Otan riskin
ja tuon tämän toisaalla kirjoitetun viestin julki
Käteeni osui tänään 7päivää -niminen aviisi, missä oli syvähaastattelun objektina Kerstin Campoy. Muistanette hänet? Tämä surullinen tapaus oli juonut itsensä akuttiin vaaraan menettää henkensä, ja valokuvat olivat paljon puhuvia.
Ilmeisesti on niin, että oikeuslaitos aivan uskomattomasta median painostuksesta huolimatta osasi tehdä lasten kannalta parhaan päätöksen antamalla huoltajan vastuun isälle, siitä huolimatta että tämä oli mies ja ulkomaanpelle.
Katastrofi tapahtuma on siinä mielessä että myöskin koko kansan presidentti antoi näkyvän tukensa Kerstinille ilmestymällä TV-uutisiin kun Kerstin demonstroi oikeusistuimen ulkopuolella. Osoittaa vakavaa harkinnan puutetta ja välinpitämättömyyttä valtiosäännön mukaiseen vallanjakoon.
Samaten Halosen lausunto siitä että lesbopareille (mutta ei siis homoille) voi antaa hedelmöityshoitoja, koska naiset ovat parempia vanhempia on järkyttävä. Jokainen joka on elänyt normaalissa perheessä ja siunattu lapsilla, tietää miten väärässä koko kansan Tavja on.
Kun presidentti nyt aikoo arvojohtajaksi, niin tasa-arvo voisi olla hyvä johtotähti; on aika arvostaa myös miehiä, varsinkin niitä miehiä jotka työllään luo hyvinvointi jaettavaksi julkiselle sektorille.
Mutta ei kannata olla liian toiveikas; Pia Viitanen-niminen Halosklooni riehuu juuri televisiossa, jos hän on demareiden tulevaisuus ei hyvältä näytä Suomen kannalta.
että Kerstin Campoy on alkoholisoitunut reppana ja tajuaa itsekin, että ei voi saada lapsiaan takaisin niin kauan kuin viina kaataa kurkkuunsa. Ajatelkaa, moni on jopa lahjoittanut rahaa tuolle juopolle, että saisi lapsensa takaisin! Kurkusta ne rahat menivät alas. Toki Kerstin varmaan kaipaa lapsiaan, mutta miksi taistella tuulimyllyjä vastaan, kun tietää häviävänsä ja varsinkin, kun tietää miksi häviää!