Puolitoistavuotias pitkästyy kotihoidossa

siis tän täytyy olla vitsi, ei millään pahalla.

muutamana päivänä viikossa. Itse kylläkin pitäisin kotona, mutta jokainen tavallaan...

mutta ikävä kyllä ei ole.



t AP

en ole koskaan törmännyt tuonikäiseen, joka ei viihtyisi kotona. Kunhan teillä alkaa rutiinit sujua ja totutte molemmat tilanteeseen, huomaat varmasti, että sulla on aikaa vaikka kuinka. Ei kenenkään ole tarkoitus siivota tai kokata ihan koko päivää, joten kyllä sitä ehtii sinne mammakerhoihinkin. Jos ei ole niistä kiinnostunut, niin pelkkä puisto riittää ainakin lapselle. 2

Suomalaisuuteenhan kuuluu hyveenä olla vähään tyytyväinen eikä vaatia liikoja, tähän samaan muottiin vaan lapsetkin pienestä pitäen.

Päiväkotihan se onkin lapselle sitä luksusta, siellähän sitä saa henkilökohtaista hellyyttä ja hoivaa...siellä otetaan huomioon millainen päivä lapsella milloinkin on... päiväunilta herättyä saa rauhassa sylitellä äidin kanssa niin pitkään kuin itse haluaa...jos syöminen on hankalaa tai joskus väsyneenä ei huvita, niin on aina joku auttamassa...uloslähtiessä ei tarvitse seisoskella ulkovaatteissa pitkiä aikoja odottamassa...joo, päiväkoti on se onnela.

Ja kyllä, mun esikoinen oli 9kk iästä reilu 2-vuotiaaksi erittäin hyvässä pienessä päiväkodissa, mutta kylläpä tuo vaan paljon onnellisemmalta vaikuttaa näin kun saa rauhassa kotona äidin ja vauvan kanssa elellä.

Vierailija:

Suomalaisuuteenhan kuuluu hyveenä olla vähään tyytyväinen eikä vaatia liikoja, tähän samaan muottiin vaan lapsetkin pienestä pitäen.

Eihän lapselle tarvitse olla joka päivälle poniajeluja ja sirkushuveja. Meillä on lapset pienestä pitäen olleet kotihommissa mukana. 2-vuotias on mukana pyykinpesussa, jos ei muuten niin tyhjentää koneen lattialle ja nostelee yksitellen muutaman sukan minulle :o) Kunhan totut kodin hoitoon ja totut järjestämään asiat tietyllä tapaa huomaat että aikaa lähteä retkelle vaikka kirjastoon.

Vierailija:

Please älkää ehdottako avoimia päiväkoteja tms. mammapiirejä, en jouda sellaisissa istuskelemaan vauvanhoidon ja huushollin pyörittämisen ohella.

Tietysti aluksi rutiinien löytyminen vie aikaa, mutta mieluummin panostan esikoisen hoitoon kuin pidän huushollin moitteettomassa kunnossa. Kun olen valinnut että haluan hoitaa lapseni kotona, joudun myös panostamaan siihen hoidon laatuun. Siihen sisältyy kerhot, perhekahvilat, muskarit, puistot jne. 1,5-vuotias ei tarvitse vielä paljon virikkeitä, mutta yli 2-vuotias kaipaa jo sosiaalisia kontakteja samanikäisiin. Ainakin pari kertaa viikossa etsiydytään tapaamisiin lähes jokapäiväisen puistoilun lisäksi.

Vierailija:

Esikoinen oli ennen kakkosen syntymää puolisen vuotta päiväkodissa josta tykkäsi aivan mielettömästi ja jossa tottui aktiiviseen elämään, musiikkileikkeihin, poniajeluihin, metsäretkiin, vesivärimaalaukseen ja muuhun taidejuttuun yms.

niin miksi pitäisi olla kotihoidossa?Meillä poika 2 vuotta on oikein aktiivinen ja reipas miehenalku,ja on hyvin onnessaan joka aamu kun ollaan hoitajalle menossa.Iltaisin juttelee kovasti hoitopäivän tapahtumista,ja ylpeänä kertoo hoitokavereidensa nimet.Hoitajalla myös isompia omia lapsia,jotka ovat pojan " idoleita" kun poikia myös ja jaksavat vetää pulkassa ja leikittää autoilla.



