Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä muilla aikuisena vaikeita ystävyyssuhteita?
31.01.2006 |
Olen kovasti ymmälläni ja pettynytkin, kun minulla näin aikuisenakin voi vielä tulla paha mieli ystävän tapaamisesta... Minulla on viisi oikein hyvää ja läheistä ystävää, joista yhden kanssa olen alkanut pidemmän aikaa huomata, että joka tapaamisen jälkeen olen pahalla mielellä :(. En saa hänelle sanottua, että jotkut sanomiset satuttavat ja, että minua loukkaa kun hän vähättelee puheitani tai minulle tärkeitä asioita.
Kyse on enimmäkseen siitä, että olemme eri henkisiä, minä enemmän luomumpi, rauhallisempi ja vapaamman kasvatuksen kannalla. Hän on paljon konservatiivisempi ja mielestään aina oikeassa. Siis tarkoitan, että hänen pitää pitkään perustella, ettei hän ymmärrä valintojani vaikkeivät ne mitenkään kuulu hänen elämäänsä.
Osaisitko auttaa, tunnen olevani ihan solmussa?
Kommentit (7)
jotka eivät ota toimiakseen.
Mitä suotta kuluttaa energiaa, jos aina tuntuu, että on " takki tyhjä" , kun on tavannut tai muuten ottaa päähän.
Ei se määrä vaan se laatu.
Kivempi keskittyä hyviin ystäviin ja jakaa aikaansa heidän kanssaan, kuin vääntelehtiä väärien ihmisien kanssa " väkisin" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämä ystävyyssuhde oli jotenkin rasittava.. olin todella väsynyt jokaisen tapamisen jälkeen eikä hetkeen taas huvittanut nähdä. Tämä ystävä oli kuluttava: Hän saattoi myös sanomisillaan loukata, kytätä tekemisiäni, mutta tämän lisäksi hän oli muutenkin vaativa, kaikki asiat olivat vaikeita tehdä, hän oli kova valittamaan. Sen lisäksi hän oli se joka suhteesta enemmän hyötyi ja esim. minä olin aina se joka matkusti enemmän tapaamisiimme, maksoin enemmän matkoista ja ruoista (tarjosin myös kaiken sen kerran kun hän meillä kävi, mutta näin ei käynyt toisin päin) ja silti tämä vain aina valitti kuinka vähän rahaa on ja kuinka kaikki on kallista (vaikka meillä oli saman verran rahaa).
Välit miehen sukuun ovat myös " vaikeat" , olemme kai sitten niin eri luonteisia. Minä pidän heihin mielellään etäisyyttä ja vieraskoreutta, he taas tulevat suuhun ja silmiin, joten soppa on valmis. Heihinkään en juuri aikaani tuhlaa..
On vaan jotenkin surullista, kun sain häneltä esim jouluna ystävyyttämme ylistävän kortin ja itse koen ettei ystävyytemme ole välttämättä niin hyvässä jamassa. Hänen tyylinsä on niin hyökkäävä, etten jotenkin uskaltaisi kirjoittaa kirjettäkään, kun pelkään mitä siitä seuraa. Enkä oikein haluaisi enää paljastaa hänelle sisintäni, kun olen tullut loukatuksi niin monesti.
Olen miettinyt paljon, onko vika vain minussa, mutta muut ystävyyssuhteeni toimivat tosi hyvin ja olen niissä onnellinen ja puhutaan oikeita asioita ja voi olla helposti eri mieltä toista kunnioittaen.
AP
En ole sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joiden tapaaminen saa minut huonolle tuulelle. En, vaikka kyse olisi ennen niin hyvästä ystävästä. Nyt kypsemmällä iällä olen tajunnut, että ei minun tarvitse miellyttää kaikkia eikä tulla kaikkien kanssa toimeen. Jos ei kemiat pelaa ystävän kanssa vaan joka asiasta jompi kumpi pahoittaa mielen, niin miksi ehdoin tahdoin hakea ristiriitoja? Ei ole pakko tapailla. Joulukortteja voi lähettää ja silloin tällöin tekstareita, mutta yhteydenpidon voi antaa hiipua, jos siitä kumpikaan ei mitään itselleen saa...
Minulla on pari hyvää ja ihanaa ystävää, sen lisäksi sisarukset ja sitten vielä toki mies, joka on se paras ystäväni. Nuo riittävät, ei minulla tarvitse olla " sydänystäviä" joka sormelle.
Pitäkää itsekkäänä, mutta mä en jaksa sellaisia suhteita jotka vaativat enemmän kuin antavat. Mun mielestä ystävien pointti on rikastuttaa elämää ja tehdä elämästä täydempää, parempaakin. Jos suurin osa suhteesta on ongelmia, niiden vatvomista, kelailua, sumpilimista, yrittämistä... what' s the point? En tarkoita että kaikessa pitäisi päästä helpollä, mutta ystävyyssuhteissa enimmäkseen kyllä. Ja sama pätee muuten miehiin. Mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisaampaa varmasti olisi ottaa vähän etäisyyttä. Olen tainnut jäädä ihan liiaksi vatvomaan tätä. Te taidatte olla aika fiksuja ja hyvä itsetuntoisia ihmisiä ;-). Matkalla sinne...
AP
Alue: Aihe vapaa
Voisitko kirjoittaa ystävällesi kirjeen, missä voisit kertoa tuntemuksistasi? Jos et pysty kasvokkain sanomaan?
Voisitko kenties alkaa harventaa tapaamisianne? Jos ystävälläsi on muitakin ystäviä eikä ole mitenkään super-hädässä tai kriisissä, niin sekin mielestäni ok. Miksi pitää yllä ystävyyttä väkisin, jos sitä ei enää ole?