Miten sinun elämänvalintojasi on pahimmin arvosteltu, mikä loukannut eniten?

Avioero olisi ollut jo monta kertaa hyvä ratkaisu, mutta en ole uskaltanut, olen pelännyt, miten sukulaiset reagoisivat, eivätkö pitäisi syitäni tarpeeksi hyvinä. Olen vain kärsinyt ja kärsinyt. Kaikkein hulluinta tässä on, että kaksi sisarustanikin ovat jo eronneet avo- tai avioliitosta, eikä heitä ole syöty. Mutta mitä sanoisivat miehen sukulaiset, miten miehelle kävisi jne. jne.



No yks asia on, josta äitini on päässyt sanomaan: " Älä nyt sitten vaan sitä virhettä tee, että tekisit kolmannen lapsen!"



Mutta alan kyllä vähitellen inhoamaan itseäni, kun mulla ei ole ollut minkäänlaista elämänhallintaa. Tehkää vaan ratkaisuja te, ketkä kykenette!

- lapsenteko hetki oli kuulemma väärä -> en siitä välittänyt vaan tein silti lapsen, ja en ole päivääkään katunut

- miesvalinta oli väärä

- en olisi saanut erota

jne. jne.



Ainahan jollain ollut jotain naputtamista asiasta kun asiasta. Mutta en ole enää pitkään aikaan välittänyt siitä mitä muuta ajattelevat, vaan tehnyt niin kun minusta parhaiten tuntuu. Ja hyvin on mennyt! Ainaskin omasta mielestäni :-)



Mottoni onkin ollut: GO FOR IT GIRL!

Jos olen mieheni kanssa tullut siihen tulokseen, että nyt on hyvä aika alkaa yrittämään lasta, niin vaikka kuka sanoisi asiasta jotain negatiivista, ei se minua loukkaisi. Se on sen ihmisen oma mielipide ja varsinkin jos ei kunnollisia perusteluja irtoa, niin huihai hänen mielipiteilleen.



Sama koskisi muissakin asioissa. Jos olen asiaa ajatellut ja johonkin päätynyt, niin miksi ihmeessä loukkaantuisin eriävistä mielipiteistä. Toki kuuntelen läheisten mielipiteitä ja jos kannat ovat täysin vastakkaiset, on ihan mielenkiintoista kuulla miksi toinen ajattelee niin ja olisiko näin ollen minulla mielipiteissä korjattavaa, mutta kukaan ei elämääni määrää kuin minä itse. Itse teen valintani ja vastuun kannan.

jonka valitsin ja että oli typerä päätös minulta hankkia lapsi. Ei olla enää yhteyksissä.

Juttelimme hoitovapaasta. Minulla kolme lasta ja hänellä ei yhtään.

Ystäväni kun kuuli että jään kolmannestakin lapsesta hoitovapaalle, ihmetteli suureen ääneen , enkö mieti eläkettäni yhtään.

Olen alle 30v ja ehdin vielä olla työelämässä 30 vuotta kun lapset kaikki yli 3v.

Mä en oikein jaksa näitä silkkiperseitä, jotka nyyhkyttää toisten sanomisista. Kasvattakaa itsetunto, on paljon helpompi elää sen jälkeen.

En lähde loukkaantumaan sellaisesta, ne ei vaan tajua (tm). ;)

Ihailee serkkujani, jotka tehneet lapset nuorina, eikä heillä ole mitään koulutusta yms. tekevät kaikenlaisia hanttihommia tarjoilijana yms.



En aseta itseäni heidän yläpuolelleen, mutta loukkaannuin kyllä kun tämän kuulin..

eniten minua on hamittanut se, ettei suurin osa mieheni sukulaisista hyväksynyt meidän vauva-ajatustamme. Tuli sanomista oikein olan takaa.

Eivätkä hyväksyneet lasta vielä hänen syntymän jälkeenkään.



Nyt, kun lapsi 3v, ovat kai jo tottuneet ajatukseen.



Ei nyt varsinaisesti ole loukannut, mutta harmittanut kyllä.

Eniten on loukannut lapsettomuuteen ja adoptioon liittyvät kommentit.

Itse asiassa en koskaan osaa miellyttää vanhempiani (olen lakannut yrittämästä ja elämä helpottui heti)!

(Tai silloin maatalon poika, nyttemmin on isäntä.)

Olen yrittänyt päästää tukimarkoilla elämisen ym toisesta korvasta ulos mutta kyllä se loukkaa ettei toisella ole aitoa halua ymmärtää maatalous-elinkeinoa.

Välit isäni kanssa ovat muutenkin etäiset, hän on sairastunut henkisesti ja tämä ei ainakaan edes auta yhteydenpitoa. :( En minäkään ole vuosiin kaivannut hyväksyntää mistään omaa elämääni koskevasta, se tekee vahvaksi mutta toisinaan myös surulliseksi.

KAIKKEIN eniten se, kun odotin 4. lastamme ja miehen mummo kysyi, että oliko vahinko ja mitä mieheni sanoi. Minusta tuo tarkoittaa sitä, että minä teen lapsia milloin huvittaa ja mies sitten elättää :(