Miten saan psyykattua itseni kotiäitinä olemiseen? Olen niin tylsistynyt ja ryytynyt!

voi jäädä välillä kotiin?

Tai jaksoin puolitoista vuotta, sitten tuntui että tylsistyn kuoliaaksi ja ahdisti todella paljon.. Viime kuussa aloitin osa-aikatyön (15-20 h viikossa) ja elämä tuntuu todella erilaiselta! Lasta ei laitettu hoitoon, vaan saan sovittua työvuorot miehen aikataulujen kanssa. Työ on todella mieluista ja isä ja poika ovat lähentyneet entisestään. Kaikille ei sovi kotonaolo, ja äidillä on oikeus ajatella myös itseään.

Lojuin tänäkin aamuna sängyssä lapset vieressäni ja ajattelin, että kenelläkään ei voi olla mukavampaa elämää kun kotiäidillä ja vaikka meilläkin 3 pientä lasta, niin ei ole vielä kiirettä töihin. Tuntuu että en halua vielä siihen kiireiseen elämään, tämä kotona oleminen kun on niin rentoa ja lapsentahtista.

Tai jaksoin puolitoista vuotta, sitten tuntui että tylsistyn kuoliaaksi ja ahdisti todella paljon.. Viime kuussa aloitin osa-aikatyön (15-20 h viikossa) ja elämä tuntuu todella erilaiselta! Lasta ei laitettu hoitoon, vaan saan sovittua työvuorot miehen aikataulujen kanssa. Työ on todella mieluista ja isä ja poika ovat lähentyneet entisestään. Kaikille ei sovi kotonaolo, ja äidillä on oikeus ajatella myös itseään.

Mulle ei yksinkertaisesti riitä pelkät puistot,kaupassa käynti ja kotityöt.

Tuntuu ettei elämässä tapahdu mitään,ymmärsiköhän kukaan? ;)

Kaipaan aikuiskontakteja ja muita puheenaiheita kuin lasten korvatulehdukset ja Reimatecit.Arghhhhh...



ap

mulla oli ihan samat fiilikset, kun sullakin. Joten menin sitten töihin takaisin ku nuorin täytti 2v.

Rauhallisista aamuista ei tietoakaan.Elämä on yhtä kuskaamista.Ihan sama vaikka menis töihin :/

mutta yritän jaksaa syksyyn asti kotona jolloin kuopus on sen verran vanhempi että pärjää hoidossa. oon ollut viisi vuotta kotona ja todella kypsä aika ajoin. ei millään jaksais kerhoissa käyntejä,mallikkaita ulkoiluita,leikkejä,askarteluita, jne. kaikki kaveritkin on sellasia joilla on pieniä lapsia joten puhekkin pyörii lähes aina vain lapsissa. odotan todella syksyä että elämässä on muutakin kun pelkkää lasten ja kodinhoitoa. (oon vielä niin " täydellisyyteen" pyrkivä että elän jatkuvassa stressissä että lapset vaan saa kaikkee virikkeellistä toimintaa ja että ruoka on monipuolista ja ulkoilua on päivässä riittävästi ym. ) eikä tämä suinkaan tarkota sitä ettäkö katusin tehneeni lapset tai ettenkö niitä rakastaisi eniten maailmassa, vaan sitä että luulen olevani paljon pitkäpinnasempi ja mallikkaampi äiti sitten kun saan päiviin muutakin toimintaa kun pelkkää lasten kanssa oloa. illat jaksan sitten paremmin omistaa perheelleni. (ainakin luulen niin...)

kirjailen vaatteita, samettitakeja pääasiassa, piirrän, teen pieniä akvarelleja, juoksen viikonloppuisin kirppareilla, ostan sieltä uusimmat (1-2kk)myöhässä ulkolaiset sisustuslehdet, new yorkerin, voguet etc, kelpaa myös, sekä kaikki kirjat mitä miele tekee, ja löydän usein työstettävää materiaalia, ja teen hyviä löytöjä. Tilaan Amazonilta englannista paljon kirjoja ja dvd,tä, ja ostan myös ebayltä. Teen ruuan itse, myös leivän, ja rakastan kaunista kattausta. pienimmät lapset on näissä hommissa mukana. Isompien kanssa soitan, imuroin netistä kaikkea mahdollista ja teen kotisivuja kavereille. Mulla on oikeestaan se ongelma et mun aika ei riitä . Lisäksi mulla on iso liuta työssäkäyviä kavereita, jotka käy viikottain kertomassa ilot ja huolet kahvitunnilla, venyvällä, ja keitän vähintään 5 kertaa päivässä kannun espressoa, kun ihmisiä tulee ja menee. Ja viikonloppuna suon itselleni 10 euron vapaavalinta viinipullon. Miehelleni ei jää paljoa aikaa, mutta juoksee omissa menoissa ilman minua ja lapsia, ja molemmat on tyytyväisiä elämäänsä. Eli aktivoi itsesi kotioravanpyörään.

mennä töihin ja laittaa lapset hoitoon? Jos mies ei kerran voi hoitaa.



Meillä lapsenhoito/ kotonaolo 50% ja 50%, koska muuten mulla hajoaa pää. En ole koskaan ollut mitään kotiäitityyppiä enkä raskaaksi tultuanikaan kuvitellut muuttuvani sellaiseksi.



Oma äitinikään ei ollut. Hän oli pääasiassa kotona (oli joskus postissa ruuhka-apulaisena iltaisin lajittelemassa) kunnes kuopus oli 5,5 v, yhteensä 7 vuotta. Hän ei olisi halunnut, mutta sukulaiset ja mies painosti.



