Miksi muiden seura rasittaa sinua? Miksi et jaksa ihmisiä?

että meitä samankaltaisia on niin monta. Joskus tosiaan tuntee olevansa outo, "mitä sä nyt kotona yksin, kaikkihan haluaa olla muiden ihmisten seurassa", kun mun kohdalla näin nimenomaan ei ole.



Ehkä tämänkaltainen yksinäisyys on sitten luksusta, josta pitää osata nauttia.

Mutta en siedä täydellisyyttä. Siis sitä että ihmi´nen kun on jossain asiassa ns parempi kuin toinen niin ajatteleeolevansa jotenkin yläpuolella. Sillä aina jossain toisessa asiassa se toinen osapuoli on parempi! Tietynlainen nöyryys ihmisenä on hyvän ystävyyden kriteeri. Minulla on ystäviä jotka ovat mielestäni tässä yhteiskunnassa ns täydellisen elämän omaavia, mutta puheissaan ja ajatusmaailmassaan nöyriä. Se tekee ihmisestä kauniin! ja seurassa viihtyy.

pyörityksessä päivät pitkät että vapaa-ajalla en halua nähdä oman perheeni lisäksi ketään :)



No hyviä ystäviä näen säännööllisesti, mutta ei heitä mitään laumaa ole emmekä edes usein tapaa.

mutta jos joudun kaikenmaailman kokouksiin joista en tunne puoliakaan eikä asiat koske mua mitenkään, niin silloin haluan olla ihan jossain muualla.

Ne vaativat, utelevat ja häiritsevät. Eivät edes auta silloin kun apua tarvitsisi. Eivät kuuntele, eivät yhtään ole viihdyttäviä ja hauskoja. Siksi on parempi olla yksikseen, ei tule pettymyksiä.

se on vaan jonkinlainen erakkoluonne ainakin minulla syynä. Minulta vaatii kauheaa ponnistelua sosiaaliset kontaktit, puhuttavan keksiminen, eleiden ja ilmeiden seuraaminen sekä itseltä että toiselta - ja lisäksi en koe saavani sosiaalisista kontakteista mitään. Elelen paljon mieluummin "omassa päässäni" rakennellen fantasiamaailmoitani ja teorioitani, siitä saan paljon ja tunnen oloni luovaksi ja hyväksi, kuin juttelen ihmisten kanssa asioita jotka ei minua kiinnosta. Reaalimaailma yleensä kiinnostaa minua hyvin vähän, poikkean siinä ajatuksistani vain sen verran että saan elantoni tienatuksi.

En jaksa koko ajan jutella, avautua, kuunnella muiten tylsiä jaaritteluja tai leuhkimista. Pidän hiljaisuudesta ja rauhasta, lukemisesta, kukista. Meillä on kyllä monta lasta, mutta oma perhe on eri asia kuin vieraat... Emme juuri koskaan kutsu ketään kylään, emme ole sellaisia.

Jaksan ihmisiä jonkun aikaa, ajoittain jopa nautin seurasta! =D Mutta oman ajan ja rauhan tarve on minulla suuri, enkä enää jaksa oikein pohdiskella miksi näin. Minäkään en saa oikein mitään irti ihmisten tapaamisesta ja koen sen aika rasittavana, ellei kyseessä ole ihminen, josta välitän kovasti. Mutta kaikenlainen smalltalk on lähinnä ärsyttävää ja kuluttavaa, vaikka työni puolesta sitä joutuukin sietämään ja harrastamaan. Kahvilla käyn mieluusti yksin, lenkillä ja shoppailemassa yksin - vaikka ystäväkin on toisinaan tervetullutta seuraa, mutta yksin oleminen ei ole mulle mikään ongelma.

itsekkäitä ihmisiä. Sellaisia jotka vaan vievät sulta voimaa eivätkä anna mitään takaisin. En jaksa aina kuunnella toisten narinoita ja marttyyrimaisia valituksia, kun tavataan. Ettei siis muusta puhutakaan, kun toisen "vaikeuksista". Yksikin tuttu jaksaa valittaa sukulaisten ja naapureiden tekemisistä ja sanomisista aina. Ikinä ei suoraan näiden ihmisten kanssa käsittele asiaa vaan vinkuu mulle. Ja mikään neuvoni ei auta, koska ei taida edes haluta ratkaista ongelmia vaan kerätä niitä, jotta on maristavaa.

Iloisia ja suoria ihmisiä jaksan, asiat puhutaan halki ja huumorillakin on sijaa.

Mä oon funtsinut, että mulle jäi opiskeluajan yksin asumisesta (4v) sellainen tarve, että pitää saada olla kotona rauhassa. Asuin välillä avoliitossa ja sen jälkeen taas yksin, joka ei ollut mulle yksinäistä ja tylsää vaan ihanaa. Nykyisen aviomieheni kanssa kuitenkin tykättiin niin paljon olla yhdessä, että muutettiin saman katon alle. Kaipaan silti yksinoloa edelleenkin ja koska mieheni ei oikein käy missään, se on valitettavan harvinaista herkkua mulle.

