Lue keskustelun säännöt.
Lukekaa kiltit! Pitäisi valmistua kohta lähihoitajaksi, MUTTA
30.01.2006 |
tuntuu, että olen aivan väärällä alalla.
Kävin lukion näiden opintojen välillä ja siitä olen mielissäni. Kirjoitin ihan mukavat paperitkin.
En siinä mielessä koe olevani väärällä alalla, ettenkö osaisi olla ihmissuhdetyössä tai tehtävät olisivat jotenkin vaikeita tai epämiellyttäviä. Pikemminkin asia on toisin päin: koen tehtävät liian simppeleiksi, kaikki on liian helppoa.
Koulutus on ollut ihan tuskaa! Koulu on pääsääntöisesti täysin leikkikoulu, jossa yksinkertaisista asioista yritetään tehdä helvetin monimutkaisia! Sata vuotta käydään läpi jotain vuodepesua tai verenpaineenmittausta. Harjotteluissa olen ajautunut nokkapokkaan ohjaajieni kanssa, koska heitä on alkanut ärsyttämään " liiallinen" omatoimisuuteni ja asioiden itsenäinen hoksaaminen - pitäisi olla typerä ja nöyrä opiskelija, tai ainakin esittää sellaista. Luonteeseeni ei millään sovi tarpeeton pokkurointi ja pölvästin esittäminen, ja sekös joitakin sieppaa.
Äskettäin sain harjoittelustani hylätyn, koska ohjaajani ja koko muu työyhteisö dissasi minua täysillä alusta asti, vaikka asiakkailta sain loistopalautetta. Tiedän itsekin, että kritiikki jonka sain oli todella asiatonta.
Kyse ei ole siitä, että käyttäytyisin ylpeästi ja itseriittoisesti. Päinvastoin olen peruspositiivinen ja hyvin sovittelunhaluinen. Vain jos huomaan, että minua kohdellaan huonosti, puolustaudun. Liekö oli sitten harjoittelupaikan akkojen tarkoitus hieman nöyryyttää..? Naisethan tunnetusti ovat joskus yksiä perkeleitä.
Jos vain olisin tajunnut lopettaa opiskelun ajoissa, olisin säästynyt monelta itkulta! Olen kuitenkin jo niin loppusuoralla (muutama tehtävä jäljellä), etten viitsi enää luovuttaa. Sitäpaitsi olen saanut hyvän työpaikan, jolla hankin perheelleni leivän pöytään. Täälläkin odotellaan valmistumistani. Harjoittelut ovat vain olleet yhtä tuskaa. Työpaikalla meininki on erilainen ja osaamistani arvostetaan.
Lukuunottamatta tuota edellistä harjoitteluani kaikki muut harjoittelujaksoni ovat olleet kiitettäviä, vaikka eivät henkisesti helppoja ole olleetkaan. Nyt oli koko harj.paikan työyhteisö minua lynkkaamassa, ja siinä näyttivät onnistuvan. Itkin monta päivää arvioinnin jälkeen - en tunnistanut itseäni ollenkaan siitä haukkumistulvasta.
Haenkin nyt lukion todistuksellani yliopistoon, koska koen että olisin alunperin tarvinnut enemmän haasteita. Sanokaa rakkaat ihmiset, että onko minulla erittäin paha asenneongelma, vai olenko oikeasti vain turhautunut? Muilla samoja fiiliksiä?
Kommentit (13)
Sen kummemmin asiaa ja hoitoyhteisöjen dynamiikkaa (TV-sarjoja lukuun ottamatta) tuntematta jäin miettimään tuota harjoittelujakson epäonnistumista. Tosiasiahan on, että tietyllä tavalla hoitaja ei saa olla liian oma-aloitteinen vaan on osattava ottaa toimintaohjeet ylhäältäpäin. Joissakin tilanteissa ei edes saa toimia oma-aloitteisesti. Vaikka teit asiat ihan oikein, olisi sinun kuitenkin pitänyt odottaa, että asia on neuvottu sinulle perinpohjin. Viime kädessä kyseessä saattavat olla vastuuasiat, joten tämä on periaatekysymys.
