ihanimpia huolenpidollisia lapsuusmuistojanne; tyyliin:

niin se alitajunta toimii että suojelee.

Ja sitten jossain vaiheessa en meinannut millään saada silmiäni auki aamuisin jos en saanut pestä niitä jo sängyssä kylmällä vedellä. :)

Äiskä sitten kiikutti mulle silmänpesuvettä sänkyyn.

Olin flunsassa eikä äiti laskenut ulos vaikka ei ollut kylmä, kun oli kevät. Itkin kamalasti, koska halusin pihalle. Äiti laittoi minut parvekkeelle " piknikille" , oli pehmeä peitto ja tyynyjä ja vilttiä ja sarjakuvia ja taisipa tuoda mehuakin. Siellä sitten kökötin ja minusta se oli oikein mukava kompromissi, koska ulos ei päässyt ja sisällä en halunnut olla.

Siitä on valokuvakin kun kikatan parvekkeella pipo päässä eikä itketä enää yhtään.

Siitä minun oli ne hauska syödä. :)

Parvekkeella istunut jatkaa, että kun isompana koululaisena sitten tulin illalla väsyneenä harrastuksista, niin äiti paistoi minulle usein juustomunakasta. Jostain syystä oli ihanaa istua rättiväsyneenä pöydän ääressä ja odottaa, että äiti kippaa pelkästään minua varten tekemänsä munakkaan lautaselle. Olisin toki osannut tehdä itsekin, mutta se oli niin kivaa, että äiti viitsi.

Muistan kun jalkojani särki joskus kasvukipujen takia, niin isä antoi omat pitkät tennissukkansa lämmikkeeksi. Ulottuivat reisiin asti ja auttoivat tosi hyvin(plasebo:))! Yöllä, jos en saanut unta, isä teki voileipiä ja maitoa ja jutteli hiljaisella äänellä mukavia. Lopuksi tuli vielä nukuttamaan uudelleen ja kertoi kivan iltasadun, kyllä sitten uni maistui.



Ihme kyllä en muista nyt tähän hätään äidistä mitään erityisiä muistoja??

Murrosiässä kyllä alkoi ärsyttää kun äiti oli aina kotona, mutta taas näin aikuisena arvostan sitä todella ja tuo mieleen mukavia lapsuusmuistoja. Toinen oli se kun olin kipeenä, niin äiti laittoi mulle pedin sen sängyn viereen.

- isä peitteli minut vielä kertaalleen ennen kuin itse meni nukkumaan, laittoi peiton patjan alle, etten potkinut sitä pois ja pysyin lämpimänä koko

- jalkojani särki usein kasvupyrähdyksen aikana, joten isä hieroi ja veteli varpaista

- kun äidillä oli vapaapäivä, odotti minua tuoreet sämpylät ja lämmin kaakao, kun itse tulin koulusta

- ihan pienenä muistan, että halusin juoda maitoa pullosta. Keväällä sain kiivetä vielä vaunuihin sitä juomaan. Katselin taivasta ja nautin pulloni antimista :)

Monesti uutena vuotena sänkyni tuotiin olohuoneeseen ja " valvoin ja juhlin" (käytännössä nukkuen) toisten kanssa. Sovittu oli, että minut sitten herätettiin raketteja katsomaan isoista olohuoneen ikkunoista, eikä edes sängystä tarvinnut nousta.

Oma äitini oli ns. " uraäiti" kun olin kouluikäinen (kun olin ihan pieni hän oli kyllä kotona), lähti usein ennen kun minä heräsin ja tuli vasta Pikku Kakkosen loppusävelien soidessa... Hänellä oli kuitenkin aina aikaa jutella puhelimessa päivällä, ja soitteli usein iltapäivällä kyselläkseen, miten koulussa oli mennyt, ja että olinhan huomannut, että jääkaapissa oli välipala valmiina jne.



Viikonloppuaamuisin vanhemmat eivät koskaan vastustelleet, kun minä ja veli vaellettiin kumpikin heidän sänkyynsä. Siellä sitten lojuttiin koko perhe ja oli tosi kotoisaa heräillä kunnolla yhdessä (ja sitten mennä äidin kanssa laittamaan aamupalaa, kun isä halusi vielä nukkua - vaikka kello olisi ollut jo kahdeksan!)

Olin kaverini mökillä, jossa myös yövyimme. Illalla olimme mökin tuvassa katselemassa mustavalkoista tv:tä ja pötköttelin jollakin laverilla. Kaverini mummo, jonka olin tavannut ensimmäisen kerran tuolla mökkireissulla, silitteli ja paijasi minua siinä tv:tä katsottaessa. Se tuntui hyvältä ja turvalliselta, varsinkin kun taisi koti-ikävä vähän kaihertaa mieltä. Vieläkin pystyn palaamaan siihen hetkeen ja tunteeseen, miltä silloin tuntui.



Vuosia myöhemmin, kun tuon kaverin kanssa emme enää olleet yhteyksissä, huomasin sanomalehdestä hänen mummonsa kuolinilmoituksen, tuli todella haikea olo. Vieläkin tulee pala kurkuun. Tuosta minulle lähes tuntemattomasta vanhasta naisesta jäi mieleeni todella lämmin muisto.

...johtuukohan tästä raskaudesta...



Ihmeellistä, että mieleeni ei tule omasta lapsuudestani mitään tällaisia muistoja, vaikka virallisesti lapsuuteni on suht onnellinen ollutkin. Äiti oli kyllä paljon kotona, mutta teki aina firman hommia. Isä teki töitä aina. Sylissä en muista olleeni, halauksia muistan väkinäisesti vastaanottaneeni joskus teininä. Mistään meillä ei oikein puhuttu. Mammonaa ja materiaa oli, mutta huomiointi, aika ja läheisyys puuttui.



Itse taas pyrin osoittamaan omille lapsilleni hellyyttä ja sellaisa kauniita huomionosoituksia, kuin edellä on kuvattu. Toivottavasti muistavat ne vielä aikuisena.