En osaisi kuvitella että tuonikäistä enää pitäisin kotihoidossa,tästä saa tietty haukkua ja soimata,mutta mielestäni tuonikäinen tykkää ja kaipaa jo muutakin kuin pyykinpesukoneen täyttöä.



Jos meille toinen tulee,niin kyllä pitäisin pojan ainakin osapäiväisesti hoidossa tai parina päivänä viikossa.



Haluaisin vielä mainita,että kyllä muiden lapsien kanssa hoidossa olevat selvästi sosiaalisesti ovat kehittyneempiä usein ikätovereihinsa nähden,viimeksi eilen ihmettelin juhlissa kavereiden samaikäisiä jotka eivät puhua pukahtaneet ja pelkäsivät muita lapsia.

itselläni on viisi lasta, ja kokemusta on sekä hoitoonviemisestä että kotona hoitamisesta. Harmi, että se ei aina ole mahdollista.

Vierailija:

Haluaisin vielä mainita,että kyllä muiden lapsien kanssa hoidossa olevat selvästi sosiaalisesti ovat kehittyneempiä usein ikätovereihinsa nähden,viimeksi eilen ihmettelin juhlissa kavereiden samaikäisiä jotka eivät puhua pukahtaneet ja pelkäsivät muita lapsia.

Siis millaisia äitejä/vanhempia TE olette?!? Miten alle 2v tai olkoot minkä ikäinen lapsi tahansa, miten ei VIIHDY kotona?!? Mä en ymmärrä? ihmeellistä touhua! Miettikää miksi lapsenne ei viihdy teidän kanssa kotona? Uskomatonta! Nostakaa perseenne sieltä sohvalta ja olkaa läsnä lapsenne elämässä, niin hänen ei tarvitse pitää päiväkotihoitoa yms. parempana kuin koti!!!! Minkälaisia nuoria näistä lapsista kasvaa, kun on kaverit yms. VIRIKKEET tärkeitä jo noin pienenä??? Hei haloo!!! Kääk, ei riitä sanat kuvaamaan mitä tällä hetkellä ajattelen!!!

En voi käsittää että lapsi ei saisi olla kotona vaan tarvii hoitokavereita jo 2-vuotiaana ja lisäksi mielettömän sirkuksen ympärilleen. Ei ole ihme, että lapsista tulee keskittymiskyvyttömiä, kun kotona oloon (= joiden mielestä virikkeettömään elämän tyylin) ei 2-vuotiasta voi enää totuttaa! Tsiisus teitä naiset! Eihän se kotona olo ole vain pyykinpesua vaan onhan sitä kotona muutankin " ohjelmaa" . Meillä ainakin leivotaan, leikitään, ulkoillaan, pelataan, niin ja tehdään myös ne kotityöt.

Mutta ihan asiallistakin mielipidettä:Pointti ei aina ole se,etteikö lapsi viihtyisi kotona,tottakai viihtyy.Mutta se on äidille erittäin ilahduttava tieto,että lapsi nauttii hodiossa olemisesta,ja mieltää sen että äiti ja isä käyvät työssä.Jos me kaikki äidit heittäytyisimme kotimammoiksi,niin kuka ihme tekisi työt?Arvelen,että suurin osa näistä kolmivuotiaiksi (ja siitä eteenpäinkin!)kotona olleista on niitä,jotka eivät vain yksinkertaisesti halua tehdä työtä,eivätkä niinkään ajattele sitä kotihoidon tärkeyttä lapselle.



Lapsi ei,toden totta,myöskään välttämättä tarvitse niitä virikkeitä ja muiden lasten seuraa.Ja varmasti kasvaa ihan normaalisti ja normaaliksi.MUTTA,tässä maailmassa asiat vain ovat niin,että sosiaalisilla taidoilla on iso merkitys koko elämän ajan.Ja ryhmässä pitää osata toimia.Se olkoon se meidän työäitien mielen hyväksi tekevä juttu,että lapsemme eivät suinkaa hoidossa kärsi,vaan tykkäävät siellä olla ja samalla oppivat loppuelämän kannalta tärkeitä taitoja.

kun lähes kaikki ovat aina kuorossa toitottamassa, kuinka vauvan kanssa kotona oleva ja esikoisen hoitoon vievä äiti on laiska ja saamaton ja ties mitä, ja kuinka jotain on ilmiselvästi pahan kerran vialla, jos alle 3-vuotias tuntuisi haluavan viettää aikaa muuallakin kuin äidin helmoissa.



