Olen todella väsynyt mieheeni
joka onneksi lähti aamulla parin päivän työmatkalle...
anteeksi jo etukäteen, ei kuulu tälle palstalle, mutta en oikein tiennyt minne muuallekaan kirjoitella...
Meillä on nyt reilu ½-vuotias poika, joka on aina ollut huono nukkumaan... Joulun aikaan pojalla oli paha flunssa ja siitä toivuttuaan unirytmi parani vähän, sitten tuli ensimmäinen hammas ja taas meni unet ihan sekaisin...
Nyt jos poika nukkuu omassa huoneessaan, omassa sängyssä, hän herää huutamaan väh. 13 kertaa yössä. Ei herää nälkään/tissi ei kelpaa kuin muutaman kerran. Viimeaikoina huudot pahenivat (eli poika ei rauhoittunut enää reippaalla peppuntaputuksella) vaan piti ottaa syliin, jossa huusi välillä lähes ½h suoraa huutoa ennenkuin rauhoittui ja nukahti.
Väsyin tuohon yörumbaan, joten ollaan nukuttu pojan kanssa viimeiset 3 yötä lattialla patjalla vierekkäin pojan huoneen lattialla. Mies ei halua poikaa sänkyymme. Yöt ovat menneet paremmin: poika herää pari kertaa syö tissistä ja nukahtaa. Muutaman kerran herää kitisemään, mutta rauhoittuu kun halaan tiukasti ja taputan vähän peppusta...
Mies on sitä mieltä, että ½-vuotias on jo niin iso että pitää osata nukkua yö yksin omassa huoneessa vanhempia herättämättä ja syömättä yöllä. Mies haluaa, että kun hän tulee työreissulta kotiin laitetaan poika omaan sänkyyn illallla ja kun herää huutamaan niin saa huutaa yksinään vaikka aamuun asti! Hän haluaa myös, että lopetan imetyksen. Hänen mielestään ei poika enää tarvitse tissiä. Noin iso pojan kuuluu jo juoda maitoa nokkamukista ruuan kanssa (nyt juomme vettä) eikä mitään tuttipulloa tarvita tissin korvikkeeksi...
Mies halusi, että poika nukahtaisi illalla aikaisemmin, jotta hänkin pääsisi illalla aiemmin nukkumaan ja jaksaisi töissä paremmin. No poika nukahtaa nykyään n. 22.20 ja aamulla herätän (!!!) hänet yhdeksän maissa, jotta ei iltanukahtaminen siirry myöhäisemmäksi. Mies ei menekään aiemmin nukkumaan (ei kuulemma väsytä) vaan hän pelaa tietokoneella puoleenyöhön asti ja lähtee aamulla töihin yhdeksän jälkeen (joustavasta työajasta on näemmä haittaakin). Mies tulee töistä välillä illalla vasta n. 19.30, jolloin syötän pojalle päivän toista lämmintä ruokaa, ja kysyy onko jotain ruokaa ja oonko pessy pyykkiä päivän aikana. Samassa lauseessa valittaa vielä, kun ehtii niin vähän olla pojan kanssa arkisin.... Viikonloppuisin mies haluaa omaa aikaa (=pelata tietokoneella) tai sitten karkaa vähintään 5 kertaa päivässä vessaan isolle hädälle (ottaa mukaan lukemista ja on siellä kauan!)....
Tuntuu, että mies arvostaa päivä päivältä vähemmin mua. Tuntuu että aiemmin hän sentään teki jotain kotihommia oma-aloitteisesti...nyt saan valittaa viikon verran ennenkuin tekee jonkun pikkuhomman... Yleensä nukutan pojan illalla, sitten teen rästihommat pikapikaa (ennenkuin poika herää uudestaan) ja mies kattoo tv:tä sillä välin...
Kommentit (39)
ongelmia miehensä kanssa vauva-asioissa. Mutta toisaalta ei kovinkaan kiva, että ' meitä' on näin paljon...
Vähän sekavaa tekstiä, mutta ollaan mummulassa, joten kävin koneella vain pikaiseen...
Jos joku keksii toimivan keinon saada mies tajuamaan, että alle 1-vuotias on vielä oikeasti ihan vauva, niin voisi tulla kertomaan...
Illan jatkot!
p.s. silloin tällöin mies suostuu syöttämään poikaa, joten yritän saada miehen syöttämään illalla pojalle iltapuuron ja mustikkaa päälle ;) Tiistaina kun syötiin mustikkapuuroa oli mustikkaa korvienkin takana ja hiuksissa - tosin mies ei tiedä tätä kun ei ollut kotona ;)
Lähdin usein vanhemmilleni viikonlopuksi vauvan kanssa, kun meni hermot. Mies ei vaan yksinkertaisesti ollut ns valmis isäksi, niin kauheelta kuin se kuulostaakin. Tapeltiin tosi usein.
