Olenko ylisosiaalinen äiti?

se lasten yhteinen leikkiminen tulee ihan luonnostaan. Meillä nyt 6-vuotias esikoinen, joka menee jo itse naapuriin ja sieltä tulee vastaavasti tänne. Eli kyllä se siitä lähtee käyntiin.

jaksa ottaa yhteyttä. Koska johan lapsi näkee pk:ssa niitä kaverietaan. Pakkoko niitä on vielä illallakin nähdä?



Tai on siellä yksi, jota nähdään silloin tällöin. Mutta siinä on sumpliminen. Pitkät päivät työssä, pitää huolehtia isomman lapsen harrastuksista ja kauppareissuista...ja sitten pitäisi vielä organisoida jonkun kaveri kotiin.

päivät ja saa levätä ja esikoinen on hoidossa. Silloin riittää energiaa järjestellä kyläreissuja esikoiselle.

Mutta on eri asia tehdä pitkä työpäivä ja hakea lapsi hoidosta ja tehdä kotityöt ja kuskata lapsia harrastuksiin ja saada hiukaan yhteista aikaa perheen kanssa.

Ei jaksa enää soitella vieraille ihmisille ja pyytää lapsia kylään. Joskus haluttaa viettää sitä vähäistä vapaa-aikaa oman perheen kesken.



Ymmärrän kyllä, että jos on aikaa päivällä kotona tehdä kotityöt kun esikoinen on hoidossa ja levätä ja touhuta omiaan, ei haittaa, vaikka illalla olisi lapsen kavereita kylässä. Mutta työssäkäyvänä en jaksa enää sellaista.

että ehdin hakea lapset päiväkodista klo 16 tietämillä (mies vie lapset hoitoon n klo 8.30). Sitten tullaan kotiin ja laitetaan ruokaa. Iltaruoka syödään kko 17-17.30 tietämillä, iltapala jo vähän ennen klo 20 ja 20.30 lapset on jo nukkumassa. Ei siinä hirveästi jää aikaa olla sosiaalinen. Ja ainakin meidän lapset nauttii vanhempien jakamattomasta huomiosta illalla, kun koko pitkä päivä on oltu päiväkodissa.

Sitäkin olen paljon ihmetellyt missä kaikki ovat...

Lähdemme usein asukaspuistoon, jossa on enemmän lapsia kun tämä oma piha on aina tyhjä :(

Eikä meillä ole kuin yksi lapsi. Minä opiskelen ja mies käy töissä.

Onko minulla sitten niin paljon helpompaa yhden lapsen kanssa?



ap

iltaisin kavereiden luo, joiden kanssa leikki jo päivät pitkät siellä tarhassa. Minusta se riittää ihan hyvin. Työpäivän jälkeen en halua yhtään ylimääräistä ohjelmaa, sitä on luonnostaankin ihan tarpeeksi.

yhden lapsen kanssa.

Olen törmännyt monesti itsekin tähän yhden lapsen äitien ongelmaan. Oma lapsi on yksinäinen ja äidin pitäisi viihdyttää sitä koko ajan. Meillä on useampi lapsi ja lapsilla keskenään tekemistä paljon. Eivät niin kaipaa kylään koko ajan.



Nämä yhden lapsen äidit soittelevat jatkuvasti, että voisko heidän kullanmussukka tulla meille tai voisinko tuoda omani heille kun heidän Nicopetterillä on niin tylsää.

Olenkin joskus miettinyt, että alkaisinko periä vuokrausrahaa omista lapsista, että he viidyttäisivät näitä ainokaisia.



Useamman lapsen perheessä elämä on toisenlaista. Kun tulet töistä, syödään ja sitten voi olla, että yhtä viet jonnekin harrastukseen ja toisen kans tentit kokeeseen, samalla on iso kasa pyykkiä viikattavana, ehkä haluat käydä lenkilläkin itse jossain vaiheessa.

Ei jaksa alkaa kovin sosiaaliseksi ja ottaa selville lapsen hoitokavereiden vanhempien numeroita ja soitella heille ja kuskata lasta tai tahtoa heidän lasta kylään illaksi jne..



Ei millään pahalla, mutta elämä voi olla niin kiireistä, ettei jaksa aina miettiä tällaisia asioita. Toki meille saa tulla lapsia kylään ihan mielellään, mutta itse en jaksa soitella omia alle kouluikäisiä enää iltaisin kylään minnekään tai heille kavereita. Kun iltaisin ei omilla lapsilla ole erityistä seuran tarvetta enää.

