Olenko ylisosiaalinen äiti?

Ymmärrän sen, jos lapsi on ainokainen, tai on esim kaksi lasta kohtalaisen isolla ikäerolla. Esim naapurissamme on oman tyttömme ikäinen tyttö (5-vuotiaita), ja sitten on aika monta vuotta vanhempi poika siinä perheessä. Ymmärrettävää että pikkutytöllä voi olla kaverintarve myös jos isovelikin on kavereillaan.

Muistelen itse, että yökyläilyt ja kavereitten perheen kanssa touhuaminen oli superhauskaa, kun olin lapsi. Ne ovat oikeastaan niitä hilpeimpiä lapsuudenmuistoja. Meillä oli avoimien ovien politiikka kaveriperheissä. Meille sai melkein aina tulla ja samoin kavereille, joskus mentiin puolin ja mökille seuraksi jne. Eipä tullut mieleen, että oltaisiin oltu vanhemmille riesa. Tuntui että hekin pitivät lapsivieraasta. Samoin omat vanhempani olivat aina vieraanvaraisia ja ilahtuneita omista ja veljeni kavereista. Tai siltä se ainakin näytti!



Kai maailma on muuttunut eikä enää olla niin yhteisöllisiä. Harmi, kun olisi ollut kiva että omatkin lapset olisivat saaneet kasvettuaan samanlaisia kivoja kokemuksia ja superhyviä ystäviä. Tuntuu, että itse veisin mieluusti lasteni kavereita mukaan meidän perheen viikonlopun menoihin joukon jatkona.

vaikka olisi koulussa.

Se rajoittaa oman perheen reissuja kun on vieras lapsi koko viikonlopun kylässä. Ei voi lähteä ex-tempore minnekään kun ei autossa ole penkkiä vieraalle lapselle. Lisäksi tämä marina, että en ole tottunut syömään tällaista ruokaa jne...



On tapahtunut sellaistakin, että yökylälapsi on tuonut repullisen herkkuja ja lappanut niitä naamaansa ja kun pikkuveli on pyytänyt, on nauranut päin naama, että enpas annakaan sulle.

Paha mieli on ollut kaikilla. Omat lapset eivät ymmärrä sellaista käytöstä ja pikkuveljen puolesta oli paha mieli myös omalla tytöllä, kenen luokse tämän vieras lapsi tuli yökylään.

kyse ei ole edes siitäkään, etten tuntisi ennestään tämän poikani parhaan kaverin äitiä. Me olemme ennestään tuttuja, emme vain ole moneen vuoteen nähneet kuin vasta nyt eskarin myötä tavanneet silloin tällöin. Eli minusta soittaminen puolin ja toisin ei pitäisi olla ongelma.



Itse luulen vaan että se on vain niin, että monet vanhemmat eivät JAKSA tai HALUA järkätä lapsilleen kavereita tai viedä lapsiaan kylään. Minä ottaisin mielelläni tämän kaverin meille kylään. Ei olisi vaivaa ollenkaan. Tarjoaisin syötävät ja juotavat ja lapsilla olisi hauskaa.



Oma äitini oli kylläkin vähän tuollainen että oli sitä mieltä ettei kylään saanut mennä liian usein. Eikä meillekään kutsuttu ketään kuin harvoin. Minusta aika outo periaate... Itsekin kun olin perheen kuopus ja aika yksinäinen. Olisin mieluusti leikkinyt muiden lasten kanssa useamminkin.

teille nyt on sattunut yövieraaksi kasvattamaton pentu:). En itse tiedä ketään lasta, joka noin käyttäytyisi.



Tai no yhden tytön tiedän kyllä, mutta häntä en vieraaksi kutsuisikaan. On sen verran röyhkeä kakara...

mutta kyllä jotakin pientä pitää koko ajan vahtia, ja kokemukseni mukaan ei heitä saa nukkumaankaan vieraassa paikassa kuin vasta yömyöhään. Ei kai sillä ole sosiaalisuuden kanssa tekemistä, jos vain on niin väsynyt, että ei jaksa enää lisää vahtimista. Meillä on monta lasta eikä mitään mummoloita tai muita apuna, joten vähäisen vapaa-ajan haluaisi hiukan edes levätä, jos se vain on joskus mahdollista.

Ymmärrän, että joittenkin tuntemattomien aikuisten kanssa on joskus kiusallista jutella, mutta miten teidän lastenne kanssa leikkivät lapset ovat niin haitaksi? Eiväthän ne teidän kanssanne leiki! En minäkään ole kiinnostunut vieraista lapsista, mutta minusta on ihanaa, että omilla lapsillani on hauskaa ja he voivat leikkiä kotona turvallisesti.