Vaakakupissa on kuitenkin myös se, miten asiat esitetään. Jos opettaminen tehdään alentuvasti eikä oivalleta, että asia todella menee perille ilman rautalangasta vääntämistä, niin vika on kyllä myös opettajassa.
Jos koko työyhteisö " dissaa" harjoittelijaa, on työyhteisössä jotain vikaa. Normaalilla dynamiikalla toimiva työyhteisö osaa suhtautua erityyppisiin ihmisiin asianmukaisesti, pitää ei tarvitse mutta toimeen pitää tulla.
Olet ilmeisesti oikealla alalla, mutta et välttämättä sovellu kaikenlaisiin työyhteisöihin. Jos olisin sinä, suorittaisin opinnot loppuun vaikka hammasta purren ja harjoittelujakson ajan nöyrempää leikkien. Sinulla on tiedossa työpaikka, johon sopeudut ja jossa viihdyt, siinä on tavoitetta kerrakseen!
Jonkun ajan päästä voit miettiä tilannetta uudelleen. Jos siinäkin vaiheessa tuntuu, että haluat lisää haastetta voit lähteä täydentämään opintojasi tai jopa vaihtaa alaa. Olet kuitenkin uhrannut jo paljon aikaa näihin opintoihin, älä heitä näitä vuosia hukkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoria hoitajia yritetään aina lyödä lyttyyn tai nuoria kollegoja alalla kuin alalla. Ehkä ei pidä yleistää, jossakin paikoissa asiat voi olla ihan hyvinkin.
Tiettyä nöyryyttä toki kaivataan sekä opiskelussa että harjoittelussa. Yksi harjoitteluarvostelun peruste on kyky ottaa ohjausta vastaan.
Joku tuolla kirjoitti vannapeeyliopustolaisesta.
Me kaikki akateemiset on ensin oltu vannapeeyliopustolaisia ja vasta sitten käyty toimeen.
Minusta lähtökohta on hyvä, tiedä sitten, kuinka autuaaksi se yliopustolaisuus ihmistä tekee. Elämässä on paljon muutakin kuin akateeminen yliopustolaisuus.
Rankahkon nuoruuden ja epävakaiden kotiolojen takia koulut jäi kesken ja suuntasin suroaan sinne mistä saisin ensimmäisen työpaikan ja sehän oli tietenkin ravintola-ala.
Monien mutkien jälkeen olen nyt kotihoidontuella, opiskelen etänä ja kahlaan vasta lukiota läpi ;P
Huono puoli on se, että ikää alkaa kertyä (25v)
Hyvä puoli on elämänkokemuksen tuoma kypsyminen(?)joka auttaa myös opiskeluissa, olen 9-10 oppilas tätänykyä.
Haavena yliopisto noin 2 vuoden päästä...ehkä...
Työpaikkoja on erilaisia. Esim terveyskeskuksissa on aika paljon miehiä ja naisia. Kivoja työyhtiesöjä löytyy. Tai jos et lääkäriksi niin entäs sitten ensihoitajaksi ambulanssiin tai päivystykseen? Siellä älystä ei ole haittaa, vaan saat oppia paljon ja opettaa opiskelijoita. Molemmissa paikoissa miehiä ja naisia, ihan kivoja työyhteisöjä.
Miltä kuulostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos taas ylväästi menet suorinta tietä yliopistoon, olet ylhäisintä kastia mitä olla voi! Sääli, jos valitset väärin tiesi. Kyllä kaikki tietävät, että älykkäät löytyvät heistä, jotka tietävät mitä haluavat heti ja toimivat sen saamiseksi
jos todella koet haluavasi olla hoitoalalla, ole! Se mitä kouluporukkasi sanoo ei merkitse mitään työelämässä, jossa pärjäät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli nöyryyttä, esim lääkärien edessä useasti on osattava asettaa sanansa niin, että ei tiedä mitä tietää saadakseen asiakkaalle sopivan hoidon.