Tarkoitukseni ei ollut mitenkään tuomita tätä kyläilemättömyyttä. Halusin vain tietää, onko vika minussa vai onko kyläilemättömyys yleisempi tapa.

Meillä poika usein kaipaa leikkikaveria pk-päivän jälkeenkin. Ehkä se johtuu siitä, että sisaruksia (leikkikavereita) ei ole. Viikonloput varsinkin ovat hankalia, etenkin jos on niin huono sää, että puistoonkaan ei viitsi lähteä.



ap

(2 lasta) kyläilyjä järkkäillään, mutta selvästi se ulkopuolisten kavereiden tarve ei ole niin kova kuin ainokaisilla. Ainokaiset onkin sitten viikonloppunakin heti aamulla oven takana kärttämässä leikkiseuraa, kun meillä taas sisarukset voisi ihan hyvin leikkiä keskenäänkin...

Meillä on monta lasta joten lapsilla on leikkikavereita ja puuhaa omasta takaa. Eivät alle kouluikäiset ikinä kaipaa kylään tai kavereita meille. Toki ovat ihan iloisia jos kaveri tulee kylään, mutta siis sellaista tarvetta järkätä näitä ei meillä todellakaan ole.

työssäkäyvän suurperheellisen arki on tosi kiireistä jo lasten harrastuskuskausten vuoksi. Arki-iltaisin ei ole mahdollisuutta ja viikonloppuisin olen niin väsynyt, että en jaksa ylimääräistä työtä yhtään enempää eli en vain jaksa vahtia enää lisää pieniä lapsia. Valitan.

ettet osaa kuvitella kuinka paljon muita asioita mielessä monilapsisen perheen äidillä on. Meillä on kolme lasta, molemmilla aikuisilla aika vaativa työ jota tehdään vielä kotina lasten mentyä nukkumaan, ja todellakin sen vähäisen vapaa-ajan haluaa viettää perheen kesken.



En tosin vaihtaisi, on ihanaa nähdä lasten leikkivän keskenään. Mutta oman tontin hoitamisessa on niin paljon tekemistä, ettei ehdi ajatella sitä, mitä muut perheet ajattelevat...

yökyläilyt.

On toki lapsista kivaa olla yökylässä ja vanhemmista kiva viettää kahdestaan aikaa kun ainokainen saadaan yökylään kaverin luo.



Mutta tuleeko mieleen, että se ylimäärinen lapsi sitoo koko perheen viikonlopuksi. Ensin se tuodaan lauantaina päivällä. Siinä se menee muun porukan matkassa, mutta vaatii kuitenkin ylimääräisen vahtimisen. Sitten se, että lapsi saattaa ikävöidä kotiin. Oman perheen ilta ei ole kovin vapautunut kun on vieras lapsi siinä. Saunomiset ja muut menee vähän väkinäiseksi kun on vieras lapsi siinä, jonka viihtyvyyttä pitää koko ajan ajatella.



Sitten lapset tirkuvat puoleen yöhön. Sellaistakin on sitten sattunut, että yökyläilijän äiti on ollut raivona kun olen antanut hänen lapsensa valvoa myöhään.



Sitten aamulla odotetaan, että koska voi palauttaa tämän vieraan lapsen kotiinsa, että ehditään omalla porukalla viettää edes se sunnuntai-iltapäivä rauhassa. Yleensä kun olen soittanut, että hakisivat omansa pois, vastataan, että ei ole kiirettä jos viihtyy meillä. Justjoo, ei toki ole kiirettä kun saavat itse viettää kahdestaan aikaa ja heidän lapsensa on meillä viettämässä viikonloppua.



Joten äidit. Älkää niin herkästi tunkeko niitä lapsianne viikonlopuiksui kavereillenne yökylään. Itse olen päättänyt kylmästi, että enää en ota ylimääräisiä lapsia meille. Alussa olin liian kiltti ja en osannut kieltäytyä, mutta kokemuksen kautta olen oppinut, että oman levon takia en halua ylimäärisiä lapsia passattavaksi meille viikonlopuksi.

jos on rankka duuni - viikolla on yhtä rumbaa ja viikonloppuna yrittää olla perheen kanssa.

