Miten saa takaisin luottamuksen ihmisiin? Ja uskoa omiin unelmiinsa?

Koko pienen ikäni olen saanut kuulla pelkkää kakkaa itsestäni; sä oot liian läski, sä oot liian ruma, sä oot sitä ja tätä. Jopa omat vanhempani olivat tuota mieltä. Okei, olin lihava; kiusaaminen alkoi kerhossa ja päiväkodissa ja jatkui koko peruskoulun. Ala-asteella olin ensin normaali painoinen, mutta sitten aloin lihomaan ja yläasteella painoin 90 kiloa, koska söin " masennukseeni" kiusauksen takia. Ala-asteella kiusaamiseen puututtiin, mutta kiusaaminen aina paheni. Yläasteella kiusaaminen oli todella pahaa; myös fyysistä, mutta en kertonut siitä kenellekkään, koska pelkäsin kiusaamisen vielä enemmän pahenevan. Lapsena en saanut koskaan läheisyyttä, mua ei halattu ym. Ei sanottu, että rakastan sua. Yhä edelleen, kartan ihmisiä, jotka tulevat lähelle ja/tai yrittävät halata. Tunteita en ole koskaan pystynyt näyttämään vaan pidän kaiken sisälläni. Koska kotioloni olivat perseestä. Vanhempani riitelivät koko ajan, siis ihan koko ajan ja pitivät mykkäkoulua (pisin mykkäkoulu kesti toukokuusta seuraavan vuoden tammikuuhun).

Lukiossa ei kiusattu, mutta muissa kouluissa kyllä. Vaikken ollutkaan enää ylipainoinen vaan normaalipainoinen, koska lukiossa laihdutin rutkasti. Pari kertaa luotin pariin tyyppiin, koska luulin heitä tosi ystävikseni, mutta toisin kävi. Tyypit levittelivät musta kakkaa selkäni takana. Ja siinä meni totaallisesti luottamus ihmisiin.

Ja sitten nuo unelmat. En jaksa enää unelmoida, koska ne eivät koskaan toteudu. Esim. olin viime syksynä 4 kuukautta työkkärin harjoittelussa päiväkodissa ja sain sieltä pelkkää nega palautetta, en mitään positiivista. En esim. pärjää ison lapsiryhmän kanssa, en ollut omatoiminen, olin aina myöhässä jne. Tuossa ryhmässä oli sellaisia lapsia, joita ei edes itse hoitajatkaan saaneet kuriin. Tuota omatoimisutta en tajunnut, hoidin ne asiat, mitkä mulle kuuluikin; siivoamiset ym. Enkä ollut myöhässä vaan päiväkodin kello oli 8 minuuttia edellä. Olin parisen vuotta sitten eräässä perheessä lastenhoitajana ja hoidin perheen neljää lasta, kummasti pärjäsin heidän kanssaan. Olen ollut mm. kirjastossa töissä (työkkärin harjoittelu), kaupan kassana vuoden ja nuo eivät kiinnosta. Tuo lastenhoitajan ammatti on ollut unelmani jo 21 vuotta (olen nyt 25), sanoin kuulemma jo 4 vuotiaana, että haluan lastenhoitajaksi. Mutta täytyy näköjään keksiä joku muu ammatti.