Mä en jaksa mielistellä ja lähteä mukaan juoruilemaan ja puhumaan niitä näitä pässinpäitä.



Toki on paljon ihmisiä joiden kanssa viihdyn ja tällaisia"ongelmia"ei ole.

Opiskelu- tai työpäivän aikana on pakko olla jonkin verran sosiaalinen, jutella muiden kanssa ja niin edelleen. Onhan se kivaa pienissä määrissä mutta pitemmän päälle se on kuluttavaa! On ihanaa olla yksikseen, ei tarvitse miellyttää ketään eikä ottaa ketään muuta huomioon, voi keskittyä vain siihen mikä itsestä tuntuu mukavalta.

niin paljon tekemisissä, etten yksin kertaisesti jaksa enää sitten vapaa-ajalla muita. Nyt olen ollut reilun vuoden vauvan kanssa kotona ja VOI ETTÄ MITEN OLEN NAUTTINUT, kun ollaan saatu olla ihan kaksin ja päikkäri ajat ihan omassa rauhassa. (Toki on ollut ihanaa silloinkin kun mies on kotona.) Joskus on ihan kiva saada vieraita/käydä jossain, mutta ostoksillakin viihdyn parhaiten yksin. Missään salillakaan en jaksaisi käydä, koska siellä on niin paljon niitä ihmisiä. Mieluummin treenailen kotona rauhassa ja käyn lenkillä.. Olen vissiin outo.. :D

Asiasta oli hyvä juttu viime viikon Time-lehdessä. Sain jutussa olleesta "introverttiys-testistä" 16/20 pistettä.

tein kans ko. testin. Tää lause oli erityisen kuvaava:



I feel drained after being out and about, even if I’ve enjoyed myself.

Asiasta oli hyvä juttu viime viikon Time-lehdessä. Sain jutussa olleesta "introverttiys-testistä" 16/20 pistettä.

Oliko se siis kirjoitettu peräti introverttimyönteisesti? Ei kai sentään, ei voi maailma mennä niin paljon eteenpäin... :-).

Tykkään vanhoista mummuista ja papoista, heidän elämäntarinoistaan ja oikein vanhojen asioiden muistelusta. Nuoremmat ihmiset ovat niin tyhjiä...ei ole heidän kanssaan mitään yhteistä. Ei kiinnosta samat kirjta, ei sama musiikki, ei Thaimaan matkat, ei uusi auto, ei heidän liikuntaharrastuksensa, uusi sohvansa, vaatteensa jne.

koska vain harvalla on jotakin annettavaa. Yleensä ihmiset vain syövät omaa energiaa tai ovat nollaenergisiä. Mitä siitä saa?

Harvoja ja valittuja jaksan just ja just. Vieraat ihmiset varsinkin ahistaa.

EN PIDÄ IHMISISTÄ

Nuorena ajattelin eri lailla ja halusin ystäviä jne. Pettymyksiä tuli myös. Nykyään en kaipaa ihmisten seuraa todellakaan. Ainakaan vapaa-aikana. Ihmiset ovat rasittavia ja ärsyttäviä. Ovat pahansuopia, omahyväisiä, ilkeitä, simputtajia, pomputtajia, kertovat omia juttujaan joista en todellakaan ole kiinnostunut, piikikkäitä jne. En myöskään jaksa jos joku tulee kyselemään kuulumisiani ja ei ole kuitenkaan puhtaat jauhot pussissa. En itse halua mennä juttelemaan kenellekään eikä edes kiinnosta kenenkään asiat. Minua jotenkin ärsyttää kaikki ihmiset. Jotkut mustamaalaa ja vääristelee asioita ja haluaa tahallaan käsittää asiat väärin. Levittelevät sitten juoruja ja valheita jne. kaikki ihmiset ovat jotenkin niin kumman näköisiäkin, en jaksa katsella, kauniita ihmisiä ei paljon ole. minussa itsessänikin on ärsyttäviä piirteitä ja en ole kaunis. Mutta en jaksa silti muita ihmisiä. olen kyllä huomannut, että ei minuakaan kukaan jaksa. Eli molemminpuolista kyllästymistä. Naapurit ja kaikki jotenkin niin ärsyttää. Viihdyn vain ihan omissa oloissani ja mieheni kanssa kaikkia kivaa puuhastellen kotona, matkoilla ja harrastaen. Minulle on kasvanut ihan kuin joku muuri minun ja ihmisten väliin. Hyvä niin. Olen aina väsynyt ja masentunut ihmisten seurassa, mutta kun olen omissa oloissani, niin olen hyvillä mielin. Jotenkin ihmiset kuluttavat energiaa mutta eivät anna  mitään. Aina puhutaan lapsista ja lasten lapsista. Minua ei todellakaan vela ihmisenä kiinnosta kenenkään lasten jutut. Maailamssa on liikka ihmisiä. Olen allerginen ihmisille.