KOTIHOIDOSSA olleet taaperot. Miten 3-vuotiaanne ovat sopeutuneet kerhojen alkamiseen?(en tarkoita perhekerhoja)

Poika 3v2kk kun aloitti viime syksynä seurakunnan kerhon 2krt/vko 2h kerrallaan. Ensimmäiset kerrat jäi sinne itkun kanssa ja mietin kovasti mitä tehdä. Mutta kerhon tätit kannusti jättämään pojan sinne vaikka itse ehkä olisin luovuttanut ja jättänyt kerhoilun sikseen. Ensimmäisenä päivänä sovittiin, että kerhotäti soittaa minulle jos poika ei rauhoitu, että voin sitten tulla hakemaan pois. No puhelin soikin varmaan 5min. sen jälkeen kun olin lähtenyt kerholta ja olin jo valmis lähtemään hakemaan poikaa. Mutta kerhotäti soittikin vain rauhoitellakseen minua; poika oli rauhoittunut saman tien kun olin hävinnyt näköpiiristä. Tuolla kerhossa oli onneksi useampi täti ja yksi heistä pystyi huomioimaan ihan pelkästään poikani, joten sekin ehkä auttoi. Onneksi uskoin heihin ja jätin pojan sinne, koska nyt todella reipas kerholainen ja loma-aikoinakin kyselee koska pääsee taas kerhoon. Ja tuota itkua kesti vain muutaman ensimmäisen kerran. Sairastellut ei ole kertaakaan kerhon aloittamisen jälkeen.

kylla tytto 2,5v aina valilla itkeskelee ihan ekoja kertoja uudessa paikassa, esim. nyt kun aloitettiin taaperojumppa niin ensiksi vain itki ja tarrautui isaan, sitten kuitenkin jotain " naksahti" paassa ja nyt on yksi innokkaimmista. tarhaanmenokin aina pidemman loman jalkeen itkettaa ekoja kertoja, kuulemma itku loppuu tosin kuin seinaan kun vanhempi poistuu paikalta (hoitaja soittaa yleensa meille kertoakseen etta kaikki on ok). muuten viihtyy erinomaisesti tarhassakin. meille on sanottu etta tuo on ihan normaalia kaytosta tuon ikaiselta, ehka haluaa myos osoittaa vanhemmalle taman olevan tarkea hanella? musta olisi oikeastaan aika erikoista jos ei yhtaan itkisi tai ainakin leuka vahan vapattaisi ekalla kerralla uudessa ymparistossa; lapsi osoittaa talla tavoin etta ymmartaa tutun ja vieraan eron. eli ei se minusta ole valttamatta sen merkki etteiko paikka sopisi lapselle, eika kannata lannistua jos ekoja kertoja alussa hiukan itkettaakin. eri asia sitten jos itkee koko ajan eika tilanne nayta ajan kanssa yhtaan paranevan (sitten taytyy ehka miettia onko taustalla syvempia ongelmia ja miten lapsen kouluunmeno jne sujuu ajallaan).



tosiaan kontaktista muiden lasten kanssa tulee aluksi monesti enemman flunssia jne mutta ne on toisaalta joka tapauksessa jossain vaiheessa kaytava lapi ennenkuin immuniteetti kehittyy, ja ehkapa parempi kayda siina vaiheessa jos kotihoidon mahdollisuus on viela olemassa. jos nimittain jaa koulun alkuun ja vanhemmat ovat siihen mennessa palanneet tyoelamaan niin on hyvin hankalaa jarjestella miten kotiinjaaminen onnistuu siina vaiheessa.

Meillä esikoinen aloitti kerhon hieman yli 3v:na ja ekalla kerralla halusin olla pojan mukana. Sitten seuraavilla kerroilla vein pojan kädestä kiinni pitäen kerhoon muiden lasten luokse. Poika meni mielellään kerhoon (ei itkuja yms.), vain helpotti menemistä tuo ihan perille asti vienti (kerhotädit kun eivät tulleet hakemaan eteisestä, vaan sinne piti mennä itse). Kerhoilu sujui hyvin, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ehkä tuo 3,5v ikä vasta ollut parempi aloittaa kerho, sillä silloin vasta kaipasi enemmän seuraa ja oli jo hitusen itsenäisempi. Pojan kerhossa kyllä oli useampia lapsia jotka itkivät tuodessa ja yksi joka yritti karata äidin mukana. Itse en olisi samanlaisessa tilanteessa poikaa pystynyt jättämään, koska tuo kerhoilu ei ole mikään pakko. Olisin pikemminkin varannut totutteluun pidemmän ajan ja ollut vaikka kerhon eteisessä odottamassa ja tukemassa poikaa tässä pienen lapsen elämän suuressa muutoksessa.

