Syytän vanhempiani avioerostani.

Lapsuuden kotonani oli pieni yritys, jossa äiti ja isä tekivät yhdessä työtä. Kotityöt teki se kumpi tuli kotiin ensin, isäni laittoi, jopa parempaa ruokaa kuin äitini. Raskaat siivoukset esim.mattojen ravistelu jäi yleensä aina isälleni, koska äitini selkä " hajosi" jo nuorena.

Oikeastaan kotitöistä ei koskaan kotona edes puhuttu ne vaan tehtiin. Meidät lapset kasvattettiin samaan, tiskiharja käteen, kun se siinä pysyi.



Lasten hoito ja kasvatus kuului myös molemmille vanhemmille, jos elämä murjoi voi puhua tai itkeä sen sylissä kumpi sattui olemaan paikalla.



Kuvittelin tietenkin, että " normaalit" perheet ovat samanlaisia kuin oma lapsuuden perheeni.



Tapasin sitten miehen, menimme nuorina naimisiin ja mitä riitoja kotitöistä. Minusta oli käsittämätöntä, ettei aikuinen ihminen saanut ruokaa kaapista. Miehestä olin laiska, kun en kaikkea tehnyt ja kulkenut pölyrätti oikeassa kädessä niinkuin hänen kotiäitinsä.



Lasten (2kpl) ollessa pieniä olin kotona, mies töissä, olisin kaivannut joskus aikuista asennetta kotitöihin mieheltä, mutta ei, minulla oli kolme poikaa.

Kun lähdin töihin nuorimman ollessa 3v tilanne ei muuttunut, mutta mies oli löytänyt uuden kodinkoneen.

Nyt minulla on kaksi poikaa, jotka kyllä saavat ottaa mallia ukista, miten kotitöitä tehdään!