Jorviin endon takia
Hei vaan,
olen tänne aiemminkin jotain rustaillut. Tilanne on meillä se, että reilun puoli vuotta olemme vauvaa yrittäneet. En siis periaatteessa (vielä?!) voi sanoa kärsiväni lapsettomuudesta, mutta vahvoja epäilyjä on, että kaikki ei suju ihan jouhevasti, sillä minulla on endometrioosi. (ultrassa melko varmaksi todettu).
No nyt olen menossa Jorviin " tutkimuksiin" . Ensijainen syy tutkimuksiin on kivulias endo, eli siis haluaisin päästä laparoskopiaan. Niin ja tietysti myös lähes yhtä tärkeä syy on, se että endon poistohan olisi käsittääkseni lapsenhankintaaa liittyen järkevä toimenpide.
Nyt viimaikoina endo ei ole oikeastaan ollenkaan yllätäen vaivannut. Olenkin ajatellut, että jos emme lasta yrittäisi, niin minulla ei olisi mitään syytä mennä laparoskopiaan.....
Mietinkin tässä, että minun ei varmaan kannata lääkärillä kertoa oireitteni vähyydestä, sillä voihan hyvinkin olla, että sitten laparoskopiaa ei suostuta tekemään?! Vai olenkohan ihan väärässä?
Osaako muuten kukaan sanoa kuinka pitkä aika pitää jonottaa laparoskopiaan Espoossa ja miten siihen pitää varautua?
Kommentit (9)
Meillä kävi niin, että minulla epäiltiin myöskin endoa ja sain lähetteen laparoskopiaan vaikka ultrassa ei endoa näkynytkään! Kaksi lääkäriä ja jopa minä itse olimme aika varmoja että endoa varmaan löytyy (kaikki muut tutkimukset oli melkein tehty ja vikaa ei muualta löytynyt, yritystä tuolloin 1v9kk), koska monet oireet siihen viittasivat.
No olin ihan puulla päähän lyöty, kun lääkäri tuli sanomaan minulle heräämössä, että endoa ei löytynyt pätkääkään! Toisaalta olin helpottunut, toisaalta olisin halunnut syyn lapsettomuudellemme!
Toisaalta puoli vuotta on vielä lyhyt aika. En nyt muista mikä se ikäraja olikaan, jotta kannattaisi mennä jo puolen vuoden yrityksen jälkeen tutkimuksiin?? Muistaisiko joku muu tai onko jollain muulla kokemusta?? Tähän vaikuttaa varmasti monet muutkin asiat! Onko teillä kummallakaan lapsia, onko kk-kiertosi säännöllinen jne...
Yksityisellehän te pääsette koska vain tutkimuksiin, jos ette jaksa odottaa!! :)
Katarin, vuosi on pitkä aika. Ihmettelen suuresti Jorvin lääkärin kehoitusta yrittää vielä vuosi. Sisätutkimus ja ultra ei kerro kaikkea. Yksityisellä puolella kehoitetaan lähteä tutkimuksiin puolen vuoden yrittämisen jälkeen, jos ikää on yli 30v. Jos sinulle on mitenkään mahdollista käy yksityisellä gynellä. Siellä sinulle voidaan tehdä mm. kierron kartoitus ja tutkia miehen simpat.
..mutta samaa mieltä kuin Nuru eli mene yksityiselle, jos mitenkään mahdollista. Itse en tajunnut aikanaan pitää mitään kiirettä ja se harmittaa todella raskaasti nyt vuosien mentyä näissä hoidossa...itse sairasta endometrioosia. Laparoskopia voi auttaa tai sitten ei, riippuu tapauksesta eli siihen en ottaisi kantaa, kun en ole lääkäri,
Eva
kommenteista....
Joo ajattelin kuitenkin tuohon kesään vielä " rauhassa" yritellä. sitä nimittäin lääkäri sanoi, ettei näe mitään selvää vikaa miksei ihan luomusti voisi onnistua. Kierrot normaalit etc (ja miehellänikin on jo yksi lapsi...)
Eli siis lääkäri " toivotti" kesällä uudestaan tutkimuksiin, jos ei ole tärpännyt. (silloin siis n vuosi olisi kulunut siitä kun jätin pillerit).
Kyllä tämä nyt tässä tapauksessa, kun endoakaan hän ei sanonut huomanneensa, niin minusta tuntuu ihan luonnolliselta vielä ns normaalisti yrittää......Eniten olin pelännyt sitä, että minulla olisi paha endo. (en vaan edelleenkään ymmärrä, miten se on niin vaikea havaita ja yksi lääkäri sanoo yhtä ja toinen toista??!!)
Niin ja kesällä lähden siis kunnallisen jonoihin ja meinaan myös lähteä yksityiselle ainakin joihinkin tutkimuksiin.....
Ja nyt rauhoitun ja rentoudun hetkeksi:)
Samaa mieltä kuin pari muutakin vastannutta, että mene heti yksityiselle jos/kun julkisella alkaa hoidot tökkimään.
