Miksi muiden seura rasittaa sinua? Miksi et jaksa ihmisiä?

Haluan syrjäytyä rauhassa! ;)

Asun paikkakunnalla, missä ei ole ketään sukulaisia tai vanhoja tuttuja. MIehen kanssa kaksin syrjäydytään, molemmat hiljaisia tyyppejä ja kotonakin tykätään olla eri päissä asuntoa :D 

Pari kertaa vuodessa lomailen kotipaikkakunnalla ja olen aina ihan voimaton sen jälkeen. Toki tulee nähtyä kaikki tutut kerralla, mutta sitten heitä ei kaipaakaan :D Kaikki haluavat puhua aina itsestään, ei ketään aidosti kiinnosta minun elämäni.

On vain muutama ihminen, joiden juttuja jaksan vapaaehtoisesti kuunnella. Suurin osa ihmisistä, etenkin naisista, on vaan yksinkertaisesti niin tyhmiä. Joko ne selittää ummet ja lammet jostain tiskirätin väristä tai sitten ihmettelee jotain lukemaansa uutista, kun eivät ymmärrä lainkaan uutisen taustoja, lainsäädäntöä tai yhtään mitään muutakaan. Miesten suuremmasta älykkyysosamäärästä en pysty varmuudella sanomaan, ehkä ne osaa vaan vaieta asioista, joita eivät ymmärrä. Miespuoliset ystäväni ainakin ovat avarakatseisempia ja omaavat paremman yleissivistyksen kuin naispuoliset tuttavani.

Lisäksi pidän/siedän vain ihmisiä, jotka ovat joko hauskoja tai älykköjä, mielummin tietysti molempia.

En toki yritäkään tunkea itseäni muiden seuraan, pysyn mielummin muualla vaikka ihan itsekseni.

Tykkaan ihmisten seurasta esim. toissa kahvitauoilla. Silloin he ovat parhaimmillaan: sopivasti etaalla, eivat uskoudu eivatka odota, etta heille uskoudutaan. Kuulumisten liian innokkaat kyselijat ovat epailyttavia, heita ei tyopaikan kahvihuoneissa juuri tapaa. Siksi ne ovat turvallisimpia paikkoja ihmisten kohtaamiseen. Niissa myos usein hauskaa, pinnallista huumoria.

Vaihtelee. Viihdyn kyllä seurassakin, mutta en aina. Joskus tekee vain mieli olla yksin, joskus ei jaksaisi juuri silloin tietyn/tiettyjen ihmisten seuraa (esim. koska kertovat samoja juttuja tai puhuvat paljon jostain mistä ei aina jaksa kuunnella). Ja sitten on typpejä joiden kanssa en haluaisi olla tekemisissä koskaan, yleensä koska heissä on piirteitä joita en jaksa ollenkaan (esim. besservisserit ja ilkeät ihmiset).

Välillä sitten rasittavat ihan vieraatkin ihmiset, ja lyhyissäkin tilanteissa. Useimmiten näin on kun olen itse pahalla tuulella, väsynyt, kipeä tjsp., mutta sitten on niitä kroonisesti ärsyttäviäkin juttuja, esim. rullaportaiden tukkijat, ne jotka kaupassa pakkaavat ensin loppuun ja maksavat vasta sitten jne.

Jos yleistyksiä lähtee tekemään, niin vähiten jaksan pahantahtoisia, ajattelemattomia, piittaamattomia, itseään täynnä olevia ja/tai tyhmiä (ja tyhmyys ei tässä tarkoita vaikkapa yleissivistyksen puutetta, vaan esim. vaikeutta ymmärtää syy-seuraussuhteita) ihmisiä.

Suurin osa ihmisistä on sisäisesti aivan susirumia eikä ne tajua sitä itse.

Miksi pitäisi? Miksi sinua häiritsee, jos joku ei viihdy ihmisten kanssa?

Ala valita, taalla nyt kysytaan kaikenlaista. Se yksi taalla kirjoittaneista totesi osuvasti, ettei monikaan tajua, etta A:sta seuraa B. Siksi niin harvoja ihmisia jaksaa, niihin harvoihin ei sitten myoskaan kyllasty.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2012 klo 11:17"]

Jaksan ihmisiä jonkun aikaa, ajoittain jopa nautin seurasta! =D Mutta oman ajan ja rauhan tarve on minulla suuri, enkä enää jaksa oikein pohdiskella miksi näin. Minäkään en saa oikein mitään irti ihmisten tapaamisesta ja koen sen aika rasittavana, ellei kyseessä ole ihminen, josta välitän kovasti. Mutta kaikenlainen smalltalk on lähinnä ärsyttävää ja kuluttavaa, vaikka työni puolesta sitä joutuukin sietämään ja harrastamaan. Kahvilla käyn mieluusti yksin, lenkillä ja shoppailemassa yksin - vaikka ystäväkin on toisinaan tervetullutta seuraa, mutta yksin oleminen ei ole mulle mikään ongelma.

