Pystytkö sinä kotona lasten kanssa oleva lähtemään aina samantien jonnekin, kun pyydetään?

ihan normaaliahan se on, ja jotta tää rumba pysyis edes jotenkin kasassa niin suunnittelen ohjelmaamme noin viikon eteenpäin. Sairaudet tms tietty aina muuttaa suunnitelmat, mutta en kyllä osaa kuvitella tilannetta että samana päivänä voisin yhtäkkiä jonnekin lähteä...

Kyllä pienten lasten äitien pitäisi ymmärtää tämä seikka. Eikö puistoon tms. menosta voisi sopia vaikka edellispäivänä??

impulsiivisesti, mutta kyllä siihen lähtemiseen menee ainakin se puoli tuntia. Ja jos on joku kotihomma kesken tai lapsi päiväunilla, niin voi ottaa parikin tuntia ennen kuin päästään liikkeelle.

Jos lapsi on menossa juuri päiväunille, tai on päiväunilla, sitten kieltäydyn lähtemästä mihinkään.

yhden lapsen kanssa pysty vielä lähtemään mutta kyllä muakin nykysin kiukuttaa noi lyhyen varotusajan kitisijät kun kolmen lapsen kanssa ilman autoa ei niin vaan lähetä hetken mielijohteesta jonnekkin. Raskaana oleva kaverini ei ymmärtänyt kun en lähtenyt päiväksi rannalle kolmen lapseni kanssa kun mulla ei ole autoa käytössä. Olisin kuulemma ihan hyvin voinut kävellä, mitä sinne nyt on reilu 10km yhteen suuntaan tai bussilla mennä mikä nyt tietty on maailman helpoin juttu kolmen lapsen ja uimakassejen kanssa kun pääse ilmaseksi hih ;) No nyt kun hänen vauva syntyi niin eipä hän oiken mihinkään pääse jos ei ole auto, miksiköhän kun nyt olis niin helppoa kun julkisillakin pääsee ihan ilmaiseksi ;)

Mutta jos on yhdenkin lapsen kanssa lounasta laittamassa (siis ruoanlaitto kesken) ja lapsi nälkäisenä odottaa, niin ei siitäkään kyllä puolen tunnin eikä tunninkaan varoitusajalla minnekään lähdetä... Lounastahan näin normaalisti seuraa päikkärit, joten monta tuntia menisi ennen kuin pääsisimme lähtemään!

Minulla on kolme lasta (5v, 4v ja 1v) ja aika nopeasti kyllä päästään liikkeelle. Olen luonteeltani sellainen, että aina aamulla heti herätessäni petaan pedit, siistin paikat ja pyöritän pyykit, teen lumityöt ym. Siis aamulla kahdeksan jälkeen kaikki on suunnilleen ok. Teen iltaisin tai viikonloppuisin paljon ruokia valmiiksi pakastimeen, arkena sulatankin jonkun kastikkeen pakkasesta ja keitän perunat puolessa tunnissa.



Nuorin nukkuu hyvin rattaissa ja vanhemmat lapset nukkuu päiväunia jos nukkuu, aika ei ole erityisen tarkkaa ja jos lähdetään jonnekin, nukkuvat unet myöhemmin tai sitten aiemmin illalla nukkumaan.



Ei siis oikeastaan ole mitään syytä, miksi emme pääsisi lähtemään kutsusta noin puolessa tunnissa. Mua jotenkin harmittaa tämä, että aina tarvitsee sopia monta päivää aiemmin, jos pyytää ystävän kylään. Sellainen spontaanius on minusta paljon kivempaa. Jos mulla on mustikkapiirakka uunissa, on kiva jos laitan lähistöllä asuvalle ystävälle lapsineen tekstiviestin, että keitänkös kahvit ja he tulevat tuossa tuokiossa.

Miksi pitää sopia viikkoa ennen jos pyytää ystävän kylään, siivota kodin lattiasta kattoon ja leipoa seitsemää sorttia pöytään? Miksei aamulla voi soittaa nopeasti, että lähdettekö meidän kanssa kirjastoreissulle ym?



