Musiikkiopiston eka tutkinto, minkä ikäisenä lapsenne tehneet?
ja montako vuotta soittamista silloin takana
mikä soitin?
Kommentit (63)
suoritti kolmannella ekan tutkinnon ja vitosella pt2.
pt 1 suoritti 4. luokalla, pt 2 tuli suoritetuksi 5. luokalla ja pt 3 tuli valmiiksi 6. luokalla, siis teorian osalta.
Pianon 1/3 suoritti 5. luokkalaisena, 2/3 7. luokalla.
viulisti aloitti 6-vuotiaana huonolla opella, joka tuijotti liiaksikin niitä nuotteja. Siirtyi 8-vuotiaana Kodaly -pedagogiikalla (eli nämä lintu-äiti-isä-karhu -kielet) opettavaan opistoon ja johan soitto löytyi! Nuotinluvun ihannointi ei välttämättä johda musiikin kannalta parhaisiin lopputuloksiin, ainakaan lasten opetuksessa.
1/3 suoritettiin sitten kolmannella luokalla, 9-vuotiaana.
Toinen lapsi valmistelee sellon 1/3 -tutkintoa täksi kevääksi, soittaa selloa toista vuotta. 8-vuotias.
1/3-tutkinto edessä. Soittimena viulu ja kolmatta vuotta soittaa. Ikää 8v. Ja meillä myös aloitettiin heti soittaminen ihan tavallisista nuoteista, musiikkiopistossa soittaa.
1/3 joskus 2-3-luokalla muistaakseni.
aloitti huilunsoiton kun oli nelosella ja nyt ysillä ja suorittaa tänä keväänä 3/3.
pääsin musiikkiopistoon pianotunneille 8-vuotiaana, tein 1/3-tutkinnon vuoden päästä (takana yksityisopetusta 3 vuotta), 2/3-tutkinnon 10-vuotiaana ja 3/3-tutkinnon muistaakseni 13-vuotiaana.
Mulla oli muuten iso vaikeus oppia nuotit, koska olin tottunut soittamaan korvakuulolta. Onneksi opettaja oli kärsivällinen ja vihdoin opin nuotit juuri ennen musiikkiopistoon menoa :)
on nyt suorittamassa pt1, ikää 11 vuotta
poika teki harmonikasta muistaakseni n. 10-vuotiaana, kolmisen vuotta lienee sillon soittanut. teoriasta teksi 2/3 11-12v.
En muista ihan tarkkaan.
Nuorempi 9v., soittanut nyt 2 v kitaraa. Ei oo puhuttu vielä mitään tutkinnosta. Teoria pitää aloitta viimeistään meillä sinä vuonna kun täyttää 10v, en kyllä yhtään hätäile, ennättää siis hyvin vuodenkin päästä:_)
Itse tein pianon tutkinnot niin, että 9-luokalla taisin tehdä soitosta ja teoriasta 3/3 molemmista. lukioikäisenä mulla oli sivuaineena laulu ja lukion tokalla suoritin siiotä 2/2.
Sivuaineeseen ainakin meillä haetaan keväisin täytettävän jatkoilmoituslapun yhteydessä.
1/3 tutkinto 9-vuotiaana, pari vuotta soittoa takana.
minusta kuulostaa jotenkin niin kummalliselta, että joku tekisi ekan tutkinnon vuoden tai pari soitettuaan. Meidän lapsella on ollut eka viulututkinto 1/3. Tutkinnon pääsi tekemään vasta kun osasi vibraton kunnolla, ja tutkintoon kuului yksi moniosainen konsertto ja kaksi muuta klassista kappaletta, kaikki ulkoa. Millään lastenlauluilla ei olisi voinut lähteä liikenteeseen. Tässä musiikkiopistossa ei sivuainettakaan myönnetä kuin erityisen lahjakkaille, ansioituneille oppilaille.
Meidän tyttö soittaa kolmatta vuotta, täytti juuri 9 ja tutkinto nyt tulossa. Hän soittaa viulua. Eivät ilmoita opistossa tutkinnosta etukäteen. Onkohan tämä tavallista? Tytölle opettaja on siitä vähän puhunut ylimalkaisesti aikaisemmin ja nyt ilmoitti mulle, että on parin viikon päästä. Asteikkoja, Rieding-konsertto ja yksi etydi/kansanlaulu tulossa tutkintoon.