Nyt kun meillä on toinen lapsi, ikää 2 kk kaikki on ollut ihan erillaista jo odotusaikana ja lapsen synnyttyä. Meillä autoi nykyisessä tilanteessa se, että laitettiin miehelle kunnon sänky eri huoneeseen ja minä nukun vauvan kanssa makuuhuoneessa. Nyt mun ei tarvi jännittää, kun vauva herää yöllä ja itkee, mies saa nukkua kunnon unet ja jaksaa töissä. Viikonloppuisin on hänen vuoro syöttää yöllä vauva. Vauva herää kerran yössä. Sillon on mun vuoro nukkua 2 yötä putkeen kunnolla ja heräämättä. Ollaan sovittu, että molemmat saa harrastaa esim liikuntaa.
Sano miehelles että haistaa sitä isoo hätäänsä: Vauva tarttee sua ei se muuten itke,kuten oot huomannu kun nukutte vierekkäin. Miehes selvii ilman sua ja sun tissejä muttei sun lapses.Älä anna sen nuijan käydä pomppimaan sun nenälle: SÄ OLET AINUT KUKA PUOLUSTAA LAPSES OIKEUKSIA TEIDÄN PERHEESSÄ
JA LAPSELLA ON OIKEUS ÄITIIN (ja isään) .ITKU on ainoa ilmaisukeino ja sä olet tunteiden tulkki kun miehelläs ei ole kykyä olla kypsä isä tai edes mies. PIDÄ PUOLESI JA KOETA JAKSAA:)
En voi edes käsittää mitä koet tällä hetkellä.. Miehesi rankka suhtautuminen on kyllä musta anteeksiantamatonta. Ei lapsi ole mikään kone, jonka pitää toimia siten kuin itse haluaa. Varmasti teillä on ollut hyviäkin hetkiä, mut asiat ovat kärjistyneet aika pahasti. Tuli vaan sellainenkin asia mieleen, että voisiko lapsesi itkeä osittain ihan siitä skismasta ja kireydestä jota teidän vanhempien välillä on? Mä olen ainakin huomannut että poikamme tosiaan aistii, jos meidän vanhempien välillä on erimielisyyksiä. Ja huomaan hänellä turvattomuuden tunteen, joka ilmenee itkuina ja hellyyden kaipuulla.. Huomaan kuinka poikamme iltaisin nauttii saadessaan olla isänsä kanssa kaksin, kun näkee häntä vähemmän. Se läsnäolo on lapsen turvallisuudentunteen kannalta tosi tärkeää! Ja poikamme on nyt yli 4kk.
Kuitenkin toivotan teille parempaa jatkoa ja toivottavasti saatte asiat puhuttua halki ja pääsette yhteisymmärrykseen!
En ole mikään perhepedin puolestapuhuja, mutta mielestäni miehesi paikka on patjalla, jos ei kelpuuta vauvaa teidän sänkyyn edes imetysten ajaksi. Mielestäni teidän kaikkien jaksamiselle on tärkeintä, että poika nukkuu ja jos se sinun vieressäsi nukkuu hyvin, niin mielestäni se on aivan ok tuonikäisenä kaikkien unikouluttajien puheista huolimatta!
Itse muistan, kun esikoinen oli pieni ja valvotti öisin, tein kaikkeni, että mies sai nukuttua öisin. Hän kun oli ollut aina herkkäuninen. Nappasin itkevän pojan kopasta (nukkui ekat 2 kk huoneessamme) ja kuljeskelin pitkin kämppää pojan kanssa. Yritin tyynnytellä ja imetin poikaa hänen huoneensa nojatuolissa. Aivan typerää hommaa näin jälkikäteen ajatellen! Kun väsymykseni kasvoi ja kasvoi, siirryin pakon edessä imettämään poikaa makkariimme. Mies urputti meteliä ja manasi seuraavan aamun väsymystä muutamana yönä, mutta kun en suostunut liikkumaan mihinkään hän oli hankkinut seuraavana päivänä korvatulpat. Niiden avulla homma onnistui alkuun ja aikaa myöden mies tottui yörumbaan ja nukkui hyvin ilman korvatulppiakin.