Olen jutellut aiheesta lukuisten ja taas lukuisten ihmisten kanssa IRL ja jokikinen, niin ystäväni, tuttavani, sukulaiseni kuin kolleganikin on ollut sitä mieltä, että esikoisen ottaminen pois hoidosta vauvan tultua on monesti ihan päätön ratkaisu. Tottakai 2-3-vuotias, joka on tottunut hoitopaikan sosiaalisiin ympyröihin ja vaihtelevaan toimintaan, pitkästyy kotona, kun äiti on ainakin aluksi täysin sidottu vauvaan. Ja ennen kaikkea, onhan se äidillekin hyväksi, että saa osan päivästä keskittyä täysin vauvaan ja ehkä hitusen hengähtääkin. Eihän sen esikoisen tarvitse hoidossa olla joka ikinen arkipäivä klo 8-17 vaan vaikkapa kolmena päivänä tai aamupäivisin tms. Mutta äidin paras taitaa näille marttyyrimammoille olla ihan vieras käsite.



Kai se sitten vain on niin, että täällä notkuvien kotiäitien lapsoset ovat sen verran taantuneempia verrattuna monipuolisempaa elämää nähneisiin ja sosiaalisia kontakteja saaneisiin, hoidossa olleisiin lapsiin, ettei näiden " superäitien" päähän voi mitenkään mahtua, että jopa 1,5-vuotias saattaa nauttia säännöllisistä lapsikontakteista ja muidenkin kuin oman äidin naaman tuijottelemisesta.



Ajattelu tuntuu olevan näillä linjoilla: " Ei meidän Matti, 1v. 10 kk ainakaan muuta kaipaa kuin äidin syliä ja rauhallisia päiviä kotosalla ja lähipuiston hiekkiksellä. Eihän se vielä puhukaan yhtään, vähän kävelee, ja muita lapsia nähdessään lähtee karkuun.."



En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ja täältä sitten monet imevät vaikutteita ja tekevät päätöksiä tämän ämmäköörin mielipiteiden pohjalta...

oma lapseni ei olekaan ollut hoidossa. Tuon ikäiset voivat olla jo niin erilaisia, yksi kipuaa äidin syliin ja toinen juoksee samantien toisten lasten sekaan. Jälkimmäinen tapaus on vähän haasteellisempi kotona hoidettava, mutta iän huomioiden ei varmasti mahdoton. Pieni lapsi vielä. Kyse ei ole ainoastaan vihtymisestä vaan myös rutiinien muutoksesta, mikä on iso asia lapsen elämässä.



Onko siellä avoimia päiväkoteja, perhekahviloita, kerhoja tai muita aktiviteetteja, mihin lasta voisi viedä? Muuta tekemistä on helppo järjestää itsekin, pikkuvauva kulkee mukana vaikka kantoliinassa. Menkää pulkkailemaan, retkelle, askarrelkaa, laulakaa...mitä nyt mieleen tulee.

jos jonkin näköistä. Sitten ihmetellään miksi lapset on niin levottomia ja vanhemmat ei saa minkäänlaista otetta lapsiinsa. Se on niin helppo tyrkätä isompi lapsi hoitoon niin saa äiti olla vauvan kanssa. On se niin väärin!!!

kuuluu myös se lasten kehittäminen. Puoli tuntia päivästä irtoaa sulta aivan takuulla siihen vesivärimaalaamiseen ja ulkoilut voi tehdä muutenkin kuin aina kauppaan ja samaa reittiä.

Mitä pahaa siinä on, että äiti saa välillä olla rauhassa vauvan kanssa? Onko vauvalle täysin omistautunut äiti joku esikoisten etuoikeus, jota seuraavat lapset eivät missään nimessä saa kokea?



Hankkikaa kotiäityliinit nyt jotain muutakin elämää lastenne lisäksi, niin teitä ei ota niin kauhean koville se tosiasia, että lapsenne haluaa joskus olla muidenkin kuin teidän kanssanne...