[/quote]

Komps! :)

Olen aina ollut puhelias, kyselevä, kuunteleva, kommentoiva ja kohtelias, joten ihmisten tapaaminen on minulle todella rasittavaa, koska olen vastuussa keskustelun ylläpidosta ja etenemisestä. Aiemmin oma ulospäinsuuntautuneisuuteni tuli automaattisesti, nyt vähän vanhempana olen jostain syystä menettänyt "elämäninnokkuuteni" enkä jaksa höyrytä turhanpäiväisistä asioista ihmisten kanssa, joita näkee vain näkemisen pakosta.

Nykyään hyvin harvoin itse soittelen kenellekään tai varsinkaan ehdotan tapaamisia, mutta minulle kyllä soitellaan ja minua halutaan tavata (mitä ihmettelen koska itse en siis tosiaankaan koskaan itse ehdota mitään!). Usein tapaamiset ovatkin sille toiselle jonkinlainen "terapia", melkein heti aletaan valittaa senhetkisestä ongelmasta ja minä sitten kuuntelen ja voivottelen ja yritän keksiä ratkaisua.

Puuh! Siksi on vain paljon mukavampi höntsöttää yksin kotona :D

Vihaan pinnallista smalltalkia, mutta harvan ihmisen kanssa syntyy mahdollisuutta aitoon kohtaamiseen. Suurin osa ihmisistä ja vuorovaikutustilanteista vaan on minusta todella tylsiä verrattuna siihen, että saisin haaveilla omiani tai vaikka lueskella jotain. Toisaalta sitten tilanteita älykkäiden, hauskojen ja kiinnostavien ihmisten kanssa jännitän, koska pelkään että itse pitkästytän heitä ja tiedän, että sosiaaliset taitoni eivät todellakaan ole huippuluokkaa. Mulla taitaa olla jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko, jännitän välillä todella pahastikin joitain tilanteita ja sen seurauksena voimat ovat aivan loppu.

En kyllä erakoksi voi väittää itseäni. Töissä olen asiakkaiden kanssa tekemisissä ihan koko päivän. Jotenkin se ei haittaa, mutta arvostan kuitenkin todella sitä, että työn itsenäisen luonteen vuoksi minulla ei ole työkavereita, palavereita eikä mitään kahvitunteja, joilla olisi pakko jauhaa jotain liibalaabaa vuodesta toiseen samojen naamojen kanssa. Asiakkaiden kanssa voi pitää sen ammattiminän päällä, tuntuu että työkavereiden kanssa sitä pitäisi jotenkin vähän kuitenkin raottaa. En ole sitä tyyppiä ihmisiä, joka osaisi heittää kevyttä läppää. En odotakaan saavani vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa mitään - aiemmassa työpaikassa sensijaan vitutti se, että tauollakin, jonka piti olla palautumista ja lepoa varten, piti olla keksimässä niille työkavereille väkisin jotain puhuttavaa ja kuuntelemassa niiden tylsiä juttuja. Mulle se oli rankempaa ja kuluttavampaa kuin itse työn teko. Vapaa-ajalla näen kyllä ystäviä melkein joka ilta, mutta he ovatkin itse valitsemiani ihmisiä. Pidän heistä ja voin luottaa heidän pitävän myös minusta. Ei tarvitse sen enempää pitkästyä kuin panikoidakaan.

Nyt aikuisena ajattelen, että introverttiudessa on monia hyviä puolia. Introvertti esimerkiksi ei ole niin riippuvainen muista ja muiden hyväksynnästä. Introverttinä persoonana elo on ihan ihanaa :)

Aloitin opiskelun. Heti ensimmäisenä päivänä eräs nainen liimautui kimppuuni. Haukkui miehensä. Kyseli facebookkini. Viikonloppuna alkoi pommitus,yritti soitella. En tiedä kännissä vai selvänä ... No huomenna varmasti taas kimpussa. Yritän hillitä itseni,koska tuolla on säännöt... Mutta onko ventovieraan utelut ja ahdistelut hyvää käytöstä. Etenkin,kun en yhtään ennestään tunne tätä ihmistä . Muutenkaan en ole mikään yltiösosiaalinen luonne... Osaan kyllä sanoa ei ja laitan rajat.

En vaan jaksa. En yleensä oikein ymmärrä muita ihmisiä, eikä minulla ole heidän kanssaan tippaakaan hauskaa. Tuntuu, että kaikki ovat aina liikkeellä jotenkin ego ja tunteen pinnassa ja keskustelukumppanin tärkein tehtävä on vain vaalia noita tunteita ja hivellä egoa. Mitään aitoutta ja rehellisyyttä ei kannata näyttää ja se vie voimia. Ei huvita olla muille jokin yleisö ja äiti ja terapeutti, kun en itse saa heiltä mitään.