Nyt kun tämä toinen lapsi syntyi, olen hoitanut kaikki yöimetykset meidän sängyssä (muuten tyttö siirtyi esikoisen tapaan 2-kuukautisena omaan huoneeseensa nukkumaan). Nykyään mies ei edes huomaa, että pieni kaveri on käväissyt yöllä meidän makkarissa, vaikka tyttö olisi itkeskellytkin. Itselläni on hyvät unenlahjat ja yleensä nukahdetaan vauvan kanssa molemmat syömisen aikana ja saatan herätä vasta aamulla vauvan vierestä tissi paljaana. Itselläni ei ole univelkaa oikeastaan ollenkaan, vauva on tyytyväinen, esikoinen saa nukuttua omassa huoneessaan rauhassa ja isäkään ei valita. Lisäksi sängyn vaihtaminen 180-senttiseen oli myös selkeä suunta parempaan - nyt sängyssä on tilaa ylimääräisellekin eikä olla vauvan kanssa ihan iskän " reviirillä" .
Kirjoitit, että miehesi on aina mukana neuvolassa ja terkkarin suhtautuminen on tietynlaista. Vaikka en tätiä tunnekaan voisin jopa väittää, että miehesi läsnäolo saattaa vaikuttaa tädin käyttäytymiseen. Surullista kyllä, mutta monella naisella on tapana joko tietoisesti tai tietämättään miellyttää miehiä ja taas toisaalta olla kriittisiä toisia naisia kohtaan. Tiedän hurjasti esim. lastentarhantätejä, jotka valittavat lapsen käyttäytymistä jatkuvasti äidille, mutta isän hakiessa ovat aina niin maireina, kuinka hyvin kaikki on mennyt. Tämän asian on myöntänyt muutama alalla oleva ystävänikin. Itselläni ei ole tuosta käytännön kokemusta, sillä mies ei ole käynyt kertaakaan neuvolassa ultria lukuunottamatta. Ei sillä, että olisin sitä sinne kaivannutkaan :).
Sitten vielä tuosta unikoulusta. Toisaalta on hyvä juttu, että miehesi kestää pojan itkua ja on valmis häntä " huudattamaan" . Jos pojan kasvaessa tulee esim. nukahtamisvaikeuksia ja unikoulua ihan oikeasti tarvitaan, hän voi sen homman hoitaa. Meillä mies kesti minua paremmin pojan huutoa ja hän piti pojalle vajaa 1-vuotiaana muutaman unikoulun, jonka avulla poika oppi nukahtamaan yksin pinnasänkyynsä omaan huoneeseen.
En halua pelotella tulevalla, mutta vaikka vauva-aika on haasteellista, niin uusia haasteita tulee lasten kanssa kokoajan, joten on hyvä nostaa kissa pöydälle asian osalta jo nyt. Meillä ainakin nyt esikoisen taaperoaika on ollut välillä sellaista showta uhmineen ja nukahtamisvaikeuksineen, että siinä joutuu pinna mielestäni vielä pahemmalle koetukselle. Pienen vauvan mekastuksen ymmärtää vielä, mutta puhetta ymmärtävän ja jo itsekin puhuvan taaperon kiukuttelu saa savun nousemaan päästä myös allekirjoittaneelta. Mieheni on melkoinen auktoriteetti luonteeltaan (hänelle harvat ryppyilee, jopa minäkin sitä välillä rajoitan), mutta meidän pikkusälli pistää täysillä hänelle kampoihin. Välillä oikein huvittaa, kun esim. iltanukutuksen aikana (mieheni nukuttaa esikoisen nykyään minun hoitaessani vauvan yöunille) oikein kuulen mieheni äänestä, kuinka hän joutuu kaikin keinoin hillitsemään hermonsa. Tekee kuule hänelle hyvää ja olenkin sanonut, että olen ihan varma, että meistäkin kasvaa parempia ihmisiä lapsien myötä.
Sekavaa selitystä oli tämä tekstini, mutta toivottavasti oli jotain hyötyä/lohtua. Yritähän jaksaa ja tosiaan vertaistukea kannattaa hakea joko ihan livenä tai täältä netistä! Voi kun pääsisin miehesi kanssa keskustelemaan naamatusten! Itse olen nimittäin todennut yhdeksi parhaimmista keinoista saada miehet tajuamaan nämä asiat, että nähdään jonkun tuttavapariskunnan kanssa, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Keskustellaan asioista ja monesti huomataan, että loppupelissä ongelmat ovat ihan samoja ja kavereilta saa tuen lisäksi myös hyviä toimintamalleja. Uskon, että tuttavaperheellänne on myös omat ongelmansa lapsensa kanssa. Lapsi kun tekee paljon muutakin kuin nukkuu. Joillakin on ongelmia syömisen kanssa, toisilla allergioiden, toisilla taas joidenkin vakavampien juttujen. Parisuhteeseen taas uskon vauva-ajan tuovan aina jännitteitä - toki hyviä asioita myös, mistä uskon teidänkin pääsevän vielä nauttimaan!