Niinpä hän olikin tosi usein kuin perseeseen ammuttu marjakarhu..

Ja kokeile keksiä itsellesi " pulmia" eli älä suorita lapsenhoitoa koneellisesti vaan _kasvata_, tee kotiäitiydestä ammatti. Lue kirjallisuutta, pohdi, kokeile erilaisia toimintametodeja. Tee lasten kanssa kivoja juttuja, taidetta vaikka (jopa 8 kk omien kykyjensä mukaan). Myös joissakin kotitöissä voi pyrkiä oppimaan lisää, esim. leivonnassa, ruuanlaitossa -tosin 8 kuinen voi siinä olla kaikkea muuta kuin avuksi ;)



Noista aikuiskontakteista en oikein tiedä, kun en itse kaivannut muuta kuin kotiäitikavereiden kanssa vierailut, muiden kanssa soittamiset ja satunaiset treffit. Arjen jaksoin ihan hyvin ilman aikuisia. Mieti mikä aikuiskontakteissa on sinulle se tärkein asia ja miten saisit kotiäitinä sen tarpeen tyydytettyä.



Yksi tärkeä henkireikä minulle oli, että mies vei välillä lapset pois kotoa pariksi tunniksi, esim. ulos tai mummulaan, että sain ihan vain olla yksin kotona ja rentoutua 100 %. Enkä tehnyt silloin MITÄÄN kotitöitä.

Kaikille kotona oleminen ei tietenkään sovi. Jos oikein pahasti mättää, niin mene töihin, kun kuopus tuosta hieman kasvaa.



Ite nautin hirveästi kotona lasten kanssa olemisesta. Tykkään kaikesta mikä liittyy lasten- tai kodinhoitoon. Harrastan sisustamista ja sitä pystynkin nyt sitten toteuttamaan. Pidän siitä ettei mulla ole mitään minuuttiaikatauluja. Tosin kiireestä en ole näiden pikkuipanoiden kanssa päässyt eroon, mut kyllä meillä on hauskaa yhdessä.=)

voi tehdä kaikkea mitä itseä kiinnostaa =)

t.13

Ei kenenkään ole pakko olla kotiäiti.

olethan jo ekan ja tokankin jälkeen nähnyt mitä se on!!

Suurinosa ystävistäni on työelämässä,eikä heillä ole päivällä aikaa.

En jaksa tutustua uusiin ihmisiin,siis äiteihin koska aiheet pyörii pelkästään lapsissa.Tiedän...ristiriitaista! Täytyy kait alkaa kehittää uusia harrastuksia niinkuin nro 11 ;)

Olen ollut töissä tässä välillä ;)

mun pinna ei tahdo aina riittä leipia ja laittaa ruokaa lasten kanssa, kun tulee entistä pahempi sotku ja kaikkeen menee väh. tuplasti aikaa kuin itse tehden - missä välissä ne sotkut sit siivoaa???

yritin tsempata itseäni mantralla " tämä on lapselle hyväksi" ja näkeehän sen, että on lapselle hyväksi olla kotona, mutta ei se riitä kuitenkaan. Omaa aikaa ja harrastuksia pitää olla, mutta mistäs sitä aikaa saa?



Minulla on uraa vielä edessä. Kun vertaan itseäni muihin äitikavereihin, jotka kylläkin " viihtyvät" (osa viihtyy paremmin, osa huonommin) kotona eroja on: Itse olen nuorempi, vähemmän työelämää takana ja etenkin rutinoitunutta työtä (olen tehnyt lyhyitä projekteja sinne ja tänne mikä on pitänyt mielen virkeänä), minulla on mielenkiintoisen opiskelut kesken, en ole " urani" huipulla (siis sen uran joka tässä iässä voi olla). minulla on myös hauska, motivoiva ja rakentava työympäristö



kaverit taas ovat olleet töissä jo jonkin aikaa, tai sitten valinneet väärän alan, työttömiä, työtilanne huono, luvassa ei-motivoivaa työtä, työuralla ei tapahdu mitään muutoksia seuraavaan 20-vuoteen.. Ei ole siis mitään aktivoivaa työelämässä..



Näillä taustoilla on sitten vähän eri asia jäädä kotiin kuuntelemaan anopin narinaa ja katselemaan sitä naaman vääntämistä. Toiset ovat tottuneet siihen jo töissä ja anopin naama on se pienin paha.. Minulla ei juuri näitä naamanvääntäjiä normaalielämässä ole, mutta annas kun jäät kotiin neljän seinän sisälle niin jo löytyy

vaan ei, lapset heti herättyään on 100% virkeitä, haluavat leikkiä, ja äii pitää saada leikkeihin aina mukaan. mää en vaan oikein jaksa noita ainaisia jääkiekkopelaajaleikkejä, kun en oo koskaan jäkiksestä ollut YTHÄÄN kiinnostunut - aina pitää olla maalissa ja mailalla sohimassa tai sit autoilla leikkimässä

pääosin jaksan hyvin ja leikin ja pelaan, mutta joskus tuntuu, että MÄKIN HALUAN TEHDÄ JOSKUS JOTAIN SELLAISTA JOSTA ITSE TYKKÄÄN!!! Omaa aikaa ei ole, kun kaikki lapset ei nuku päikkäreitä.

Lapsia oon tehny koska tykllään lapsista ja rakastan omiani, yhteen en halunnut jättää kun ajattelin, että lasten kannalta on parempi et on sisaruksia pienin ikäeroin.