Mikähän vanhempia vaivaa...?

Olen pohtinut kovastikin tätä nykyajan vanhempien suhtautumista lapsiinsa ja yleensäkin vanhemmuuteen. Lähinnä ihmetyttää se miten nykyään vanhemmat katsovat olevansa lasten viihdytysjoukot ja lapsille pitää keksiä ja tarjota aina vaan erikoisempia virikkeitä ja kokemuksia. Siis tyyliin:" mitä voisin puuhata vauvan/lasten kanssa kun on jo askarreltu ja laulettu ja muovailtu ja oltu vauvauinnissa/muskarissa/kerhossa...... Mitä te muut teette lastenne kanssa?" Koko elämä pyörii lasten ympärillä eikä niiden tarvi tottua edes siihen että äiti/isä saattaa joskus puhua puhelimessa tms. eli joka sekunti ei voi olla saatavilla. Älytöntä! Toisaalta on sitten tämä toinen ääripää joka ihmettelee kun 3-viikkoinen vauva ei viihdy itsekseen lattialla " edes puolta tuntia" . Jotenkin tuntuu että vanhemmat ovat niin hukassa vanhemmuutensa kanssa että vanha kunnon maalaisjärki on ihan unohtunut.



Toinen asia mitä olen tässä miettinyt on tämä paljonpuhuttu unikoulu ja sen vastustajat. Vauvan huudattamista pidetään täysin epäinhimillisenä, mutta toisaalta onko sekään kohtuullista että yksi perheenjäsen valvottaa toisia parhaassa tapauksessa vuodesta toiseen. Minä nimittäin olen sitä mieltä että vauvana pidetty unikoulu todella opettaa lapsen nukkumaan. Voihan sitä pitää julmana, mutta veikkaanpa että viimeistään lapsi menee eskariin alkaa vanhempia v-tuttaa yöllä heräily. Olen siis siinä uskossa että yöllä valvottavasta vauvasta kasvaa yöllä heräilevä lapsi. Korjatkaa jos olen väärässä...



Näkökulmani ja mielipiteeni ovat omiani ja muodostuneet tässä myötä-ja vastoinkäymisten lomassa. Minulla on neljä lasta, ja kyllä, rakastan heitä enkä pidä itseäni " natsimammana" näistä ajatuksistani huolimatta.