Jaksamista ja yritä ottaa asia miehesi kanssa puheeksi - ei syyllistämällä vaan selittämällä rauhassa oman kantasi. Kuten joku jo totesi, niin osa miehistä saattaa " lämmetä" lapsillensa vasta vauva-ajan jälkeen, kun lapsi ei ole enää niin tiukasti äidissä kiinni. Toivottavasti teille käy niin!
t. Jogu + kullannuput (3kk ja 2v3kk)
Kirjoitit, että kotihommatkin verottaa jaksamistasi, kun miehesi ei niihin osallistu enää entiseen tapaan. Sen verran kun luin viesteistäsi rivien välistä ymmärsin, että taloutenne on kunnossa. Miksette palkkaisi siivoojaa käymään vaikka pari kertaa kuukaudessa? Saisit sinäkin vapautusta nyt rankkana aikana niistä hommista ja voisitte vaikka tehdä perheen kesken jotain mukavaa sinä aikana kun muuten pitäisi siivota tms.
Minulla suuri osa ystävistä käyttää siivouspalveluita ja niistä useat ovat äitiyslomalla. Yksi ystävistäni juuri totesi, että hän tarvitsi eniten näitä palveluita juuri silloin, kun oli lasten kanssa kotona. Muuten kuulemma olisi ollut miehen kanssa se vähäinen " vapaa-aika" yhtä siivousta ja tappelua :). Muutimme kesällä uuteen taloomme ja mielessäni on myös käynyt siivouspalvelun ostaminen. Mieheni on siihen nyt kannustanut, mutta vielä ei ole luonto antanut periksi. Oikein huvittaa aika viitisen vuotta sitten, kun muka ei jaksanut raskaan työpäivän jälkeen siivota. Silloinhan oli kaikki illat ja viikonloput vapaata!
Vähän kättä pidempää... Jos miehesi ei usko sinua, miten olisi asiantuntijat...
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649- Tässä miten tärkeää läheisyys on jo vähän isommallekin vauvalle...
" Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6¿10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin ¿ ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."
Ja...
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
Sekä
http://www.nd.edu/~jmckenn1/lab/faq.html#effects
What are the long term effects on my baby of sharing a bed?
While advocates of solitary infant sleeping arrangements have claimed any number of benefits of infant sleeping alone, the truth o the matter is, none of these supposed benefits have been shown to be true through scientific studies. The great irony is that, not only have benefits of solitary infant sleep NOT be demonstrated - simply assumed to be true, but recent studies are beginning to show the opposite that is, it is not, for example, solitary sleeping arrangements that produce strong independence, social competence, feeling of high self esteem,good comportment by children in school, ability to handle stress, strong gender or sex identities - but it is social or cosleeping patterns that might, indeed, contribute to the emergence of these characteristics.
(Tarkempaa tietoa tutkimuksittain ko. linkin alta...)
Ja vielä lisää :o) (hyviä kirjavinkkejä ym...)
http://www.babyidea.fi/nukkumisesta/
Ja vieläkin
http://www.imetystukilista.net/faq/uni.php
Nykyään alkaa olla aika suuri konsensus Suomessakin siitä, että huudatusunikoulu on aikansa elänyt eikä lapselle missään nimessä hyväksi.
Vaihda siis tätiä jos voit! Tämä ei ole ajan tasalla tehtävissään eikä ainakaan lapsen asialla!
Hyvät linkit! Tässä vielä alan " gurun" juttua perhepedistä:
http://www.askdrsears.com/html/7/t071000.asp
Perhepeti on pop ja vauvalle hyväksi :)
Mammelix: en saanut ekaa linkkiäsi toimimaan.
Keskustelun suhteen ei mitään edistystä =( Mies on jo syöttänyt poikaa pari kertaa (laitoin pojan syöttötuoliin, ruuan valmiiksi lautaselle ja sanoin miehelle: " syötä" ja lähdin itse vessaan....). No mieshän syötti ja valitti kyllä kun poika ei osaa kääntää päätään syöttäjää kohtaan vaan pyörii syöttötuolissa ja katselee kaikkea kiiinnostavaa ja välillä laittaa kädet suuhun ja sen jälkeen hieroo silmiään ja sitten taputtelee pöytää sottasilla käsillä jne... Ottaa miehelle aika koville, kun poika sotkee. Mies sitten kutsuukin poikaa tuhrutaunoksi ja sottapytyksi jne...