Olen itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa, tosin en hoiva-alalla vaan ravintolassa. Opintopolkuni on ollut vähän toisenlainen, mutta työkokemuksia on ollut samantapaisia kuin sinullakin.
Kuitenkaan ravintola-ala ei ole ihan verrattavissa hoiva-alaan, siis SEN takia, että työnantajat ovat mulla yleensä olleet yksityisiä. Eli KUN minulla on ollut näitä huonoja kokemuksia, ei ole kyse ollut siitä, että koko työyhteisö lynkkaisi. En ole tullut toimeen esim yhden esimiehen kanssa, mutta tämä dissaus ei ole levinnyt eteenpäin. Olen usein saanut myös hyvää palautetta.
Se kuitenkin *tuttaa armottomasti, että kun tiedustelen jotain työelämään ja uraan liittyvää, kaikki varoittelevat ettei vain saa opiskella enää liikaa, että työnantajat eivät sitten tykkää!
Mutta kun mussa jokainen solu huutaa, etten voi SIETÄÄ enää omaa alaani, sen liian yksinkertaista työtä, ääliöitä pomoina. VIHAAN sitä koko ilmapiiriä. INHOAN sitä, että tunnen olevani outolintu. Tunnen olevani jotenkin syvältä sisimmältäni humanisti ja että kaikki muut ovat (alalla) liikkeenjohdon teorioita kyseenalaistamatta palvovia robotteja. Tai sitten puolijuoppoja duunareita.
Luulen tuntevani jotakuinkin samoin kuin sinä. Ei tässä ole kuule muuta vaihtoehtoa kuin vetää koulu loppuun ja pyrkiä kohti ikiomaa tavoitetta. Tomut pois jaloista. Susta tulisi lähärinä perhanan onneton eukko. Jatka matkaasi vain! Maailmassa on paljon vielä niitä, joilla ei opiskelun nälkä ole yhtä kova kuin sinulla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitotyöyhteisössäkin tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita muutokseen ja haluavat kehittää omaa työtään. Ehkä sinut on tarkoitettu juuri tähän rooliin työpaikallasi. Meillä on ainakin suunnillen kokoajan työpaikalla joku kehittämisprojekti kesken, niihin saa sitten osallistua ja vaikuttaa jos intoa riittää ja haluaa välillä pois kenttätyöstä.
Kutoselle tiedoksi että omassa työyhteisössäni suunnilleen jokainen meistä on oikeasti halunut hoitotyöhön, tehdä työksemme jotain jonka koemme arvokkaaksi. Monella on lisäksi suoritettuna hoitotieteen cumun opinnot ja lähin esimiehemme on maisteri. Väittäisi että lähes kaikilla meistä olisi ollut rahkeita myös akateemiselle uralle, jos se olisi kiinnostanut...
Missäs päin näin hirvee harjoittelupaikka on...?? oikeen järkytyin lukemastani...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos koet että työ ei ole liian haastavaa ja opiskelu niin jatka lukemista sairaanhoitajaksi. ihmettelin miksi olet lähtenyt lähihoitajaksi lukemaan lukion jälkeen. kun olisit voinut suoraan lukea sairaanhoitajaksi. siinä työssä on minun mielestäni ainakin enemmän vastuuta. Ja palkkakin on paljon parempi.
Itsellä on sairaanhoitajan tausta ja nyt opiskelen yliopistossa, tiedän jotakin siitä kunka piruja naiset voivat hoitoalan paikoissa olla toisilleen. Mene ja tiedä sitten miksi sinun kohdalla kävi noin. Mutta jos lähikoulu ei antanut tarpeeksi haastetta mene amk tai yliopistoon jatkamaan opintoja. Ehkä olit liian ylpeä tai sitten liian älykäs muiden mielestä ja he olivat vihamielisiä tai kateellisia. Mut unohda, näytä niille että sä valmistut ja et jää rypemään itsesääliin! Tsemppiä!