Toinen lapsi aloitti uudessa paikassa eri kerhossa sitten vajaa 4v:na ja hänellä käytiin tutustumassa kerhoon etukäteen (silloin ei ollut muita lapsia). Ensimmäisellä kerralla lapsi meni innoissaan ja reippaana kerhoon. Pikkuhiljaa into laantui ja neljännen kerhon kohdalla tuli ettei olisi halunnut jäädä, kun näki minun lähtevän kesken kerhoa. Tämä siksi kun jäin juttelemaan kerhon vetäjän kanssa asioista jotka minua äitinä hiersivät- en saanut erillistä aikaa ja ehdotin tulevani tytön mukaan kerhoon ja katsomaan ja auttamaan tyttöä- niin vetäjä ei halunnut että vanhemmat tulevat mukaan, joka minusta on outoa. No tyttö katsoi minua itku silmässä ja en todellakaan lähtenyt, vaan jäin tytön kanssa ja sanoin olevani hetken. Jonkun ajan kuluttua kysyin lupaa saanko lähteä ja tyttö kielsi. Jäin sitten vielä ja kysyin hetken kuluttua uudestaan ja tyttö sanoi että saan lähteä, vaikka näytti surkealta. No kun hain niin oli kuitenkin tyytyväinen tyttö ja seuraavilla kerroilla meni mielellään kerhoon. Jotenkin alun innostusvaiheen jälkeen tuli vain sopeutumisessa taantumaa. Sitten homma alkoi vaan luistaa.

putte33:

Onko kerhoihin meno yksin ollut kiva kokemus, vai onko ekoina kertoina vastusteltu/itkeskelty äidin perään?

Miten sairastelut? Onko lisääntyneet paljon kerhoilun alkamisen jälkeen?

Ovatko lapset oppineet nopeammin uusia asioita päästessään ryhmätoimintaan mukaan? (esim. pukeminen jne)

Ovatko iltapäiväkerhot varattu yli 4-vuotiaille lapsille? Joku väitti näinkin. Meille vain sopisi ne iltapäiväjutut paremmin.

Mietin juuri että laittaisinko lapsen 3-vuotta täytettyään päiväksi vai kahdeksi viikossa kerhoon

Eli meillä neiti aloitti päivähoidon ollessaan n 3v 6kk. Siihen asti hoidettu kotona, joskus toki pappalla, kummilla tms hoidossa. Onneksi saatiin perhepäivähoitopaikka, tuntui helpommalta aloittaa pienessä ryhmässä ja vain yhden hoitajan kanssa. Ensimmäiset päivät oli silti vaikeita, tyttö itki kun olin lähdössä, kiukutteli päivällä ja oli loukkaantunut illalla kotona. Varaudu siihen että vaikka ehkä ensimmäisen viikon jälkeen toinen menee jo paremmin niin jossain vaiheessa ongelmat palaavat, lapsi huomaa että hoito on todella jatkuvaa eikä palata enää kotihoitoon. Nyt kun tyttö on ollut n puoli vuotta hoidossa aamut sujuvat jo hyvin, ei ole enää itkua eikä nyyhkytystä. Halata ja pussata tietysti pitää monta kertaa mutta ihan reippaasti jo jää hoitoon. Ja alussakin vaikka itki kun pistin oven kiinni niin hoitaja kertoi että itku loppui nopeasti lähtöni jälkeen, eli se on isolta osalta myös vanhemmille näyttelyä että " katso nyt kuinka kamalaa täällä on" . Tuon ikäisen lapsen kohdalla ehkä myös saa varautua siihen kiukutteluun, kotona asiat on kuitenkin tehty eri lailla ja tuon ikäisellä lapsella on jo vahva oma tahto. Alun vaikeuksista huolimatta hoidosta on ollut selvästi hyötyä, lapsen sosiaalisuus ja huomaavaisuus toisia lapsia kohtaan on lisääntynyt huomattavasti, pukeminen ja riisuminen sujuu miltei pyytämättä, samoin syöminen sujuu mallikkaasti.

ja tykkää todella paljon.meillä isosisko on tosin samassa kerhossa ettei ihan yksin joutunut menemään.ja vaikka on nyt muutaman kerran on käynytkin yksin kun toinen on ollut kipeenä niin hyvin on mennyt.tämä kolmevuotias alkoin jo viime vuonna kovasti kyselemään että koska pääsee kerhoon...selvästi kaipas jo jotain muutakin kuin kotona olemista...



ei ole meillä ainakaan sairastelu lisääntynyt...ainakaan vielä.

