En yhtään kadehdi, kun näen yli kolmikymppisen äidin...

olkoot ikä mikä tahansa. Turhaa jaaritusta, eikö teillä muuta ole?

Kyllä jokainen päättää ihan itse sen, milloin on valmis äidiksi/isäksi. Sattuuhan tietty vahinkoja, mutta jokainen itse tietää, milloin on kypsä vanhemmaksi. Toiset on nuorena, toiset ei. Minusta on hienoa, että hilluu nuorena hillumisensa ja saa niitä lapsia sitten vähän vanhempana, jos kerran on hilluttava.

Odotapa vielä 10 v. ja tule sitten kertomaan oletko vielä samaa mieltä.

valitusaloituksia yli 30 v äideistä? JA varsinkin akateemisista yli 30 v äideistä? MIKÄ TEITÄ RIIVAA? Antakaa toisten ihmisten olla ja hankkikaa oma elämä!!!

Vierailija:

nuoruuttani lapsia tehden ja kotiäitinä hyysäten. Minä matkustelin, asuin ulkomailla ja elin ihanaa villiä nuoruutta! Päivääkään en vaihtaisi pois.

Vaikka oma nuoruuteni ei nyt niin kovin villi ehkä ollut, siis siinä mielessä että olisin ollut baarikärpänen tms. Mutta omasta mielestäni on fiksua " hankkia" lapset kolmikymppisenä. Se ei ole ainoa oikea tapa tehdä asiat, mutta näen siinä paljon hyviä puolia. Niitä on varmaan tässä viestiketjussa joku maininnut - en jaksa ruveta kahlaamaan läpi.

Itse olen kokenut, että kelpaahan sitä olla 3 vuotta kotona hoitamassa lasta asialliseen päivähoitoikään saakka, kun on saanut opiskella, olla työelämässä, seurustella monipuolisesti ja asua ulkomailla ensin. Ilman tätä kaikkea olisi voinut olla vaikeampi olla kotona. (Mies ansaitsee niin paljon enemmän kuin minä että hänen kotiinjääntinsä ei olisi ollut taloudellisesti järkevää, vaikka mentaliteettinsa puolesta hän olisi voinut sen tehdäkin.)

32-vuotiaana äidiksi tullut

Aiemmin aina kyseltiin kierrellen ja kaarrellen perhesuunnitelmia ja työt tuli pätkissä. Nyt tuli vakipaikka, kun vähän vihjasin, että perhe on nyt kasassa.



Ei ne työnantajat nyt tyhmiä ole. Kuitenkin suurin osa parisuhteessa elävistä lapsettomista aikoo niitä lapsia tehdä. Moni vaan kyttää sitä vakipaikkaa ennen kuin ryhtyy toimeen : )

En tiennyt kenen puoleen kääntyä, eikä pelkosektioista vielä niin puhuttu julkisuudessa. Siksi lapsen teko jäi reippaasti yli 30 -vuoden. Ihan vain synnytyspelon vuoksi.

MUTTA, toimii se sitten toisinkin päin. Olen kertakaikkiaan lopen kyllästynyt perustelemaan valintaani, todistelemaan kypsyyttäni ja kertomaan kerta toisensa jälkeen, miksi olin kypsä äidiksi jo 19 vuotiaana.



Ei, en ole sossun elätti ja ei, ei elätä meitä mieskään. Olen elänyt ja matkustanut, olen opiskellut ja " luonut uran" . Akateemista koulutusta ei kyllä ole, ammattikorkea riittää mun unelma-ammattiinn. Tämän kaiken olen saanut lasten kanssa. En ole luopunut yhtään mistään (paitsi katkeamattomista yöunista) lasten vuoksi.



Olen lähellä 30, kun kaverit alkavat hankkia lapsia. Heidän aikansa on nyt. Muutama käyttäytyy vieläkin kuin pahaiset kakarat, että kannattaisi siirtää vielä muutama vuosi...

itse olen 22v ja voin sanoa mieheni 30v jaksavan paljon paremmin vähemmillä yöunilla..varmaan ihmisestä kiinni..jo ennen lasta tarvitsin pidemmät yöunet ja mieheni pärjäsi paljon vähemmällä..

" en TOSIAAN olisi nauttinut 10v sitten (jolloin 21v) raskaudesta tai vauva-ajasta,en,en! "



Et yksinkertaisesti voi tietää, koska sulla ei oo sillon ollu lapsia. Huvittaa tällaset kommentit :)

vaikka minäkin niin luulin parikymppisenä. Minulle ei olisi äitiys sopinut lainkaan nuorempana. Oikein pelottaa ajatuskin, niin vastuuton ja kypsymätön olin... Vasta kolmenkympin kieppeillä aikuistuin. Fyysinen kunto on mulla ainakin parempi kuin koskaan. Ennen olin ketjupolttaja ja baarikärpänen, enkä harrastanut mitään liikuntaa. Alan rällätä taas kun lapsenlapset ovat aikuisia. Saakohan silloin vielä jostain tupakkaa?

Itse sain esikoisen 22-v. ja nyt toisen lapsen 28-v. Pitääkö vielä lisätä että saman miehen kanssa olen ja naimisissa oltiin jo oltu 2 vuotta enenkö esikoinen syntyi.

Ja kyllä vielä haaveilen kolmannesta lapsesta joskus parin kolmen vuoden päästä. Tässä on se hyvä puoli kun aloittaa nuorena niin ei tule sitä nyt tai ei koskaan tilannetta vaan voin vieläkin ajatella että ehkä saamme vielä jossain vaiheessa yhden lapsen mutta asialla ei ole kiire :)

Ja vakituinen (hyvä) työpaikka löytyy minultakin mutta tämän toisen äitiysloman jälkeen en enää päässyt samoihin töihin mitä ennen tein vaan sain tavallaan " alennuksen" . Joten älkää olko liian varmoja asemastanne te uran luoneet kotiäidit!

