Voisitko alkaa seurustelun miehen kanssa, jolla on paniikkihäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Voisin.

Itse olen ihan terve mutta siskollani paniikkihäiriö. Joten ei ole outo asia.

Kyllä voisin jos ihminen itse tunnustaa häiriönsä ja on valmis ottamaan myös apua vastaan. Paniikkihäiriö on minusta paljon paljon parempi ja luonnollisempi asia kuin joku narsismi. Paniikkihäiriöinen sentään vielä reagoi tunteillaan. Voimia kaikille sen kanssa kamppaileville!!

Aika karuja kommentteja. Olen nainrn joka kärsii paniikkihäiriöstä, eikä siitä tiedä kukaan töissä tai koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Tylyä mutta en enää voisi. Seurustelin miegen kanssa jolla oli paniikkihäiriö ja keskivaikea masennus. Meidät oli kutsuttu sisareni perheen luo syömään, myös vanhempani oli kutsuttu. Olimme olleet ennenkin porukalla tekemisissä, ihmiset eivät siis olleet miehelle tuntemattomia. Asuimme omissa huusholleissamme ja ihmettelin missä mies viipyy kun piti alkaa sisaren luo jo lähteä. Miehelle oli kotonaan ennen lähtöä tullut kohtaus ja oli sitten hulluuksissaan/ahdistuksessaan tahallaan pudottanut varpailleen järjettömän painavan kiven jotta ei tarvitsisi lähteä. Oli ollut niin ahdistunut ja selitteli sekä itselleen että minulle että hänellä nyt hänellä on pätevä fyysinen syy/vamma miksei voikaan nyt tulla. Tuntui aika kamalalta ja hämmentävältä.

Tuossa oli kyllä toisaalta tosi rehellinen mies, kun ei voinut keksiä vaikka yllättävää ripulia tekosyyksi.

Vierailija kirjoitti:

Aika karuja kommentteja. Olen nainrn joka kärsii paniikkihäiriöstä, eikä siitä tiedä kukaan töissä tai koulussa.

Jos pystyt hoitamaan työsi ja koulusi ilman että asia tulee esille niin se ei ole pahinta laatua onneksi. Käytätkö e-pillereitä?

Vierailija kirjoitti:

Voisin. Kärsin itsekin sosiaalisesta fobiasta/jännittämisestä, joskaan en paniikkihäiriöstä.

Toivottavasti joskus kohtais.

Joo jos kaveri ois kova naimaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tylyä mutta en enää voisi. Seurustelin miegen kanssa jolla oli paniikkihäiriö ja keskivaikea masennus. Meidät oli kutsuttu sisareni perheen luo syömään, myös vanhempani oli kutsuttu. Olimme olleet ennenkin porukalla tekemisissä, ihmiset eivät siis olleet miehelle tuntemattomia. Asuimme omissa huusholleissamme ja ihmettelin missä mies viipyy kun piti alkaa sisaren luo jo lähteä. Miehelle oli kotonaan ennen lähtöä tullut kohtaus ja oli sitten hulluuksissaan/ahdistuksessaan tahallaan pudottanut varpailleen järjettömän painavan kiven jotta ei tarvitsisi lähteä. Oli ollut niin ahdistunut ja selitteli sekä itselleen että minulle että hänellä nyt hänellä on pätevä fyysinen syy/vamma miksei voikaan nyt tulla. Tuntui aika kamalalta ja hämmentävältä.

Tuossa oli kyllä toisaalta tosi rehellinen mies, kun ei voinut keksiä vaikka yllättävää ripulia tekosyyksi.

Liian rehellinen. Valkoinen vale on varmaankin parempi kuin itsensä vahingoittaminen.

Vierailija kirjoitti:

En pystynyt, yritin. Syy: mies ei pystynyt juuri mitään tekemään kuin kotona olemaan ja pelaamaan pelejä ja katsomaan leffoja. Jos sen asunnosta sai ulos jonnekin niin siihen piti liittyä alkoholia runsaasti. Mulla on itselläkin mielenterveydenhäiriö, joka välillä alentaa toimintakykyä, muttei noin vakavasti kuin tällä ihmisellä. Jos tapaan mukavan miehen ja hänellä on paniikkihäiriö niin en heti suorilla kyllä dumaa, mutta kyllä 1 kokemus vähän ennakkoluuloja jätti, valitettavasti.

Tää vois olla kuin kuvaus musta, paitsi että alkoholia en  juuri käytä. Tosin nykyään en enää pelaakkaan, mutta ei hirveesti tule käytyä missään ja kun on koko elämänsä vältellyt kaikkea, niin ei oo helppoa enää mihinkään mennä.

Vierailija kirjoitti:

perustele.

Jos edet mietit tuollaista, että voitko seurustella - niin unohda koko juttu.

Ei siinä jotkut paniikkihäiriöt paljon paina, jos toisesta tykkää - niin ja eiköhän melkein kaikilla meillä suomalaisilla ole jonkin sortin paniikki- tai muu epäsosiaallisuushäiriö.

Voisin. JOS mies olisi yleisesti sosiaalinen luonne ja haluaa toimia elämässä paniikkihäiriöstään huolimatta. Jos taas miehellä ei olisi edes halua kyetä toimimaan paniikkihäiriön takia niin en voisi. Ja nyt tarkoitan halua toimia = aktiivisia toimia miten selvitä normaalista arjesta häiriöstä huolimatta. Kuten lääkityksen hakeminen, mahdollisesti terapia, opettelu miten kohtauksen "saa hallintaan", asiasta peittelemättä kertominen (mikä on yksi suurimpia helpotuksia kohtauksiin. Kun ihmiset tietävät mistä on kyse ja suhtautuvat siihen ymmärtäen on paljon helpompi toimia kohtauksen aikana. Kun luottaa, että nämä ihmiset tarvittaessa auttavat eivätkä tuomitse). 

Itselläni puhkesi yli nelikymppisenä paniikkihäiriö, hyvinkin pahana. Olen opetellut elämään sen kanssa enkä esimerkiksi (enää) suostu rajoittamaan elämääni häiriön takia. Jos kohtaus tulee niin se tulee. Kerron heti ympärilläni oleville, vaikka tuntemattomillekin, ihmisille että nyt tunnen paniikkikohtauksen olevan tulossa, autathan jos vaikka menee taju ja kaadun. Kun asia on sanoitettu kohtaus menettää hallintaansa minuun. Ihan hirveäähän se kohtaus sillä hetkellä edelleen on, mutta enää en tunne tarvetta paeta hallitsemattomasti tai pelkää kuolevani.