Toki ymmärrän, että on päiviä, jolloin on paljon muutakin hommaa. On siivoukset kesken tai pitää pakata viikonlopun mökkitavarat tms, mutta pääsääntöisestihän me pitkänlinjan kotiäidit eletään sellaista noin aikaa (herätään noin 7.00, ulkoillaan noin 10.00 syödään noin puoliltapäivin jne.), niin miksei asioita voi hoitaa niin, että joustavasti voi muutella päivän hommia jos joku toivoo puistoseuraa.



Aina ei tietenkään käy, se on selvä, mutta miksi ei koskaan, paitsi sopimalla yhteisestä ulkoilusta viikkoa ennen?

Ysillä oli upeesti kirjotettu teksti!

Mää en oo noin tehokas, mutta kyllä mää pääsen kahen alle 2- vuotiaan kanssa liikkeelle monesti puolessa tunnissa -Odotan innolla kesää kun voi laittaa vaan kengät jalkoihin! Hoitolaukussa pitäis aina olla valmiina vaippoja ja vaihtovaatetta mutta tarkistan sen aina.. ;)



Meillä ei oo kovin tarkkaa rutiinia ja muksut kestää vaihtelua ja niiden mukaan monesti mennään vaikka nukkuun hiukan aikasemmin jne.

Syödä voi vaikka kaupungilla kahvilassa matkalla, säästää samalla itseään ruuanlaitolta.. =)



Stressiä en hanki ittelleni sillä jos johonkin menen lasten kanssa, ihmiset ymmärtää jos kestää (liian tiukka aikataulu pettää siihen kun on toisen lapsen pukenu ja toista pukiessa toinen kakkaa).. Ilmotan yleensä bussista jos/kun siihen ehditään -ja mahdutaan!!

meillä ei mitenkään voisi elää noin-aikaa. Kun aamulla lapset on saatava kouluun., kerhoon ja eskariin ajallaan, ja joka ikinen ilta on jonkun lapsen harrastus, niin täytyy ihan tutkailla kelloakin. Ja koska olen joka ilta pois kotoa, niin pienempien on nukuttava päiväunet ajallaan, jotta päästään taas ajoissa lähtemään, ja minun taas tehtävä sillä välin ruokaa ja kotihommia. Ei siihen paljon ex tempore-reissuja mahdu.

ja päästään kyllä kanssa sellaisella puolentunnin varoitusajalla lähtemään...aina ollaan oltu kovia menemään ja joustavia...eikä mitään ongelmia ole ollut :) ainut tärkeä päivärytmi on että 19.30 kylpyyn ja sitten nukkumaan...päikkärit klo.12-14...onnistuu rattaissa,kylässä tai omassa sängyssä =)

Ja jos ei ole nyt niiiiiiiiiiiiin tärkeä asia, niin en kyllä viiti välttämättä just ruuanteon aikaan tai esim, päikkäreiden aikaan lähtee minnekkään..



T; joka heräsi aamulla 8.10 ja kerhossa oltiin jo 8.55:)

Meillä on rutiinit päivälle ja jos joku soittaa esim. kesken ruoanlaiton, niin en jätä ruokia tekemättä, tai sano lapsille, että syödään myöhemmin, kun nyt pitää lähteä kahvittelemaan. Onneksi kaikki tuntemani ihmiset tietävät tämän ja osaavat sopia aikatauluista etukäteen. Kaikki tuttuni ovat myös päivisin töissä, eikä se ole miehelle oikein, että lähdemme lasten kanssa kylään kun hän tulee töistä. Ilta on perheen aikaa.