Itseäni harmittaa ihan vietävästi, että hukkasin vuoden julkisella.
Siinä vaiheessa kun ne julkisen lääkärit ehdottaa että ota tästä vähän clomeja ja nappaile näitä muutama kuukausi, niin ota puhelin käteen ja tilaa aika yksityiselle.
Vuodet valitettavasti vierii yllättävän nopeasti ja hedelmällisyys valitettavasti laskee myös yllättävän nopeasti vuosien myötä.
eli itse hakeuduin terveyskeskuslääkärille kun toista lasta ei vuoden yrittämisen jälkeen kuulunut. Tehtiin ultra ja siellä löytyi kaksi kystaa. Silloin sanoi että ovat luultavasti ihan normaaleita hormoonikystia. Niitä seurattiin pari-kolme kuukautta ja kun eivät hävinneet itsekseen niin sain lähetteen naiten tautien polille. Tässä vaiheessa mulla alkoi jo tulemaan vatsakipujakin. Kierto tosin on aina ollut säännöllinen eikä mitään tiputtelu vuotojakaan ole ollut. Naisten tautien lääkäri oli sitten sitä mieltä että on todennäköisesti endoa kun ei raskautuminenkaan onnistu. Sain lähetteen laparoskopiaan ja siihen pääsin noin 3kk kuluttua. Siellä saatiin onneksi endo poistettua. Lapasta 3kk:n päästä tein positiivisen testin, mutta se olikin tuulimuna raskaus ja jouduin kaavintaan. Sen jälkeen tuli yhdet kuukautiset ja sitten olinkin uudestaan raskaana. Nyt tuolla ulkona tuhisee 10kk:n ikäinen suloinen tyttö. Ja minä hullu kuumeilen kolmatta lasta vaikka silloin " rukoilin" että jos vaan vielä toisen lapsen saisin niin olisin tyytyväinen ja multa saisi viedä vaikka kohdun pois.... jos endo yltyy pahaksi. Mutta kun noi vauvat ja lapset on niin suloisia. Yritystä ei vielä ole, enkä tiedä tuleeko kun muistan kuinka raskasta se oli pettyä joka kuukausi... ja kun meille on jo kerran kaksi ihanaa tyttöä annettu :=) Voimia teille kaikille yrittäjille ja oikein kovasti plussa onnea ++++
että pääsisi alle vuoden yrityksen jälkeen tutkimuksiin on 35v. Sen jälkeen hedelmällisyys laskee tilastollisesti roimasti. Eli siinäkin mielessä Jorvin kehotus oli omalaatuinen.
Jos haluat saada vielä hyvän näkemyksen endosta, niin suosittelen käymään Helsingissä Femedassa Sjöbergillä, joka on endoasioissa " guru" . Tiedän muutamia henkilöitä, joilla muut lääkärit eivät ole endoa löytäneet, mutta hän on, ja lapassa se on sitten poistettu.
Ja jos Jorvi ei ota vakavasti, niin suosittelen myös käymään vaikka edes perustutkimukset (labroja, papa, ultra, ssg, simpat) yksityisellä. Meillä ne maksoivat kela-korvauksen jälkeen n. 350 eur ja saatiin tehtyä yhdessä kierrossa. Julkisella niitä olisi saanut odottaa varmaan puolisen vuotta.
On jotenkin ikävää, kun julkinen puoli ei tunnu ottavan tosissaan.
kaikille kommenteista!
Itsekin tässä vähän pohdiskellut asioita...Ajattelin tosiaan pikkuhiljaa varata aikaa yksityiseltä.
Femedan endo guru varmaan olisi hyvä minun tapauksessani, mutta mieluummin menisin naislääkärille
Eipähän kukaan juuri kommentoinut edellistä viestiäni, mutta jatkoa seuraa...eli kävin Jorvissa, tekivät sisätutkimuksen ja uä:n. Lääkäri (fiksun oloinen nainen) totesi, että hänen mielestään minulla ei ole mitään endoon viittaavaa. Siis olen täysin ihmeissäni....
Kaipa minun nyt pitäisi olla onneni kukkuloilla tästä, koska nyt ei tavallaan ole mitään varsinaista lapsettomuuden syytä olemassa ja yrittämistä takana puolisen vuotta. Olin nimittäin melko varma, että olisin saanut lähetteen laparoskopiaan.
No pari lääkäriä on kuitenkin endoa epäillyt.....joten pieni epäilys tässä kuitenkin kytee...
Lisäksi lääkäri totesi, että vaikka olenkin 35 v, niin vuoden pitää yrittää ennenkuin tekevät mitään varsinaisia lapsettomuustutkimuksia/hoitoja.
Elikä siis ensi kesänä varmaan palailen tännen palstalle, jos tilanteeni on sama.
Onko kellään vastaavia endokokemuksia??
t.Hämmentynyt......