Viimeyö nukuttiin pojan kanssa taas patjalla. Yö meni tissistä syödessä (varmaan 5 kertaa), tosin johtui pitkälti siitä kun eilen poika oksensi ja meni ruokailut aika sekaisin. Annoin raakaa omenaa todella vähän ja samantien oksensi tosi rajusti (en tiedä mitä tapahtui). Täytyy kokeilla tänään uudestaan (pistää poika miehen syliin istumaan, jos vaikka oksentaa ;) ). Toivottavasti ei ole allergiaa, kun pikkuveli oli pienempänä allerginen paprikalle ja porkkanalle niin, että jos ruokaan oli pienikin määrä piilotettu niitä niin heti kun ehti nielasta niin oksensi heti kaiken ylös...
Jahas, poika syö videokameraa....
Siivojaan hankkimisesta: Olet ymmärtänyt sitten jotenkin väärin. Olen minimiäitiyspäivärahalla (opiskelija) ja miehen tulot ovat työmäärään nähden pienet. Ei valitettavasti ole nokialla hommissa vaikka välillä ulkomailla reissaakin työjutuissa =(
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Jos ei toimi, löytyy http://www.hus.fi kohdasta Helsingin sairaalat, Vauvojen unihäiriöt.
Meillä esikoinen vierotettiin yörinnasta 1 v 2 kk:n iässä dr. Jay Gordonin lempeää unikoulua soveltaen, hyvin meni. Hän ei suosittele tätäkään lempeää mallia alle vuoden vanhalle.
No tulipa vuodatettua urakalla itselleni sitten. Meillä on kuitenkin hyvin samanlaista kuin teillä Tiklu.
Nukun suurimman osan öistäni vauvan huoneessa. Mies ei halunnut alkujaankaan vauvaa meidän huoneeseen. Vauva on nyt 7kk. Selväsi on ollut myös mustasukkainen vauvalle antamastani huomiosta. Hoito on kuitenkin lähinnä minun vastuulla. Mies on kyllä työn takia viikot pois kotoa, mutta se ei hoitovastuutani vähennä vaikka onkin viikonloppuisin kotona. Onneni on kyllä ollut tuo, että viikot olen vauvan kanssa kaksin ja saan hoitaa hänet mieleni mukaan.
Olen kaikkea yrittänyt jotta tulisi jotain selvyyttä asiaan, keskustelua, kirjeen kirjoittamista, riitelyä, uhkaamista lähtemisestä vauvan kanssa jne. Eipä mikään ole tuonut kuin hetken helpotusta ja sama jatkuu kuin ennenkin.
Meillä neuvola luokitteli koliikkivauvaksi kun itki viisikin tuntia illassa ja vatsavaivojakin on ollut riittämiin (ruokavalioni ja hieronta ja jumppa helpottivat niitä onneksi lopulta). Itse jaksoin kanniskella tuntikaupalla vauvaa ja heijailla ja lohduttaa vaikkei se sitä huutamista poistanutkaan, mutta olipa turvallisessa sylissä kuitenkin. Kun pyysin/pyydän mieheni hetken katsomaan vauvan perään/pitämään sylissä, jotta pääsen vessaan tai suihkuun niin kun tulen pois on mies kiikuttanut vauvan omaan huoneeseensa, omaan sänkyynsä suljetun oven taakse itkemään.Syynä oli, että oli alkanut itkemään tai oli pulauttanut (on yhä ongelmana vaikka kiinteitäkin syö)mieheni päälle. Ymmärrätte varmaan kuinka tuo yksin itkettäminen raastaa sydäntäni.
Kun mies tulee perjantaisin kotiin niin on kiukkuisena jos en ole ehtinyt/voinut/jaksanut siivota ja tiskat. Kuitenkaan mies ei pysty itse tekemään mitään jos jätän vauvan hänelle jotta saisin hetken huilia. Soitti kerrankin heti perään, että täytyisi laittaa ruokaa, mutta kun vauva itkee. Siihen muuta en voinut kuin kiukkusena tokaista, että niinhän minunkin täytyisi pystyä ja yksi olen vauvan kanssa. Kerrankin vauva oli huutanut siihen tapaan, ettei mieskään raskinut yksin jättää itkemään.
Kaikenlaista sitä joutuu kestämään, mutta ratkaisua en ole keksinyt. Lopulta ehkä lähden vauvan kanssa omaa kotia asuttamaan. Toistaiseksi yritän saada tämän toimimaan vaikka turhalta tuntuu. Luulin täysin toisenlaisen miehen saaneeni....