Meillä vähän samaa ongelmaa kun sulla... Eli mulla poika on 6,5 v, menee kouluun nyt syksyllä. Eskarissa hänellä oli yksi toooosi hyvä kaveri. Keväällä poikani kävi monta kertaa tällä kaverilla kylässäkin. Tämä ystävä ei uskaltanut kuitenkaan tulla meille yksistään. No nyt kesäkuussa kun eskari loppui kutsuin kaverin äiteineen kylään ja tulivatkin. Meillä kaikilla oli ihan mukavaa mielestäni. Tämä kaverikin sanoi että haluaisi tulla uudestaan.



Ajattelin kuitenkin että josko he nyt tällä kertaa soittaisivat ja kutsuisivat poikani kylään tms. Ei vain soittoa kuulu! Ja nyt on mennyt jo useampi viikko... Ei niin että poikani nyt jatkuvasti kaipaisikaan seuraa, leikkii kyllä sisarustensakin kanssa, mutta kyllä "ulkopuolinenkin" seura tekisi hänelle välillä hyvää!



Meillä ei ole tässä naapureita joiden kanssa lapset voisivat leikkiä. Vaikka asumme ihan suuressa kylässä, niin lapsiperheet asuvat ihan eri alueilla.



Minäkin olin yllättynyt kun tämä vierailu ja kyläily toisin puolin vaikuttaa olevan näin vaikeaa... Itse mielelläni veisin poikaa kaverille kylään ja hänkin saisi käydä meillä (jos vain uskaltaisi).



Minulla siis kolme lasta ja olen työelämässä (nyt tosin lomalla). Silti kyllä jaksaisi ihan hyvin järkätä lapsilleni kaveriseuraa. Ei meillä nyt niin vähän yhteistä aikaa ole kuitenkaan että se olisi niin kallisarvoista. Minusta hyvä ystäväkin on kallisarvoinen!!



Ehkä kaikki äiditkään eivät näe näitä asioita samalla tavoin? Tiedän erään äidin joka on erittäin aktiivinen ja sosiaalinen ja hänen tytöllään (7v) on aina joku kaveri kylässä. Jotkut äidit taas eivät vaivaudu soittelemaankaan vaikka lapsikin ehkä haluaisi. Ei sen puoleen että nyt lapsella aina kaveria pitäisikään olla.



Itse vain muistelen miten HAUSKAA oli kun sai leikkiä hyvän ystävän kanssa:).

vastakutsua ei siksi tule, kun vanhemmat ei halua kotiinsa muiden lapsia, eikä muiden lapsista yleensäkään tykätä.

asutaan rivitaloissa ja olen huomannut, että lapsilla ei ole asiaa muiden kotiin. lapset saavat pihalla kaveerata.

mulle sopii, että meille tullaan, koska tykkään lapsista. tykkään myös tarjota lapsille syötävää.

kuopukseni on 4v. ja saa välillä käydä naapurissa kylässä. monet koululaisetkaan ei saa viedä kävereita kotiinsa.

En ole ajatellut että sen ikäisiä pitäisi kummemmin vahtia, saati viihdyttää. Lapset viihtyvät keskenään jos ovat viihtyäkseen. Saunovat myös keskenään, tämä oma ja kaveri. Me eletään ihan omaa elämää ja yökyläilijä menee siinä sivussa ilman mitään ylimääräistä stressiä.

lapset voivat kyläillä sitten kun ovat koulussa ja kulkevat enemmän itsekseen.

En minäkään missään nimessä joka päivä mitään kyläilyrumbaa jaksaisi - en puolin enkä toisin. Etenkin tenttikausina se olisi ihan mahdotonta.



Ja minäkin tosiaan muistan kuinka kivaa oli kun kavereita oli kylässä, vaikka minullakin on kolme sisarusta.



Ehkä meillä on vain rytmi niin erilainen. Yhteistä aikaa riittää, meillä ei juurikaan ole kodin ulkopuolisia harrastuksia (meillä luetaan paljon) eikä kotitöitäkään nyt niin järkyttävästi ole.



Korostan kuitenkin vielä, että en tuomitse muiden vanhempien kyläilemättömyyttä tai perheen rytmiä tms. Tarkoitukseni ei ole arvottaa kenenkään perhe-elämää.



ap