Mitä iloa kuluttajapaneelin jäsenyydestä?
Mitä hyötyä moisesta jäsenyysetä on? Mitä lahjoja siitä päiväkirjojen täyttämisestä saa jne. Kiitos sille joka osaa valaista mua!
Kommentit (4)
Kuluttajapaneeleissa on erilaiset käytännöt riippuen tutkimuksen teettäjästä, tutkimusfirmasta, tutkimuksen kestosta jne.
Kaikista tutkimuksista ei saa mitään, toisista saa korvauksen heti. Korvaus ei kuitenkaan ole koskaan niin suuri, että voisi ajatella ihmisten tienaavan sillä, tai että se olisi pääsyy osallistua tutkimukseen.
Nykyään olen huomannut, että monet firmat pyrkivät sitouttamaan vastaajia säännöllisiksi vastaajiksi. Jokainen vastattu tutkimus kerryttää ns. pistetiliä ja muutaman kerran vuodessa sitten kertyneet pisteet lasketaan. Pisteiden määrästä riippuen vastaajalle lähetetään usein joku pieni lahjakortti tai muutama leffalippu tms.
Suurin ilo pitäisi kai löytyä siitä, että saa vaikuttaa johonkin. Itse voi sitten miettiä haluaako vaikuttaa siihen, että kauppiaat osaisivat myydä meille yhä enemmän hyödykkeitä, joita emme itse tiedä tarvitsevamme.
kuluttajapaneelin jäseninä vuoden alusta.
Soitin heille ensialkuun ja kysyin myös tästä palkkiopuolesta. Kuulemma heillä on sellainen käytäntö, että kaksi kertaa vuodessa lähettävät paketin jossa on " klassikko" suomalaisten valmistajien tuotteita: Marimekko, Iittala, Hackman. Lisäksi ymmärsin että joskus voi tulla jotain pieniä palkkioita. Paketin arvoa en kyllä saanut selville. Tykkäsivät korostaa sitä hyötyä mitä tällaisesta itselle saa omien menojen seurannan tuloksena.
Aika työlästä tämä on, katsotaan nyt kuinka kauan jaksan. Ihmettelen jos yli vuoden.
ja minulla on jo mennyt hermo siihen lomakkeeseen. se on ihan hirveän sekava ja ärsyttää kaivella vielä niitä viivakoodejakin! antaisivat tutkimusperheisiin vaikka viivakoodin lukijat tai jotenkin muuten helpottaisivat työtä.
en taida enää toista lomaketta jaksaa täyttää.
Aloitin täyttämään päiväkirjoja, ja tuskallisen piinallisen pikkutarkkaa hommaa se on. Mitähän siitä saa, paitsi että vuodenpäästä saa tarkat tilastot päivittäistavaroiden ostoista? (samalla vaivalla olisin tehnyt tilastot itsekin)