Voimia teille kaikille joilla on kamalat miehet!!!
Yleensä vaan taustailen mutta nyt oli pakko tulla kertomaan oma stoorini. Eli meillä myös eka lapsi 5.5 kk ja saatu " vanhemmalla iällä" . Rakas aviomieheni käyttäytyy hyvin samalla tavalla kuin muutamien muidenkin miehet tuntuvat tekevän. Hän on myös saanut kotona kasvatuksen siihen malliin että äiti hoitaa kaiken ja paapoo vieläkin ihan liikaa, äidille aina soitetaan kun maailma murjoo " pikkuista" .
Mutta siis asiaan: Meillä myös poika kärsi koliikista neljä ensimmäistä kuukautta, todettiin maitoallergia ja korvikkeella menty lähes kokoajan. Isä ei millään halunnut/suostunut lasta kantelemaan ja heijailemaan, hänen mielestään pitää vaan antaa huutaa jos ei heti rauhoitu, niinpä raahustin ympäri kämppää tuon neljä ekaa kuukautta. Isä ei ole lapsen kanssa yhtään yötä valvonut, nukkuu suljettujen ovien takana 8-9 tunnin yöunia että jaksaa töihin, ihan normaali duunari on, ei mitään ylipääsemättömän raskasta työtä tee ja viikonloput vapaat.
Vaippaa hän ei suostu vaihtamaan koska kuulemma oksentaa kun haisee niin pahalle! Syöttää illalla ja aamulla jos lapsi suostuu syömään päätä kääntelemättä ja vaaditussa ajassa eikä sotke ympäriinsä-sopii yrittää kiinteitä syömään harjoittelevan kanssa kuinka siististi sujuu...röyhtäytys ja ruuan lämmitys jää noillakin kerroilla minun huolekseni, esim. ei jaksa odottaa puolta minuuttia että lapsi röyhtäisisi kun kuulemma painaa niin paljon ettei jaksa pitää ylhäällä, tunkee sitteriin ja siihen jää pieni huutamaan kun mahassa kiertää. Ja saa tietysti hirmu kohtauksen jos pieni puklaa isän päälle tai menee jotain ruokaa lapsen vaatteille, eipä silti että ikinä vaatteitakaan vaihtaisi.
Ainoa minkä tekee pitkin hampain kun koko päivän natkutan on kylvetys, poika on kova pomppimaan niin en saa häntä yksin pideltyä, muuten ei varmaan sitäkään tekisi ja todella aina raskaiden huokausten saattelemana.
Kahdestaan ei suostu pojan kanssa jäämään, hädintuskin saan suihkussa käytyä jos lapsi on hyvällä tuulella. Jos haluan jonnekin mennä kutsutaan aina mummi - hänen äitinsä- hoitamaan. Niinpä en hirveästi ole viitsinyt liikkua kun aina pitää pyytää ulkopuolista apua ja anoppi saa siitä lisää tähtiä kruunuunsa kun miniä ei saa itse edes lastaan hoidettua.
Anoppi on lisäksi kauhea höslä, joten esim. yöhoitoon en voi kuvitellakaan hänelle jättäväni ja muita hoitajia ei lähimailla löydy.
Välillä kyllä kaipaisi sitä edes yhtä kokonaista yötä unta, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Lisäksi pojalla on vielä erikoiskorvike käytössä joten tiskailen pulloja ja keittelen vesiä suunnilleen ne hetket kun vapaata on. Poika nukkuu tosi huonosti eikä esim. vaunuissa juuri koskaan ja silloinkin korkeintaan tunnin joten tuntuu ettei saa hetkeäkään levähtää kun sitten pitäisi vielä siivota ja kokata niinä hetkinä kun nukkuu.
Mutta näin se menee, joidenkin ihmisten itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen tulevat näköjään esiin vasta kun lapsi tulee, tai ehkä siihen ei vaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota kun oma elämä oli vielä hallussa. Ja joo, keskustelua ja uhkailua yms. on yritetty, tehoaa pari päivää ja sitten palataan taas entiseen.
Huhu huh, tulipa pitkä juttu, kiitos jos jaksoitte lukea, mutta kiva kuulla että kaikilla muillakaan ei ole niin täydellistä.
-siirtyy taustailemaan sydäntään purettuaan-
Kyllä oikein puistattaa lukea miehistä, jotka eivät suostu hoitamaan lasta itkun tai puklailun tai jonkun muun vauvoille ominaisen seikan takia. Ei taida nämä miehet ymmärtää pikkulapsista mitään.