Olin 30v kun esikoiseni syntyi ja olin ehtinyt kyllästymiseen asti bailata, tehdä töitä ja matkustaa. Nautin täysillä lapsesta.

En minä ainakaan ole rellestänyt. Sen sijaan jos hankkii lapsen parikymppisenä ja on rellestäjä luontojaan, niin kokemukseni mukaan sille lapselle vaan hankitaan hoitaja 2krt/kk että yhä päästään rellestämään. Minä ainakin olen kerran jos toisenkin hoitanut tällaisia kavereideni lapsia (jopa alle yksivuotiaita), joiden äideillä on ollut kova hinku ulos bailaamaan.

Vaikka laitoinkin sen tänne aika kevytmielisin perustein - katsoakseni saisiko se aikaan mitään keskustelua. Jos aloitukseni (joka - myönnettäköön - oli tahallisesti vähän provosoiva ) aiheutti jollekin pahaa mieltä, olen hyvin pahoillani.



No niin, asiaan. Tää on musta ollut hieno keskustelu, vaikka aina joukkoon mahtuu asiattomuuksiakin. Ja onhan se niinkin että jos tahallaan provosoi, pitää sietää sellaisiakin kommentteja. Itse vain olen kaupoissa kuljeskellessani mietiskellyt kun olen nähnyt vanhempia äitejä (tarkotan reilusti yli kolmekymppisiä) että itse en haluaisi niin vanhana valvoa öitä ja olla kokopäiväisesti sidoksissa lapseen. Enkä tarkoita tällä sitä, että jos joku muu näin toimii, hän tekisi mielestäni jotenkin väärin.



Joku esitti tähän hyvän pointin, että miksi sitten tehdä lapsia, jos se kerran on niin kamalaa, ettei vanhemmalla iällä sellaista tahdo. Minä en ainakaan osannut varautua, vaikka lapsi olikin toivottu, miten rankkaa lapsen kanssa todella on. Minulle itselleni sopeutuminen perhe-elämään tuotti vaikeuksia ja tämän keskustelun luettuani ymmärränkin (ja muutan siis käsitystäni), että ei se oli kiini iästä, vaan siitä miten kukin ihminen asioihin reagoi. Minä kun luulin että perhe-elämään totuttelu olisi kaikille yhtä hankalaa kuin minulle. Tiedän pari kolmekymppistä naista, joille lapsen tuloon on ollut todella vaikea sopeutua (vielä vaikeampaa kuin itselleni), ja huomasinkin yleistäväni näiden takia.



Vaikka mulle itselleni sopeutuminen oli alkuun hankalaa, en kuitenkaan vaihtaisi osaani kenenkään kanssa. Olen edelleen tyytyväinen siihen, että sain lapsen nuorena. Ja haluaisin hankkia seuraavatkin lapset alle kolmekymppisenä, jos Luoja suo :)



terveisin ap.

Nelikymppistä vauvan äitiä ihmettelen, vaikka sellasiaki lähipiirissä on. Ne valittaa väsymystä koko ajan ja ovat kuuskymppisiä kun lapset muuttaa pois kotoa. Ei järkevää enää siinä iässä tehdä lapsia.

Ja neljä-, viisi-, ja kuusikymppisiäkin Ja vieläkin vanhempia!



Lapset tietenkin ovat osa vauvoja, osa jo aikuisia...

...ja hiton raskaita asioita ihmisellä on elämässään edessä. Paljon raskaampiakin, kuin vauvan kanssa valvominen. Äidiltä vaaditaan jaksamista silloinkin, kun on murrosikäisen äiti. Äiti on äiti aina. Elämä on raskasta. Mutta onneksi myös välillä ihanaa.

Nyt toista yritettään kun tuo poika on 2 vuotias ja toivottahe eivät vasti tärppää pian.Oma äitini sai minut 33 vuotiaana ja nyt vanhenpana olen huomannut että ikäeromme on aivan liian suuri ja kadehdin niitä keillä on 10 vuotta nuoremmat vanhemmat.Pidän paljon vanhemmistani kun mutta jotenkin heidän kanssaan en voi puhua asioista niin vapaasti kun he eivät ymmärrä.Itse olen onnellinen kun sain tuon poikani niin nuorena heti kunopiskelut olivat ohi ja ammatti oli itellä.Ei ollut kiirettä töihin ja nautin kotona olosta.Olen hieman laiska joten en voi sanoa että 20 vuotiaana jaksaisi paremmin kuin 30 vuotiaana.Kuitenkin monet asiat esim.hedelmällisyys puhuvat puolestaan että lapset kannattaa tehdä nuorena.Kuitenkin se on ihan jokaisen oma asia,mutta itse olen ikionnellinen nyt 23 vuotiaana 2 vuotiaan ihanan pojan äitinä joka on toivottavasti kohta taas raskaana ja kenellä ei ole mikään kiire töihin.

Sitä en tiedä olisinko samassa tilanteessa, mutta 30 vuotiaana, ollut vieläkin(!) väsyneempi.



Ja tuohon " äidiksi oikean ikäisenä" -asiaan sen verran, että eiköhän jokainen tiedä, mikä on itselle paras ikä tulla äidiksi. Se, mikä sopii itselle, ei välttämättä sovi naapurille tai serkulle tai kummin kaimalle.

Mitä varten tästä asiasta pitää aina riidellä?!?

Kyllä teinitkin ja vähän vanhemmat kotona asuvat lapsetkin valvottavat vanhempiaan. Että totutaan nyt vaan siihen alati jatkuvaan valvomiseen...