Ihmetyttää myös se, joka on niin kauhean järkyttynyt siitä, että joku isomman lapsen kaveri on syrjinyt perheen pikkuveljeä kun ei antanut herkkuja. Sellaisia ne lapset ovat! Joskus kivoja ja joskus inhottavia, ja ainakaan aikuisen ei pitäisi siitä järkyttyä niin paljon saati odottaa, että lapset osaisivat aina käyttäytyä hienosti. Sellaisessa tilanteessa olisi kannattanut helliä itse sitä omaa lastansa ja jättää itsekäs vieras lapsi syömään herkkujaan ilman sen kummempia mielen pahoituksia. Omatkin mussukkasi kiusaavat joskus taatusti vieraitten perheitten pienempiä lapsia, jos siis ollenkaan päästät heitä kylään!

Eikö voisi sen verran epäitsekäs olla, että ajattelisi sitä omaakin lasta sen verran että kutsuisi esim. kaverin kylään jos lapsi sitä haluaa? Se nimittäin kuuluu perhe-elämään että yrittää tehdä kaikkien olon mukavaksi, myös lasten.



Enkä mäkään ymmärrä tuota valitusta herkuista. Mä olisin varmaan sanonut aika suoraankin sille lapselle, että nyt lopetat nuo herkkujen syömiset! TAI sitten olisin itse kaivanut esiin herkkuja kaapeista omille mussukoilleni. Olisiko sekään ollut niin kamalaa?



Ja mistään ruokapöytänarinasta ei nyt kannata kamalasti välittää. Sellaisia jotkut lapset vaan on!



Mä nautin kun mun lapsilla on kaveriseuraa kotona. Oikeasti siinä pääsee itsekin helpommalla...

Kun niitä kavereita ja tekemistä on omastakin takaa. Vaikka ovatkin iloisia jos joskus joku tulee kylään niin ikinä eivät sitä kuitenkaan pyydä, ei ole TARVETTA.

Tuskin äitinsäkään (?) on niitä herkkuja pakannut mukaan yksin sen oman mussukkansa syötäväksi. Ja jos olisikin niin voi voi, meillä ei tommonen käy.

Minä taas en ymmärrä tuota, että joku huonostikasvatettu kakara tulee rehentelemään herkuillaan kylään. Saisi lähtöpassit ja ei olisi meille toiste asiaa.

saada leikkiseuraa päiväkodin jälkeen. Miksi minun pitäisi soitella sitten heille seuraa. Siksikö, että yhden lapsen äiti ei jaksa leikkiä lapsensa kanssa?



Minä taas en ymmärrä tuota, että joku huonostikasvatettu kakara tulee rehentelemään herkuillaan kylään. Saisi lähtöpassit ja ei olisi meille toiste asiaa.

Minulla on kaksi lasta enkä koskaan ole vanhempien kanssa sopinut mitään kyläilyjä. Iltaisin ei ole ollut turhaa luppoaikaa, vaikka mitään erityisiä harrastuksia ei olekaan.

Ajatelkaa kuinka monessa perheessä eletään ihan jaksamisen rajoilla??



Ei jakseta ottaa kylään toista lasta edes silloin tällöin. Entäs jos omassa perheessa sattuu jotain? Tai jollekin ystävälle tai sukulaiselle? Löytyykö silloinkaan joustoja/jaksamista yhtään?



Te, jotka ette jaksa väsymyksen/kiireen tms. syyn takia yhtään ylimääräistä lasta kotona tai kykenen soittamaan tuntemattomalle ihmiselle (kykenettekö töissä soittamaan tuntemattomalle?), niin pysähtykää miettimään omaa elämäänne.

Oiskohan aika luopua jostakin? Tarvitseeko molempien vanhempien tehdä niin tärkeää/uuvuttavaa työtä? Voisiko harrastuksista antaa periksi?



Miksi suostutte elämään siten, että yhden vieraan lapsen yökyläily tai vierailu iltasisin leikkimässä tuntuu suistavan elämänne kaaokseen? :-)

Kannattaisi todellakin monen miettiä missä vika kun ei jakseta seurustella kenenkään kanssa! Ja mikä siinä soittamisessa on niin kamalaa?



Tiedän kyllä omassa tuttavapiirissäkin useita perheitä, joissa molemmat vanhemmat painavat uuvuttavan pitkiä työpäiviä ja siihen lisäksi kaikilla harrastukset iltaisin päälle, että mitään muuta eivät koskaan ehdi tehdä! Minusta aika surullista. Yksi näistä perheistä on miehen veljen perhe. Heillä on aikataulu niin täysbuukattu että sinne on turha yrittää koskaan soitella, koska heillä on aina jotain "menoja" tai ovat niin uupuneita. Lapsia on kuitenkin "vain" kaksi, eivätkä hekään enää pieniä.



Olen itse tosi onnellinen että olemme pystyneet pitämään jonkinlaisen tasapainon elämässä: meillä on aikaa lasten vierailuille, käymme isovanhempien luona usein arki-iltaisin jne. Mutta meistä kumpikaan ei työskentele 100 %:sti vuoden ympäri. Ehkä siinä on se ero. Emmekä ole lapsillekaan haalineet harrastuksia.