Osasyy on sekin, että viihdyn kotona jossain pulautuksenkestävissä retkuvaatteissa, jotka on vaihdettava ennen lähtöä. Mutta en muutenkaan pääse. Vauva on ainakin syötettävä ja vaippa vaihdettava ennen lähtöä ja taaperollekin ehkä annettava välipalaa, riippuen ajankohdasta. Tai vauva voi olla nukkumassa, jolloin en voi sitä noin vain kiskaista mukaan. Molempien pukemisessa kestää, ainakin näin talvella. Kesällä voi sitten olla eri juttu, mutta toistaiseksi meille täytyy soittaa hyvissä ajoin etukäteen, jos haluaa meidät kotoa pois.

Kaikki työssäkäyvät pystyvät starttaamaan nopeasti eivätkä ahdistu suunnitelmien muutoksesta.



Toisin on kotiäitien kanssa. Asenne kuin vanhuksilla.



Kiva tavata kavereita ex tempore puistossa. Miehet kyllä paikkaavat meidän perheessä vähemmän tärkeät kotityöt..Työelämässä saa ihan riittämiin suunnitella ja sopia asiosta.

Toiset on joustavampia, käytännöllisempiä, nopeampia jne.



Minulle on sosiaaliset suhteet niin kullan arvoisia, että lähden kuin telineiltä, jos joku vaan ehdottaa. Kaksi alle 4-vuotiasta meillä. Ja mieheni on samanlainen. Hitaus veisi hermot.



Kyllä minä loukkaantuisin, jos kaverini pitäisi ruuanlaittoa tai kotitöitä tärkeämpinä kuin yhteistä tapaamismahdollisuutta. Aika lyhytnäköistä ap:n käytös mielestäni.

Ei kyse ole edes siitä etteikö pääsis lähtemään vaan siitä että en tykkää jättää hommia kesken.

Jos lapsi on ehtinyt nukahtaa sänkyynsä, en ala häntä ylös raastamaan kesken unien.



Jos on etukäteen sovittu niin lapsi voi nukahtaa rattaisiin.



Olen omasta mielestäni kyllä joustava. Eivät työssäkäyvät ystävänikään voi työaikana mihinkään lähteä. Miksi kotiäidin syyt ovat vähäpätöisempiä??

Mutta yhden lapsen kanssa menee max tunti lähteä liikkeelle, lukuunottamatta päiväuniaikaa luonnollisesti. Jos ei ole juuri ruoka-aika tms., päästään lähtemään alle puolessa tunnissa.



Meillä varsinkin ilta on sellaista olemista vaan, että monesti lähdetään ex tempore käymään anoppilassa tai jossain kaverin luona. Muutenkaan emme elä kello kädessä.

Neljä alle kouluikäistä lasta. Ymmärrän niitä, jotka eivät kestä spontaania menemistä, mutta toivoisin, että hekin ehdottaisivat jotain joskus, kun heille sopii. Ikävää sekin on, kun toiselle ei sovi koskaan. Aina saa pakit, mutta toinen ei ikinä ehdota mitään oma-aloitteisesti.

Vierailija:

Kyllä minä loukkaantuisin, jos kaverini pitäisi ruuanlaittoa tai kotitöitä tärkeämpinä kuin yhteistä tapaamismahdollisuutta. Aika lyhytnäköistä ap:n käytös mielestäni.

Vierailija:

... toivoisin, että hekin ehdottaisivat jotain joskus, kun heille sopii. Ikävää sekin on, kun toiselle ei sovi koskaan. Aina saa pakit, mutta toinen ei ikinä ehdota mitään oma-aloitteisesti.

Tällaisia ihmisiä on aika suuri osa niistä tuttavista, joille odotamattomat muutokset ovat mahdottomia/tuskallisia/vaikeita.

Siinä ole samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja, että erittäin lyhytnäköistä toimintaa. Kun aina kieltäytyy tai aina on niin hankalaa ei sitä viitsi enää pian pyytääkään. Tämä pätee ihan kaikissa ystävyyssuhteissa.

Ei me esim. mieheni kanssa enää kutsuita muutamia ihmisiä pitämiimme pippaloihin. 15 vuoden kokemuksella ei kaikkea aina saa anteeksi ja aina ei voi olla saavana osapuolena.