Meillä nyt hieman alle 3-v näyttäisi jo kaipaavan seuraa, olisi valmis menemään 6-7-vuotiaidenkin ihan vieraiden lasten porukoihin:) Seurantarve on kova, ja mä en ole perhekerhoilijatyyppi. Käsittääkseni siellä käydään myös usein pienempien lasten kanssa? Niinpä olen sitä 3-vuoden ikää tässä odotellut että saisi lapsi vähän virikkeitä.

lapsen niihin kerhoihin pakko ole mennä, eli en siis jättäisi lasta itkemään. meillä ainakin on mennyt hyvin kerhon alotus, kun kyse on ollut siitä että siellä on kivaa, eikä sinne ole pakko mennä jos ei halua. Ja mä otin lapsenvahdin kahdelle ekalle kerralle nuorimmalle kotiin, et jos ei kerholainen ois uskaltanut jäädä niin oisin ollut mukana (julmaahan se on toinen jättää peloissaan uuteen paikkaan jossa on uu8det ihmiset!), mutta ekan kerran jälkeen neiti mielellään jäi kerhoon. ja plussaahan tietty jos on entuudestaan joku tuttu kaveri siellä. Paljon vaikuttaa myös kerhon vetäjä, miten ottaa lapsen huomioon, meidän tytöllä on aivan ihana vetäjä ja tyttö tykkää kovasti, mut sit liikkakerhon ohjaajat ei huurikaan anna henk.koht. huomiota lapsille, ja siellä tyttö arasteli huomattavasti enemmän, ja mietinkin et pitäskös lopettaa se, mut nyt neiti menee kuin kala vedessä siellä ja on ylpeä siitä ettei se enää pelota :). Kyllähän kerhoissa taudit jyllää, mutta siihen on totuttava. Tympäsee oikeestaan ainoastaan se, että vatsatautipotilaita ei pidetä paria tervettä päivää kotona.. Kerhoilusta vielä että meillä on kaksi herkkää lasta, joten mielestäni on otettava lapsen tunteet huomioon, meillä tyttö arasteli kerhossa poikia jotka riehuivat, eikä yhtenä kertana halunnut mennä kerhoon, joten oli ok et jäi kotiin. seuraavalla viikolla tyttö sanoi ettei pojat ole enää pelottavia! kyllä tässä kotiäidin työssä on ihanaa se, ettei tartte pakottaa mihinkään. mukavaa kerhoilua teille!

Meillä ainakaan ei juuri itkeskelty, kun silloin reilu 2,5 vuotias aloitti kerhon. On loppu vuodesta syntynyt ja pääsi srk:n kerhoon sinä syksynä kun täytti sen 3v. Syy ettei itkeskellyt voi olla siinäkin,että isommat on koulussa ja kerho oli sitten hänen oma juttunsa ja siitä oli puhuttu paljon.



Sairasteli ihan normaalisti,eivät lisääntyneet.



Meillä poika muutenkin aika reipas, joten oppi kyllä aika näpsästi esim.saksien käytön,pukemisen ja omatoimisuuden muutenkin,mutta kerhosta ei ainakaan haittaa ollut.



Meillä nuo ilta-ja aamupäiväryhmät tulee sen mukaan miten lapsia asuinalueella on tulossa.Toivomuksia otetaan huomioon.





Meillä poika on nyt 3h/2krt vk,mutta on nyt jo neljä vuotias. Kolme vuotiaan kerho on 2h/2krt vk.





Omat kaverit on kiva juttu pojalle ja puhua pulputtaa heistä tosi paljon. Lisäksi siinä tulee tutustuttua äiteihin ja toisiin lapsiin kahvittelun merkeissä ja synttärikutsuilla enemmän.



Suosittelen.



Arka lapsi voi suhtautua aluksi kerhoon itkeskellen, mutta äiti voi viipyä siellä silloin hetken ja häipyä vähin äänin pois, kun lapsi tekee muuta. Mutta kertoa etukäteen se tietty lapselle,ettei tule pakokauhua.

Meilläkin poitsu aloitti seurakunnan kerhon 3v4kk:den ikäisenä ja heti ekalla kerralla jäi tosi hyvin sinne " yksikseen" vaikka aina on ollut vaan kotona.Ennemmin siinä äitillä tuli itku simmuun jättää poitsu sinne ekaa kertaa,mitä pojalla itellä. :o)

Ei meidän kerhossa ainakaan opeteta vartavasten pukemaan,kun olen jo siellä oottamassa ku poitsu tulee ja siinä sit puen hänet,et päästään äkkiä pois toisten jaloista.

Mut se on kiva kun siellä askarrellaan niin paljon ja tietty leikitään/lauletaan ja saksilla leikkuu on mennyt kovasti eteenpäin.

Meilläkin on kaks kertaa viikossa 2½ tuntia kerralla.

Voithan kokeilla miten teidän muksu jää kerhoon ja jos se on vaikeaa,niin ainahan sieltä voi pois lähteä.

Meidän jätkälle se on ainakin elämys,vieläkö saa kantaa ihan omaa reppua mukana,jossa on eväät. :)

Kummatkaan eivät ole itkeneet äidin perään. Sairastelut eivät ole lisääntyneet. Hymyssä suin jäädään ja tullaan kerhosta pois.