Ja vaikea uskoa että nämä miehet on sitten kaikin puolin muuten kunnollisia, kärsivällisiä ja luotettavia aviomiehiä ja kumppaneita. Mutta täytyyhän heidän olla, kun on lapsikin aikaan saatu?!?
Kyllä nous oman miehen pisteet, vaikka välillä on harmittanut ettei herra suostu kakkavaippaa vaihtamaan jos vaan voi sen välttää (kun " oksettaa" -eikö mua muka sitten!) eikä lapsen oksennusta siivoamaan (kerran oksensi mieskin siivotessaan eikä toista kertaa siis tule). Hoitaa kyllä huutavaa lasta, syöttää silloin tällöin (ei kyllä yhtä kärsivällisesti kuin äiti) ja kylvettää/suihkuttaa kerran viikossa. Ja leikkii pojan kanssa oikein antaumuksella nyt kun poika osaa jo leikkiä ja nauraa. Ja antaa pojan nukkua meidän makkarissa ja meidän sängyssäkin (pelkää tosin kierähtävänsä päälle) kun imetän.
Ei hitto, kylläpä osaan nyt arvostaa häntä isänä ihan eri lailla, vaikka välillä tekeekin mieli valittaa.
Ja neuvoja en valitettavasti osaa antaa muuta kuin että jos ei tilanne oikeesti parane, niin itse en kyllä pitkään jaksaisi katsella miestä, joka huudattaa puolustuskyvytöntä lasta. Kyllä aikuisella pitää sen verran kärsivällisyyttä ja ymmärrystä olla, ettei vaadi liikoja pieneltä.
Nuo kuvailemanne (anteeksi, en pysty muistamaan nimimerkkejä) isät tuntuvat olevan lähinnä mustasukkaisia pikkupoikia eivätkä isiä. Tosiasia on, että vauvan syntyminen muuttaa elämää ja se voi tulla toisille tuoreille isille suurenakin järkytyksenä, mutta suorastaan järkyttyneenä luin miestenne toimitatavoista. Jos alle vuoden ikäisen VAUVAN pitäisi syödä siististi, olla hiljaa jne jne niin aika kohtuuttomia ovat vaatimukset. Minun järkkymätön mielipiteeni on, että vauvan hätään (= itkuun) on vastattava ja on suunnilleen henkistä pahoinpitelyä ja vauvan laiminlyöntiä jättää vauva yksin hädissään itkemään. Jos isä voi olla niin kylmä, että jättää avuttoman lapsen yksin hätänsä kanssa niin mitä tulevaisuudessa kun uhmaikäinen kiukuttelee ja tosissaan kokeilee rajojaan? Tai lapsi vahingossa kaataa esim. mehulasin tai sotkee ruoalla ruokapöydässä? Ehkä kovaa tekstiä, mutta miettikää ja keskustelkaa vakavasti asioista.
" Jos isä voi olla niin kylmä, että jättää avuttoman lapsen yksin hätänsä kanssa niin mitä tulevaisuudessa kun uhmaikäinen kiukuttelee ja tosissaan kokeilee rajojaan? Tai lapsi vahingossa kaataa esim. mehulasin tai sotkee ruoalla ruokapöydässä?"
Että meillä ainakin miehen on helpompi olla ja toimia isompien muksujen kanssa jotka jo selvemmin kommunikoivat, mutta hän on itsekin myöntänyt, ettei osaa olla vauvojen kanssa / ymmärrä vauvoja. Ja että vauvan itku on hänestä vaikeaa kuunnella ja hän ei osaa mielestään toimia niin, että saisi sen loppumaan. Vaikka tietää hyvin, että ei ne äitinkään taikatemput aina itkuun toimi.
Meilläkin isukki helposti jättäytyy taka-alalle vauvanhoidossa. Nyt ei kyllä meiltä vauvaa edes löydy talosta, mutta tutulta siis kuulosti osa jutuista.Sen enempää miestäni mollaamatta, huippu isi on, vaikka vielä kolmen muksun jälkeen tuntee olonsa vauvojen kanssa epävarmaksi.
Eli siis luulenpa että joissain tapauksessa saattaa isän suhtautuminen helpottaa/muuttua, kun se vauveli kasvaa.
piipero, kera kolmen " ison" muksun
Ihan oikeasti, tuli tosi paha olla. Luulin, että tuollaisia miehiä on viimeksi ollut joskun 50-luvulla...