Ihmiset nyt vain ovat vittumaisimpia elukoita määnpäällä. Keksivät vain toisilleen ansoja, raha huijauksia ja ilkeyksiä. Itsekeskeisiä käveleviä paskanpaloja jotka luulevat vieläpä olevansa jotain... Siksi en itse välitä ihmisistä. Yksin hyvä = kaikki hyvin...

Mietin taas kerran, että miksi tunnen itseni seurassa yksinäiseksi? Mikä siihen vaikuttaa, vaikka aihetta ei sille olisi, että tarvisi tuntea olevansa yksinäinen.

Sitten mietin, että onko aiheet joista keskustellaan semmoisia että en voi antaa keskusteluun mitään. Aihe ei siis kiinnosta. Toisaalta myös muut seurassa olevat puhuvat taukoamatta kovalla äänellä antamatta tilaa puhua enkä ole luonteeltani päällepuhuja tai kovempaa puhuva henkilö. Parhaimmillaankin yritän olla ambivertti, mutta ekstroverttiä minusta ei saa.

Ahdistun tuntiessani levotonta energiaa ihmisistä, jotka puhuvat lujaa, taukoamatta ja toisten päälle. Negatiivissävytteiset puheet tuntuu myös lisääntyneen ja sitä negatiivisuutta on jo muutenkin maailma täynnä, niin siinä tuntuu vellovan.

No, jos jostain kumman syystä on hiljaista tai saankin puheenvuoron ja tulee olo, että se hiljaisuus täytyy yrittää täyttää jollain ja olla se sosiaalinen, niin huomaan joko eleistä tai yhden sanan vastauksesta, että eipä taida minun juttuni moniakaan kiinnostaa joten se siitä sitten.

Sen jälkeen taas seuran kovaääniset ekstrovertti-ihmiset jatkavat omia puheitaan.

Pidän yksin olemisesta ja välillä kaipaan sosiaalisuutta, mutta usein ihmiset ovat niin vaikeita tulkita tai ihan näkyvästi liian itsekeskeisiä, että joko joudut yrittämällä yrittää saada toisen kanssa yhteyttä tai toisessa tapauksessa voit unohtaa että olet olemassa ja kulkea määräävän henkilön perässä.

Joten tästä syystä, jos haluan tehdä jotain mieleistä enkä kuluttaa energiaa, niin teen asioita yksin.

Vanha ketju, mutta omalla kohdallani melkein enemmän ajankohtainen kuin koskaan. Viime aikoina olen alkanut kyllästyä ihmisiin vielä entistäkin enemmän. Nykyisin en tahdo sietää heitä enää ollenkaan. V**tuttaa huomennakin mennä taas duuniin katselemaan ja kuuntelemaan sitä mussutusta, reteilyä, olematonta "huumoria" ja diipadaapailua. Ei viitsisi sitten millään pntele.

Vierailija wrote:

Nyt aikuisena ajattelen, että introverttiudessa on monia hyviä puolia. Introvertti esimerkiksi ei ole niin riippuvainen muista ja muiden hyväksynnästä. Introverttinä persoonana elo on ihan ihanaa :)

Eikä ole. Pelkkää pskaa tämä on. En vain ymmärrä, että mikä koko ajan näissä tyypeissä fituttaa.

Itse en jaksa tyhmää keskustelua, semmoista tyhjänpäiväistä ja itselle tuttua asiaa. Siis semmoisia aiheita mitkä ovat itsestäänselviä minulle. Joku ihmettelee presidenttigallupin tuloksia, en jaksa jauhaa, olen jo lukenut päivän lehdistä. Usein tällä henkilöllä ei ole omaa mielipidettä vaan toistaa lehtijuttua. 

Toisten asioiden juoruaminen ei kiinnosta yhtään. Julkkikset eii kiinnosta yhtään. 

Sisarusten mökkireissulla muut kuvaavat ruoka-snnoksis, lätkämatsissa kaverit kuvaavat pelitulosta someen ja se sen hetken elämä jää elämättä. Ruoka jäähtyy, seuraava maali jää näkemättä.

Musiikkia löydetään vain telkkarin Idols-ym kisoista, laulutaidottomat esiintyy naamioituneena, näitä ei jaksa. 

Olen itsekäs, viihdytän itse itseäni parhaiten

Ihmiset ovat puuduttavia. Monella elämä niin vinossa ja arvot hakoteillä. Ei oikein jaksa. 

Yksinkertaisuus ja liibalaabat ei jaksa kiinnostaa. Lisäksi minulle usein avaudutaan. Miksi minua kiinnostaisi joskus jopa ventovieraiden ihmisten asiat? En toivo kellekään pahaa mutta en ymmärrä noita avautumisia. Lisäksi jostakin syystä minusta puhutaan usein paljon pahaa joten en juurikaan luota kehenkään.