Kyllä meidän tyttö itsekin soittamisesta pitää. Hän pitää haasteista ja esiintymisestä. On opettajan mukaan myös lahjakas. Kyllähän se minä olin jonka aloitteesta musiikkiopistoon pyrkiminen lähti. Oli luontevaa ainakin yrittää päästä sinne ja kokeilla monen muskari-vuoden jälkeen. Itse tyttö soittimen valitsi ja pääsykokeessa olivat mieluista soitinta kyselleet ja kiva, että siihen pääsi. Meidän sosiaaliselle tytölle hyvä soitin, koska on orkesterisoitin. Hän rakastaa juuri orkesterisoittamista. Muutenkin viulu taipuu moneksi.
Edelliseen lisäys, että vibraton on vasta aika vähän aikaa sitten oppinut, mutta soittaa sen kanssa konserton. Asteikoista on a-duuri, g-duuri, a-molli, e-molli ja h-molli.
Meiltä löytyy sellisti, suoritti
1/3 - tutkinnon 7-vuotiaana
2/3 - tutkinnon 8-vuotiaana.
Kyseessä lahjakas lapsi, jonka opettaja ihmettelee välillä paljonko lapsi oikein harjoittelee päivittäin (vaikka treenaa vain 15-20 min päivässä).
Musiikki tulee joillekin luontaisesti (jos en olisi äiti, voisin olla kateellinen!!)
Vierailija kirjoitti:
Meiltä löytyy sellisti, suoritti
1/3 - tutkinnon 7-vuotiaana
2/3 - tutkinnon 8-vuotiaana.
Kyseessä lahjakas lapsi, jonka opettaja ihmettelee välillä paljonko lapsi oikein harjoittelee päivittäin (vaikka treenaa vain 15-20 min päivässä).
Musiikki tulee joillekin luontaisesti (jos en olisi äiti, voisin olla kateellinen!!)
Nämä olivat siis soittotenttejä. Yhtään teoriakoetta ei ole vielä tehnyt ja jos oikein ymmärsin sellainen on pakko suorittaa ennen seuraavaa soittokoetta.
Viulisti suoritti 1/3-tutkinnon 9-vuotiaana, 5 vuotta soitettuaan. Suzuki-metodilla on menty ja on paljon mielekkäämpää kun ei heti pakoteta nuotinlukuun ja asteikoihin ja etydeihin vaan saa korvakuulolta soitella ulkoa. Soittaa jo vähintäänkin 2/3-tasoisia kappaleita paljonkin (jos ei jopa 3/3-tasoisia), mutta meille tutkinnot ei ole tärkeitä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Viulisti suoritti 1/3-tutkinnon 9-vuotiaana, 5 vuotta soitettuaan. Suzuki-metodilla on menty ja on paljon mielekkäämpää kun ei heti pakoteta nuotinlukuun ja asteikoihin ja etydeihin vaan saa korvakuulolta soitella ulkoa.
Tuokin on ihan lapsikohtaista. Oma lapseni aloitti sellon 7-vuotiaana. Hänellä oli nimenomaan nuotinluku aluksi kaikkein vahvin osa-alue ja se, mistä hän oli innostunut. Opettajalla oli nuottikortteja (yksi nuotti per kortti), joita hän laittoi nuottitelineelle 4-5 kappaletta ja pyysi sitten lasta soittamaan ko. nuotit hänen antamassaan rytmissä. Joka ainoa tunti lapsi kinui: "Onko tänään kortteja, onko tänään kortteja?" Tämä lapsi olisi varmaan turhautunut, jos hän olisi joutunut aloittamaan Suzuki-metodilla ilman nuotteja.
Nyt 11-vuotias lapseni (poikkihuilua soittaa) suoritti muistaakseni 8-7 vuotiaana 1/3 tutkinnon ja 2/3 tutkinnon 10- vuotiaana Muistaakseni opettaja puhui jotain 3/3 tutkinnon suorittamisesta lähiaikoina ja antoikin lisää kappaleita, mutta ei siitä ole sen koommin puhuttu. Soittanut neljä vuotta. Teoriasta suorittanut vime syksynä 1/3 ja ensi keväänä saa toivottavasti 2/3 suoritettua.
Mitenköhän muuten on sivuaineiden kans? Osaako kukaan sanoa pitääkö taas erikseen pyrkiä musiikkiopistoon sisälle, jos haluaa oman soittimen lisäksi jotain muutakin soitinta alkaa soittamaan? Sori, poikkeaa aiheesta :)