Omani siivoaa, laittaa ruokaa, vaihtaa vaipat... no, mitä niitä luettelemaan kun kaiken muun tekee paitsi imettää. Tietysti minä teen nyt enimmät kotitaloustyöt kun kerran kotona olen, mutta viikovloppuisin kyllä jaamme kaiken. Ja ihan pyytämättä. Mies on kiltti, komea, uskollinen, herkkä, kätevä käsistään, siisti, lapsirakas ja sisustushullu... Mutta kai se niin on, että hyväänkin tottuu: viime aikoina olen kitissyt hänelle siitä, ettei ole lukenut iltaisin vauvan kasvatusta koskevaa kirjallisuutta vaikka olen pyytänyt, vaan katsoo mieluummin telkkaria. Ai niin, ja siitä, ettei tuo minulle kukkia...
:-)
Hyvä kun edes tänne kirjoitit :) Mielestäni kannattaisi puhua miehen kanssa ihan vakavasti tilanteestanne. Onko mahdollista että saisitte lapsenvahdin vaikka pariksi tunniksi, menisitte ulos syömään ja kunnolla puhuisitte asiat halki.
Asiat näyttää sinua vaivaavan eikä niitä ole hyvä pitää sisällään! Parisuhteellenne voi käydä huonosti ajan myötä. En halua pelotella....mutta ei ole viisasta pitää asioita sisälläänkään.
Minusta ei ole oikein että lastenhoito näyttää kuuluvan sinun vastuullesi. Puolivuotias on vielä pieni vauva ja jos sinulla maitoa tulee niin anna vaan imetyksen jatkua! Et saa olla yksin vastuussa lapsestanne ja sitä paitsi sinäkin tarvitset vähän omaa aikaa välillä.
En oikein osaa paremmin auttaa, oma parisuhteeni toimii, edellisen kanssa oli iso läjä ongelmia. Silloin ei onneksi ollut lapsia. Olin tosiaan huojentunut kun sain olla miehestä erossa parikin päivää välilä. Ei toimi. Lapsen kanssa varsinkin, molempien panos on tärkeää ja tärkeää on myös että parisuhde on kunnossa!
Tsemppiä!
Hei!
Onpas tosiaan ikävä tilanne. Meillä on tyttö 8 kk ja nukkuu meidän välissä. Ollaan yritety omaan sänkyyn,mutta ajateltiin vielä odottaa vähän aikaa. Meillä ainakin mies pelkäsi alussa,että vahingoittaa jotenkin yöllä vauvaa. Eli jos kääntyis sen päälle vahingossa tai jotain. Mieheni halusi,että vauva nukkuu omassa sängyssään. Hänkin saisi paremmin nukuttua. Mutta nykyään mieheni kuorsaa kun tyttö syö edelleen muutaman kerran yössä. Ei varmastikin syö nälkäänsä vaan tottumuksen vuoksi. Meille perhepeti sopii tällä hetkellä paremmin kuin muu ratkaisu. En minä ainakaan pidemmän päälle jaksaisi rampata huoneiden väliä ja jos kerta rauhottuu paremmin siun äidin kainaloon,niin miksi sitä ei voi siinä nukuttaa.
Ihan kuin miehesi olisi hieman mustasukkainen..Valitettavasti ei kuulosta oikein vastuuntuntoiselta isältä tai että ajattelisi muita kuin itseään.. Kannattais käydä ehkä juttelemassa neuvolassa yhdessä,että ulkopuolinenkin voisi sanoa,että vauvahan teillä vielä on..Ja teille molemmille lapsi on tärkein asia,ei mikään muu! Voimia! Toivottavasti en loukannu,ei ole tarkoitus! Tuosta kirjoituksesta vaan tuli paha mieli sinun ja vauvasi puolesta:(
jättää pojan yksin huutamaan... Eli nukuttiin viimeyönäkin pojan kanssa vieretysten ja poika huusi kahteen kertaan " ilman syytä" (aiemmin on huutanut vieressäni nukkuessani nälkäänsä eli tissi on auttanut) eikä tissi kelvannut. Mies olisi halunnut jättää pojan huutamaan yksinään, kun vain kiukuttelee (vaikka huusi suoraa huutoa)... No tänään sitten näkyy suussa ensimmäisen hampaan vieressä hampaan alkua... Eli eipä poika huutanut ilman syytä yöllä! Eikä kyllä huutanut yksin vaan sylissäni, kun hyssyttelin (2½h tuntia meni ennenkuin sammui). Kun heräsi uudestaan, suostui mies sentään antamaan lusikalla pojalle panadolia, kun pidin poikaa sylissä... Täytyypä jutella viikonloppuna ajankanssa asioista.