Kriisi on ohi, erotako nyt sitten vai ei?

Eli pari kertaa aiemmin annoin hänelle mahdollisuuden ja muutos oli aika lyhyt miehen puolelta. Lopuksi minä muutin lasten kanssa omaan asuntoon. Koko ajan ollaan kuitenkin oltu yhdessä eli varsinaista eroa ei ole tehty. Nyt ollaan asuttu viisi kuukautta omassa asunnossa ja miehen kanssa menee todella hyvin. Jossain vaiheessa muutamme varmaan takaisin yhteen, mutta haluan edetä varovaisesti. Etten taas joudu pettymään.



Kaikillahan tällainen ei varmaan toimi, mutta meille tämä oli oikea ratkaisu.

millaisia ongelmia teillä sitten oli, ja miten voit nyt luottaa että niistä on selvitty?



ap

mutta tällainen tuli mieleen, että jos muuttaisitte erilleen ja siitä katselisitte miten suhde kehittyy, pysyykö mies " kilttinä ja mukavana" .

Vaikka eri katon alle muuttaisikin, ei silti tarvitse kaikkia ovia sulkea takanaan. Pystyyhän siitä sitten myöhemmin muuttamaan takaisin yhteen, jos tilanteet ja tunteet siltä tuntuvat.

Ja jos todella on alkoholi- sekä henkisiä ongelmia, niin ehdottomana vaatimuksena pitäisin hoitoon menemistä, kaikkien kannalta. Vaikka eroaisittekin pysyvästi, jo lasten tapaamisten takia miehesi täytyy saada itsensä kuntoon.

Mun mielestä olet sen itsellesi ja lapsellesi velkaa. Jos mies tästä loukkaantuu tai vetää herneet nenään, niin tiedät ainakin tehneesi oikean ratkaisun. Tuossa tilanteessa hänen pitäisi tajuta kyllä ratkaisusi ja päin vastoin oikein tsempata. Älä mene halpaan liian helpolla!!! Hetkeksi muuttuminen on maailman helpoin asia.

Nyt kun sen sanotte niin sehän tuntuu ihan järkevältä vaihtoehdolta. Että muuttaa erilleen ja hakee tasapainoa elämään. Minusta ainakin tuntuu että tarvitsen etäisyyttä mieheen että saan elämäni ja pääni järjestykseen, ja myös että pystyn tarjoaan lapselle jotain normaalia kotia ja arkea. Ei tällaista draamaa ja kaaosta.



Kun vain pysyn nyt lujana vaikka mies puhuu hunajaa ja silittelee ja katselee bambisilmillä. Laitan silmät kiinni ja muistan miten itkin ja rukoilin.



ap

kun tajuaa että olen tosissaan ottamassa sen asumuseron. Tähän asti hän on ollut aika lailla sovinnollinen kun on kai ajatellut että saa minut vielä muuttamaan mieleni. Vähän pelkään - no, että hän muuttuu taas kamalaksi itsekseen ja sitten joudun taas taistelemaan kaikesta, lapsesta, tavaroista, autoista, talon myynnistä, tapaamisista, elatusavuista... kai koitan olla nytkin vähän sukkasillaan kun en oikein jaksa uskoa että näin sovussakin voi olla.



ap

Mutta pidä pintasi vaan, anna viedä tavaraa, jos haluaa niitä saa aina uusia.

että kun arki on ollut kamalaa, niin se kun se on normaalia ja tavallista niin kuin nyt, ja mies on mukava eikä kamala, niin sitä on niin onnessaan että kuvittelee että se on jotenkin hienoa. Vaikka todellisuudessa se on tavallista, ja tavallisilla ihmisillä on sellaista kaiken aikaa. Sitä vaan ei ole tiennyt kun sellaista ei ole ollut:(



Mies tosiaan varmaan on vielä tosi vaikea. Mutta ajattelen että kyllä niitä kalusteita saa vaikka kirpputorilta, ei se tavarasta se lähtö ole kiinni. Kunhan saan asunnon jossa voi lapsikin asua, ettei ole ihan läävä.