Meidän tilanteessa ei voi olla kyse siitä, että poikani kaveri ei haluaisi seuraa tms. Hänen veljensä on paljon vanhempi joten hänestä ei seuraa paljon ole pojalle. Pojan äiti on itsekin sanonut, että poika usein mankuu kavereita kylään tai haluaa keksiä jtoain tekemistä. Silti ovat laiskoja tulemaan meille tai kutsumaan minun poikaani kylään. Kyse on kuitenkin parhaista kaveruksista, leikkivät eskarissa yhdessä tiiviisti joka päivä. Luulisi että tämäkin äiti haluaisi ylläpitää poikien ystävyyttä. MOlemmat pojat kun ovat ujohkoja ja hitaasti lämpiäviä. Eivät löydä helposti muitakaan kavereita.



Että en sitten tiedä onko just kyse siitä, että tämä ÄITI EI JAKSA tai halua soittaa meille?? Nimenomaan kun sanoinkin viimeksi että soitellaan sitten kun meilläkin on lomaa jos pojat haluaisivat leikkiä.



19

Meillä oli viime keväänä jakso, jossa viisivuotias bestis (ainoa lapsi) kyläili meillä monta kertaa viikossa päiväkotipäivän jälkeen. Halusi itse tulla meille kylään, enkä hennonut kieltää. Mutta kieltämättä koin sen välillä rankaksi, lasten erotuomarina piti toimia, ruoanlaitossa piti huomioida nirso lapsi jne. Paljon helpompaa on, kun sisarukset leikkivät keskenään, mutta silti aina välillä on vaivanäöstä huolimatta mukavaa saada kyläilijä.

Meillä oli viime keväänä jakso, jossa viisivuotias bestis (ainoa lapsi) kyläili meillä monta kertaa viikossa päiväkotipäivän jälkeen. Halusi itse tulla meille kylään, enkä hennonut kieltää. Mutta kieltämättä koin sen välillä rankaksi, lasten erotuomarina piti toimia, ruoanlaitossa piti huomioida nirso lapsi jne. Paljon helpompaa on, kun sisarukset leikkivät keskenään, mutta silti aina välillä on vaivanäöstä huolimatta mukavaa saada kyläilijä.

-- samaa mieltä siitä, etteivät kyläilyt jokapäiväisiä saa olla. Mutta kerran viikossa voisin itse kyllä ottaa kylään lapsen kaverin. Meillä taas niin, että kaverin kanssa lapseni eivät riitele, mutta sisarusten kesken kylläkin. Eli on helpompaa jos on kaveri kylässä!

Mutta nimenomaan tässä elämäntilanteessa on karsittu kaikki ylimääräinen. Kuten ne alle kouluikäisten kyläilyt, joita omat lapset EI KAIPAA.

Miksi suostutte elämään siten, että yhden vieraan lapsen yökyläily tai vierailu iltasisin leikkimässä tuntuu suistavan elämänne kaaokseen? :-)

Asumme maalla ja leikkikaverit ovat aika hajallaan pitkin kylää. Meillä on pian eskari-ikäiset kaksospojat, joten oikean ikäinen leikkikaveri löytyy aina kotoa. Silti pyydän mielelläni lasten kerhokavereita kylään, enkä juurikaan laske, tuleeko vastakutsuja. Tarvittaessa vaikka haen kaverit tänne. Tämä siitä syystä, että kun tässä ympäristössä samat lapset kasvavat yhdessä isoiksi, haluan tuntea lasten kaverit pienestä saakka. Haluan, että pojilla ja heidän kavereillaan on tunne, että tänne saa aina tulla ja että täällä pidetään lasten kavereista.



Kun olin itse pieni, meillä ei suvaittu vieraita lapsia. Niinpä nuorenakin kuljin omia teitäni kavereilla, minne oli aina saanut mennä. Kun omani ovat aikanaan nuoria hankalimmassa iässä, toivon, että esim. kotimme kellarihuone omalla sisäänkäynnillä kelpaa kavereitten kokoontumispaikaksi, tiedän missä ovat Ja jos liehuvat muualla, ainakin tunnen kaverit vuosien takaa. Vieraitten lasten "sietämisen vaiva" ehkä sitten kasvaa hyvää korkoa :)

ei miellä nyt niin uupuneita olla ettei jaksettaisi seurustella KENEKÄÄN kanssa, eikä kyse ole siitä etteikö KYKENISI soittamaan tuntemattomalle. Nämä tarhakaverien vierailut vaan ovat sellasia että miksi ottaa lisästressiä ja ylimääräistä vaivaa elämäänsä? Eriasia jos lapsi vaikka mankuisi sitä seuraa. Ja toinen juttu, kun ne lapset kuitenkin leikkivät päivät tiiviisti yhdessä niin MIKSI IHMEESSÄ sitä pitäisi jatkaa vielä illatkin?