Ihana ihana ihana mies!
Mellä ei oletällä hetkellä paljon rahaa, kun on väliaikaisesti kaksi asuntolainaa päällä. Oli sitten eilen hääpäivä, eikä mies ollut keksinyt mitään edullista lahjaa. Hän oli sopinut työnantajani kanssa, että saan tänään pitää rokulipäivän, koska on kertynyt aikastalailla ylityötunteja. Mies vei lapset aamusta mummolaan ja minä jäin nukkumaan. Kun heräsin ja menin aamupalalle, oli pöydällä valkoinen ruusu ja leivos. Kahvi odotti termarissa. Mies tuli jo yhden maissa kotiin töistä, ja lähdettiin pelaamaan tennistä. Sieltä tultiin kotiin ja kokkailtiin ydessä lasagnea ja avattiin viinipullo. Haettiin vuokraamosta leffa ja oltiin ihan rauhassa omalla sohvalla. Olipa mukavaa kun ei kukaan ollut törkkimässä ja kiskomassa. Lapset oli yön yli mummilla, joten saatiin yökin nukkua rauhassa. Kyllä sitä voi näköjään elämästä nauttia ilman krumeluurejakin! : )
Kommentit (26)
Mukavia yhteisiä tuleviakin vuosia!
Ihana mies sulla kyllä!
Kauhulla odotan kesällä koittavaa ensimmäistä hääpäiväämme: mies on niin niin homelo päästään, ettei muista edes mun syntymäpäivää niin tuskin muistaa hääpäivääkään =( Täällä sitten itken kohtaloani.
Miellä tuollaisia päiviä/iltoja vietetään ainakin kerran kuukaudessa. Mies tekee aamiaisen minulle ainakin kerran viikossa! Kukkiakin saan aika usein. Minusta se on ihan normaalia ja ystävienikin parisuhteet on aivan samanlaisia. Kai meillä sit on vaan jotenkin speliaalit miehet tai jotain... Minullakin kumminkin monta suhdetta takana ennekun tän oikean löysin ja niissäkin suhteissa on aina tuollaisia ap:n kuvailemia iltoja vietetty.. Kai mulla on sit ollut vaan tuuria miesten suhteen jos muissa perheissä tuollaista ei ole.
Kuulostaa oikein ihanalta =) Onnea hääpäivän johdosta, ap!
Mun mieheni ei tuollaista keksisi. Tai ehkä keksisi, mutta ei viitsisi toteuttaa =) Mutta on mullakin silti ihana mies ;)
Mäkin ottaisin paljon mieluummin tollaisen lahjan ku jonkun turhan kalliin korun...
Kyllä mekin silloin tällöin saadaan lapsenvahti, mutta harvemmin ollaan kotona ihan kahdestaan. Oli suorastaan terapeuttista olla hiljaisessa kodissa. Yleensä aina lähdetään jonnekin kun halutaan olla kahdestaan. Kukkia saan vaan spesiaali merkkipäivinä, ei ole mieheni tapaista. Mutta silloin ne tuntuvatkin parhailta, kun niitä ei todella ole osannut odottaa. Ja nyt kun tässä on ollut pari rakennusprojektia ihan lähiaikoina, ei sitä laatuaikaa ole paljon jäänyt. Ja kyl me oikeesti vähän nukuttiinkin! : )
Onpas teillä omituisia suhteita jos tuo oli ihmeellistä!?
Miellä tuollaisia päiviä/iltoja vietetään ainakin kerran kuukaudessa. Mies tekee aamiaisen minulle ainakin kerran viikossa! Kukkiakin saan aika usein. Minusta se on ihan normaalia ja ystävienikin parisuhteet on aivan samanlaisia. Kai meillä sit on vaan jotenkin speliaalit miehet tai jotain... Minullakin kumminkin monta suhdetta takana ennekun tän oikean löysin ja niissäkin suhteissa on aina tuollaisia ap:n kuvailemia iltoja vietetty.. Kai mulla on sit ollut vaan tuuria miesten suhteen jos muissa perheissä tuollaista ei ole.
Kyllä meilläkin oli tuollaista useinkin ennen lasten syntymää, mutta nyt on kyllä aika harvassa... Silloin tällöin, mutta ei toki kerran kuussa.
me vietiin myöskin lapset mummille, ja napattiin piknik koriin mansikoita ja muita herkkuja ajettiin yhdelle tyhjälle uimarannalle, ja käytiin naku uinilla ja syötiin kori tyhjäksi...
töistä 5-vuotishääpäivänä ja toivotti hyvää hääpäivää. Olin iloinen ja yllättynyt, sillä olin itse unohtanut koko hääpäivän!
Bullshit, sulla on joku ihan ääliö äija kuitenkin joka tekee tollasta kun sä oot sen suunnitellut ja käskenyt tekeen. Et siinä sun SPELIAALI meihes.
Onnea ap hääpäivän johdosta, kivalta kuulosti. Ottaa vaan päähän tollaset vastaukset jotka tällaseenkin on negatiivisia:(
Vierailija:
Hän oli sopinut työnantajani kanssa, että saan tänään pitää rokulipäivän...
Meillä mies ei järjestä minkäänlaisia yllätyksiä sillä ei niistä itse tykkää.. =(
Järjestin hänelle kerran yllärin; vietiin poika mummolaan ja käytiin tallinnan risteilyllä, siellä se makasi hytissä ja murjotti =( enpä enää koskaan vaivaudu järjetämään yllätystä hänelle..
Nytkin sain synttäri lahjaksi (kun itse pyysin) lupauksen kampaajalle keväällä muuten ei olisi tullut yhtään mitään lahjaa!!!
Joululahja vuonna 2004 tuli vasta lokakuussa... että näin..
Olkaa onnellisia te joilla miehet osaavat helliä myös naista =)
Meillä on huomenna kahden keskistä aikaa miehen kanssa ja tämä tyttö aikoo nauttia =)
Et ole tainnut kuulla hyvästä parisuhteesta? Kannattaisi vaihtaa miestä jos sun pitää pakottaa miehes viettämään laatu iltoja!
En käsitä kenen mies ei haluis tehdä vaimoaan onnelliseski? tuoda kukkia, pitää leffa iltaa, syödä hyvin??? Kaikki miehethän sitä haluaa! Outoja ukkoja teillä!
Kuulosti ihanalta, oon onnellinen sun puolesta :-)
Vierailija:
Ihana mies sulla kyllä!
Kauhulla odotan kesällä koittavaa ensimmäistä hääpäiväämme: mies on niin niin homelo päästään, ettei muista edes mun syntymäpäivää niin tuskin muistaa hääpäivääkään =( Täällä sitten itken kohtaloani.
Vierailija:
Vierailija:
Ihana mies sulla kyllä!
Kauhulla odotan kesällä koittavaa ensimmäistä hääpäiväämme: mies on niin niin homelo päästään, ettei muista edes mun syntymäpäivää niin tuskin muistaa hääpäivääkään =( Täällä sitten itken kohtaloani.
t.edellinen hajamieli
Ei tollasta ookaan! Ei ainakaan tuu mulla olemaan.. :(