ap

Aluksi välit paranivatkin kovasti ja oltiin oikein unelmaperhe ja vietettiin yhteisiä viikonloppuja. Vaikka silloin ei tuntunut, eikä vielä nytkään, niin minun onnekseni mies löysi itselleen uuden " uhrin" ja minä pääsin/jouduin aloittamaan kahden lapsen kanssa oman elämän. Ja kyllä on kannattanut. Meillä ex uhkaili aluksi, että vie lapset ja heittää minut kotoa pois. Vaan eipä ole tarvinnut lapsista kiistellä. Ne kun eivät ole enää kiinnostaneet juuri ollenkaan.

kun hän on aloittanut hoidon. Minä en kyllä pysty unohtamaan sitä kaikkea kamalaa mitä on ollut. Todella vaikea luottaa että se ei muka ikinä enää toistuisi.



ap

Omin voimin hän ei varmasti ongelmistaan selviä, mutta jos nyt saa ammattiapua, kaikki on mahdollista. Ero taas voisi sysätä hänet yhä syvemmälle ongelmiinsa ja estää orastavan paranemisen.



Ymmärrän kyllä, että sinusta tuntuu, että resurssisi on jo käytetty, mutta jos miehesi nyt saa hoitoa, antaisin hänelle vielä mahdollisuuden.

Siis yhteenmuuttamisesta. Se ei ole ajankohtaista vielä, vaan tilannetta seurataan vielä. Nytkin olemme paljon yhdessä jommankumman luona. Sitten kun yhteenmuuttamista päätetään kokeilla, niin se tapahtuu siten, että toinen asunto on olemassa varmuuden vuoksi muutaman kuukauden ajan.



Ja uskon ja luotan, että jos ongelmia ei ilmene pidemmän ajan kuluessa, ei niitä ilmene sitten vastaisuudessakaan. Miehelle olen tehnyt tässä erillään asuessa selväksi, että sitten kun yhteen muutetaan, on se viimeinen mahdollisuus. Jos sama meno alkaa uudestaan, niin sitten meidän suhde on ohi.



Onhan tässä omat riskinsä, mutta minusta riski kannattaa ottaa. Mutta sen verran haluan sanoa, että jos erillään asutaan, täytyy luottaa toisen uskollisuuteen sataprosenttisesti. Muuten tällainen suhde ei tule toimimaan.



T. 25

Menkää jollekin parisuhdeleirille. Niistä on apua! Ajattele kuinka monen vuoden revohka siitä erosta tullee. Se tulee taloudellisestikin kalliiksi. Uhratkaa sen sijaan aikaa ja rahaa ja vaivaa suhteeseenne. Jos sinulla on jo mies, jonka kanssa voisit elää ja joka osaa (onhan jo näyttöä) tarvittaessa elää siivosti, niin älä lähde mihinkään radikaaleihin ratkaisuihin. Äläkä luota miehen " no onko nyt ollut jotain valittamista" juttuihin. Kyllä sitä hetken pystyy elämään vaikka kuinka nätisti, mutta jos siihen pitää itsensä pakolla vääntää, se ei kestä kauaa. Parisuhde kursseilla saa kuitenkin oivia apuneuvoja siihen, kuinka onni ja halu hyvään suhteeseen tulee syvältä sisältä ja silloin sitä jaksaa vaikka ei jaksaisikaan. Tsemppiä teille!

nimenomaan en ole osannut asettaa rajoja, enkä sanoa ehtoja kun en ole oikein itsekään tiennyt mitä ne ehdot voisi olla. Olen ollut aika paljon miehen vietävissä kun hänellä on ihan hyvät nuo suostuttelun lahjat.



Olen sitä " jaksamista vaikkei jaksakaan" tehnyt sen sijaan ihan riittämiin, minusta nyt olisi aika ettei se suhde pysy kasassa vain halulla ja jaksamisella, vaan sillä pitäisi olla terve ja realistinen pohja ja säännöt.



Jos mitään rajoja ja sääntöjä ei ole pystytty tekeen ja pitään tähänkään mennessä, mistä ne nyt revittäisiin.



ap

melkein oksettaa ajatellakin tuollaisia sanoja... ai vielä onnea. Minun onneni on ollut sokeaa, naiivia ja pahaa aavistamatonta. Nyt on kuin olisin herännyt pahasta unesta. vielä takaisin pitäisi nukahtaa, apua.



ap